 |
 |
Ritarikuntien hallituksen käsiteltyä kunniamerkkiesitykset esittelee kansleri
tai hänen estyessään varakansleri ne suurmestarille. Tiedot 6.12. tai vastaavasti
4.6. myönnetyistä kunniamerkeistä julkaistaan kolme arkipäivää
ennen yllämainittuja päivämääriä ritarikuntien kotisivuilla.
Kaikki myönnetyt kunniamerkit toimitetaan kunniakirjoineen ja kanto-ohjeineen
pääsääntöisesti joulukuun aikana esityksen tehneille
ministeriöille, maksullisten kunniamerkkien osalta tilisiirtolomakkeiden
kera. Ministeriön tehtävänä on huolehtia kunniamerkkien edelleen
jakelusta. Joulukuun 6. päivänä Tasavallan Presidentin linnaan
kutsutut kunniamerkin saajat voivat kuitenkin noutaa samana päivänä
Ritarikuntien kansliasta kunniamerkkinsä.Ulkomaalaisille tulevat kunniamerkit
lähetetään ulkoasiainministeriön välityksellä.
Kunniamerkkiä seuraa omistuskirja (kunniakirja), josta Suomen kansalaisten osalta
on suoritettava ritarikuntien hallituksen vahvistama lunastusmaksu, jollei kunniamerkkiä
ole annettu ketjuineen, jalokivineen tai miekkoineen. Nykyään valtio ja yleensä
myös kunnat sekä teollisuus- ja liikeyritykset maksavat kyseisen lunastusmaksun
palveluksessaan olevien puolesta. SL:n ansioristeistä ja SVR:n ansioristeistä
sekä mitaleista ei kuitenkaan suoriteta lunastusmaksua. Ulkomaalainen saa kunniamerkin
lunastuksetta.
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan kunniamerkkien lunastusmaksut:
|
Suurristi (SR)
|
 |
1.536 euroa |
 |
|
I luokan komentajamerkki (K I)
|
 |
1.436
euroa |
 |
|
Rintatähti
|
 |
967
euroa |
 |
|
Komentajamerkki (K)
|
 |
526
euroa |
 |
|
I luokan ritarimerkki (R I)
|
 |
371
euroa |
 |
|
Ritarimerkki (R)
|
 |
329
euroa |

|
 |
 |