|
|
![]() |
||||
|
Puoliviralliset kunnia- ja ansiomerkit
Suomen ortodoksinen kirkkokunta perusti 1935 Pyhän Karitsan ritarikunnan (PKR), jonka suurmestarina on Suomen ortodoksinen arkkipiispa ja jota hoitaa kirkollishallitus. Sen viiteen arvoluokkaan ja kahteen mitaliluokkaan jakautuvia kunniamerkkejä annetaan kirkkokunnan palveluksessa tai sen hyväksi ansioituneille henkilöille. Puolivirallisiin, joita kannetaan virallisten kunniamerkkien ohella, kuuluvat esimerkiksi myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Pyhän Henrikin risti, Mikael Agricolan risti ja Seurakuntatyön kunniamerkki, Suomen Talousseuran ja Keskuskauppakamarin ansiomerkit. Myös Suomen Kaupunkiliiton ja Suomen Kunnallisliiton (nyk. Suomen Kuntaliitto) ansiomerkit sekä Helsingin kaupungin myöntämä Helsinki-mitali on hyväksytty kannettavaksi virallisten kunniamerkkien ohella. Epäviralliset ansiomerkit Eri järjestöjen, yhdistysten ja yritysten myöntämät ansiomerkit ovat luonteeltaan epävirallisia tai yksityisiä. Niitä käytetään vain asianomaisen yhteisön omissa tai sen edustaman alan tilaisuuksissa. ![]() |
||||