suomibanner

Annetut kunniamerkit

6.12.2018 annetut kunniamerkit

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2018 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit.

Haun (esim. nimi tai paikkakunta) voi tehdä suoraan kommennolla CTRL + F. Hakutulosten välillä voi liikkua Enter-näppäimellä.

Ohje tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutuille jotka ovat saaneet kunniamerkin löytyy Kunniamerkin noutaminen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa -linkistä.

Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkin saaneet löytyvät Vapaudenristin ritarikunnan kotisivuilta.

docxLataa luettelo (docx) 
pdfLataa luettelo (pdf)

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki
  
   Aarnio-Wihuri, Antti Ilmari, hallituksen puheenjohtaja, Kaarina
Yhteensä: 1 
  
Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki
  
   Alanko, Kari Seppo Juhani, ulkoasiainneuvos, Helsinki

Kohonen, Teuvo Kalevi, akateemikko, Espoo
Kulmala, Markku Tapio, akateemikko, Helsinki
Kyöstilä, Karl Heikki, toimitusjohtaja, Helsinki

Noras, Arto Erkki, sellotaiteilija, professori, Helsinki

Vasama, Tapani Päiviö, hovioikeuden presidentti, Vaasa
Yhteensä: 6
  Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki
 
A  
B  
C  
D  
E  
F Filatov, Tarja, kansanedustaja, Hämeenlinna
G Grahn-Laasonen, Sanni Kaisa, opetusministeri, Forssa
H Heikkilä, Pauli Anton Mikael, toimitusjohtaja, Espoo
Huber, Satu Maaria Annika, toimitusjohtaja, Helsinki
I  
J  
K Kantor, Ari, oikeusneuvos, Helsinki
L Lindström, Jari Tapani, työministeri, Kouvola
M  
N Niinimäki, Jouko Juhani, rehtori, Oulu
Niinistö, Jussi Lauri Juhani, puolustusministeri, Helsinki
O  
P  
Q  
R  
S Salmi, Ilkka Tapani, kansliapäällikkö, Helsinki
T  
U  
V  
X  
Y  
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 9
 Alkuun
 
Suomen Leijonan komentajamerkki
 
A Aalto, Jukka Tapani, osastopäällikkö, Kirkkonummi
Aho, Kari Jussi, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Andersin, Henrik Gustaf Alexander, hallituksen puheenjohtaja, Kauniainen
B  
C  
D  
E Ekholm, Kai Rauno, ylikirjastonhoitaja, professori, Vantaa
Eloranta, Jarkko Tapani, puheenjohtaja, Helsinki
F  
G  
H Hautala, Heidi, Euroopan parlamentin jäsen, Helsinki
Hellstén, Aimo Tapani, varatoimitusjohtaja, Helsinki
Holopainen, Outi Maria, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Hurme, Annikka Susanna, toimitusjohtaja, Helsinki
I Isomoisio, Ritva Irene, hallinto-oikeuden ylituomari, Kaarina
Isotalo, Olli Pekka, toimitusjohtaja, Helsinki
J  
K Kantola, Timo Pekka, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Kariniemi, Juha Pekka Olavi, hallituksen puheenjohtaja, Säkylä
Kauhanen, Olli-Pekka, kuvanveistäjä, Espoo
Kauppi, Lea Hannele, pääjohtaja, Helsinki
Kivinen, Lauri Simo, toimitusjohtaja, Helsinki
Korpivaara, Marja Riitta, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Kujala, Arto Juhani, osastopäällikkö, Sipoo
L Lamminen, Kirsti Johanna, toimitusjohtaja, Espoo
M Meurman, Jukka Heikki, professori emeritus, Espoo
Michelsson, Christer Gustaf, ulkoasiainneuvos, Emäsalo
Miettinen, Timo Ensio, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Mikkola, Leena-Kaisa, ulkoasiainneuvos, Helsinki
N Nurmi, Asko Erik, hovioikeudenlaamanni, Lieto
O  
P Paavola, Maija-Leena, eduskunnan pääsihteeri, Helsinki
Pakarinen, Pia Riika Birgitta, apulaispormestari, Helsinki
Pyhäjärvi, Pirjo Leena, hallinto-oikeuden ylituomari, Rovaniemi
Q  
R  
S Saarenheimo, Tuomas Kaarlo, alivaltiosihteeri, Helsinki
Saarinen, Tero Kalevi, taiteellinen johtaja, Helsinki
Salonen, Marianne, hovioikeudenneuvos, Turku
Santala, Satu-Leena Elina, ulkoasiainneuvos, Nummela
Saunanoja, Olli Ilmari, käräjäoikeuden laamanni, Espoo
Savolainen, Markku Juhani, ylilääkäri, professori, Oulu
Scheinin, Patrik Mikael, professori, Helsinki
T Tarkka, Aino Helena, hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja, Helsinki
Timonen, Topi Tuomas Jussi, toimitusjohtaja, Espoo
U Unkila, Teija Hannele, osaston johtaja, hovioikeudenlaamanni, Rovaniemi
V Valo, Maarit Anneli, professori, Jyväskylä
Varpe, Riitta Kaarina, toimitusjohtaja, Tampere
X  
Y  
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 39
 Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki
A Ahonen, Esa Alpo Tapio, hallintoylilääkäri, Kajaani
Alakukku, Laura Elina, professori, Hyvinkää
Alasuutari, Anja Maarit Helena, professori, Lempäälä
Antti, Sampo Edward, toimitusjohtaja, Helsinki
Apilo, Ari Juhani, tietohallintopäällikkö, Helsinki
B Bobacka, Johan Bengt Mikael, professor, Pikis
C  
D  
E  
F Falck, Holger Karl Johan, centralförbundsordförande, Sibbo
Fortelius, Hannu Lennart Mikael, professor, Helsingfors
Friman, Johan Ragnar, autokaupan toimialajohtaja, Espoo
G  
H Haglund, Caj Hilding, professor, Esbo
Hakkarainen, Veli Heikki, hovioikeudenneuvos, Kuopio
Hallenberg, Tuomas Veikko, johtaja, Helsinki
Haukipuro, Kyösti Aatos, ylilääkäri, Helsinki
Heikinheimo, Markku Tapani, professori, Tuusula
Huotari, Ari-Pekka, sijoitusjohtaja, Espoo
Huovinen, Pentti Olavi, professori, Turku
Hurme, Aino Anna Liisa, johtaja, Espoo
Huttunen, Tapio Aukusti, poliisipäällikkö, Turku
Hyvönen, Eero Antero, professori, Espoo
Hyönä, Jukka Uolevi, professori, Turku
I  
J Jaaksi, Asmo, arkkitehti, Helsinki
Janhunen, Juha Antero, professori, Helsinki
Jokinen, Aksu Marko, vanhempi oikeussihteeri, Vantaa
Juntti, Markku Johannes, professori, Oulu
Järvinen, Pauli Juhani, liiketoimintajohtaja, Espoo
K Kaila, Minna-Mari Kyllikki, osastopäällikkö, Hyvinkää
Kaitue, Karri Pekka, oikeustieteen lisensiaatti, Espoo
Kangasjärvi, Jaakko Sakari, professori, dekaani, Helsinki
Kanninen, Markku Tapani, professori, Helsinki
Kautinen, Kari Johannes, johtaja, Helsinki
Kellomäki, Minna Auli Eliisa, dekaani, Kangasala
Kemppainen, Jouni Petteri, päätoimittaja, Kirkkonummi
Kivelä, Antti Juhani, johtaja, Jämsä
Knip, Jan Mikael, professor, Helsingfors
Koivisto, Virva Johanna, esittelijäneuvos, Kirkkonummi
Kolbe, Laura Kristiina, professori, Helsinki
Kolehmainen, Ari Antero, toimitusjohtaja, Hämeenlinna
Koskela, Jarl Krister, kirkkoherra, lääninrovasti, Vaasa
Kosma, Veli-Matti, professori, Kuopio
Kuha, Sauli Johannes, poliisipäällikkö, Oulu
Kunelius, Risto Kalevi, professori, Tampere
Kuosmanen, Petri Olavi, professori, Espoo
Kättö, Mika Heikki, lainsäädäntöjohtaja, Helsinki
L Laine, Ale Matti, professor, Åbo
Lammi, Risto Reino Tapio, osastopäällikkö, Helsinki
Lapintie, Annika Anita, kansanedustaja, Turku
Lehtilä, Olli Ilmari, liiketoimintajohtaja, Helsinki
Linnolahti, Jarno Pertti, vastuualuejohtaja, Joensuu
Lipponen, Martti Sakari, apulaiskaupunginjohtaja, Espoo
Loukusa, Pirkko Kaarina, hovioikeudenneuvos, Vaasa
Lähetkangas, Irma Helena, ylijohtaja, Helsinki
M Merivirta-Helle, Marjo Anneli, viestintäjohtaja, Espoo
Mustakallio, Sinikka Eeva Katariina, vararehtori, yliopistonlehtori, Tampere
Myllyharju, Marja Johanna, professori, Oulu
Mäkelä, Jyrki Mikael, professori, Pirkkala
Mäki, Ismo Uskali, professori, Hämeenlinna
N Naukkarinen, Ossi Ville Johannes, varadekaani, professori, Nurmijärvi
Nieminen, Kari Antero, esittelijäneuvos, Hollola
Nurmi, Pekka Akseli, johtaja, Helsinki
O Ovaska, Seppo Jari, professori, Hyvinkää
Ovaskainen, Seppo Juhani, hovioikeudenneuvos, Helsinki
P Palola, Jorma Kalervo, neuvottelupäällikkö, Helsinki
Parkkila, Seppo Markku Juhani, professori, vararehtori, Vesilahti
Partanen, Jari Pentti Juhani, valtiosihteeri, Helsinki
Pekkarinen, Päivi Anneli, hallitusneuvos, Helsinki
Poikkeus, Anna-Maija, professori, Jyväskylä
Porkka, Kimmo, professori, ylilääkäri, linjajohtaja, Helsinki
Pulli, Tapani Johannes, varatoimitusjohtaja, Rauma
Puranen, Jorma, valokuvataiteilija, Helsinki
Q  
R Rantala, Olli-Pekka Juhani, osastopäällikkö, Helsinki
Rasilainen, Aki Petteri, hovioikeudenneuvos, Kouvola
Rinne, Aino Katri Kristiina, kirkkoherra, Turku
Rissanen, Riitta, rehtori, toimitusjohtaja, Kuopio
Ristola, Juhapekka, osastopäällikkö, Järvenpää
Rusanen, Jarmo Juhani, professori, Oulu
S Saarinen, Ilkka Kalle, kaupallinen neuvos, Helsinki
Saarto, Tiina, professori, ylilääkäri, Helsinki
Salminen, Seppo Jaakko, johtaja, Turku
Saranto, Kaija Kristiina, professori, Helsinki
Seppä, Erkki Juhani, osastonjohtaja, käräjätuomari, Kokkola
Sillanpää, Pekka Samuli, esittelijäneuvos, Turku
Snellman, Hanna Kyllikki, professori, vararehtori, Helsinki
Sopo, Jöran Valdemar, toimitusjohtaja, Kokkola
Strandberg, Timo Einar, professori, Helsinki
T Temmes, Maj-Lis Anneli, toimitusjohtaja, Helsinki
Tennberg, Nina Monica, tutkimusprofessori, Rovaniemi
Terhonen, Jukka, rakennusneuvos, hallituksen puheenjohtaja, Tampere
Toimela, Juha Kalervo, varatoimitusjohtaja, Helsinki
Turpeenniemi-Hujanen, Taina, tulosalueen johtaja, professori, ylilääkäri, Oulu
Turunen, Timo Ilkka, neuvotteleva virkamies, Helsinki
U Ujula, Jukka-Pekka, kaupunginjohtaja, Porvoo
V Vainio, Kari Antero, vastaava päätoimittaja, Turku
Vallittu, Pekka Kalevi, professori, Turku
Vanhanen, Teemu Kullervo, esittelijäneuvos, Kerava
Vesikansa, Jyrki Äänis Kaleva, artikkelitoimittaja, Helsinki
Vihriälä, Helena Marita Hannele, hovioikeudenneuvos, Helsinki
Viitala, Riitta Liisa, professori, Vaasa
Vilkkonen, Laura Katariina, osastopäällikkö, -
Wirén, Ari Matti Anton, työtuomioistuinneuvos, -
Virolainen, Petri Heikki, sairaalajohtaja, Lieto
Visakorpi, Tapio, dekaani, Tampere
Vähäpesola, Jari Tapani, johtaja, Muurame
Väisänen, Kari Pekka Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Välijärvi, Jouni Ensio, professori, Jyväskylä
Välimäki, Maritta Anneli, professori, Turku
X  
Y Yli-Rajala, Juha Reita, konsernijohtaja, Tampere
Ylönen, Hannu Juhani, professori, Vihtavuori
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 107
Alkuun
 
Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali
     Ahvo-Saartamo, Eija Helena, taiteilija, Kirkkonummi
Anttila, Tapio Juhani, sisustusarkkitehti, Lahti

Hyökki, Matti Anton, kuorokapellimestari, emeritusprofessori, Porvoo

Juva, Kersti Anna Linnea, suomentaja, Helsinki

Koivisto, Tarmo Uolevi, sarjakuvataiteilija, Helsinki
Korhola, Marja Anitta, teatterinjohtaja, tanssitaiteilija, Vantaa

Lavaste-Ailio, Aila Mirjam Kaarina, dramaturgi, teatterinjohtaja, Laukaa
Liulia, Marita, taiteilija, ohjaaja, Helsinki

Nissinen, Salme Marjatta, pukusuunnittelija, Helsinki

Parm, Tapani Ilmo Sakari, ohjaaja, Helsinki
Peltola, Sirkka-Liisa, näytelmäkirjailija, Tampere

Tuominen-Niittylä, Ekaterina, keramiikkataiteilija, Pornainen
Yhteensä: 12
 Alkuun
 
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki solkineen
     Niskanen, Iivo Henrik, olympiavoittaja, Kuopio

Suur-Hamari, Matti Lauri Antero, paralympiavoittaja, Imatra
Yhteensä: 2
 Alkuun
 
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki
A Ahola, Kirsi Anneli Elisabeth, johtaja, Helsinki
Andersson, Rolf Göran, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Antikainen, Päivi Johanna, viestintäneuvos, Helsinki
Auvinen, Satu Maarit, ylilääkäri, Äänekoski
B Berglund, Marjo Brita, kvestori, Espoo
af Björkesten, Marit, direktör, Esbo
Bystedt, Paul Clas-Göran, verkställande direktör, Japan
Bäckström, Tora, överläkare, Mariehamn
C  
D  
E Eiro, Laura Katariina, hallitusneuvos, Espoo
Erola, Eila Marjatta, ylilääkäri, Helsinki
Erämaja, Veikko Tapani, kappalainen, TT, Rauma
Esko, Anna Talvikki, lähetystöneuvos, Ranska
F Felt, Teija Maria Marjukka, työmarkkinaneuvos, Espoo
Fjäder, Christian Olof, johtaja, Espoo
Fröberg, Ann-Mari Linnea, lähetystöneuvos, Norja
G  
H Haapalehto, Heli Marja-Liisa, kihlakunnansyyttäjä, Turku
Hakoila, Risto Ilmari, talousjohtaja, Helsinki
Hakola, Jyrki Sameli, johtaja, Järvenpää
Hamberg, Max Gustaf, tietoasiainneuvos, Vantaa
Hamnström-El-Nigomi, Pirjo, vanhempi neuvonantaja, Tanska
Hantula, Jarkko Ilmari, tutkimusprofessori, Vantaa
Harmaala, Ari Kalevi, johtaja, Helsinki
Heikkinen, Erja Ritva Kaarina, ryhmäpäällikkö, tiedeasiainneuvos, Vantaa
Heikkinen, Stefan Thomas Christian, lähetystöneuvos, Helsinki
Heinilä, Mika Johannes, poliisiylitarkastaja, Hämeenlinna
Helopuro, Sanna Katriina, lainsäädäntöneuvos, Espoo
Hiedanpää, Juha Pekka, tutkimusprofessori, Turku
Hiekka, Olavi Viktor Aarne, toimitusjohtaja, Turku
Hovilehto, Seppo Tapio, ylilääkäri, Lappeenranta
Huopaniemi, Risto Pertti, hallintojohtaja, Helsinki
Hurskainen, Ritva Anneli, ylilääkäri, tulosyksikön johtaja, Hyvinkää
Huttula, Pekka Olavi, varatoimitusjohtaja, Helsinki
Hyrkäs, Tapio Väinö, ylihammaslääkäri, Espoo
Hyvärinen, Esa Antero, johtaja, Espoo
Hämäläinen, Esa Juhani, hallintojohtaja, Espoo
Hämäläinen, Päivi Marjaana, hankejohtaja, Helsinki
Hämäläinen, Sonja Hanna Elina, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Härkönen, Sauli Jari, julkisten hallintotehtävien päällikkö, Kuopio
Härönoja, Reetta Marika, lähetystöneuvos, Belgia
Höök, Tuula Marita, ylitarkastaja, Helsinki
I Ilme, Jarno, johtaja, Helsinki
Ilonen, Pia Jaana, arkkitehti, Helsinki
Isoaho, Marja-Terttu Hillevi, ylilääkäri, Lapua
J Jalanko, Anu, tutkimuspäällikkö, Espoo
Juholin, Elisa Tuulikki, professori, VTT, Helsinki
Järvinen, Kari, arkkitehti, Helsinki
Järvinen, Klaus Markus, hallinto-oikeustuomari, Helsinki
K Kammonen, Osmo Juhani, viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja, Espoo
Karjula, Marja-Liisa Tellervo, ylilääkäri, Raahe
Kaski, Pia Janika, käräjätuomari, Oulu
Kekkonen, Jukka Mikael, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Kiiskinen, Timo Arvo, professori, Helsinki
Kiuru, Essi Helena, hallintojohtaja, Oulu
Knuuttila, Henna Kaarina, lähetystöneuvos, Helsinki
Koskela, Katja Päivikki, lähetystöneuvos, Itävalta
Koski, Kari Paul, kaupunginjohtaja, Rauma
Koskinen, Annakaisa, johtaja, Helsinki
Koskinen, Minna Kristiina, käräjätuomari, Rantasalmi
Kuparinen, Flora Marja-Leena, lähetystöneuvos, Puola
Kuusi, Markku Vesa Ilmari, ylilääkäri, Espoo
Kyrölä, Erkki Tapani, tutkimusprofessori, Helsinki
Kärkkäinen, Katri Anneli, tutkimusprofessori, Oulu
L Lahelma, Ville Veli, lähetystöneuvos, Helsinki
Lahti, Miia Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Lahtinen, Ilkka Juha Kalevi, käräjätuomari, osaston johtaja, Espoo
Laiho, Raija Leena Hellevi, tutkimusprofessori, Helsinki
Laitinen, Jorma Kullervo, poliisiylitarkastaja, Tampere
Lankinen, Mari Helena, lähetystöneuvos, Helsinki
Lehtinen, Rauli Eigil, hygieniker, Mariehamn
Lehtoviita, Jorma Olavi, johtaja, Tampere
Lehtovuori, Tuomo Olavi, ylilääkäri, Helsinki
Leinonen, Eeva Sofia, jaostopäällikkö, Helsinki
Lemström, Johan Mikael, johtaja, Espoo
Lihavainen, Heikki, tutkimusprofessori, Helsinki
Lindgren, Laura Johanna, lähetystöneuvos, Helsinki
Lindholm, Pehr Alexander, toimitusjohtaja, Kauniainen
Linna, Antti Tapani, istuntoasiainneuvos, Vantaa
Länsitalo, Jorma Juhani, johtaja, Espoo
M Marttunen, Matti Jussi Mikael, valiokuntaneuvos, Vantaa
Meskanen, Pihla, toimitusjohtaja, rehtori, Helsinki
Miettunen, Anni Katriina, johtaja, Kemi
Miller, Teija Marita, valiokuntaneuvos, Espoo
Mustonen, Juha Petri, lähetystöneuvos, Helsinki
Mutanen, Jouni Mikko, kaupunginjohtaja, Naantali
Mäkelä, Eija Anneli, hallinto-oikeustuomari, Akaa
Mäkinen, Matti Elias, lakimiesasessori, Turku
Mäkipää, Raisa, tutkimusprofessori, Helsinki
Mäkiranta, Marja-Terttu, hallitusneuvos, Helsinki
Mämmelä, Aarne Olavi, tutkimusprofessori, Oulu
N Niemelä, Pauli Martti Konrad, kirkkoherra, Oulu
Niinistö, Jaakko Tuomas, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa
Nikkanen, Pekka Olavi, toimitusjohtaja, Tampere
Nikkola-Sihto, Anja Maria Annikka, ylilääkäri, toimintayksikön johtaja, Seinäjoki
Nissinen, Hanna Mirjami, lähetystöneuvos, Helsinki
Nissinen, Mikko, Boston Ballet'n taiteellinen johtaja, Yhdysvallat
Nylund, Tuula Hannele, ylilääkäri, Espoo
O Oinonen, Teija Kaarina, osastopäällikkö, Helsinki
Olander, Marit Elisabeth, tietohallintopäällikkö, Espoo
Ollikainen, Kai Petri, esikunta- ja talousjohtaja, Helsinki
Osenius, Johanna Maria, aluekehitysjohtaja, Helsinki
P Pajarinen, Jukka Matias, lähetystöneuvos, Etiopia
Palomäki, Atte Artturi, viestintäjohtaja, Helsinki
Peitsaro, Panu Pekka, kuntayhtymäjohtaja, johtajaylilääkäri, Savonlinna
Pellinen, Jukka Pekka, hallintoylilääkäri, Helsinki
Pesonen, Laura Pirita, hallinto-oikeustuomari, Vantaa
Pietarinen, Jarmo Untamo, toimitusjohtaja, Kauniainen
Pihlajamäki, Riitta, päällikkö, Helsinki
Pirhonen, Virpi Marjatta, käräjätuomari, Tampere
Pirinen, Tiina Susanna, käräjätuomari, Asikkala
Pirttilä, Irma Anneli, rehtori, Lappeenranta
Pohjankukka, Kirsti Johanna, lähetystöneuvos, Helsinki
Pouta, Maire Anneli, johtaja, Oulu
Putkonen, Antti Ilmari, lähetystöneuvos, Helsinki
Q  
R Rahikainen, Marko Kristian, poliisiylitarkastaja, Mikkeli
Rantala, Aulis Erkki, johtaja, Kokkola
Rantanen, Teppo Juhani, toimitusjohtaja, Rauma
Riehkalainen, Päivi Kristiina, henkikirjoittaja, Oulu
Rinne, Outi Marketta, tutkimusprofessori, Jokioinen
Rinnemaa, Jyrki Tapio, käräjätuomari, osaston johtaja, Helsinki
Ropponen, Tapio Jaakko, johtajaylilääkäri, Helsinki
Rouhiainen, Marjut Hannele, asianajaja, Mikkeli
Ruohonen-Lerner, Pirkko, Euroopan parlamentin jäsen, Porvoo
Rönnberg, Kaj Henrik, ylihammaslääkäri, Helsinki
S Saarikoski, Outi Kaarina, lähetystöneuvos, Itävalta
Saarinen, Kari Juhani, talousjohtaja, Helsinki
Saario, Matti Juhani, johtaja, Helsinki
Salmenpohja, Hanna Marketta, terveyskeskuslääkäri, LL, Lohja
Salokannel, Marja-Riitta, henkilöstö- ja hallintojohtaja, Helsinki
Salomaa, Satu Anna-Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Santala, Pentti Ilmari, maanviljelijä, Kauhajoki
Saramies, Elina Tuulikki, vakuutusoikeustuomari, Vantaa
Savolainen, Riitta Päivikki, käräjätuomari, Kerava
Sederholm, Heidi Maria, henkilöstöpäällikkö, Espoo
Seitsalo, Samu Petteri, johtaja, Helsinki
Simola, Niko Sakari, puheenjohtaja, Helsinki
Sippola, Erkki Kalevi, laboratorionjohtaja, Vantaa
Sjövall, Juha Eerik, ylilääkäri, Tampere
Sulavuori, Maarit Hannele, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Kerava
T Tamminen-Dahlman, Anne Anitta, ylitarkastaja, Helsinki
Tanner, Jussi Samuli, lähetystöneuvos, Helsinki
Taskinen, Heikki Antero, johtaja, Espoo
Tiusanen, Hannu Tapani, apulaisylilääkäri, Turku
Toivanen, Heikki Juhani, hallinto-oikeustuomari, Turku
Tolvanen, Anne Kristiina, tutkimusprofessori, Oulu
U  
V Valmari, Pekka Juhani, ylilääkäri, Rovaniemi
Valtonen, Timo Olavi, erikoistutkija, Helsinki
Viima, Marja-Liisa, hallinto-oikeustuomari, Helsinki
Willman, Mervi Anneli, lukiokoulutuksen päällikkö, Klaukkala
Voionmaa, Lauri Alarik Jonatan, lähetystöneuvos, Helsinki
Vuopala, Katri Susanna, ylilääkäri, Rovaniemi
Vuorikoski, Mikko Antero, asiakkuusjohtaja, Helsinki
Vuorinen, Anu Birgitta, ryhmän päällikkö, opetusneuvos, Helsinki
X  
Y Ylitalo-Katajisto, Kirsti Hannele, hyvinvointijohtaja, Oulu
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 153
Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
 
A Ahlberg, Rurik Sylvester, kommundirektör, Korsholm
Ajaste, Timo Antero, poliisitarkastaja, Helsinki
Aliranta, Heidi Eliisa, erityisasiantuntija, Espoo
Anttila, Sari Maarit Kristiina, tarkastuspäällikkö, Helsinki
Anttilainen, Sanna Katriina, johtava lakimies, Jyväskylä
Arola, Miika Juhana, lakiasiainjohtaja, Helsinki
Autio, Iiris Maria, toiminnanjohtaja, Helsinki
B Bergström, Erika Maria, johtava tietoasiantuntija, Helsinki
Beversdorf, Jaana Maarit, viestintäpäällikkö, Tampere
Björkman, Sten, museonjohtaja, Helsinki
Bondén, Hans Erik, verkställande direktör, Kaskö
Bondestam, Orian, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Bragge, Heidi Johanna, vanhempi yliopistonlehtori, Mäntsälä
Brander, Mari-Kaisa Hannele, viestintäpäällikkö, Helsinki
Bäck, Nils Erik, universitetslektor, Helsingfors
C  
D Dogović, Katja Anneli, johtava lakimies, Helsinki
E Elfgren, Thomas Kenneth, rikosylikomisario, -
F Fabricius, Gunilla Elisabet, lehtori, Espoo
Ferm, Tom Kristian, asiakkuus- ja veronkantojohtaja, Helsinki
Finne, Bengt Åke Adolf, lektor i marknadsföring, Grankulla
Finska, Lauri Jukka Pekka, hallintopäällikkö, Karkkila
Färm-Hirvonen, Katrina, rouva, Helsinki
G Gardemeister, Samy Jorma, valvontajohtaja, Helsinki
Groop, Tuija Anja Irene, neuvotteleva virkamies, Kirkkonummi
Grönlund, Hannele, graafinen suunnittelija, arkkitehti, Helsinki
H Haavisto, Nina Annele, henkilöstöpäällikkö, Vantaa
Hackzell, Minna Maaria, erityisasiantuntija, Helsinki
Hakala-Ranta, Antti Iisakki, liiketoimintayksikön johtaja, Vaasa
Hantula, Heli Maria, yksikön päällikkö, Lapua
Harri, Hannu Olavi, kehitysjohtaja, Kerava
Heikka, Timo Tapani, sidosryhmäjohtaja, Helsinki
Heikkilä, Kristiina Marjukka, lehtori, Turku
Heikkilä, Markku Tapani, tiedeviestinnän päällikkö, Oulu
Heinrichs, Rita, henkilöstöpäällikkö, Kirkkonummi
Helenius, Tiina Riitta Maria, pääekonomisti, Helsinki
Helke, Hannamari, hallintopäällikkö, Tampere
Helle, Pekka Juhani, erikoistutkija, Oulu
Hiilivirta, Helena Eeva Kaarina, intendentti, Tampere
Hirvonen, Ahti Kalervo, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Hokkanen, Hannu Tapio, yliopistonlehtori, Joensuu
Hovi, Seija Orvokki, terveyskeskuslääkäri, Kitee
Hulkkonen, Rauli Tapani, johtava asiantuntija, Helsinki
Huttunen, Jouni Jarmo Sakari, konsernin rahoitusjohtaja, Helsinki
Huttunen, Markus Johannes, hydrologi, Espoo
Hyry, Juhani Matti, toimitusjohtaja, Hanko
Hyysalo, Jussi Petteri, tilannekuvakoordinaattori, Tuusula
Hyytiä, Arto Sakari, henkilöstöjohtaja, Raisio
Hänninen, Juha, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, TM, Oulu
I Ilvespää, Heikki Kaarlo, tutkimusjohtaja, Jyväskylä
Impiö, Irene Elisabet, palvelujohtaja, Kangasala
J Jakonen, Sami Johannes, johtaja, Pori
Jalava, Tarja Maarit Anitta, johtaja, Helsinki
Jauhiainen, Jari Petri, päällikkö, Helsinki
Jokinen, Kari Juhani, johtava tutkija, dosentti, Helsinki
Jousinen, Erkki Juhani, tekninen kehityspäällikkö, Mikkeli
Joutjärvi, Sami Petteri, komisario, Joensuu
Jurkko, Raija Anneli, osastonylilääkäri, LT, Snappertuna
Järvenpää, Ari Juhani, poliisitarkastaja, Turku
Järvinen, Harri Juhani, yhteyspäällikkö, Vantaa
K Kahela, Merja Kristiina, apteekkari, Hyvinkää
Kaipiainen, Juha Heikki, yksikön päällikkö, Kuopio
Kaisio, Riitta Maria, tietopalvelupäällikkö, Nurmijärvi
Kallioniemi, Eliisa Johanna, päätoimittaja, Helsinki
Karikorpi, Mervi Inkeri, innovaatiojohtaja, Helsinki
Karjalainen, Anu Riitta, lainsäädäntöneuvos, Kirkkonummi
Karppinen, Raija Kyllikki, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Kartano, Marja-Terttu Päivikki, silmätautien erikoislääkäri, ilmailulääkäri, Kauhajoki
Karttunen, Kari Olavi, tehtaanjohtaja, Mänttä
Kaski, Risto Sakari, asiakassuhdejohtaja, Oulu
Kavonius-Hietanen, Kirsi Hannele, prosessiturvallisuusasiantuntija, Vantaa
Kemppinen, Lauri Martti, yliopistonlehtori, Rauma
Kemppi-Virtanen, Pirjo, kuntayhtymähallituksen puheenjohtaja, Espoo
Kepanen, Pekka Antero, johtaja, Kajaani
Keskinen, Iikka Samuli, tuotantojohtaja, Ojakkala
Keskinen, Satu Kristiina, neuvotteleva virkamies, Vantaa
Kivimaa, Paula Elina, erikoistutkija, Iso-Britannia
Kivimies, Pia Annele Elisabet, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Knip, Anders Ragnar Wilhelm, puheenjohtaja, Mustasaari
Knuutila, Lalli Sakari, rekisteripäällikkö, Vantaa
Kontio, Eeva Hentriikka, eläinlääkintöneuvos, Espoo
Kontunen-Lindholm, Pia Eija-Liisa, Valtiotieteen maisteri, Lahti
Koponen, Markku Sakari, toimistopäällikkö, Helsinki
Koponen, Merja Irene, johtaja, Siilinjärvi
Korhonen, Hannu Juhani, strategia- ja innovaatiojohtaja, Espoo
Korhonen, Harri-Pekka, johtaja, Espoo
Korpi, Hannu, johtaja, Helsinki
Kortesmaa, Tarja Kristiina, yliaktuaari, Kerava
Koskimies, Petri Kalervo, erityisasiantuntija, tietohallintoryhmän päällikkö, Klaukkala
Kosonen, Martti Sakari, johtaja, Helsinki
Kotilainen, Ari Tapio, projektineuvonantaja, Joensuu
Kotivuori, Hannu Kaarlo, maakuntamuseon johtaja, Rovaniemi
Kovamäki, Eero Antero, teknologiapäällikkö, Tampere
Kuikka, Seija Kyllikki, yksityislääkäri, LT, Mikkeli
Kulmala, Petri Kalevi, kliininen opettaja, Kiiminki
Kumpulainen, Kirsi Jaana Marjatta, yli-insinööri, Jyväskylä
Kurkela, Esa Albert, johtava erikoistutkija, Espoo
Kuuskoski, Katri Maija Inkeri, kirkolliskokouksen pääsihteeri, Helsinki
Kyllönen, Martti, päällikkö, Helsinki
Kynäslahti, Ari Juhani, tuotehallintajohtaja, Helsinki
Kämppä, Harri, johtaja, Espoo
Kärpänoja, Pirkko Pauliina, ylimikrobiologi, Lahti
L Laakso, Janne Tapio, talousohjaus- ja suunnittelujohtaja, Hämeenlinna
Laaksonen, Matti Antero, yliopistonlehtori, Vaasa
Laaksonen, Merja Tuulikki, ylikielenkääntäjä, Helsinki
Laari, Sakari, sosiaalineuvos, Kouvola
Lahdenperä, Soile Annikki, tanssitaiteen yliopistonlehtori, TanssitT, Helsinki
Lahti, Jukka Allan, yliopistonlehtori, Oulu
Laine, Vesa Juhani, toimitusjohtaja, Vantaa
Lainio, Ulla Riikka, johtaja, Turku
Laitinen, Kaisa Hannukka, viestintäneuvos, Helsinki
Lampinen, Ari Tuomas, johtaja, Tuusula
Larkio, Annukka, kulttuurijohtaja, Helsinki
Lehikoinen, Petri Kalervo, päällikkö, Espoo
Lehtinen, Jukka Pekka, johtaja, Jyväskylä
Lehtinen, Maaria Salme Elina, tiedeasiantuntija, Kirkkonummi
Lehtonen, Mika Sakari, asehallintopäällikkö, Espoo
Lepistö, Ahti Antero, erikoistutkija, Kerava
Leppänen, Maarit Elisabet, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Lind, Heikki Kalevi, johtaja, Rovaniemi
Lindholm, Lasse, yhteyspäällikkö, Turku
Liuska, Ritva Liisa, verojohtaja, Oulu
Loiskekoski, Maarit Kristiina, neuvotteleva virkamies, Muurame
Lommi, Taina Solveig, kehittämispäällikkö, Jyväskylä
Lukander, Jenni Karoliina, lakiasiainjohtaja, Kauniainen
Luukkanen, Jyrki Johannes, erityisasiantuntija, Tampere
Lähesmaa, Jukka Veikko Sakari, erityisasiantuntija, Espoo
M Majorin, Erkki, myyntijohtaja, Belgia
Malmsten, Ann-Marie Birgitta, lagstiftningsråd, Helsingfors
Martikainen, Jussi Olavi, toimituspäällikkö, Mäntsälä
Masalin, Mikko-Petteri, apulaispoliisipäällikkö, Kerava
Mauranen, Simo Jaakko, IT-päällikkö, Helsinki
Mela, Inka Maija, vanhempi hallitussihteeri, Helsinki
Metsäaro, Tuomo Erkki Johannes, johtaja, Espoo
Mettomäki, Sirkka-Liisa, viestintäjohtaja, Helsinki
Mettälä, Kirsi Kaarin Sinikka, henkilöstöjohtaja, Helsinki
Miettinen, Kirsi, lainsäädäntöneuvos, Vantaa
Muona, Martti Ilmari Johannes, toimitusjohtaja, Helsinki
Mäkiaho, Markku, toimitusjohtaja, Helsinki
Mäntysaari, Hanna Päivi Mirjami, talousjohtaja, Tampere
N Neulaniemi, Jari Jukka, ylikomisario, esikuntapäällikkö, Vaasa
Neuvonen, Ari-Pekka, tietohallintojohtaja, Helsinki
Nieminen, Peter Johannes, ansvarsområdesdirektör, Vasa
Nieminen, Ulla Kaisa, palvelujohtaja, Uusikaupunki
Niiranen, Marja Helena, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Nikkilä, Ari Kalevi, toimitusjohtaja, Tampere
Nikula, Martti Juhani, hallintojohtaja, Vantaa
Niskanen, Vesa Jarmo Kalevi, yksikön päällikkö, Vantaa
Nissilä, Leena Tuulikki, opetusneuvos, Espoo
Nurmi, Tanja Maarit, tutkija, Lohja
Nyyssönen, Liisa Kristiina, viestintäjohtaja, Espoo
O Ojala, Jarmo Aaro Iisak, pääsuunnittelija, Oulu
Ojala, Mikko Juhani, hallitusneuvos, Kirkkonummi
Outinen, Katja Marjut, yli-insinööri, Helsinki
P Pakkala, Pirkko Mirjam, johtaja, Turku
Pakkanen, Britt Anneli, projektipäällikkö, Sipoo
Palenius, Esa Johannes, verojohtaja, Espoo
Palko, Teija Sisko Anneli, neuvotteleva virkamies, Espoo
Paloneva, Matti Ilmari, koti- ja laitoshoidon johtaja, Vaasa
Panula-Ontto, Esa Tapani, rahoitusjohtaja, Espoo
Parikka, Tuulikki Anne Marie, toimialuejohtaja, Nokia
Penttilä, Mika Kalervo, sivistys- ja kulttuurijohtaja, Oulu
Perähuhta, Minna Helena, neuvotteleva virkamies, Forssa
Pietilä, Erkki Mikael, yrittäjä, Nokia
Pietinalho, Anne Kaarina, chefsläkare, Raseborg
Piilola, Eeva Kristiina, hallintopäällikkö, Sipoo
Pitkänen, Meri-Tuulia, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Poikajärvi, Kristiina, johtaja, Helsinki
Pokela, Marja Inkeri, johtava erityisasiantuntija, Helsinki
Potka, Timo Kalevi, johtaja, Laihia
Pudas, Marja Johanna, koulutuspäällikkö, Jyväskylä
Puska, Eija Karita, johtava erikoistutkija, Espoo
Pöllänen, Lauri Ensio, johtava asiantuntija, Porvoo
Pöysä, Hannu Kalervo, johtava tutkija, Joensuu
Q  
R Rahja, Jaakko Juhani, johtaja, Kirkkonummi
Rahkonen, Päivi Sinikka, kunnanjohtaja, Hollola
Rajala, Mari Tuulia, yksikön päällikkö, Tampere
Rantamaula, Jari Eino, toimitusjohtaja, Oulu
Rantanen, Sirpa Leena Irmeli, toimitusjohtaja, johtava lääkäri, Lieto
Reijonen, Matti Viljo Kalervo, aluepäällikkö, Espoo
Reinert, Eija Riitta Anneli, IT-kehittämispäällikkö, Vantaa
Remmer, Satu Aila, palvelujohtaja, Rauma
Ripatti, Kirsi Marja, vanhempi neuvonantaja, Helsinki
Rislakki, Martti Pekka, suurlähettilään puoliso, Belgia
Ristimäki, Pekka Olavi, tietoturvapäällikkö, Vantaa
Ruokonen, Anna-Maria Inkeri, yliopistonlehtori, dosentti, Vantaa
Ruotsalainen, Kaija Kyllikki, kehittämispäällikkö, Helsinki
Rydman, Ben, yksikönjohtaja, Helsinki
Ryynänen, Antti Tapani, maaoikeusinsinööri, Rovaniemi
Räsänen, Erkki Ilmari, varautumispäällikkö, Vantaa
Räsänen, Timo Pekka, kaupallinen johtaja, Helsinki
S Saikkonen, Pekka Heikki, ylitarkastaja, Lappeenranta
Sakki, Risto Olavi, neuvotteleva virkamies, Espoo
Salminen, Jani Markus, ryhmäpäällikkö, Helsinki
Salminen, Kai Karri Kaleva, johtaja, Helsinki
Salo, Reijo Kalevi, verojohtaja, Salo
Sandholm, Leena-Maija, oikomishoidon erikoishammaslääkäri, Imatra
Sandholm, Tuula Ilona, henkilöstöjohtaja, Espoo
Santalahti, Anne Kristiina, terveys- ja sosiaalijohtaja, Tampere
Saukkomaa, Harri Uolevi, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Savander, Sami Santeri, kihlakunnanvouti, Kempele
Savolainen, Harri, talousjohtaja, Helsinki
Savolainen, Heikki Jukka Olavi, metsänhoitojohtaja, Jyväskylä
Seppälä, Jouni Pauli Olavi, talousjohtaja, Helsinki
Seppänen, Jaana Tuulikki, erikoistutkija, Vantaa
Sievi-Korte, Tuija Tellervo, yksikön päällikkö, Akaa
Sihvola, Sanna Helena, neuvotteleva virkamies, Lepsämä
Sihvola, Seija Hannele, toimitusjohtaja, Espoo
Silander, Jari Tapio, erikoistutkija, Helsinki
Sillantaka, Olli Mikael, apteekkari, Mäntsälä
Silvonen, Kimmo Juhani, yliopistonlehtori, Espoo
Siurua, Maria Aino-Inkeri, tietoyksikön päällikkö, kehittämispäällikkö, Oulu
Sivonen, Matti Niklas, läkare, Raseborg
Sjöblom, Marja Anna-Leena, kehittämispäällikkö, Helsinki
Sjöholm, Anne Marja, viestintäpäällikkö, Helsinki
Smolander, Mirja Pauliina, maksatusjohtaja, Joensuu
Solismaa, Teuvo Tapio, tehtaanjohtaja, Lappeenranta
Stjernvall, Knut Henrik, myyntijohtaja, Itävalta
Storgårds, Leena Kaarina, kehittämispäällikkö, Helsinki
Sukula, Arto Lauri Kalevi, pankkitarkastaja, Porvoo
Sundwall, Fred Rurik Gustaf, pääsihteeri, Espoo
Survonen, Mika Samuli, erityisasiantuntija, Kauniainen
Sääksmäki, Ari Olavi, johtaja, Inkoo
T Tahvanainen, Jukka Esko, toimitusjohtaja, Helsinki
Taipale, Kirsi Päivi Marjatta, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Takala, Kari Antero, johtava neuvonantaja, Helsinki
Talonen-Lintunen, Elina Kyllikki, toiminnanjohtaja, Espoo
Tamminen, Hanna Kaisa, viestintäjohtaja, Espoo
Tanskanen, Mikko Tapio, kihlakunnanvouti, Tampere
Tehomaa, Jarkko Vilhelm, tehtaanjohtaja, Varkaus
Tiittanen, Juha Antero, johtaja, Helsinki
Tikkanen, Jari Kalervo, tuotanto- ja teknologiajohtaja, Espoo
Tilli, Juha Antero, johtaja, Veikkola
Timonen, Ossi Aleksanteri, johtaja, Espoo
Toivola, Vesa Ilmari, johtaja, Taipalsaari
Tolvanen, Mika Petteri, johtaja, Valkeakoski
Troberg, Benita Annikki, projektchef, Vanda
Tuominen, Kari Juhani, aluepäällikkö, Rovaniemi
Tuominen, Sanna Maria, lakiasiainjohtaja, Helsinki
Tuomisto, Timo Juhani, tehtaanjohtaja, Kyröskoski
Tuorila, Kai H. M., maaedustaja, Thaimaa
Turunen, Jouni Antero, henkilöstöjohtaja, Espoo
Törmäkangas, Olli Pertti, johtava tutkija, Turku
U Ukkonen, Riitta Liisa, erityisasiantuntija, Jyväskylä
Uro, Risto Ilmari, yliopistonlehtori, Tuusula
Ussa, Anja Hannele, johtaja, Rauma
V Vaattovaara, Virpi Johanna, media- ja kasvatussosiologian yliopistonlehtori, Rovaniemi
Vainikka, Ulla Marjatta, tulosalueen johtaja, Röykkä
Valanta, José Ilmari, elinkeinojohtaja, Lahti
Valjakka, Katri Marjatta, lainsäädäntöneuvos, Espoo
Wallenius, Jaakko Kalevi, ylikomisario, Mäntsälä
Vantunen-Herala, Kirsi, toiminnanjohtaja, Koria
Varila, Pirkko Elina, arkkitehti, Helsinki
Vastamäki, Pirjo Annikki, kehitysjohtaja, Espoo
Westerholm, Leena Annikki, neuvotteleva virkamies, Espoo
Vettenranta, Leena Johanna, erityisasiantuntija, Kerava
Vierimaa, Kaija Maritta, yksikönjohtaja, Seinäjoki
Virkki, Kimmo Tuomas, johtaja, Espoo
Virto, Juha Tapani, pelastuspäällikkö, Turku
Wrang, Esa Juhani, toimialajohtaja, Raisio
Vuolle, Tanja Anele, vanhempi lakimies, Espoo
Väkeväinen, Antti Kyösti, vararehtori, Vantaa
Väliaho, Kari Olavi, johtaja, Hämeenlinna
Välimäki, Jari Juhani, asiantuntijalääkäri, Loimaa
Väätäinen, Erkki Juhani, turvallisuuspäällikkö, Espoo
X  
Y Ylinen, Markku Juhani, rovasti, Seinäjoki
Z  
Å  
Ä  
Ö Öhberg, Jari Pentti Erik, laatupäällikkö, Helsinki
Yhteensä: 266
Alkuun
 
Suomen Leijonan ritarimerkki
 
A Aalto-Matturi, Sari Anne, toiminnanjohtaja, Helsinki
Aaltonen, Jukka Martti Jalmari, pankkitarkastaja, Espoo
Aaltonen, Niko Kristian, palvelupäällikkö, Turku
Aaltonen, Paula Kristiina, toiminnanjohtaja, Espoo
Aarnio, Jari Juhani, lehtori, Tampere
Aho, Jyrki Olavi, poliisitarkastaja, Hyvinkää
Ahvonen, Anssi Topi Johannes, erikoistutkija, Laihia
Alatarvas, Risto Juhani, erityisasiantuntija, Helsinki
Andersin, Tuula Anneli, hallitussihteeri, Sipoo
Andersson, Marina Ines, translator, Vanda
Anttalainen, Tanja Marjaana, talousryhmän päällikkö, Tampere
Anttila, Tiina Tuulikki, palvelukeskuspäällikkö, Helsinki
Arkko, Vesa Kalevi, toimitusjohtaja, Jyväskylä
Autere, Päivi Elisa, henkilöstöjohtaja, Järvenpää
B Backström, Ragnar Julius, diplomekonom, Kotka
Balk, Terhi Maarit Linnea, hankejohtaja, Espoo
Bergius, Arttu Johan Andreas, talousjohtaja, Espoo
Bjong, Sari Anitta, veronkantopäällikkö, Helsinki
Bjurs, Peter Lars, ekonomi- och finansdirektör, Malax
Björkman, Veli Matti, päällikkö, Äänekoski
Blomster, Dan Bernhard, ympäristö- ja turvallisuusjohtaja, Helsinki
C Cheng, Bin, erikoistutkija, Espoo
D  
E Eklöf, Hannu Tapani, osaamiskeskuspäällikkö, Rauma
Ekman, Juha Santeri, tuotantotilajohtaja, Vantaa
Elomaa, Niina Charlotte, terminologi, Hyvinkää
Enberg, Mats Christian, ratkaisukeskuksen päällikkö, Raasepori
Erkkilä, Jukka Mikael, yksikön päällikkö, Espoo
Eronen-Jarva, Hanna Mari, erityisasiantuntija, Espoo
Etholén-Rönnberg, Merja Helena, palvelualueen johtaja, Helsinki
F Falck, Anders Mikael, direktör, Helsingfors
Flemmich, Thomas Paul-Arne, stadssekreterare, Raseborg
Forslund, John Niklas Emanuel, timlärare, Jakobstad
Forssell, Hanna Susanna, yleisötyöpäällikkö, Helsinki
Fritze, Sointu, intendentti, Helsinki
G Grön, Kari Harri Tapani, johtaja, Hämeenlinna
Grönqvist, Anna, translator, Helsingfors
H Haapala, Kari Matti, rikosylikonstaapeli, Järvenpää
Haapanen, Satu Maria Kristiina, luokanopettaja, KM, Oulu
Hakulinen, Timo Antero, peruskoulun yläasteen rehtori, Orivesi
Hallikainen, Marja-Lea Hannele, ylitarkastaja, Rovaniemi
Halme, Kari Tapani, yksikön päällikkö, Kouvola
Hangasluoma, Jari Juhani, johtaja, Kouvola
Hanhela-Lappeteläinen, Leila Maarit, johtava asiantuntija, Rovaniemi
Harmo, Panu Pekka, tutkija, Helsinki
Harvala, Taisto Einari, asiakassuhdepäällikkö, Kokkola
Hatva, Timo, johtaja, Kotka
Hemmilä, Heikki Matias, asiantuntijalääkäri, Ylivieska
Hennala, Pekka Veikko Vihtori, tarjouslaskija, Lahti
Hirsilä, Matti Petteri, koulutuspäällikkö, Jyväskylä
Holm, Heli Anneli, viestintäpäällikkö, Espoo
Holma, Lauri Pauli Juhani, kouluttaja, Järvenpää
Holmström, Sauli Ilmari, eläinlääkäri, Taivalkoski
Holstila, Taina Maria, rikosylikomisario, -
Honkala, Taina Tellervo, johtaja, Helsinki
Honkavaara, Eija Maarit, tutkimuspäällikkö, Espoo
Hovi, Arto Kalevi, ylitarkastaja, Helsinki
Hultén, Thomas John Eric, verkställande direktör, Jakobstad
Huovinen, Jari Henrik, johtava asiantuntija, Helsinki
Hursti, Heikki Johannes, toiminnanjohtaja, Vantaa
Hyvärinen, Olli-Matti, johtaja, Keuruu
Hänninen, Antti Kaarlo Mikael, helikopterikoelentoinsinööri, Jämsä
Härmä, Pekka Juhani, erikoistutkija, Helsinki
Hätönen, Sami Juhani, ylikomisario, Pirkkala
Höglund, Björn Henrik, chef, Helsingfors
I Ikävalko, Ossi Juhani, erikoisasiantuntija, Espoo
Isokorpi, Harri Kristian, matemaatikko, Helsinki
Isolahti, Maria Kristiina, aluejohtaja, Oulu
Isomaa, Eero Artturi, maanviljelijä, Nivala
J Jantunen, Jouni Tapio, materiaalihallintopäällikkö, Helsinki
Jauhola, Tuula Marianne, kehittämispäällikkö, Vantaa
Johansson, Kaj Olof, johtava asiantuntija, Espoo
Jokela, Petteri, erityisasiantuntija, Espoo
Jouppila, Vesa Jaakko, kehittämisjohtaja, Orimattila
Juhola, Kalervo Aulis, paloesimies, Hyvinkää
Jukola, Timo Antero, vihertyöpäällikkö, Lohja
Juslén, Jenni Marja Piritta, poliisitarkastaja, Kerava
Jämsén, Kalle Antero, kulttuurijohtaja, Helsinki
Jänkälä, Päivi Susanna, johtava yritysasiantuntija, Rovaniemi
K Kaakinen, Ilkka Tapani, johtava asiantuntija, Vantaa
Kainlauri, Karin Eva Johanna, jurist, Vasa
Kakko, Toni Kristian, muusikko, Keminmaa
Kallio, Maija-Riitta, amanuenssi, Lahti
Kangasniemi, Pentti Juhani, rikostarkastaja, -
Karhapää, Heimo, seurakuntaneuvos, Joensuu
Kari, Arto Jorma Rikhard, yksikön johtaja, Akaa
Karlsson, Rolf Henry, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Karusaari, Riitta Anneli, koulutuspäällikkö, Kittilä
Kattainen, Matti Juhani, ydinturvallisuusosaston johtaja, Tuusula
Kaukonen, Timo Antero, suunnittelupäällikkö, Espoo
Kaunisto, Jari Antero, johtaja, Espoo
Kauppinen, Esa-Pekka, työmarkkinalakimies, Helsinki
Kecskeméti, Liisa Mária, ohjelmapäällikkö, Helsinki
Kemppainen, Kati-Marke, kehittämispäällikkö, Kajaani
Keskinen, Jarmo Ilkka Juhani, rikostarkastaja, Vaasa
Kilkkilä, Sami Markus, liiketoimintajohtaja, Espoo
Kilpiäinen, Seppo Olavi, paikkatietoasiantuntija, Kuopio
Kinnunen, Paula Hannele, viestintäpäällikkö, Jyväskylä
Kiukas, Vertti Samuli, pääsihteeri, Helsinki
Kivipelto, Taavi Kyösti, maanmittausinsinööri, Alajärvi
Klemelä, Heli Marketta, talouspäällikkö, Salo
Knuutinen, Markku Antero, metsäasiantuntija, Mikkeli
Koivu, Satu Annikki, henkilöstön kehittämispäällikkö, Järvenpää
Koivula, Hannu Ilmari, erikoistutkija, Espoo
Koivunen, Marianne Ulla Irene, finanssisihteeri, Helsinki
Kojonsaari, Tapani Johannes, erityisasiantuntija, Helsinki
Kommeri, Ilkka Tapio, johtava tietojärjestelmäasiantuntija, Asikkala
Korhonen, Kari, johtava hallintopäällikkö, Joensuu
Korhonen, Kari Ville Antero, asiantuntija, Joensuu
Korhonen, Konsta Anssi Antero, rikostarkastaja, Oulu
Korpela, Riku Tapani, komisario, Hyvinkää
Kortesmaa, Pekka Tapani, tuoteturvallisuuspäällikkö, Porvoo
Koskimaa, Heikki Leevi, ylikomisario, Lahti
Koskimies-Sirén, Tuula Mariitta, rehtori, Kauniainen
Kotomäki, Markku Ensio, johtaja, Tampere
Kuitunen, Pekka Johannes, metsänhoidon asiantuntija, Kouvola
Kuosmanen, Jari Mikko, aluejohtaja, Muurame
Kupiainen, Elina, vastaava työterveyslääkäri, Espoo
Kurkilahti, Mika Juhani, erikoistutkija, Raisio
Kuusiluoma, Antti-Pekka, johtaja, Helsinki
Kähkönen, Liisa Helena, HR-partneri, Espoo
Kämi, Antti Taavi Tapio, johtaja, Vaasa
Kärki, Anne Irmeli Birgitta, yliopettaja, Pori
Kärkkäinen, Leo Mikko Johannes, erityisasiantuntija, Helsinki
L Lahtinen, Juhani Ilmari, ylitarkastaja, Helsinki
Lahtonen, Maarit Kristiina, asiantuntija, Helsinki
Laine, Päivi Pia Maarit, palvelujohtaja, Pori
Lampola, Eero Armas, projektipäällikkö, Punkaharju
Lamppu, Veli-Matti, johtaja, Helsinki
Latvalahti, Matti Tapani, yksikönpäällikkö, Vantaa
Laukkanen, Esa Johannes, hallintojohtaja, Iisalmi
Lavi, Timo Petri, kehityspäällikkö, Rauma
Lavonen, Mika Arvo Petteri, päällikkö, Helsinki
Lehtelä, Kirsi-Marja, erikoissuunnittelija, Helsinki
Lehtinen, Miia Maria, rikosylikomisario, -
Leppimäki, Petri Markus, yritysturvallisuuspäällikkö, Rauma
Leppänen, Marjut Hilkka Tellervo, kehittämispäällikkö, Seinäjoki
Liede, Hannele Kristiina, johtava veroasiamies, Helsinki
Liitsola, Kirsi Johanna, erikoistutkija, Espoo
Lind, Tuija Olivia, yliarkkitehti, Helsinki
Lindén, Timo Tapani, kaupunginsihteeri, Helsinki
Lindqvist, Eero Juhani, vanhempi tarjoomapäällikkö, Tuusula
Lindström, Hans Peter Olof, marknadsföringsdirektör, Helsingfors
Lintilä, Janne Tapani, toiminnanohjauspäällikkö, Tampere
Liukkonen, Toni, yritysinfrajohtaja, Turenki
Loponen, Jari Petteri, maanviljelijä, Ylöjärvi
Lukander, Pertti Sakari, innovaatiojohtaja, Helsinki
Lukkala, Anna-Minna Eerika, erityisasiantuntija, Helsinki
Luukko, Teemu Tapani, erityisasiantuntija, Järvenpää
Löytönen, Eero Eino, kaupunkisuunnittelupäällikkö, Helsinki
M Maanoja, Tuija Anneli, erityisasiantuntija, Vantaa
Makkonen, Jorma Tapani, ylikomisario, Espoo
Malmelin, Miliza Maria, erityisasiantuntija, Helsinki
Mattila, Hannu Antero, tietohallintopäällikkö, Pirkkala
Mattila, Hannu Ilmari, ryhmäpäällikkö, Vantaa
Mattila, Kari Markku Juhani, laboratoriopäällikkö, Tampere
Merikoski, Visa Pekka, toiminnanjohtaja, Tampere
Metsola, Erkki Juhani, johtaja, Valkeakoski
Mettovaara, Kari Juhani, toiminnanjohtaja, Oulu
Miettinen, Pasi Tapio, kiinteistöjohtaja, Palojoki
Mikkola, Päivi Armi Maria, palvelujohtaja, Turku
Mikkonen, Irma Anneli, yliopettaja, Kuopio
Millner, Susanne, kulttuuri- ja julkisuusdiplomatian neuvonantaja, Israel
Molander, Henri Joakim Mikael, kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori, Helsinki
Mäenpää, Maritta Helena, apulaisrehtori, Inari
Mäenpää, Raimo Kullervo, tietohallintojohtaja, Espoo
Mäkelä, Ari Alvar, kehityspäällikkö, Tampere
Mäkeläinen, Pirjo Riitta Susanna, lakimies, Oulu
Mäki-Petäys, Jari Juhani, tuotantojohtaja, Rauma
Mäkitalo, Kari Asko Juhani, erikoistutkija, Rovaniemi
Määttänen, Jarkko Tapio, kaupunginjohtaja, Lieksa
Mölsä, Terhi Sinikka, toimitusjohtaja, Vantaa
N Niemi, Harri Mikko Ensio, johtaja, Kouvola
Niemi, Kari Kristian, johtava asiantuntija, Turku
Nieminen, Jarkko Juhani, erityisasiantuntija, Helsinki
Niiniaho, Seppo Tuomo, lakiasiain ja sisäisen valvonnan johtaja, Helsinki
Nirhamo, Jarmo Tapani, ylitarkastaja, Helsinki
Närhi, Markku Tapio, kehittämispalveluiden päällikkö, Jyväskylä
O Oksanen, Hannu Sakari, liiketoimintajohtaja, Helsinki
Ollus, Robert Bertel, direktör, Vasa
P Paasikallio, Minna Katriina, tiimiesimies, Espoo
Pajunen, Jari Juhani, poliisitarkastaja, Helsinki
Pajunen, Markku Juhani, osaston johtaja, Tuusula
Palander, Ullamaija Katriina, ylitarkastaja, Hyvinkää
Palomäki, Timo Johannes, vanhempi asiantuntija, Harjavalta
Paloniemi, Juhani Matti, teknologiajohtaja, Kiviniemi
Palosaari, Markku Juhani, vanhustyön pastori, Oulu
Paloviita, Maritta Irmeli, neuvonantaja, Vantaa
Pasanen, Kari Pentti, rikosylikomisario, Vantaa
Peiponen, Pekka, kehittämispäällikkö, Kuusamo
Peltomaa, Jyrki Markus, kaupunginjohtaja, Huittinen
Peltonen, Carita Ingegerd, yrittäjä, Tanska
Peltonen, Tuula Irmeli, erityisluokanopettaja, Jämsä
Peltovuoma, Sami Mikael, erityisasiantuntija, Helsinki
Pengermä, Marja-Leena, toimitusjohtaja, kielenkääntäjä, tulkki, Espoo
Penttilä, Kalle-Erkki, johtaja, Vantaa
Periaho, Leena, luova johtaja, Helsinki
Perttula, Matti Ilkka, lehtori, Helsinki
Pesonen, Juha Matti, soolokontrabasson soittaja, Riihimäki
Piepponen, Anne Susanna, erityisasiantuntija, Espoo
Pietarinen, Päivi Kristiina, erityisasiantuntija, Helsinki
Pihl, Håkan Bertel, chefsgeolog, Pargas
Pihlajamäki, Tapio Matti, toimitusjohtaja, Eura
Piipponen, Kari Tapani, johtaja, Rauma
Piispanen, Ilkka Tapani, rikosylikomisario, Toholampi
Pirkka, Marita, lehtori, Ruokolahti
Pohjola, Ossi Mikael, toimitusjohtaja, Vihti
Puurunen, Pekka Juhani, tieinsinööri, Turku
Pykälä, Pertti Aatos, aktuaaripäällikkö, Espoo
Pykäläinen, Mika Juha Petteri, osastopäällikkö, Espoo
Pöllänen, Erkki Olavi, toimitusjohtaja, Pälkäne
Pöllänen, Ulla Katri Anneli, toimitusjohtaja, Vantaa
Pölönen, Anja Annikki, kehityspäällikkö, ETM, Ahveninen
Pöntinen, Kari Juhani, lehtori, Jyväskylä
Pöyry, Juha Tapio, erikoistutkija, Espoo
Q  
R Raassina, Marita Annikki, ylitarkastaja, Kemijärvi
Raatikainen, Heli Johanna, päällikkö, Leppävirta
Rajala, Eeva Päivä Susanna, opetusneuvos, Hämeenlinna
Rautakallio, Jukka Kalevi, IT-palveluhallinnan johtaja, Vantaa
Rautonen, Markku Olavi, henkilöstöpäällikkö, Vaasa
Repo, Juha Petteri, rehtori, Heinola
Rikkinen, Jalo Pekka Olavi, teknologiayksikön johtaja, Nokia
Rinta-Jouppi, Meeri Marjatta, ympäristöterveydenhuollon johtaja, Alavieska
Riponiemi, Marko Alari, fosfaattiosaamiskeskuksen päällikkö, Kuopio
Rousu, Ari Eino Juhani, rehtori, Ilmajoki
Rousu, Sirkka Helinä, yliopettaja, Nurmijärvi
Ruoholinna, Timo Juhani, yksikönjohtaja, Espoo
Ruokoja, Esko Johannes, tuotantomestari, Kokkola
Ruskeeniemi, Timo Matias, erikoisasiantuntija, Kirkkonummi
Räisänen, Kaarlo Juhani, toimialajohtaja, Kuopio
Räty, Pekka Antero, pelastuspäällikkö, Ylivieska
S Saarenketo, Pertti Tapani, kehityspäällikkö, Leppälahti
Saarinen, Risto Alpo Uolevi, toimitusjohtaja, Helsinki
Saarinen, Tommi Juhani, erityisasiantuntija, Mäntsälä
Saaristola, Harri Antero, rikostarkastaja, Espoo
Salkojärvi, Tarja Sinikka, työterveyshuollon erikoislääkäri, Janakkala
Salmenperä, Hanna Kaarina, erikoissuunnittelija, Helsinki
Salmi, Jussi Tapani, tuotespesialisti, Vaasa
Salminen, Oili Irmeli, erityisasiantuntija, Helsinki
Salonen, Timo Olavi, järjestelmäomistaja, Valkeakoski
Savioja, Marja Kaarina, toimitusjohtaja, Isojoki
Savo, Selena Marjut, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Savolainen, Martti Antero, johtaja, Vantaa
von Schantz, Marjale Katariina, yliopettaja, Turku
Sepponen, Ulla Marjatta, erityisasiantuntija, Lahti
Seppänen, Taisto Sakari, työmarkkinapäällikkö, Helsinki
Siltari, Marja Tuulikki, arviointitoiminnan johtaja, Helsinki
Sinnemäki, Aino Heidi Kristiina, yliopisto-opettaja, Helsinki
Sirén, Tor Kimmo Juhani, rehtori, Porvoo
Snicker-Järvinen, Teija Hannele, tieinsinööri, apulaisjohtaja, Helsinki
Sommar, Camilla Birgitta, lentokapteeni, Espoo
Sormunen, Esa Antero, historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Polvijärvi
Soro, Hannu Heikki Johannes, opinto-ohjauksen lehtori, Tampere
Strandberg, Anita Katarina, translator, Heinola
Ståhlberg, Maarit, kiinteistöpäällikkö, Helsinki
Suominen, Kari Johannes, johtaja, Turku
T Taipale, Taina Tellervo, vanhempi asiantuntija, Ranska
Taipale-Vuorinen, Marjo Susanna, kehittämispäällikkö, toimitusjohtaja, Helsinki
Talikka, Petri Juhani, pelastuspäällikkö, Hämeenlinna
Tallberg, Tom Henrik, pelastusylitarkastaja, Oulu
Tammilaakso, Sanna-Mari, henkilöstöjohtaja, Naantali
Tammiranta, Leena Kirsti Marjatta, johtava veroasiamies, Merikarvia
Tiirola, Esa Tapani, erityisasiantuntija, Kempele
Toivonen, Tapio Paul, geologi, Kokkola
Tolonen, Hannele, tekninen johtaja, Kotka
Tolonen, Jyrki Olavi, aluejohtaja, Rovaniemi
Torvinen, Timo Olavi, johtaja, Helsinki
Tuomela, Tapio Juhani, tuntiopettaja, Helsinki
Tuomikoski, Mari Susanna, palvelupäällikkö, Oulu
Tuominen, Eeva-Liisa, ostopalvelupäällikkö, Vantaa
Turunen, Eija Marjatta, yliopettaja, Rovaniemi
Tynjälä, Seppo Tapani, sairaanhoitaja, Harjavalta
U Uskali, Niina Maria, poliisiylitarkastaja, Vantaa
Utriainen, Jukka Pekka, lentokapteeni, Järvenpää
V Wager, Karl Henrik Gunnar, ylitarkastaja, Porvoo
Vahlstedt, Jaana Johanna, erityisasiantuntija, Veikkola
Valkeavaara, Riikka Johanna, kääntäjä, Helsinki
Valkonen, Sauli Juhani, erikoistutkija, Pernaja
Wallenius, Pauli Fjalar, kehittämisasiantuntija, Tuusula
Vanhatalo, Hilkka Helena, hankejohtaja, Espoo
Wasström, Pernilla Helena, talousjohtaja, Espoo
Vesanen, Aarne Sakari, tehdaspalvelupäällikkö, Hämeenlinna
Westermark, Lars Erik Göran, ylitarkastaja, Sipoo
Wigell, Maria Elisabeth, specialsakkunnig, Esbo
Viiri, Marjariitta, kirjastotoimen ylitarkastaja, Jyväskylä
Viitamaa-Tervonen, Outi Tuulikki, projektipäällikkö, Hyvinkää
Viitanen, Ari Kalevi, apulaispalopäällikkö, Tampere
Vilkki, Juha Pekka, pelastusylitarkastaja, Tampere
Vimpari, Taina-Kaisa Aliina, tilapalvelupäällikkö, Tampere
Virta, Teppo Olavi, aluetoiminnan johtaja, Turku
Virtanen, Seija Anneli, toiminnanjohtaja, tutkija, Helsinki
Värtö, Piia Maria, ylitarkastaja, Helsinki
X  
Y Yli-Hongisto, Vesa Ilmari, kiinteistöasiantuntija, Sastamala
Yrjänä, Ville Iisakki, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Helsinki
Z  
Å  
Ä Äijälä, Juha Pekka Ville, rakennuttajapäällikkö, Kirkkonummi
Ö Öhrmark, Petri Rudolf, yksikönpäällikkö, Vantaa
Yhteensä: 295
Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
A Aalto, Simo Lauri, sijoitusjohtaja, Ulvila
Aarnio, Kurt Arne, jurist, Helsingfors
Ahlnäs, Alf Ossian, lantmäteriingenjör, Vörå
Ahvo, Timo Petteri, sivistystoimenjohtaja, Lahti
Aitto-oja, Tuula Aini Kristiina, kulttuurituottaja, Oulainen
Ala-Lehtimäki, Liisa Tellervo, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Alaruikka, Jari Allan Antero, tuotantopäällikkö, Rovaniemi
Alaviiri, Kaisa Maarit, perusopetuksen aluepäällikkö, Espoo
Andersson-Jalkanen, Stina, laatupäällikkö, Espoo
Antinluoma, Sirkka Leena, lehtori, Helsinki
Arnkil, Anja Maria, sihteeri, Asikkala
Arola, Sami Tuomo, lehtori, Joensuu
Artela, Kaj Tom Viktor, brandchef, Esbo
Asikainen, Pasi Henrik, toimitusjohtaja, Vaasa
B Backman, Annika Marja Ia, vanhempi tutkijainsinööri, Porvoo
Backman, Rolf Ingemar Mauri, johtaja, Nummenkylä
Backström, Kerstin Alice, socialdirektör, Korsholm
Bergström-Söderlund, Susanne, specialexpert, Vanda
Berndtson, Jouko Tapio, vanhempi tutkijainsinööri, Sipoo
C  
D  
E Eklund, Erik Rabbe, ekonomidirektör, Korsholm
Elonheimo, Maija Iiris, toimittaja, Espoo
Ermala, Henri Sakari Johannes, toimitusjohtaja, Tampere
Eskola, Mika Severi, koulutuspäällikkö, Porvoo
F Falck, Susanna Leena, tilintarkastusneuvos, Helsinki
Falk, Tuula Sinikka, sisustusarkkitehti, Ruotsi
Forsell, Taru Anneli, projektipäällikkö, Riihimäki
Forss, Klas Mårten Rafael, lantbruksföretagare, Kimito
Forsström, Tom Nils Roger, rektor, Karleby
G Gerber, Mirjami Kerttu, diplomikielenkääntäjä, Sveitsi
Grönholm, Tarja Maria, kehittämispäällikkö, Turku
H Haapalainen, Jussi-Veikko, vanhempi suunnittelija, Kerava
Haaranen, Rauni Päivi Helena, johtaja, Espoo
Hakala, Pasi Tapio, rehtori, Alavus
Hakkarainen, Anne Maritta, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Hammarberg, Pirjo Kirsi Marjatta, viestintäpäällikkö, Espoo
Hannus-Uotila, Thea Margareta, analyytikko, Turku
Hansén, Tom Sture Johannes, rektor, Kronoby
Harmonen, Ulla Mari Johanna, tiimipäällikkö, Helsinki
Hartikainen, Eero Antero, tuotannon päällikkö, Jyväskylä
Heikintalo, Seppo Mikael, tilapalvelu- ja liikelaitosjohtaja, Nakkila
Heikkilä, Pertti Anton Kristian, aluejohtaja, Rovaniemi
Heikkilä, Teijo Tapani, riskipäällikkö, Tampere
Heimonen, Harri Kalevi, laatujohtaja, Helsinki
Heinilä, Aila Tuulikki, sovellusasiantuntija, Helsinki
Heinonen, Tuomo Pekka Tapani, osastonjohtaja, Kerava
Helariutta, Sanna Hannele, ylitarkastaja, Helsinki
Helminen, Päivi Marjatta, tietoasiantuntija, Helsinki
Hiekkala, Juha Pekka, kehityspäällikkö, Espoo
Hiltunen, Pekka Marko Juhana, kehityspäällikkö, Espoo
Himanka, Kauko Olavi, palopäällikkö, Kalajoki
Hirvikoski, Tapio Sakari, markkinointipäällikkö, Helsinki
Hokkanen, Tatu Juha, tutkija, Helsinki
Holli, Janne, tietohallintojohtaja, Kauniainen
Holopainen, Jari-Pekka, turvallisuuspäällikkö, Kuopio
Honka, Anu-Liisa, tuotekehityksen tukitoimintojen päällikkö, Turku
Hosio, Arto Antero, kuoron oopperalaulaja, Vantaa
Hoskio, Hannu Juhani, tulliylitarkastaja, Helsinki
Huhta, Jarmo Juhani, tietoturvallisuuspäällikkö, Järvenpää
Huilla, Marja Helena, ylitarkastaja, Espoo
Huisman, Pirjo Tuija Sinikka, hallintopäällikkö, Jyväskylä
Hukkanen, Arja Kaarina, lehtori, Varkaus
Huomo, Keijo Juhani, suunnittelupäällikkö, Kirkkonummi
Huttula, Jani Petteri, liikenteenhallintavastaava, Oulu
Huttunen, Marjut Helena, laatupäällikkö, Helsinki
Huttunen, Minna Katriina, liikenteen ja maankäytön asiantuntija, Tampere
Huttunen, Risto Heikki, automaatio-osaston päällikkö, Luhtajoki
Huuho, Tomi Tapio, kauppias, Helsinki
Huuhtanen, Risto-Pekka, apulaisjohtaja, Lohja
Hynynen, Valma Tuulikki, lakimies, Lapinlahti
Hyyryläinen, Anja Tuulikki, kanttori, Yli-Ii
Häkkinen, Eevaleena Annukka, ylitarkastaja, Helsinki
Hämäläinen-Ylikahri, Maikki, vanhustyön johtaja, Lempäälä
I Iivanainen, Juha Matti Tapio, hankekehityspäällikkö, Espoo
Ikonen, Tarja Hannele, asiantuntijajohtaja, Helsinki
Ikonen, Tuula Anneli, lehtori, Vantaa
Ilmarinen, Olli Tapio, kehitysasiantuntija, Helsinki
Ilomäki, Maarit Katariina, tietoasiantuntija, Espoo
Immonen, Hannu Kalevi, palvelualuejohtaja, Turku
Immonen, Jyrki Tapio, ylitarkastaja, Raisio
Isaksson, Saga Beatrice, rektor, Pargas
J Jalava, Vesa Markku Tapani, viestintäpäällikkö, Nurmijärvi
Jantunen, Markku Olavi, kiinteistölakimies, Helsinki
Javanainen, Jyrki Samuli, lakiasiainpäällikkö, Helsinki
Johansen, Sebastian Anders, asiantuntija, Vantaa
Juntunen, Erkki Tapani, erityisasiantuntija, Helsinki
Jämsén, Arja Helinä, yksikön johtaja, Heinävesi
Jänkälä, Kalle Eerik, suunnittelupäällikkö, Helsinki
Jäntti, Elina Sinikka, tutkintosihteeri, Helsinki
Järvinen, Aki Olavi, geodeetti, Hämeenlinna
Järvinen, Kari Juhani, vanhempi johtava tutkija, Tampere
K Kaakinen, Katja Susanna, suunnittelupäällikkö, Espoo
Kallio-Nyberg, Irma Elina, tutkija, Vaasa
Kalliosaari, Ulla Maija, asianvalvoja, Helsinki
Kananen, Marja-Liisa, lehtori, Jyväskylä
Kangasmäki, Matti Veli, varatoimitusjohtaja, tuotantojohtaja, Hollola
Kangasniemi, Jouko Markus, ekonomisti, Ikaalinen
Kankaanranta, Susanna Tuulikki, lehtori, Lappeenranta
Kankaanranta, Terhi Tuulia, erikoistutkija, Tampere
Kannisto, Jari Antero, kehityspäällikkö, Vantaa
Kantola, Ilkka Sakari, komisario, Vantaa
Kareinen, Timo Tapio, yliaktuaari, Porvoo
Karhu, Suvi Ilona Kristiina, lakimies, Helsinki
Karjalainen, Ville Juhani, informaatikko, Espoo
Karlsson, Runar Stanley, lagtingsledamot, Saltvik
Karva, Ulla Marjatta, suunnittelupäällikkö, Nokia
Kaski-Nurmi, Arja, sisäisen tarkastuksen päällikkö, Espoo
Kaspar, Daniel Petri, ylitarkastaja, Helsinki
Kasvi, Tiina Johanna, kulttuuripäällikkö, Espoo
Katainen, Jari Pekka, pankinjohtaja, Kouvola
Kauhanen, Matti Veli Tapani, teknologiajohtaja, Espoo
Kauppi, Tarja Terttu, erityisasiantuntija, Helsinki
Kemppainen, Riitta Sisko Hannele, tutkija, Forssa
Kesti, Heli Johanna, tiedottaja, Porvoo
Kilpeläinen, Jukka Petteri, kehitysjohtaja, Pieksämäki
Kilpeläinen, Kari Olavi, palveluesimies, Tampere
Kilpeläinen, Sisko Liisa Anneli, suunnittelija, Espoo
Kivi, Pekka Kalevi, johtava asiantuntija, Nurmijärvi
Kiviniemi, Heikki Antero, sivistysjohtaja, Kankaanpää
Klang, Jaakko Tapio, insinööri, Kaarina
Kohonen, Jukka Tapani, kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori, Tampere
Koivuniemi, Maarit Hannele, lupapäällikkö, Tornio
Kolehmainen, Jari-Pekka, johtaja, Heinola
Kolu, Kirsi Hannele, perusopetuksen aluepäällikkö, Espoo
Kontula, Merja Riitta, etuuskäsittelypäällikkö, Kotka
Korhonen, Hannu Tapani, projektijohtaja, Jyväskylä
Kortesalmi, Mia Marilla, lehtori, Vantaa
Korva, Jorma Antero, kaupunginarkkitehti, Rovaniemi
Koskelo, Annamari, erityisasiantuntija, Vantaa
Koskenmäki-Karaharju, Teija, rikoskomisario, Helsinki
Koski, Sari Johanna, tietoasiantuntija, Helsinki
Koskinen, Riitta Inkeri, hammaslääketieteen lisensiaatti, Tampere
Kotro, Jorma Juhani, johtava asiantuntija, Espoo
Kovalainen, Markku Reino Tapio, johtava veroasiantuntija, Kempele
Kuisma, Pekka Juhani, lehtori, Rauma
Kuittinen, Juha Pekka, riistapäällikkö, Kontiolahti
Kuivala, Kari Johannes, vanhempi asiantuntija, insinööri, Ikaalinen
Kukkola, Timo Heikki, rakennustekniikan pääinsinööri, Rauma
Kukkonen, Riitta Sisko, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Kultalahti, Kai Jaakko, liiketoimintapäällikkö, Porvoo
Kummala-Mustonen, Merja Anneli, kirjastotoimen ylitarkastaja, Oulu
Kunelius, Pasi Tapani, toimialajohtaja, Jyväskylä
Kuoppala, Timo Tapani, kansainvälisten asioiden päällikkö, Helsinki
Kuosmanen, Asta Helena, johtava asiantuntija, Järvenpää
Kuusiluoma, Vuokko Hannele, perusturvajohtaja, Parkano
Kuutti, Liisa Tuulikki, lehtori, Rovaniemi
Kåla, Marika Camilla, lehtori, Helsinki
Kämäräinen, Pekka Veikko Antero, lehtori, Rovaniemi
L Laaninen, Seppo Johannes, rehtori, Nurmes
Lahtinen, Arja Ireene, tulliylitarkastaja, Helsinki
Lahtinen, Johanna Kristiina, johtaja, Helsinki
Laine, Antti Henrik, tutkija, Salo
Laine, Arto, agronomi, MMM, Hämeenlinna
Lainema, Jani Olavi, johtava tutkija, Tampere
Laitila, Mika Hannu, investointipäällikkö, Hämeenlinna
Lakso, Timo Jaakko, maakuntasuunnittelija, Lapua
Lampinen, Ossi Ensio, projektipäällikkö, Tampere
Lampola, Petri Juhani, vanhempi tuotekehitysinsinööri, Helsinki
Lantto, Esa Erkki Tapio, toimintojen kehityspäällikkö, Oulu
Lassila, Juha-Pekka, palomestari, Vantaa
Laurell-Henrichson, Gitte Johanna, Arenachef, Borgå
Lautiola, Hannele Eivor, monikulttuurisuusasiain päällikkö, Helsinki
Lehikoinen, Juha Kullervo, pelastusylitarkastaja, Helsinki
Lehikoinen, Leena-Liisa Irmeli, viestintäpäällikkö, Hyvinkää
Lehtinen, Timo Juhani, tuottaja, Helsinki
Lehtonen, Harri Juhani, lakimies, Helsinki
Lehtonen, Olli-Pekka, peruskoulun rehtori, Paimio
Leino, Pirjo Pettina, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Kiina
Leinonen, Tiina Marita, apulaisjohtaja, Tampere
Lemmetty, Matti Kyösti, varatuomari, Rovaniemi
Lepistö, Salla Tuovi Sinikka, ylitarkastaja, Lahti
Lepola, Tomi Henrik, turvallisuus- ja laatupäällikkö, Helsinki
Liehu, Tuula Marjatta, sosiaali- ja terveysjohtaja, Kuhmoinen
Lietzen, Kari Tapani, yliperämies, Hanko
Liinoja, Seija Elise, laskentapäällikkö, Turku
Liira, Lauri Markku Tapani, rahoituspäällikkö, Lappeenranta
Lindberg, Leif Lennart, henkilöstöjohtaja, Kokkola
Lindell, Tuomo Olavi, konepäällikkö, Mikkeli
Lindholm, Robert Armas, johtava asiantuntija, Vantaa
Lindström, Pirkko Liisa, kunnanjohtaja, Jämsä
Linna-Koski, Päivi Marjatta, erikoistoimittaja, Vantaa
Liukko, Anna-Maria, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Lohilahti, Satu-Maarit, taloussuunnittelija, Naantali
Loiske, Kimmo Olavi, aluelennonjohdon päällikkö, Naantali
Louhelainen, Jarmo Olavi, lisensoinnin asiakaspäällikkö, Kerava
Luojus, Katja Susanna, koulutuspäällikkö, Ylöjärvi
Luoma, Matti Yrjö Iisakki, ylikomisario, Tampere
Luomi, Seppo Tapani, tutkimus- ja kehityspäällikkö, Järvenpää
Luotio, Riitta Hannele, hallintojohtaja, Raisio
Lusa, Sirpa Elina, vanhempi tutkija, Tampere
Luukas, Veijo Paavo Juhani, tiimipäällikkö, Lappeenranta
Luukko, Sari Johanna, sosiaalihuollon ylitarkastaja, Vantaa
Löppönen, Piia Anita, henkilöstöasiantuntija, Jyväskylä
Löytty, Heini Kaarina, rakennusarkkitehti, Lappeenranta
M Malmivaara, Arja Tuulikki, hallintopäällikkö, Espoo
Mankinen, Jorma Antero, liikennejohtaja, Hamina
Mankkinen, Leena Kristiina, toiminnanjohtaja, Ylöjärvi
Manninen, Arto Juhani, tilintarkastusneuvos, Kerava
von Martens, Staffan Leo Friedrich, tuottaja, Helsinki
Martikainen, Soili Helena, lehtori, Kerava
Mattila, Jukka Pekka, johtaja, Laukaa
Mattila, Marketta Maria, toimittaja, tuottaja, vapaa kirjoittaja, Sipoo
Mentula, Marika Susanna, asiakkuusjohtaja, Helsinki
Meriläinen, Ari Pauli, tuottaja, Tampere
Meritähti, Maarit, johtaja, Lohja
Michelsson, Turkka Juhani, arkkitehti, Turku
Mikkola, Petri Antero, tuotantopäällikkö, Kerimäki
Mikkola, Tuija Heli Maarit, talous- ja hallintopäällikkö, Valkeakoski
Mukka-Koivumäki, Mari Pauliina, päärakennearvostelija, Isojoki
Mustonen, Virpi Johanna, henkilöstön kehittämispäällikkö, Vantaa
Myller, Henna Susanna, koulutuspäällikkö, Joensuu
Myllyniemi, Hanna Kaisa Susanna, hammaslääkäri, Isokyrö
Mäkilä, Hanna-Leena, johtaja, Mietoinen
Mäkinen, Mikko Matti, apulaisjohtaja, Västerskog
Mäkivaara, Juha Seppo, operatiivisten toimintojen päällikkö, Jämsä
Männikkö, Merja Jaana Hannele, kuntayhtymäjohtaja, Parkano
N Neittaanmäki, Riitta, lehtori, Jyväskylä
Nevalainen, Seppo Juhani, tutkija, Joensuu
Niemelä, Veli-Matti, johtaja, Imatra
Niemi, Marja Tuulikki, viestinnän asiantuntija, Helsinki
Niemi, Mikko Maurits, asiantuntija, Rauma
Niemi, Outi Tuula Hannele, palveluesimies, Raisio
Nieminen, Kari Olavi, johtaja, Tampere
Nikonen, Jari Pekka, rikoskomisario, Helsinki
Nikula, Paavo Olavi, johtava asiantuntija, Helsinki
Niskanen, Harry Tapio, lehtori, Pori
Norvasuo-Heilä, Marja-Kaisu, johtava psykologi, Raisio
Nurmi, Maarit Hannele, palveluesimies, Kaarina
Nurmi, Pirkko Anneli, hallintopäällikkö, Helsinki
Nurminen, Juha Valdemar, suurvahinkoasiantuntija, Kirkkonummi
Nygren, Patrick Alexander, senior internrevisor, Helsingfors
Nyholm, Lars-Johan, processplaneringschef, Borgå
O Oijala, Teppo Juhani, metsänhoitopäällikkö, Jyväskylä
Oikarinen, Jouko Olavi, laadunvalvonnan osastopäällikkö, Oulu
Ojala, Leena Susanna, henkilöstöpäällikkö, Nurmijärvi
Ojamies, Liisa Johanna, toimitusjohtaja, Helsinki
Oksa, Eero Juhani, johtaja, Vihti
Oksa, Juha Aaro Heikki, vanhempi tutkija, Oulu
Oksanen, Timo Ensio, tuloksellisuustarkastusneuvos, Porvoo
Olander, Elina Johanna, terveyskeskushammaslääkäri, Hämeenlinna
Olmiala, Mirjami Kaarina, kehittämispäällikkö, Jyväskylä
Oraviita, Pekka Sakari, asiantuntija, Porvoo
P Paajanen, Martti Kalervo, johtaja, Espoo
Pajula, Esa Pekka, toimitusjohtaja, Perho
Palviainen, Pia Kristiina, ryhmäpäällikkö, Helsinki
Panula-Ontto-Suuronen, Anni, ympäristönsuojelun asiantuntija, Mikkeli
Parkatti, Anna-Mari Elina, pääanalyytikko, Vantaa
Partamies, Sanna Kaisa, kehittämispäällikkö, Lohja
Partio, Tuija Tuulikki, kehittämispäällikkö, Espoo
Pasanen, Esa Pekka, erityisasiantuntija, Rauma
Passoja, Sirpa Aulikki, erikoissuunnittelija, Helsinki
Pastina, Barbara, projektipäällikkö, Espoo
Patronen, Jorma Sakari, NDT-asiantuntija, Jämsä
Pentinmikko, Anitta Marjatta, aluearkkitehti, Helsinki
Penttilä, Timo Tapio, tutkija, Sipoo
Perilä, Anne Hannele, tulliylitarkastaja, Helsinki
Perkkiö, Marjo Kristiina, musiikin lehtori, Ylivieska
Pihlava, Juha-Matti, tutkija, Rusko
Piilola, Merja Sinikka, lakimies, Helsinki
Piipponen, Pirjo Helena, asiantuntijajohtaja, Vantaa
Pitkäkangas, Sirpa Diana, liiketoimintapäällikkö, Espoo
Pitkänen, Minna Kristiina, rikoskemisti, Mäntsälä
Pitkänen, Seppo Vilho Sakari, lehtori, Kuopio
Pitkänen, Timo Olavi, energiapäällikkö, Eurajoki
Poikela, Hannu Matti, lukion lehtori, Liminka
Poikela, Paula Kristiina, lehtori, Rovaniemi
Porokka, Jouni Tapio, toimitusjohtaja, Joensuu
Poukka, Outi Helena, kehityspäällikkö, Espoo
Poussa, Marja-Tuulikki, palveluesimies, Sastamala
Pulkkinen, Erkki Antero, voimalaitostekniikan pääinsinööri, Rauma
Pulli, Jukka Tapio, tutkija, Lappeenranta
Punkari, Olli-Pekka, rikoskomisario, Seinäjoki
Punto-Niskanen, Terhi Kristiina, ylitarkastaja, Helsinki
Purkunen, Jarmo Tapio, ylitarkastaja, Helsinki
Pursiainen, Tomi Jarkko, riskienhallintapäällikkö, Porvoo
Pyykkö, Jukka-Pekka, asiakkuusjohtaja, Lahti
Päiväpuro, Matti Juhani, aluerehtori, Lieksa
Pääkkönen, Nina Susanna, ylitarkastaja, Helsinki
Pörsti, Joonas, toimituspäällikkö, Espoo
Q  
R Rainio, Markku Kalevi, pankinjohtaja, Marttila
Rajala, Juha Pekka Jalmari, palopäällikkö, Helsinki
Ranta, Tiina Elina, turvallisuusjohtaja, -
Rantanen, Juha Kalervo, johtava asiantuntija, Vantaa
Rantanen, Raija Anneli, toimitusjohtaja, Nurmes
Rasila, Jorma Heikki Tapani, palopäällikkö, Pyhäjärvi
Rasimus, Risto Antero, kokonaisarkkitehti, Helsinki
Rauma, Kaisa Maria Elina, hiippakuntasihteeri, Turku
Rehn, Patricia Päivi Marjatta, koncernjurist, Raseborg
Reinikainen, Harri Tapani Otto, rehtori, Vantaa
Reinikainen, Jari Petri, aluejohtaja, Tampere
Reivala, Markus Tapani, tuotekehitysjohtaja, Orivesi
Reunanen, Jussi Petteri, teknologia-asiantuntija, Thaimaa
Rikanniemi, Maija Helena, työsuojelupäällikkö, Espoo
Rintanen, Jyrki Kalevi, konserninjohtaja, Turku
Ripatti, Veikko Tapani, tuottaja, Lahti
Rohola, Arto Heikki, myyntipäällikkö, Pälkäne
Ronkainen, Reima Kalervo, kartastopäällikkö, Orimattila
Rossi, Päivi Annamari, ylitarkastaja, Laukaa
Rossinen, Marko Ilmari, kunta-asiamies, Seinäjoki
Rusi, Meeri Aulikki, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Lieto
Ruuskanen, Pasi Antero, markkinointijohtaja, Oulu
Räihä, Eija Tuulikki, toimitusjohtaja, Rovaniemi
Räyhäntausta, Heikki, yksikönpäällikkö, Espoo
Rönnberg, Risto Henrik, perusopetuksen rehtori, Jyväskylä
S Saarikoski, Jorma Yrjö Johannes, toimitusjohtaja, ekonomi, Teuva
Sainio, Tapio, materiaalipäällikkö, Tampere
Sairanen, Lea Tuulikki, asiakkuuspäällikkö, Savonlinna
Salminen, Minna Johanna, palveluesimies, Virrat
Salonen, Pertti Kalevi, hankintapäällikkö, Tolkkinen
Sanasvuori, Elisa Hannele, tieinsinööri, suunnittelupäällikkö, Porvoo
Santala, Merja Leena, lakimies, Helsinki
Santalahti, Tarja Hannele, vastaava psykoterapeutti, Lohja
Sarani, Sari Maarit, rikosylikomisario, -
Saunamäki, Eila Kaisa, vanhempi viestintäasiantuntija, Hämeenlinna
Seitajärvi, Erkki Juhani, sivistysjohtaja, Haapavesi
Seittenranta, Arja Kyllikki, yliaktuaari, Helsinki
Selkee, Leena Karoliina, toimitusjohtaja, Ruovesi
Seppälä, Jukka Tapani, kiinteistöpäällikkö, Helsinki
Serenius, Mirja Kyllikki, projektipäällikkö, Vihti
Setälä, Hanna Kaarina, tieinsinööri, Lempäälä
Seurujärvi, Pirjo Hannele, puistonjohtaja, Utsjoki
Siljamo, Pilvi Pauliina, tutkija, Helsinki
Simons, Leif Robert, verkställande direktör, Närpes
Sirviö, Arto Jaakko Mikael, resurssisuunnittelija, Jyväskylä
Sjöblom, Carl Yngve Bertel, ekonomichef, Pargas
Sjögren, Matti Mikael, vastuuriskien asiantuntija, Helsinki
Skinnar, Leif Sture, tullöverinspektör, Malax
Skyttä, Rut Marit Katarina, kehittämispäällikkö, Vantaa
Sneck, Matti, tietohallintopäällikkö, Espoo
Soikkeli, Eeva Marjatta, lehtori, Järvenpää
Sonntag Blomqvist, Malin, förvaltnings- och informationssamordnare, Mariehamn
Stenmark, Klaus Magnus Mikael, hankepäällikkö, Espoo
Strandberg, Henrik Jakob, jordbrukare, Nykarleby
Suominen, Tuulia Alma Aliina, luottamushenkilö, Masku
Sälejoki-Hiekkanen, Pirjo Leena, ylitarkastaja, Helsinki
Särkkä, Hannu, sisältöpäällikkö, Vantaa
Söderholm, Anneli Onerva, palvelukeskuksen johtaja, Helsinki
T Taipale, Paavo Ilmari, yhdyskuntatekniikan päällikkö, Nukari
Tallbacka, Esa Aaron, suunnittelun asiantuntija, pääarkkitehti, Espoo
Tammisto, Juha Matti, johtava asiantuntija, Järvenpää
Taskinen, Juha Tapani, dokumentaristi, Savonlinna
Teitti, Erkki Tapani, apulaisjohtaja, Seinäjoki
Tella, Matti Valtteri, johtaja, Espoo
Tenhunen, Kaj Timo Vilhelm, utbildningschef, Lovisa
Tiainen, Mirja Anneli, kehittämispäällikkö, Janakkala
Tiisanoja, Mirja Anneli, yliaktuaari, Helsinki
Tikka, Pirjo Marita, vastaava suunnittelija, Helsinki
Tikkanen, Mervi Irene, hallintoylihoitaja, Simo
Tikkanen, Ritva Tuulikki, yliaktuaari, Helsinki
Tillander, Kati Kristiina, riskienhallintapäällikkö, Espoo
Toivakainen, Matti, johtaja, Nuutajärvi
Toivanen, Seija Riitta, toimitusjohtaja, Joroinen
Toivanen, Ville Juhani, kehityspäällikkö, Espoo
Toivonen, Asko Adolf, konepäällikkö, Jämsä
Toivonen, Esa Kallepekka, agrologi, Nurmijärvi
Toivonen, Teemu-Taavetti, pelastuspäällikkö, Tampere
Tolvanen, Markku Pekka, rehtori, Vihti
Tommiska-Jarva, Irene Maria, päällikkö, Helsinki
Tompuri, Juha Kalevi, rikoskomisario, Espoo
Torkkola, Taimi Sinikka, yliopistotutkija, Tampere
Tulensalo, Tuuli Hannele, terveyskeskushammaslääkäri, Lohja
Tulonen, Arja Hannele, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Raisio
Tuuri, Vesa Tapio, huolintapäällikkö, Helsinki
U Uimonen, Jarmo Kalevi, luonnonhoidon asiantuntija, Pori
Uusi-Uola, Pirjo Tellervo, ylitarkastaja, Kaarina
V Vaarala, Vesa Esko, asiantuntija, Helsinki
Wacklin, Sirkku Inkeri, toimipisteen päällikkö, Kokkola
Vainikka, Päivi Helena Inkeri, kehityspäällikkö, Helsinki
Vainionpää, Pauli Juhani, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Vainionpää, Riitta Anneli, tuotantopäällikkö, Vantaa
Vaittinen, Ritva Hannele, johtava asiantuntija, Mikkeli
Valvisto, Tarja Maarit, ylitarkastaja, Kirkkonummi
Vannesluoma, Juha Erik, kuljetusyrittäjä, Vantaa
Vasara, Eilamarjatta, kirjastonjohtaja, Sastamala
Weckström, Marja Leena, ylitarkastaja, Helsinki
Vento, Reija Anneli, yliaktuaari, Helsinki
Viertiö, Sari, arkkitehti, Helsinki
Vihervuori, Marko Antero, ryhmäpäällikkö, Helsinki
Vihervuori, Pasi Yrjänä, johtaja, Hyvinkää
Vihinen, Jorma Pentti, koulutusasiantuntija, Espoo
Viitamäki, Maritta Katariina, näyttelijä, Tampere
Wiklund, Outi Anita, laatupäällikkö, Porvoo
Vikman, Ruth Lis-Marie, chef för vårdarbetet, Jakobstad
Wikström, Ulla-Brita, rektor, Nykarleby
Viljanen, Jussi Sakari, työfysioterapeutti, yrittäjä, Orivesi
Vilkuna, Johanna Marketta, liikenneasiantuntija, Helsinki
Vilonen, Harri Antero, tuotantopäällikkö, Helsinki
Virkkunen, Heikki Matti, projektijohtaja, Vantaa
Virtanen, Simo Sakari, tekniikan lisensiaatti, Pirkkala
Väisänen, Lassi Tapani, toiminnanjohtaja, Kerava
Välisalo, Mikko Arto, ylitarkastaja, Espoo
Välttilä, Sari Helena, proviisori, Nummela
Vänskä, Veikko Urho Antero, hankepäällikkö, Vesilahti
Värtelä, Eila-Maija, tuotantopäällikkö, Espoo
Väyrynen, Mikko Ilmari, ICT-päällikkö, Tuusula
Wörlin, Esa Jouni Olavi, tuotantopäällikkö, Vantaa
X  
Y Ylitalo, Jukka Antero, vanhempi osastopäällikkö, Tampere
Z  
Å  
Ä Äyväri, Anne Marjatta, yliopettaja, Helsinki
Ö Örn, Karola Gunilla, kvalitetschef, Korsholm
 Yhteensä: 398
Alkuun
 
Suomen Leijonan ansioristi
A Aalto, Petri Antero, maanmittausteknikko, Turku
Aalto, Risto Olavi, kaavoituspäällikkö, Savonlinna
Aarnio-Jääskeläinen, Liisa, hallintosihteeri, Helsinki
Ahlstedt, Jari Pekka, käytönsuunnittelupäällikkö, Espoo
Ahola, Tapio Juhani, rikoskomisario, Helsinki
Ahonen, Arto Aulis Kalevi, verkkopäällikkö, Naantali
Ahonen, Marja Kristiina, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Ahtiainen, Riitta Marjatta, tilastohaastattelija, Kuopio
Aikio, Veikko Sakari Ensio, ylityönjohtaja, Hämeenlinna
Airaksinen, Kari Ukko, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Alalahti, Maarit Marianne, johtava hoitaja, Tervola
Alanko, Timo Kalervo, verotarkastaja, Heinola
Alatalo, Juuso Hannu Anders, hallinnon asiantuntija, Mynämäki
Alitalo, Marjo Kristiina, erityisasiantuntija, Loimaa
Allardt, Monica Elisabet, informationsspecialist, Helsingfors
Andersson, Eili Hannele, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Kreikka
Antila, Jaana Hannele, palveluryhmäpäällikkö, Järvenpää
Anttila, Harri Olavi, ympäristötarkastaja, Espoo
Anttila, Jukka Tero, katuvalvontapäällikkö, Vantaa
Anttila, Katri Tuulia, maatalousyrittäjä, Kurikka
Anttila, Kimmo, erityisasiantuntija, Helsinki
Anttila, Marja Kristiina, maaseutukoordinaattori, Kaarina
Anttinen, Anna Kaarina, kehittämispäällikkö, Tampere
Arjanne, Taina Hannele, tulliylitarkastaja, Helsinki
Aro, Pasi Tapani, kauppias, Joensuu
Asikainen, Jari-Jukka Sakari, kehityspäällikkö, Imatra
Asp, Anna Kristiina, tarkastaja, Espoo
Asunta, Kim Markus, osastonhoitaja, Lieto
Aulasuo, Kimmo Juhani, myyntipäällikkö, Lappeenranta
Autio, Asko Kullervo, tarkastaja, Alajärvi
B Backman, Peter Alexis, veroasiantuntija, Hanko
Bang, Arja Eila, tarkastaja, Turku
Baumgartner, Hans, tietopalvelusuunnittelija, Espoo
Benaissa, Suzan, ylitarkastaja, Helsinki
Bengs-Lattunen, Carola, försäljningsassistent, Malax
Bister, Seppo Kalevi, rahoitusjohtaja, Lahti
Björk, Peter Lars Wilhelm, toimitusjohtaja, Pietarsaari
Björkgård, Karin Helena, miljövårdssekreterare, Kronoby
Björkholm, Bernt Anders, verkställande direktör, Malax
Brandt, Eeva-Liisa, riskienhallintapäällikkö, Helsinki
Brummer, Lars-Johan Wilhelm, guide, Helsingfors
Buss, Lisen Marianne, överskötare, Vasa
C  
D Dahlberg, Mika Peter, insinööri, Vantaa
E Ekman, Simo Kristian, lääkintäesimies, Vantaa
Erkkilä, Titta Karoliina, historian ja yhteiskuntaopin lehtori, FM, Hamina
Ervasti, Jari Pekka, resurssisuunnittelija, Oulu
Eskelinen, Pirkko Kaarina, lomatoimenjohtaja, Iisalmi
Eskonen, Anja Kristiina, osastopäällikkö, Jyväskylä
F Flemming, Lise-Lotte Birgitta, planerare, Korsholm
von Frenckell, Asta Dagmar Maria, kätilö, agrologi, Nakkila
Frestadius, Kirsi Anneli, HR-koordinaattori, Espoo
Fri, Pauliina Maria, ylitarkastaja, Lappeenranta
Friman, Kirsi Maria, controller, Espoo
G Grankvist, Ulf Krister Andreas, kriminalöverkonstapel, Korsholm
Granskog, Bodil Cristine Marjatta, projektipäällikkö, Helsinki
Gröhn, Simo Kaarlo Elias, tuotantopäällikkö, Vantaa
Gröndahl, Janne Kristian, rakennusmestari, Paimio
Grönqvist, Annette, ryhmäpäällikkö, Helsinki
H Haarala, Seija Maritta, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Norja
Haarala, Tomi Kalervo, aluepäällikkö, Raisio
Haavisto, Lea Hannele, maatalousyrittäjä, Kannus
Haffer, Pirkko Liisa, vanhempi kehityspäällikkö, Helsinki
Hahtonen, Kaj Erik, luotsi, Oulu
Haka, Mari-Liisa, yritysneuvoja, Lestijärvi
Hakala, Annikki Elina, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Hakala, Lasse Tapio, rikoskomisario, Kouvola
Hakala, Pasi Vilhelm, palomestari, Toholampi
Hakola, Maire Elise, palvelujohtaja, Ilmajoki
Hakonen, Soile Marita, kirjastopäällikkö, Kerava
Hallman, Johanna Helena, biologi, Jyväskylä
Hamberg, Karl Gunnar, överinspektör, Malax
Hanhikoski, Ann Åsa Elisabet, klasslärare, Evijärvi
Hansén-Haug, Terttu Hannele, vastaava sosiaalityöntekijä, Ylikiiminki
Harjula, Heikki Olavi, prosessi-insinööri, Hämeenlinna
Hartikainen, Seija Marjatta, asiakkuudenhallintapäällikkö, Kauniainen
Hartikainen, Tommi Juhani, vastaava notaari, Helsinki
Hauta-aho, Kalevi Artturi, aluejohtaja, Alavus
Hautala, Merka Tapani, ryhmäpäällikkö, Helsinki
Heikinheimo, Arja Hannele, suunnittelukoordinaattori, Lahti
Heikkinen, Jorma Sakari, kunnossapitopalvelupäällikkö, Keminmaa
Heikkinen, Markku Tapio, luonnonsuojeluasiantuntija, Mikkeli
Heikkinen, Veli Pekka Sakari, ylityönjohtaja, Helsinki
Heimonen, Tuija Elisa, sosiaalityöntekijä, Siilinjärvi
Heininen, Saara Elina, henkilöstöpäällikkö, Kirkkonummi
Heino, Jutta Elise, HR-koordinaattori, Sipoo
Heldán-Zambetakis, Sirpa, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Yhdysvallat
Helenius, Pekka, lentosimulaattorihuollon esimies, Vantaa
Helminen, Anna Karoliina, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Imatra
Helttunen, Tiina, asiakkuusjohtaja, Helsinki
Henriksson, Bengt Ove, tullöverinspektör, Sundom
Hernesniemi, Veijo Tapani, maitotilayrittäjä, Kannus
Hiekkataipale, Veli-Matti, apulaispäällikkö, Oulu
Hietala, Mikko Petteri, tarkastaja, Kerava
Hiltunen, Aarne Ari, tarkastaja, Helsinki
Hiltunen, Tiina Kaarina, finanssiasiantuntija, Helsinki
Himanen, Vesa Kalevi, kiinteistönhoitaja, Mikkeli
Hirttiö, Ritva Anitta, lainkäyttönotaari, Rovaniemi
Hirvonen, Juha Tapani, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Hirvonen, Pirjo Pirkko, tuotepäällikkö, Helsinki
Holm, Henrik Carl Magnus, lantbrukare, Nykarleby
Honkanen, Raija Annikki, yliopettaja, Kuopio
Honkuri, Kari Markku, ylityönjohtaja, Ylitornio
Hopeakangas, Tarja Inkeri, palvelupäällikkö, Helsinki
Huhtala, Leena Orvokki, sijoitusjohtaja, Hämeenlinna
Huikuri, Tuula Anneli, HR-projektipäällikkö, Espoo
Hutko, Minna Katariina, hallintojohtaja, Vesilahti
Huttunen, Erkki Sakari, erikoissuunnittelija, Järvenpää
Huusko, Hannu Penjami, toimistopäällikkö, Nurmijärvi
Hyvärinen, Maire Anneli, henkilöstöpäällikkö, Lahti
Hyvärinen, Pertti Erik, myyntipäällikkö, Kirkkonummi
Hyvönen, Juha Olavi, erityisasiantuntija, Rovaniemi
Hyytiäinen, Pirjo Anneli, tarkastaja, Lahti
Häkkinen, Ritva Annikki, johtaja, Venetmäki
Hämäläinen, Hanna Pauliina, suunnittelija, Helsinki
I Ikola, Timo Matti, maatalousyrittäjä, Isokyrö
Immonen, Tuomas Matias, tutkija, Helsinki
Inkeroinen-Lalu, Maare Elina, kansanedustajan avustaja, FM, Helsinki
Inkinen, Jyri Antero, palvelutuotantopäällikkö, Helsinki
Isaksson, Matti Juhani, tuotepäällikkö, Tampere
Itkonen, Hannu Juhani, päällikkö, Helsinki
J Jaakola, Päivi Marketta, rahoitusasiantuntija, Oulu
Jalasvaara, Kari Jouni, informaatikko, Tampere
Jantunen, Juha Antero, meteorologi, Helsinki
Jarva, Marja-Riitta Elina, johtaja, Helsinki
Javanainen, Päivi Maritta, opintosuunnittelija, Tampere
Jortikka, Antti Kalevi, tekninen johtaja, Orivesi
Jumppanen, Rauno, apulaispalopäällikkö, Rääkkylä
Junna, Marja Helena, materiaalipäällikkö, Jalasjärvi
Jussila, Pasi Ilari, asiantuntija, Vaasa
Jylhä, Lalli Juhani, rikoskomisario, Hämeenlinna
Järveläinen, Ari Jukka Tapani, rikoskomisario, Imatra
Jääskeläinen, Pirjo Maria, tietojärjestelmäasiantuntija, Kirkkonummi
K Kaarela, Tiina Sisko, toimittaja, Helsinki
Kalapuro, Päivi Aulikki, päällikkö, Helsinki
Kallio, Maarit Kaarina, maatalousyrittäjä, Sastamala
Kallioinen, Veli Eero Tapani, notaari, Kerava
Kananen, Helena Anneli, tietojärjestelmäasiantuntija, Vantaa
Kannala, Allan Juhani, toimitusjohtaja, Ylitornio
Kantola, Esko Artturi, ylikonstaapeli, Siikajoki
Kantola, Juha Sakari, maatalousyrittäjä, Soini
Karhu, Panu Juhani, pääsuunnittelija, Helsinki
Kariluoto, Marja Kaarina, erikoissairaanhoitaja, Rusko
Karjalainen, Esa Erkki Tapani, maatalousyrittäjä, Kankari
Karjalainen, Marja-Liisa, palveluohjauksen päällikkö, Lohja
Karlström, Tiina Maria, kotieläinagrologi, Oulunsalo
Kataja, Kaija Kyllikki, verotarkastaja, Kuopio
Kaunisharju, Leila Anneli, tapahtumakoordinaattori, Seinäjoki
Kauppila, Marjo Margit Helena, ylihoitaja, Turku
Kauppila, Ossi Tapio, hankeinsinööri, Nurmijärvi
Kauppinen, Anja Kaarina, talouspäällikkö, Hankasalmi
Kautto, Tuija Annikki, toimistopäällikkö, Äänekoski
Keisu, Keijo Sakari, tulliylitarkastaja, Tornio
Kelovesi, Tuija Riitta, sosiaalityöntekijä, Hämeenlinna
Kenttälä, Eero Kalevi, aluevastaava, Rovaniemi
Kerminen, Anne Kaarina, kehityspäällikkö, Häntälä
Keskinen, Virve Anneli, erityisopettaja, Kirkkonummi
Ketonen, Jussi Heikki, ylitarkastaja, Porvoo
Kietäväinen, Seppo, hallituksen puheenjohtaja, Juva
Kiiski, Ari, kiinteistöpäällikkö, Kouvola
Kiiskinen, Kari Juha, työsuojelupäällikkö, Äänekoski
Kiisseli, Irja Katariina, suunnittelija, Helsinki
Kilpeläinen, Pekka Juhani, kehitysteknikko, Järvenpää
Kinnari, Pentti Kustaa, luottamushenkilö, Hausjärvi
Kinnunen, Aulis Oskari, tuotesuunnittelija, Joensuu
Kinnunen, Veli-Pekka, liiketoimintapäällikkö, Kokkola
Kinos, Juha Tapio, ylikonstaapeli, Tampere
Kittilä, Jukka Kalevi, maanviljelijä, Pälkäne
Kivekäs, Marja Leena, rahoitusasiantuntija, Rovaniemi
Kivelä, Pirjo Maritta, maksuliikennepäällikkö, Lohja
Klen, Tuula Marjatta, verotarkastaja, Kouvola
Klimoff, Timo Kalevi, asiantuntija, Pori
Kohonen, Pertti Raino Einari, asiakasvastuullinen johtaja, Helsinki
Koivu, Jouko Tapio, rehtori, Ylämylly
Koivula, Marja-Leena, kirjastonhoitaja, Helsinki
Koivuluoma, Heidi Marianne, henkilöstösuunnittelija, Vantaa
Koivumaa, Jouni Veli Tapio, erityisasiantuntija, Paakkola
Koivumäki, Markku Tapani, suunnitteluinsinööri, Tampere
Koivumäki, Sanna-Kaisa, julkaisukoordinaattori, Espoo
Kojo, Hannu Ensio, tarkastaja, Ylöjärvi
Kojo, Juha Petteri, palvelujohtaja, Vantaa
Kokko, Ari Juhani, logistiikkapäällikkö, Vantaa
Kokko, Ismo Lauri Ensio, kaupunginvaltuutettu, Loviisa
Kokkonen, Pirkko Helena, toimituspäällikkö, Helsinki
Kolhonen, Vuokko Irene, ylihoitaja, Espoo
Komulainen, Jouko Päiviö, myyntialuepäällikkö, Heinola
Komulainen, Marju Helena, toimistopäällikkö, Iisalmi
Komulainen, Päivi Hanna Kyllikki, liikenneturvallisuusasiantuntija, Kuopio
Kononow, Mari Kristiina, järjestelmäasiantuntija, Espoo
Kopola, Paula Anneli, henkilöstöpäällikkö, Valkeakoski
Koponen, Raija Helena, asiakasvastuullinen myyntijohtaja, Kerava
Korhonen, Anu Sisko Marjaana, apulaistoimistopäällikkö, Mäntyharju
Korhonen, Esa Juhani, riskienhallintapäällikkö, Helsinki
Koskela, Jari Jukka Hannu, toimitusjohtaja, Kankaanpää
Koskenranta-Mykkälä, Ulla-Maija, kiinteistöpäällikkö, Tornio
Koski, Kaarlo Veli Tapio, maaseutuasiantuntija, Jyväskylä
Koski, Marko Johannes, rehtori, Turku
Koskimies, Yrjö Ilmari, ammatillinen erityisopettaja, Klaukkala
Koskinen, Jarmo Rainer, lektor, vice rektor, Finström
Koskinen, Jyrki Tauno Mikael, komisario, Kontiolahti
Kotilaine, Jarkko Sakari, suunnittelija, Kemijärvi
Kouvonen, Sami Jouko Olavi, toimitusjohtaja, Mänttä
Kuismin, Eine Marja, pääsihteeri, Nurmijärvi
Kuittinen, Eila Aulikki, koulutuspäällikkö, Lappeenranta
Kujala, Markus, hankepäällikkö, Kouvola
Kujala, Merja Hillevi, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Kujala, Timo Olavi, vanhempi myyntipäällikkö, Jyväskylä
Kukko, Aarno Benjam Carl, toimitusjohtaja, Kirkkonummi
Kukkula, Harri Eino Ensio, tekninen johtaja, Nakkila
Kulmala, Esa Juhani, ylikonstaapeli, Teuva
Kumpulainen, Teija Tuulikki, myyntipäällikkö, Helsinki
Kuosmanen, Toivo Johannes, kunnossapitoasiantuntija, Vantaa
Kurki, Jari Johannes, valmiustarkastaja, Helsinki
Kurtti, Keijo Ensio, tuotantopäällikkö, Kempele
Kuusela, Markku Tapio, talouspäällikkö, Tampere
Kuusisto, Hannu Olavi, rahoitusjohtaja, Ulvila
Kylmälä, Kaija Anneli, controller, Rovaniemi
Kyrö, Sirkka-Liisa, kunnanvaltuutettu, Lumijoki
Käkönen, Jouko Juhani, tekninen johtaja, Ypäjä
L Laakkonen, Tuire Katriina, asiakasvastuullinen johtaja, Espoo
Laakso, Maija Hannele, tutkija, Helsinki
Laakso, Miikka Henrik, ICT-asiantuntija, Rovaniemi
Laasonen, Liisa Marjatta, kehittämispäällikkö, Tohmajärvi
Lagerroos-Lampio, Erja Hannele, tiimipäällikkö, Kerava
Lahtinen, Anne Tellervo, rahoituspäällikkö, Kaarina
Laine, Laila Irmeli, esittelijä, Nousiainen
Laine, Markku Antero, tulliylitarkastaja, Turku
Laine, Pekka Olavi, rikosylikonstaapeli, Lieto
Laitila, Maija Auli Orvokki, vammaispalvelujohtaja, Siikajoki
Laitinen, Arja Tuulikki, myyntijohtaja, Nokia
Laitinen, Arto Tapio, komisario, Vantaa
Laitinen, Risto Juhani, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Lalu-Toivio, Hilja Helena, vierailukoordinaattori, Helsinki
Lammela, Pekka Tapio, myyntipäällikkö, Aura
Lankinen, Leena Hannele, rikosylikonstaapeli, Lahti
Lankinen, Mika Petteri, palomestari, Littoinen
Lappalainen, Päivi Marjaana, yrityskehitysasiantuntija, Kajaani
Larki, Reima Ilari, verotarkastaja, Helsinki
Lassas, Tony Ralf Arvid, yritysasiantuntija, maatalousyrittäjä, Loviisa
Latvala, Keijo Johan, hankintapäällikkö, Lohja
Latvala-Erkkilä, Riitta Tellervo, perusopetuksen lehtori, Nivala
Laukkanen, Kimmo Petri Juhani, tehtaan laskentapäällikkö, Kemi
Launiainen, Petri Kristian, rikoskomisario, Espoo
Laurila, Petteri, myyntijohtaja, Turku
Lehmuskallio, Sari Pauliina, viestintäpäällikkö, Vantaa
Lehtikankare, Antti Pekka, työpäällikkö, Kaarina
Lehtilä, Sirke Anita, puutarhayrittäjä, Laitila
Lehtimäki, Hilkka Hannele, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Lehtinen, Jari Juhani, kuljetusyrittäjä, Loimaa
Lehtinen, Olli Juhani, ylitarkastaja, Lieto
Lehtinen, Simo Juhani, toimitusjohtaja, Kuusankoski
Lehto, Hannu Tapio, rehtori, Nousiainen
Lehtoranta, Juha Heikki, rikosylikonstaapeli, Kouvola
Leikkonen, Heikki Keijo Sakari, miehityspäällikkö, Espoo
Leino, Pekka Paavali, toimitusjohtaja, Ulvila
Leivo, Keijo Henrik, sairaanhoitaja, Turku
Leman, Arto Johannes, hankintapäällikkö, Halikko
Lemberg, Harriet Ann-Christine, kehityspäällikkö, Helsinki
Lepistö, Veikko Tapani, huoltosopimusmyyntipäällikkö, Kaarina
Leppänen, Lasse Juhani, psykologi, Tampere
Leskinen, Timo Pekka, suunnittelija, Helsinki
Liimatainen, Jyrki Tapio, geologi, Eurajoki
Liimatta, Eila Kaarina, verokontrolleri, Espoo
Liimatta, Hannu Kaarlo Juhani, viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden päällikkö, Ruokolahti
Liimatta, Heimo Juhani, lehtori, Ruokolahti
Lind, Sune, distriktsdirektör, Nederlappfors
Lindberg, Tuula Annikki, erikoissuunnittelija, Turku
Lindén, Tuomo Markus, turvallisuuspäällikkö, Kouvola
Lindholm, Ari Tapani, kuljetusyrittäjä, Kangasniemi
Lindholm, Carola Gunilla, överskötare, Raseborg
Lindqvist, Isa Ursula, forskare, Jockis
Lindroos, Sirpa Annikki, ylitarkastaja, Vaasa
Lindström, Benita Elisabet, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Ranska
Lindström, Merja Hannele, sovellusasiantuntija, Helsinki
Linnala, Outi Annikki, tutkimusavustaja, Espoo
Lintula, Saila Maarit, tuottaja, Siuro
Lipponen, Reija Hellevi, palvelupäällikkö, Kotka
Liukkonen, Ilkka-Juhani, johtava projektipäällikkö, Suomenniemi
Lundberg, Anders Mats Erik, affärsområdeschef, Vörå
Lundkvist, Arne Henry Johannes, utvecklings- och kvalitetschef, Åbo
Lundström, Juha Arto Tapani, toimitusjohtaja, juustomestari, Ypäjä
Luostarinen, Auli Sirpa Sinikka, ylihoitaja, Kuopio
Lähdepuro, Lea Maria, johtaja, Oulu
Lähteenmäki, Jaana Helmi Mirjami, ylitarkastaja, Tuusula
Löfbacka, Urpo Aarne, IT-palvelujohtaja, Kauniainen
M Maaranen, Mika Tapani, ICT-päällikkö, Espoo
Maironiemi, Anna-Liisa Eila, rikosseuraamusesimies, Heinävesi
Maissen, Leena, humanististen tieteiden kandidaatti, Sveitsi
Majoranta, Ritva Tuulikki, tiimipäällikkö, Kouvola
Makkonen, Tuula Helena, henkilöstöpäällikkö, Seinäjoki
Malinen-Williams, Anne Irene, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Ruotsi
Malmi, Päivi Anja-Liisa, suunnittelija, Vantaa
Mannerla, Anja Margetta, vanhempi asiantuntija, Espoo
Mansikka, Marjo Riitta, viestintäsuunnittelija, Helsinki
Martelius, Miikka Mauno, rikosseuraamusesimies, Mynämäki
Mattila, Päivi Marja, johtaja, Helsinki
Mattila, Timo Juhani, palomestari, Raahe
Mattsson, Karl Anders Thure, varastomestari, Espoo
Mehto, Antti Johannes, apulaispalopäällikkö, Loviisa
Mellais, Asta Signe, erityisasiantuntija, Helsinki
Mellanoura, Juhani Oma Kalervo, tutkija, Merikarvia
Merkola, Mona Irmeli, yksikönpäällikkö, Helsinki
Mero, Timo Heikki, tuotepäällikkö, Järvenpää
Metso, Hannu Johannes, biologian ja maantieteen lehtori, Savukoski
Mielonen, Aarne Kalevi, projektipäällikkö, Kerava
Miettinen, Ari, maanviljelijä, Siilinjärvi
Miettinen, Ilpo Kalevi, globaali avainasiakaspäällikkö, Järvenpää
Miettinen, Ulla Sinikka, maatalousyrittäjä, YTM, Vieremä
Miettinen-Timko, Maija Leena, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Mikkola, Pekka Markku Johannes, komisario, Oulu
Moilanen, Heikki Eerik, yritysasiantuntija, Rovaniemi
Mujunen, Juha Uolevi, kehityspäällikkö, Jyväskylä
Munter, Anita Sylvia, toimituksen ja päätoimittajan assistentti, Porvoo
Murto, Risto Juhani, ympäristöpäällikkö, Lohja
Mustonen, Tarja Anneli, notaari, Vaasa
Muurinen, Heljä Maritta, raaka-aineiden hankintapäällikkö, Pyhäjoki
Myllymäki, Lotta Marianna, tiedottaja, Espoo
Myllymäki, Timo Ilmari, suunnitteluinsinööri, Laihia
Myllys, Jari Kalevi, ICT-erikoisasiantuntija, Jyväskylä
Mäenpää, Veli-Aapo, ympäristöpäällikkö, Tornio
Mäkelä, Jaana Kristiina, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Mäkeläinen, Klaus Edvard, kehityspäällikkö, Helsinki
Mäki, Irja-Tuulikki, myyntijohtaja, Porvoo
Mäkilä, Pirjo Päivi Helena, arkistotutkija, Helsinki
Mäkinen, Eero Tapio, kiinteistöpäällikkö, Helsinki
Mäkinen, Juha Kalevi, asiantuntija, Hämeenlinna
Mäkipää, Ilpo Mikael, kauppatieteiden maisteri, Aura
Mäkitalo, Lasse Olavi, kunnanrakennusmestari, Enontekiö
Mäki-Uuro, Jarmo Kalevi, toimitusjohtaja, maatalousyrittäjä, Hämeenlinna
Männikkö, Jarmo Erkki, suunnittelun asiantuntija, Jyväskylä
Määttänen, Pirjo Marketta, vanhempi tuotekehitysinsinööri, Espoo
Mönkäre, Ritva Hannele, viestintäpäällikkö, Espoo
N Napari, Kaija Helena, yhteiskuntasuhteiden asiantuntija, Lappeenranta
Nevalampi, Päivi Helena, tarkastaja, Klaukkala
Niemeläinen, Asko, talouspalvelusihteeri, Joensuu
Nieminen, Jari Pekka, viestipäällikkö, Hämeenlinna
Nieminen, Satu Marjaana, S-market-ryhmäpäällikkö, Mikkeli
Nieminen, Virpi Elina, osastonhoitaja, Pori
Niemistö, Päivi Helena, henkilöstöjohtaja, Kauhava
Noro, Maria Kristiina, myyntipäällikkö, Hämeenlinna
Nousiainen, Jukka-Pekka, liiketoimintapäällikkö, Oulu
Nummela, Jari Antti Kalevi, luokanopettaja, Espoo
Numminen, Markku Kalevi, vanhempi IT-asiantuntija, Vantaa
Nurmela, Jarmo Matti Juhani, palveluesimies, Alajärvi
Nurminen, Mikko Teodor, ylikonstaapeli, Lempäälä
Nyberg, Max Patrik Lennart, amanuenssi, Helsinki
Nykänen, Jukka, vakuutuspäällikkö, Järvenpää
Nykänen, Kirsi Kaarina, lehtori, Joroinen
Nykänen, Mari Johanna, kalastusbiologi, Jyväskylä
Nylund-Doktar, Greta, byråchef, Vörå
Nyman, Eva Marianne, toimittaja, Vantaa
Nyman, Pasi Antero, palotarkastaja, Pudasjärvi
Närhi, Marjo Anneli, vanhempi varainhoitaja, Kuopio
O Oikarinen, Jarmo Veli, vanhempi päällikkö, Jyväskylä
Oinonen, Kari Tapio, riskipäällikkö, Kuopio
Ojala, Anssi Kaleva, tekninen asiantuntija, Kouvola
Oksanen, Kirsi-Marja, EU-taloussuunnittelija, Helsinki
Orabi, Aila, aluejohtaja, Oulu
Ossi, Juha Kullervo, rakennusinsinööri, Vaasa
Otranen, Kauko Olavi, pääsuunnittelija, Akaa
Ovaskainen, Risto Tapio, yksikönpäällikkö, Hollola
P Paananen, Janne Anton, ylitarkastaja, Helsinki
Paananen, Veli-Matti, kalatalousasiantuntija, Jyväskylä
Paatonen, Jonna Maria, ylitarkastaja, Pirkkala
Paavola, Esko Juhani, luotsi, Kokkola
Paavola, Pekka Yrjö Tapani, maatalousyrittäjä, Kauhava
Pakarinen, Arto Olavi, tulliylitarkastaja, Heinämaa
Pakkala, Leena Tellervo, talousjohtaja, Kaustinen
Palamaa, Sirpa, linjaesimies, Hyvinkää
Paldanius, Leena Marjatta, lehtori, Kuopio
Palin-Helkala, Sanna Mari, johtava henkilöstöasiantuntija, Myllykoski
Palojoki, Vesa Antero, pääsuunnittelija, Espoo
Palo-oja, Anne Kristiina, yksikönpäällikkö, Helsinki
Palosaari, Marja-Liisa, sosiaalipalvelujen päällikkö, Järvenpää
Paloviita, Petri Antero, tarjouspäällikkö, Vantaa
Parhiala, Antti Juho Mikael, IT-järjestelmäpäällikkö, Nurmijärvi
Parikka, Anu Päivi Margareta, palvelupäällikkö, Kouvola
Parjanen, Tuula Päivikki, kirjaamisasiantuntija, Turku
Partanen, Ritva Annikka, henkilöstökoordinaattori, Vantaa
Parviainen, Teija Liisa, talouspäällikkö, Kuusamo
Pasanen, Tarja Johanna Hannele, asiakkuuspäällikkö, Tuusula
Passell, Kenneth Christian André, käyttöpäällikkö, Pietarsaari
Pekkarinen, Esa Olavi, toiminnanjohtaja, Kuopio
Pellinen, Seppo Kalevi, tilapalvelupäällikkö, Lappeenranta
Peltomäki, Kari Juhani, suunnitteluinsinööri, Tampere
Peltonen, Marko Sakari, rikoskomisario, Huittinen
Peltonen, Sirpa Liisa, maankäyttöasiantuntija, Mikkeli
Pentikäinen, Rauno Juhani, ryhmäpäällikkö, Helsinki
Pentinmäki, Pentti Tapio, maaseutuyrittäjä, Karvia
Perälä, Matti Olavi, kuljetusyrittäjä, Korpilahti
Peräntie, Asko Auvo, kuljetusyrittäjä, Rauma
Pesonen, Ari Tapio, kuljetusyrittäjä, Pyhäjärvi
Pesonen, Tarja Anita, henkilöstöasiantuntija, Mikkeli
Pienimäki, Mika Petri, hankintapäällikkö, Laukaa
Pienimäki, Soile Anneli, pääjohtajan assistentti, Vantaa
Pietilä, Pentti Uolevi, toimitusjohtaja, Lempäälä
Piipponen, Juha Petteri, suunnittelupäällikkö, Tampere
Pinomäki, Jari Kalervo, tuotantopäällikkö, Tampere
Pirttijärvi, Hannu Henrik, tavaraliikenteen vuoropäällikkö, Kuopio
Pitkänen, Marja-Liisa, ylitarkastaja, Pirkkala
Pohjola, Leena Kaarina, ylihoitaja, Helsinki
Poikola, Juha Tapio, yhteiskuntasuhdepäällikkö, Espoo
Porthan, Kari Pekka, lääkintämestari, Nurmijärvi
Posio, Pirkko Helena, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Pulkkinen, Kirsi-Marja, palveluesimies, Mikkeli
Pulkkinen, Pertti Väinö Antero, kunnossapitopalvelupäällikkö, Imatra
Pulkkinen, Tuula Marja, kehityspäällikkö, Oulu
Pulli, Jarmo Tapio, turvallisuuspäällikkö, Kuusankoski
Punkari, Heikki Sakari, lasinpuhaltajamestari, Hämeenlinna
Puuska, Antti Juhani, erikoisasiantuntija, Hämeenlinna
Puustinen, Hannu Juha Tapani, kansanedustajan avustaja, Helsinki
Pykäläinen, Nina Susanna, päällikkö, Lappeenranta
Pyöttiö, Maire Sylvia, rekisteriteknikko, Joroinen
Pätsi, Maria Kristiina, matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, Eurajoki
Pöyhönen, Tuomas Petteri, rikoskomisario, Kotka
Q  
R Rainio, Susanna Riitta Maria, laskentapäällikkö, Helsinki
Raitio, Jukka Tapio, verkkoaluevastaava, Liminka
Rajala, Juha Petteri, osastopäällikkö, Turku
Rantala, Arja Kaarina, asiakaspalvelupäällikkö, Uusikaupunki
Rantalainen, Raija Marketta, asiantuntija, Mikkeli
Rantanen, Jakke Sakari, tulliylitarkastaja, Helsinki
Rantanen, Jukka-Pekka, tietohallintoasiantuntija, Sysmä
Rantanen, Kalle Samuli, johtava palotarkastaja, Vahto
Rapatti, Kimmo Johannes, lennonjohdon päällikkö, Joensuu
Rasa, Eliina Aino Orvokki, kirjastonjohtaja, Somero
Rasmus, Nina Christina, kommissarie, Mariehamn
Rauhala, Anne Maria Helena, kehittämispäällikkö, Seinäjoki
Rautala, Paavo Juhani, laatupäällikkö, Eura
Rautio, Heikki Antero, yritystutkija, Nivala
Rautio, Jussi Veli, tuotantopäällikkö, Valkeakoski
Rautjärvi, Tommi Tapio, tekninen johtaja, Jyväskylä
Rehn, Kari Johannes, teknologiajohtaja, Lahti
Rehnström, Ulla Anitta, henkilöstöjohtaja, Espoo
Riekkinen, Markku Heikki Sakari, ryhmäpäällikkö, Loviisa
Riihimäki, Kari Tapio, suunnittelija, Helsinki
Risikko, Anne Marja, rekrytointipäällikkö, Seinäjoki
Rissanen, Raija Anneli, farmaseutti, Muhos
Ristaniemi, Hannu Olavi, toimitusjohtaja, Kauhava
Ristola, Kai Risto Ilmari, toimittaja, Helsinki
Ritala, Pauliina Cecilia, tiimipäällikkö, Lahti
Roine, Kimmo Krister, huoltoasiantuntija, Helsinki
Rojola, Tero Tapani, toimistopäällikkö, Liminka
Ropponen, Matti Aarne Tapio, yksikön päällikkö, Espoo
Rosendahl, Mikko Sakari, myyntijohtaja, Paimio
Rosendahl, Rainer Charles, salaojateknikko, Närpiö
Routi, Anna-Lea, laivateoria-asiantuntija, Turku
Ruotanen, Sirpa Aila Orvokki, sijoitusjohtaja, Kokkola
Rytkönen, Aila Jaana Marjatta, yrittäjä, Ylivieska
Räisänen, Tuula Elisa, toimistopäällikkö, Varkaus
Rönkkö, Juho Petter Tapio, maatalousyrittäjä, Iisalmi
S Saarela, Päivi Helena, tiimipäällikkö, Vantaa
Saari, Aila Helena, tutkimusteknikko, Turku
Saarinen, Tuomo Hannes, tutkija, Helsinki
Sabel, Gert Henrik, toimittaja, Vaasa
Safarov, Arja Elina, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Sahlberg, Christian Hans Ferdinand, kansainvälinen myymäläsuunnittelupäällikkö, Helsinki
Sahlman, Jouko Tapani, rikosylikonstaapeli, Kemi
Salmia, Jukka Tapio, asiantuntija, Kauniainen
Salminen, Jari Johannes, opettaja, Raasepori
Salminen, Markus Petteri, aluevastaava, Turku
Salminen, Minnamaria, toiminnanjohtaja, Oulu
Salmivuori, Topi Tapio, ylikonstaapeli, Ylöjärvi
Salonen, Harri Antero, julkaisupäällikkö, Lohja
Salonen, Jari Pekka, yrittäjä, Lahti
Salonen, Pentti Kalevi, johtava tekninen asiantuntija, Järvenpää
Salopelto, Juha Sakari, tutkimuspäällikkö, Tuusula
Sankilampi, Jaana Anne Kristiina, ylitarkastaja, Helsinki
Sarvi, Juha Veikko Antero, ICT-päällikkö, Kesälahti
Saviniemi, Jari Toivo Juhani, logistiikan kehittämispäällikkö, Helsinki
Savola, Heikki Lauri Tapio, maanviljelijä, Ähtäri
Savola, Raimo Antero, vanhempi opettaja, Kuopio
Schildt, Juha Kalevi, hankintapäällikkö, Jyväskylä
Seläntaus, Maaria Katariina, erikoisasiantuntija, Helsinki
Seppä, Marko Juhani, koulutuksenkehittämispäällikkö, Lohja
Seppälä, Arvo Olavi, rakennuspäällikkö, Rovaniemi
Seppänen, Tiina, palvelutuotantopäällikkö, Helsinki
Seres, Don Johan, markanskaffningsansvarig, Vasa
Siikaluoma, Sirpa Helena, työhyvinvointiasiantuntija, Jyväskylä
Siitonen, Kirsti Merja, ATK-erikoistutkija, Lempäälä
Simola, Päivi Irmeli, kansanedustajan avustaja, Ypäjä
Simonen, Merja Birgitta, palvelupäällikkö, Helsinki
Sipponen, Tuula Päivi Johanna, kehityspäällikkö, Vantaa
Starck, Arja Sinikka, palvelukotipäällikkö, Tampere
Strandell, Anna Karoliina, vanhempi tutkija, Helsinki
Suojanen, Yrjö Veli-Pekka, ylikonstaapeli, Järvenpää
Suomalainen, Kari Tapani, luotsi, Turku
Suorsa-Salonen, Teija Irmeli, perusturvajohtaja, Riihimäki
Sämpi, Leena Marjatta, talous- ja hallintopäällikkö, Kannus
T Tahvanainen, Ismo Jari Tapani, lukion opinto-ohjaaja, Kangasala
Taimisto, Martti Juhani, teknologiapäällikkö, Vaasa
Takala, Eija Sinikka, henkilöstöpäällikkö, Miehikkälä
Tammio, Taru Kristiina, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Taskinen, Hannu Toivo Antero, toimitilapäällikkö, Helsinki
Taskinen, Matti Kalervo, rahoitusjohtaja, Kirkkonummi
Tauriainen, Juha Pentti, kuljetusyrittäjä, Taivalkoski
Teir, Jan Anders, verksamhetsledare, Kristinestad
Teivas, Tapio Ilmari, vanhempi osastopäällikkö, Nokia
Terhemaa, Jorma Tapani, tuotepäällikkö, Vantaa
Tervo, Pertti Juhani, liikennöitsijä, Sodankylä
Thölix, Tor Peter Johan, jordbrukare, Närpes
Tiainen, Jari Juhani, rikosylikonstaapeli, Sipoo
Tiainen, Kimmo Tapio, ylitarkastaja, Kuopio
Tiainen, Lasse Johannes, luottojohtaja, Saarijärvi
Tiainen, Päivi Inkeri, asiantuntijajohtaja, Espoo
Tillander, Mikaela, esimies, Helsinki
Tilus, Anna-Liisa, kuuluttaja, Helsinki
Timperi, Kati-Erika, toiminnanjohtaja, Jyväskylä
Toivanen, Tuula Sinikka, hallintosihteeri, Kuopio
Toivonen, Harri, kiinteistöpäällikkö, Hämeenlinna
Toivonen, Miikka Tapio, palomestari, Mynämäki
Tompuri, Kimmo Matti, tiimiesimies, Rauma
Toppila, Rauno Ilmari, projektipäällikkö, Haukipudas
Torkko, Sari Johanna, erityisasiantuntija, Loimaa
Tornberg, Pertti Johannes, luottojohtaja, Rovaniemi
Träskelin, Pekka Juhani, kiinteistöpäällikkö, Pori
Tukia, Miia Katariina, komisario, Oulu
Tuominen, Anne-Riitta Maaria, henkilöstöpäällikkö, Ulvila
Tuominen, Meija Hannele, suunnittelija, Vantaa
Tuominen, Pasi Antero, komisario, Helsinki
Tuominen, Riitta Helena, ylihoitaja, Helsinki
Tuominen, Sakari Eero Johannes, rikoskomisario, Lempäälä
Tuominen, Urpo Antero, luottojohtaja, Helsinki
Tuomisto, Hillevi Kerttu Anita, palvelupäällikkö, Kaustinen
Tuppurainen, Leo Antero, projektipäällikkö, Muhos
Turtiainen, Jyrki Tapani, osastonjohtaja, Helsinki
Turunen, Arto Tapani, ylikonstaapeli, Janakkala
Turunen, Esko Pekka, vanhempi varainhoitaja, Jyväskylä
Turunen, Raimo Antti, nuohoojamestari, Taipalsaari
Tuukkanen, Rainer Jyrki, liikuntakoordinaattori, Espoo
Tuuri, Kari Matti Tapani, ylikonstaapeli, Hämeenkyrö
Tähkiö, Pekka Antero, johtaja, Espoo
Törmänen, Osmo Kullervo, toimitusjohtaja, Kuusamo
Tötterman-Jokinen, Minna Helena, asiantuntijajohtaja, Helsinki
U Uosukainen, Minna Estella, ympäristöpäällikkö, Hämeenlinna
Urhonen, Kimmo Juhani, ylitarkastaja, Tuusula
Uusihanni, Minna Kristiina, yrityspalveluasiantuntija, Rovaniemi
Uusimäki, Eeva Hilja Helena, talouspäällikkö, Merikarvia
V Vainio, Jari Kalevi, isännöitsijä, Nurmijärvi
Valajärvi, Esa Tapio, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Valkama, Pekka Antero, luottojohtaja, Vantaa
Valmunen, Simo Sakari, konetekniikan suunnittelija, Rauma
Valta, Juha Martti, hyvinvointijohtaja, Oulu
Valtari, Juhani Mikael, avainasiakaspäällikkö, Lahti
Vanhala, Markku Hannu Kalervo, hankinnan kategoriapäällikkö, Lahti
Varjanto, Virpi Heli Anneli, toimistopäällikkö, Ilmajoki
Varumo, Antti Eero, toimittaja, Turku
Vatjus, Kirsi Marjatta, talouspäällikkö, Mikkeli
Vehviläinen, Päivi Marketta, palveluesimies, Joensuu
Vihersaari, Marika, notaari, Turku
Vihreäluoto, Hannu Sakari, liikunnan lehtori, Askola
Viikki, Jorma Aarno Kristian, projektipäällikkö, Hämeenlinna
Viitala, Janne Petteri, apulaisrehtori, Lempäälä
Vilén, Mika Johannes, arvovirtapäällikkö, Sipoo
Virtanen, Kari Juhani, palomestari, Rajamäki
Virtanen, Marja Liisa, laskentasihteeri, Vantaa
Visser, Tiina Johanna, erikoissuunnittelija, Rusko
Vottonen, Heikki Juhani, toimialajohtaja, Lohja
Vuolle, Jouko, toimittaja, Helsinki
Vuorjoki, Susanna Heli Jarni, amanuenssi, Rovaniemi
Väisänen, Heljä Maritta, tietojärjestelmätarkastaja, Helsinki
Väisänen, Tarja Hillevi, yksikönpäällikkö, Järvenpää
Väänänen, Auli Hannele, työsuojelupäällikkö, Kuopio
Väätänen, Vesa Petteri, asiakkuusjohtaja, Kerava
X  
Y Ylikulju, Markku Sulevi, taksiyrittäjä, Raahe
Yliniemi, Hilda Sinikka, johtava hoitaja, Muonio
Ylirinne, Jorma Matti, rakennuttamispäällikkö, Kauhava
Ylönen, Terho Juhani, maankäyttöasiantuntija, Mikkeli
Z  
Å Åberg, Majlis Hannele, osto- ja myyntijohtaja, Vantaa
Ä Äikiä, Petri Juhani, keräyspäällikkö, Helsinki
Ö  
Yhteensä: 568
Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein
A Aalto, Ari Hannu Tapani, yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, Urjala
Aalto, Arja Anneli, IT-suunnittelija, Kalvola
Aalto, Turo Matti, ylikonstaapeli, Vantaa
Aaltonen, Jaana Sinikka, puutarhuri, Urjala
Ahlbom, Kari Erkki Johannes, yrittäjä, maanviljelijä, Somero
Ahlström, Kari Reinhold, suunnittelija, Vantaa
Aho, Anu Helena, rakennussuunnittelija, Pori
Aho, Merja Sinikka, myymäläpäällikkö, Kouvola
Aho, Pirjo Helena, rekrytointisuunnittelija, Lohja
Ahomies, Pekka Juhani, tiemestari, Kouvola
Ahonen, Tiina Anneli, HR-koordinaattori, Espoo
Ahvanainen, Mika Juhani, ylikonstaapeli, -
Ainali, Olli Arvo Elias, mela-asiamies, Kalajoki
Ainassaari, Martti Jaakko, luottamushenkilö, Nivala
Airio, Merja Irene, käräjäsihteeri, lähiesimies, Lohja
Alakoski, Virpi Birgitta, sihteeri, Vesilahti
Alamattila, Jaakko, kunnan luottamushenkilö, Enontekiö
Alanen, Ari Pekka, tavaratalojohtaja, Lohja
Alanko, Seppo, tiimipäällikkö, Vantaa
Alanne, Leena Anneli, assistentti, Espoo
Alasentie, Antti Esko Juhani, yrittäjä, Tammela
Alasuutari, Lahja Elvi Kaarina, suunnittelija, Rovaniemi
Alatalo, Heli Merja Tuulikki, kasvintuotannon- ja kirjanpidon asiantuntija, Pyhäjärvi
Alho, Soli, tiimipäällikkö, Helsinki
Altonen, Janne Tapani, tuotesovellusasiantuntija, Akaa
Ammesmäki, Anita Maria, myyntikoordinaattori, Vimpeli
Anderson, Ruben Anders, företagare, Vörå
Andsten, Janne Olavi, vanhempi käyttömestari, Porvoo
Antikainen, Hannu Jaakko, asiantuntija, Tampere
Anttila, Juha Matti, elektrolyysin päällikkö, Kokkola
Aro, Ari Jukka, ylikonstaapeli, Lempäälä
Aro, Katri Anneli, suurtalouden työnjohtaja, Kannus
Arponen, Raimo Juhani, asiakkuuspäällikkö, Keminmaa
Arvo, Jouko Seppo, luokanopettaja, koulunjohtaja, Kalajoki
Asikainen, Tomi Antero, tiedotussihteeri, Helsinki
Aura, Anna Liisa Sinikka, osastonhoitaja, Siikajoki
B Backlund-Palander, Birgit Carita, esiluokan opettaja, Lempäälä
Backman, Erja Maria, pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu, Perniö
Backman, Kari Jaakko, asiantuntija, Oulu
Backman, Mathias Christian, miljövårdschef, Nykarleby
Bellinger, Arja Orvokki, osastosihteeri, Helsinki
Biskop-Karlsson, Åsa, barnträdgårdslärare, Mariehamn
Björklöf, Karl Håkan, rikosylikonstaapeli, Porvoo
Björkman, Heikki Tapani, tuotekehitysarkkitehti, Vaasa
Björkskog, Kenneth Valdemar, vahinkoneuvoja, Kokkola
Blomberg, Pekka Verner, projektipäällikkö, Kotka
Borgmästars, Yvonne, ledare för förskola och eftermiddagsverksamhet, Pedersöre
Brandenburg, Sirpa Hillevi, vanhempi rahoitusasiantuntija, Helsinki
Brunni, Jouko Tapani, tuotantoesimies, Oulu
Brunou, Marja-Liisa Anneli, koulusuunnittelija, Savonlinna
Brusila, Sirpa Marketta, lennonaikainen esimies, Hämeenlinna
Brusin, Satu Marjatta, aktuaari, Helsinki
Bäckström, Tom Patrik, rikosylikonstaapeli, Raisio
C  
D  
E Einola, Eija Sinikka, hallintosihteeri, Järvenpää
Elfving, Brita Liisa, osastonhoitaja, Kemijärvi
Eloranta, Hannu Kalervo, vanhempi projektipäällikkö, Raisio
Enberg, Harri Antero, ylivartija, Orimattila
Eriksson, Liss-Mari, tavaratalojohtaja, Rauma
Ervasti, Eeva Sinikka, johdon assistentti, Helsinki
Erämaa-Hyvärinen, Saara, lastentarhanopettaja, Kaskinen
Eskelinen, Anna-Mari, palvelukodin johtaja, Kuopio
Eskola, Päivi Kyllikki, hallintosihteeri, Lohja
Espo, Kerstin Ann-Mari Elisabet, assistentti, Kirkkonummi
Eteläniemi, Timo Tapani, taksiyrittäjä, Virrat
F Faarinen, Heljä Irene, osakerekisteripäällikkö, Espoo
Fagerlund-Torssonen, Sari Anneli, toiminnanjohtaja, Pyhäjärvi
Fellman, Susanne, biträdande avdelningsskötare, Mariehamn
G Gustafsson, Hanna Tuulikki, terveydenhoitaja, Naantali
Gästrin, Aira Anne Mirjami, tavaratalonjohtaja, Helsinki
H Haajanen, Irina Anne-Maria, hallintosihteeri, Lahti
Haapalainen, Antti Sakari, asiantuntija, Oulu
Haapaniemi, Anu Marika, lupaesimies, Orimattila
Haapaniemi, Pirjo Marjatta, maakuntajohtajan sihteeri, Rovaniemi
Haglund, Gerd Kerstin Elisabet, kanslisekreterare, Esbo
Haikara, Ari-Pekka Johannes, paloesimies, Raahe
Haikka, Juha Elias, maatalousyrittäjä, Orivesi
Haikonen, Hannu Yrjö Kalevi, peruskoulun johtaja, Loimaa
Haili, Ari Tapani, ylivirastomestari, Espoo
Haimi, Ari Juhani, projektipäällikkö, Loviisa
Hakala, Veijo Vesa, työsuojelupäällikkö, Suolahti
Hakanen, Leena Irmeli, hallintosihteeri, Huittinen
Hakanen, Teuvo Aarne, yrittäjä, Ylöjärvi
Hakonen, Riitta Tuulia, palveluasiantuntija, Espoo
Hakulinen, Päivi Ulla Hellevi, suunnittelija, Espoo
Halme, Mervi Hannele, ratkaisuasiantuntija, Lahti
Hammarström, Kaj Mikael, försäljningschef, Korsholm
Hanhikoski, Soili Sinikka, peruskoulun luokanopettaja, Kaustinen
Harju, Seija Irmeli, materiaalihallintosuunnittelija, Helsinki
Harjuoja, Jarmo Aatos, aluepäällikkö, Tornio
Hartikainen, Toivo Aulis, yrittäjä, Kaavi
Hasanen, Markku Juhani, automaatioinsinööri, Vantaa
Haukipuro, Vuokko Helena, ratkaisuasiantuntija, Helsinki
Hautamäki, Oili Helinä, kunnan luottamushenkilö, Enontekiö
Heikkilä, Hanna-Maija Kristiina, tuotantoesimies, Hämeenlinna
Heikkilä, Marjo Johanna, luokanopettaja, Ikaalinen
Heikkilä, Sirpa Anneli, ruokapalvelupäällikkö, Ylöjärvi
Heikkinen, Eija Tuulikki, varhaiskasvatuksen aluejohtaja, Lieksa
Heikkinen, Harri Antero, hallinnollinen avustaja, Venäjä
Heikkinen, Ilpo Tapani, rahoituspäällikkö, Oulu
Heikkonen, Hannu Sakari, tiiminvetäjä, Järvenpää
Heinonen, Anne Marjatta, osastonhoitaja, Seinäjoki
Heinonen, Terttu Tellervo, verotarkastaja, Somero
Heinström, Beatrice Anna-Lisa, ansvarig företagssköterska, Karis
Heinström, Minna Johanna, palvelukodin ja toimintakeskuksen johtaja, Kuopio
Heinänen, Raimo Sulo Osmo, yrittäjä, Mikkeli
Heiskanen, Sinikka Anneli, myyntiesimies, Espoo
Helenius, Margit Annele, kirjanpitopäällikkö, Ylöjärvi
Helin, Eija Marjatta, hallintosihteeri, Helsinki
Hellstedt, Markku Antero, materiaalihallintosuunnittelija, Nurmijärvi
Helläkoski, Reijo Juhani, tekninen piirtäjä, Vantaa
Helttula, Jukka Eero Tapani, markkinointipäällikkö, Kaarina
Hemminki, Harri Tapani, koestusasiantuntija, Laihia
Herttovuo, Pirkko Liisa, verkkoylläpitäjä, Helsinki
Hiekkavirta, Ritva-Liisa, yksikön päällikkö, Muurame
Hietamäki, Anita Merja, virastomestari, Vaasa
Hiltunen, Kirsti Helena, sosionomi AMK, Outokumpu
Himanka, Riitta Elisa, perintäsihteeri, Lapua
Himola, Sinikka Sylvia, suunnittelija, Kemi
Hinkkurinen, Jari, palvelutoiminnan esimies, Kouvola
Hirvilammi, Elli Helena, sairaanhoitaja, osastonhoitaja, Seinäjoki
Hirvonen, Liisa Marjatta, johdon assistentti, Helsinki
Hirvonen, Ville Pertti Eljas, maa- ja metsätalousyrittäjä, Rääkkylä
Hjelm, Jukka Antero, huoltopäällikkö, Karkkila
Hohtari, Taina Kyllikki, lakiasiain asiantuntija, Vantaa
Hokkanen, Maarit Armi Helena, kulttuurikoordinaattori, Lappeenranta
Holappa, Raimo Olavi, kauppias, Puolanka
Holkko, Merja Kyllikki, kouluttaja, yrittäjä, Karvia
Holm, Raimo Olavi, toimitusjohtaja, Kauhava
Holmbacka, Inga-Britt Mariann, textillärare, Pedersöre
Holopainen, Hans Axel, trädgårdsmästare, fastighetsskötare, Kyrkslätt
Holopainen, Helena Leila, järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Holopainen, Seppo Juhani, kuljetusyrittäjä, Varkaus
Honkakoski, Juha Martti Tapio, pääluottamusmies, sairaanhoitaja, Oulu
Honkanen, Heikki Mikael, luottamushenkilö, Pelkosenniemi
Honkanen, Paula Inkeri, säädösvalmisteluavustaja, Kirkkonummi
Honkaniemi, Auli Marjatta, päiväkodin johtaja, Veteli
Honkonen, Ari Petteri Johannes, myyntipäällikkö, Kempele
Huhmarniemi, Aino Leena, myyntipäällikkö, Nurmijärvi
Huhta-Halkola, Jouko Heikki, tienpidon asiantuntija, Vaasa
Huhtala, Jarmo Jaakko Iisakki, hedelmällisyysneuvontaseminologi, Kauhajoki
Huhtinen, Riitta Maaria, johdon sihteeri, Helsinki
Hujanen, Pekka Juhani, osastotyönjohtaja, Kouvola
Hukki, Vesa Kalevi, hankintapäällikkö, Vantaa
Hulkkonen, Tuula Inkeri, kaupunginjohtajan sihteeri, Savonlinna
Huolman, Merja Anneli, laskenta-asiantuntija, Helsinki
Huovinen, Eija Maria, kihlakunnanulosottomies, Leppävirta
Husso, Olli-Heikki Evert, B-kanttori, Turku
Hutko, Sinikka Kaarina Annikki, talouspalvelusihteeri, Pöytyä
Hydén, Lars Åke, sjukskötare, Vasa
Hyle, Jari Pekka, asiakaspalvelupäällikkö, Helsinki
Hyttinen, Eeva Annikki, toiminnanjohtaja, Ristijärvi
Hyytiäinen, Anne-Mari, johdon sihteeri, Helsinki
Häger, Carita Marianne, lantbruksföretagare, Nykarleby
Häggblom, Carl Mikael, asiantuntija, Vantaa
Häggblom, Kari Håkan, käynnissäpito-operaattori, Kaskinen
Hägglund, Leif Henrik, projektingenjör, Jomala
Hämynen, Pirjo Anneli, toiminnanjohtaja, Juuka
Hämäläinen, Jaana Kristiina, hyvinvointikoordinaattori, Lapinlahti
Hämäläinen, Jukka Pekka, esimies, Hämeenlinna
Hänninen, Petri Juhani, ylikonstaapeli, Jyväskylä
Härkönen, Heli Mari Johanna, palveluasiantuntija, Lahti
Häyhä, Markku Kullervo, tiemestari, Raahe
Högström, Frank Torvald, ensihoitoesimies, Porvoo
Hölsö, Aino Marjatta, marketpäällikkö, Kouvola
I Ihantola, Raimo Antero, hankevastaava, Tampere
Iisakkala, Jarkko Juhani, tuotepäällikkö, Ylöjärvi
Ikonen, Päivi Riitta, erityislastentarhanopettaja, Espoo
Ikonen, Sari Anneli, korvausratkaisija, Vantaa
Ikonen, Timo Olavi, metsäasiantuntija, Ilomantsi
Immonen, Timo Juhani, toimitusjohtaja, Nurmijärvi
Inget, Raakel Sisko, tuntiopettaja, Taivalkoski
Inkilä, Timo Kaleva, kunnossapitoinsinööri, Imatra
Inkinen, Riku Juhani, apulaispäällikkö, Harjavalta
Ismail, Adil, myyntipäällikkö, Helsinki
Isoviita-Kojo, Terttu Anneli, yksikön esimies, Kangasala
Itkonen, Riitta, ryhmäeläkeasiantuntija, Helsinki
J Jalkanen, Mika Pekka, kunnossapitoinsinööri, Rauma
Jansson, Carl-Johan, skogsbruksingenjör, Raseborg
Jansson, Eva Benitha, ekonomichef, Saltvik
Jansson, Marianne Helena, kouluttaja, TM, Kauniainen
Jern, Annakarin Ingeborg, lärare, Raseborg
Jernfors, Tarja Hannele, luokanopettaja, Ikaalinen
Jerohin, Hannu Juhani, tarkastaja, Vaasa
Joensuu, Arto Elias, aluepäällikkö, Jämijärvi
Joensuu, Jussi Tapani, ylikonstaapeli, Vantaa
Johansson, Benita Elisabet, gruppchef, Esbo
Johansson, Kimmo Kustaa, ylikonstaapeli, Espoo
Johansson, Pirjo Tarja Hannele, siivouspäällikkö, Jyväskylä
Jokela, Kirsi Maarit, talousasiantuntija, Pori
Jokinen, Ilkka Tapani, asiakasvastuupäällikkö, Nurmijärvi
Jokinen, Juhani Carl-Gustav, tuotannon kehityspäällikkö, Valkeakoski
Jokinen, Teijo Antero, ympäristönsuojelusihteeri, Ikaalinen
Joki-Suikko, Timo Marko, työnjohtaja, Vantaa
Julin, Gun Monika, verksamhetsledare, Nykarleby
Julkunen, Veijo Tapio, kauppias, Lahti
Juntunen, Kauko Antero, ylikonstaapeli, Kajaani
Juntunen, Riitta Kaarina, taloussuunnittelija, Oulu
Juntunen, Risto Ilmari, maanviljelijä, Kiuruvesi
Jurkola, Janne Tapani, sähköinsinööri, Yläne
Jussila, Jyrki Veli Tapio, tarjousinsinööri, Järvenpää
Juurmaa, Helka Inkeri, palvelupäällikkö, Vantaa
Juva, Kari Eerik, korjaamopäällikkö, Mietoinen
Jylhä, Laila Inkeri, talousmestari, Hämeenlinna
Järnström, Helena Terese, bibliotekarie, Pargas
Järvelä, Matti Ilmari, työnjohtaja, Vimpeli
Järvelä, Vesa, vuoropäällikkö, Jyväskylä
Järvenpää, Esko Kalervo, koneteknikko, Jämsä
Järvinen, Eero Mikael, panssariajoneuvomekaanikko, Parola
Järvinen, Iiris Marianna, henkilöstöasiantuntija, Asikkala
Järvinen, Juhani Tapio, testikaivospäällikkö, Nokia
Järvinen, Jussi Pekka, ryhmäpäällikkö, Seinäjoki
Järvinen, Lauri Taneli, teknisen markkinoinnin päällikkö, Tampere
Järvinen, Pentti Juhani, virastomestari, Venäjä
Järvinen, Päivi Maria, kirjaaja, Hyvinkää
Järvinen, Seppo Mikael, väestönsuojelusuunnittelija, Helsinki
Järvinen, Tea Maarit, työterveyshoitaja, Kerava
Jääskeläinen, Kari, yksikönjohtaja, Savonlinna
K Kaakko, Marja Anneli, hoitaja, Keminmaa
Kaivo, Juhani Elias, palotarkastaja, Somero
Kakkonen, Kyösti Mikko Juhani, rakennusmestari, Pyhtää
Kallio, Erkki, tekninen myyjä, Parkano
Kallio, Jari Antero, kunnossapitoyksikön päällikkö, Espoo
Kallio, Kai, taloussihteeri, Vaasa
Kallio, Marja Lempi Annikki, talousassistentti, Helsinki
Kallio, Veikko Olavi, rakennusmestari, Merikarvia
Kalliokuusi, Kalle Henri, kihlakunnanulosottomies, Lahti
Kananen, Mauri Johannes, sosiaalityöntekijä, Viitasaari
Kanerva, Sirkka Terttu Marjatta, johdon sihteeri, Pori
Kangas, Pirjo Kaarina, tuntiopettaja, Kolari
Kangas, Simo Johannes, tuotekehitysarkkitehti, Vaasa
Kangastalo, Risto Yrjö Sakari, yksityisyrittäjä, Siikajoki
Kangasvieri, Raija Helena, hallintoassistentti, Kokkola
Kankkunen, Juha Tapani, aktuaari, Helsinki
Kantele, Hanno Otto Antero, opettaja, Pieksämäki
Kantola, Kaisa Marja, kriisi- ja perhetyöntekijä, Oulu
Kareinen, Arja, tiedonhallinnan suunnittelija, -
Karhu, Anita Hannele, palkkaryhmän vastaava, Tampere
Karjalainen, Jukka Pekka, hankepäällikkö, Helsinki
Karjalainen, Ulla Hannele, aktuaari, Espoo
Karkulahti, Kari Tapani, tieto- ja viestintäteknologian asiantuntija, Rovaniemi
Karlsson, Annelie, biträdande avdelningsskötare, Mariehamn
Karppila, Hannu Juhani, maanviljelijä, Kangasala
Kartano, Tuula Marjatta, kihlakunnanulosottomies, Helsinki
Karvinen, Hemmo, kunnossapitoinsinööri, Punkaharju
Kasakkamäki, Jari Kalevi, taksiyrittäjä, Lahti
Kastari, Tuija Anita, toimitusjohtaja, Kiuruvesi
Kasurinen, Eero Olavi, turvallisuuspäällikkö, Keminmaa
Katajisto, Harriet Birgitta, vanhempi palveluasiantuntija, Espoo
Katermaa, Tuija Helena, taloussihteeri, Rovaniemi
Kaukonen, Satu Susanne, palveluasiantuntija, Nokia
Kauppinen, Aki Markus, ylikonstaapeli, Lieksa
Kauppinen, Tarja Kaija Hannele, toiminnanjohtaja, Mikkeli
Kaurila, Matti, myynti-insinööri, maanviljelijä, Pöytyä
Kaveri, Anne, käyttökeskustyönjohtaja, Tampere
Keisanen, Sami Armas, ylietsivä, Järvenpää
Kellokumpu, Seppo Antero, kuljetuspäällikkö, Kajaani
Kempas, Anne Jelena, apulaistuottaja, Nummela
Kero, Veli-Matti, projekti-insinööri, Vaasa
Kerttula, Hannu Tapani, kihlakunnanulosottomies, Helsinki
Kerttula, Leea Helinä, palvelupäällikkö, Muurame
Keränen, Asko Juhani, kihlakunnanulosottomies, Nurmijärvi
Keskitalo, Jukka Tapani, rikosylikonstaapeli, Haaparanta
Keskitalo, Miia, aluepäällikkö, Mynämäki
Kestilä, Marja Liisa, taloushallinnon laskenta-assistentti, Oulu
Kettinen, Leena Marita, erityisopettaja, Kitee
Kettunen, Petri Juhani, aktuaari, Helsinki
Kiljunen, Arto Vesa Sakari, osastopäällikkö, Mäntsälä
Kilpeläinen, Aulis, metsäasiantuntija, Haapavesi
Kilpeläinen, Urho Sakari, rikosylikonstaapeli, Joensuu
Kiminki, Mari Johanna, opintosihteeri, Suonenjoki
Kinare, Eero Johannes, kaupunginvaltuutettu, Kalajoki
Kinnunen, Ari Alvar, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Kinnunen, Jarmo Matti Sakari, vastaava mestari, Mäntsälä
Kinnunen, Mervi Birkitta, alue-esimies, Kuopio
Kirjavainen, Timo Tapani, osto- ja myyntipäällikkö, Helsinki
Kirjola, Reijo Tapani, kuljetusesimies, Ruotsinpyhtää
Kirkkopelto-Pakarinen, Wilma, tradenomi, Miehikkälä
Kiskonen, Outi Lilja Kaarina, korvausasiantuntija, Riihimäki
Kiuru, Taina Tuulikki, sosiaalityöntekijä, Lemu
Kivelä, Maija Kaarina, myyntiesimies, Kouvola
Kiviluoma, Kari Juhani, tavaratalojohtaja, Seinäjoki
Kiviluoma, Pekka Kullervo, luokanopettaja, Ikaalinen
Kiviluoma, Raija Siiri Tellervo, luokanopettaja, Kauhajoki
Kivioja, Merja Helmi Elisabeth, hotellipäällikkö, Kurikka
Klemettilä, Juha Olavi, työnjohtaja, Vantaa
Knuuttila, Jari Matti, toimitusjohtaja, Kauhava
Kohtamäki, Mirja Elina, myyntiesimies, Vaasa
Koiramäki, Pirkko Anneli, kaupunginvaltuutettu, Ähtäri
Koistinen, Hannu Olavi, suojelu- ja palopäällikkö, Varkaus
Koivisto, Juha Petri, tutkimusteknikko, Lemi
Koivisto, Pentti Kalevi, maanviljelijä, toimitusjohtaja, Pälkäne
Koivula, Kaija Marita, myyntiesimies, Helsinki
Koivulampi, Hanna Maria, maatalousyrittäjä, Alajärvi
Koivunen, Aila Elina, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, Tuusula
Koivunen, Jukka Kalevi, rikosylikonstaapeli, Nummela
Koivuniemi, Reijo Juhani, kiinteistöpäällikkö, Laukaa
Kokko, Ari Kalevi Petteri, ohjelmistoasiantuntija, Nakkila
Kokkonen, Kaija Onerva, kirkon lapsityönohjaaja, Nurmes
Kokkonen, Kari Vesa, ylikonstaapeli, Siilinjärvi
Kokkonen, Leena Seija Kaarina, luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, Lieksa
Komppa, Eeva Anneli, osastosihteeri, Vantaa
Komppa, Esko Antero, maanviljelijä, Hirvensalmi
Komulainen, Päivi Kaarina, luokanopettaja, Sonkajärvi
Konttas, Juhana Veli Kalervo, projekti-insinööri, Vaasa
Koponen, Anna Ulla Aulikki, osastonhoitaja, Tuusula
Kopsala, Maritta Tellervo, nuorisotyönohjaaja, Nurmijärvi
Korhonen, Eva Birgitta, daghemsföreståndare, Lovisa
Korhonen, Jari Markku, taksiyrittäjä, Karkkila
Korhonen, Jouko Antero, alueluottamusmies, Sotkamo
Kortelainen, Jyrki Pekka, rikosylikonstaapeli, Juuka
Kortesmäki, Tuula Irmeli, asiantuntija, Seinäjoki
Koskenkorva, Raimo Henrik, ylimestari, Kemi
Koskenranta, Pirkko Liisa, luokanopettaja, Kemijärvi
Koskinen, Anne Kristiina, järjestelmäasiantuntija, Rauma
Koskinen, Anne Maritta, taloussihteeri, Helsinki
Koskiranta, Pertti Olavi, maa- ja metsätalousyrittäjä, Pori
Kosunen, Sanna Mari, taloussuunnittelija, Vantaa
Koto, Päivi Hellevi, osastonhoitaja, Helsinki
Kotoneva, Aila Inkeri, lainkäyttösihteeri, Turku
Koutonen, Maire Tellervo, laboratoriohoitaja, Yppäri
Kovanen, Tuovi Kaarina, avainasiakaspäällikkö, Helsinki
Krapu, Merja Helinä, yrittäjä, Oulainen
Krook, Kai Johan Mikael, sakkunnig, Karleby
Krooks, Karita Hannele, ympäristönsuojelupäällikkö, Varkaus
Kuismanen, Ulla Marketta, verosihteeri, Espoo
Kuismin, Vuokko Anneli, luokanopettaja, Siikajoki
Kuittinen, Armi Hannele, lastentarhanopettaja, Nurmes
Kujala, Arja Elisa, kotieläinasiantuntija, Kurikka
Kujanpää, Jorma Juhani, asiantuntija, Seinäjoki
Kukkoaho, Hans Mauri, ylikonstaapeli, Helsinki
Kukkonen, Päivi Helena, toiminnanjohtaja, Lappeenranta
Kulkki, Eija Kristina, terveydenhoitaja, Helsinki
Kullas-Norrgård, Kristina Maria, teamledare, Vörå
Kulmala, Irja Hellevi, toimistosihteeri, Pöytyä
Kulmala, Nina Maarit, laboratoriomestari, Turku
Kultanen, Vesa Petteri, turvallisuuskouluttaja, Lappeenranta
Kumpumäki, Pirjo Helena, tietohallintosuunnittelija, Mäntsälä
Kunnaspuro, Katariina Marianne, sairaanhoitaja, Kauhajoki
Kunttu, Juhani, huoltoinsinööri, Vihti
Kuosmanen, Kirsi Päivikki, myyntireskontranhoitaja, Kuopio
Kuparinen, Kari Pentti, tuotekehitysjohtaja, Loppi
Kurppa, Ari Petri Tapio, esteettömyysasiantuntija, Helsinki
Kuukasjärvi, Marja-Liisa, sosionomi AMK, Oulu
Kuuluvainen, Pirjo Irmeli, asiantuntija, Lappeenranta
Kuusilinna, Tarja Tellervo, lupa-asiantuntija, Ylöjärvi
Kuusisto, Markku Antero, myyntipäällikkö, Nurmijärvi
Kuusniemi, Jari Johannes, taksiyrittäjä, Ylöjärvi
Kuutti, Virpi Anneli, keittiömestari, Vaasa
Kylmäluoma, Maarit, tiedottaja, Vantaa
Kylä-Kause, Jarmo Kalervo, verkostoinsinööri, Rauma
Kymäläinen-Pitkämäki, Johanna, lakipalveluasiantuntija, Hattula
Kärkkäinen, Jari Olavi, tiiminvetäjä, Porvoo
Kärkkäinen, Kimmo Kalevi, tarkastaja, Ii
Kääriäinen, Juha Pekka, myyntipäällikkö, Mikkeli
Käärmelahti, Seija-Sofia Anneli, suuhygienisti, Savonlinna
L Laaninen, Sirpa Lahja, marketpäällikkö, Tyrnävä
Lagerström, Ari Kalevi, yrittäjä, Kustavi
Lahdenmäki, Päivi Annikki, toiminnanjohtaja, Lapinlahti
Lahti, Elina Marianne, myyntiassistentti, Tampere
Lahti, Hilkka Helinä, maksuliikepäällikkö, Kokkola
Lahtinen, Ari Teijo Ilari, vuoromestari, Urjala
Lahtinen, Maini Satu Elli, johdon sihteeri, Vaasa
Lahtinen, Petra Maria, ylipäivystäjä, Kerava
Laihinen, Tapio Olavi, ryhmäesimies, Riihimäki
Laihonen, Janne Mikael, kenttäpäällikkö, Rauma
Laine, Eija Elisa, alueassistentti, Turku
Laine, Tommi Iikka Johannes, maanviljelijä, Isokyrö
Laitala, Nina Marika, kihlakunnanulosottomies, Hankasalmi
Laitila, Kaija Mariitta, tulliylitarkastaja, Helsinki
Laitinen, Hilkka Hellevi, asiakkuuspäällikkö, Mäntyharju
Laitinen, Pirkko-Liisa, terveydenhuollon suunnittelija, Alatemmes
Laitinen, Sami Petteri, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Lakanen, Aira Tuulikki, projekti-insinööri, Tampere
Lamberg, Torsti Tapio, pääsuunnittelija, Pori
Lammi, Päivi Marjaana, Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö, Urjala
Lamminen, Vesa Villehard, laskentasihteeri, Turku
Lampinen, Jari Olavi, vuoropäällikkö, Mikkeli
Lampinen, Leena, rahoituspäällikkö, Karstula
Lamponen, Matti Antero, työnjohtaja, Valkeakoski
Lappeteläinen, Timo Kalevi, tuotantopäällikkö, Helsinki
Lappeteläinen, Väinö Antero, toimitusjohtaja, Haapavesi
Lappi, Eija Kaarina, varhaiskasvatuksen esimies, Joroinen
Larke, Nina Margit, kuntoutussuunnittelija, Turku
Lassinen, Jorma Tapio Antero, aluemyyntipäällikkö, Vihti
Latvalehto, Taina Helena, toimialasihteeri, Taivalkoski
Laukkanen, Kari Juhani, säteilysuojeluinsinööri, Rauma
Laukkanen, Mauri Ilmari, fysioterapeutti, Rovaniemi
Laukkanen, Tuula Helena Anneli, makutestiasiantuntija, Valkeakoski
Laulaja, Jyrki Tapio, kauppias, Porvoo
Laurell, Terhi Marita, ratkaisuasiantuntija, Lahti
Lehikoinen, Keijo Sakari, turvallisuuspäällikkö, Joensuu
Lehikoinen-Häyrinen, Anja Tellervo, sovellusvastaava, Joensuu
Lehtelä, Kirsi Maaret, henkilöstösihteeri, Espoo
Lehti, Elina, projektipäällikkö, Hämeenlinna
Lehti-Kulha, Leila Margit, henkilöstöasiantuntija, Pori
Lehtinen, Rauno Antero, jälkikäsittelijä, Pirkkala
Lehtinen, Tarmo Tapani, työmaapäällikkö, Kärkölä
Lehto, Eila Annikki, varhaiskasvatuksen esimies, Joutsa
Lehto, Juha Pekka Antero, haastemiesten esimies, Oulu
Lehto, Roope Oskari, toimitusjohtaja, Nokia
Lehtonen, Esa Veikko Juhani, kehityspäällikkö, Vantaa
Lehtonen, Irma Anneli, osastonhoitaja, Helsinki
Lehtonen, Kari Arvo, palomies, Turku
Lehtonen, Kari Juhani, liikennesuunnittelija, Espoo
Lehtonen, Mervi Tuulikki, palvelupäällikkö, Jokela
Lehtonen, Timo Martti Johannes, rikosylikonstaapeli, Jyväskylä
Leino, Jarkko Juhani, ylikonstaapeli, Turku
Leinonen, Anne Mariitta, yksikön esimies, Tampere
Leinonen, Auli Kristiina, maksatusasiantuntija, Joensuu
Leinonen, Markku Kalevi, työnjohtaja, Vantaa
Leinonen, Timo Olavi, varainhankkija, Vantaa
Lemettinen, Jaakko Antero, suunnittelupäällikkö, Joensuu
Lepistö, Jari Jaakko Juhani, kunnossapitomestari, Turku
Leppäjoki, Outi Kirsi Kyllikki, ylikonstaapeli, Loimaa
Lidman, Vesa Juhani, projektipäällikkö, Isokyrö
Liimatainen, Seppo Olavi, tuotantomestari, Kotka
Lindgren, Jukka Yrjö, aluepäällikkö, Kokemäki
Lindholm, Kimmo Sulo Einari, rikosylikonstaapeli, Kokemäki
Lindholm, Ulla Aino Marjatta, lupaesimies, Kirkkonummi
Lindroos, Anneli Viveka, henkilöstöassistentti, Espoo
Lindroth, Viivi Virpi Helena, vuoromestari, Oulu
Lindström, Pirjo Marita, veroasiantuntija, Kerava
Lintunen, Jukka-Pekka, lääkintäesimies, Tampere
Lintusaari, Tiina Maritta, digipalveluasiantuntija, Kaarina
Liukkonen, Sirpa Anneli, johdon assistentti, Rauma
Liukkonen, Vuokko Maria Hannele, vastaava tutkimusteknikko, Vantaa
Loimaranta, Marja-Terttu, esimies, Vantaa
Lokinperä, Pekka, maanviljelijä, maatila-asiantuntija, Hausjärvi
Lommi, Leena Marjaana, laboratoriokäyttöpäällikkö, Porvoo
Lonkila, Petri Olavi, maatalousyrittäjä, Kiuruvesi
Loponen, Petri Mauno Ensio, ravintolapäällikkö, Helsinki
Lotila, Jyrki Tapio, myyntipäällikkö, Vantaa
Loukunen, Aila Helena, johdon assistentti, Espoo
Louto, Pirjo Irene, palveluasiantuntija, Helsinki
Lovén, Leena Marjaana, johdon assistentti, Jyväskylä
Lucenius, Ulla Soili Marjatta, apulaisosastonhoitaja, Vantaa
Lukkarla, Virpi Maria, varhaiskasvatuspäällikkö, Pöytyä
Lundelin, Sisko Kaarina, johdon assistentti, Tuusula
Luomala, Irene Hellen, tiedonhallinnan suunnittelija, Helsinki
Luosma, Kirsi Maria, asiantuntija, Jyväskylä
Luosma, Päivi Tuulikki, kirjakauppias, Rauma
Luostarinen, Laura Ulrica, museopalvelujen esimies, Joutseno
Luostarinen, Tapio Kalevi Juhani, suunnittelupäällikkö, Rajamäki
Luukkanen, Harri, yrittäjä, Savonlinna
Luukkanen, Olli Tapani, osastotyönjohtaja, Kouvola
Luusalo, Juhani Ilmari, kihlakunnanulosottomies, Parkano
Löfbacka, Sami Petteri, peruskoulun lehtori, Kaustinen
Lönnqvist, Lars Rolf, myyntipäällikkö, Lohja
Löytöläinen, Juha Tapani, insinööri, Kirkkonummi
M Maffeo, Miia-Mari, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Maijala, Maritta Anneli, luokanopettaja, Keminmaa
Maja, Pirjo Johanna, palvelupäällikkö, Naantali
Majaniemi, Heikki Aatos, valmistussuunnittelija, Vaasa
Makkonen, Klaus Nikolai, liikenteenohjaaja, Helsinki
Makkonen, Matti Sakari, metsäasiantuntija, Sulkava
Malkamäki, Terttu Anneli, talousassistentti, Espoo
Malm, Jyrki Juhani, maanviljelijä, Karijoki
Manni, Johanna Katariina, hallinnollinen avustaja, Hongkong
Manninen, Anneli, diplomi-insinööri, Seinäjoki
Manninen, Petri Tapani, metsäasiantuntija, Viitasaari
Mansikkamäki, Pekka Antero, työllisyys- ja turvallisuuspäällikkö, Ylöjärvi
Mansnerus-Mattsson, Viveca, sjukskötare, Lemland
Manula, Harri Tapio Pellervo, operaattori, Luumäki
Markkanen, Jari Juhani, väestönsuojelusuunnittelija, Helsinki
Markovaara, Tuija Anneli, myymäläsuunnittelija, Helsinki
Martin, Kaija Irmeli, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Pirkkala
Matikka, Jari Olavi, päivämestari, Hämeenkyrö
Matilainen, Kari Johannes, turvallisuusasiantuntija, Porvoo
Matilainen, Lasse Markus, vanhempi konstaapeli, Espoo
Mattila, Johanna Kaarina, perhetyönohjaaja, Ulvila
Mattila, Merja Hannele, esimies, Pietarsaari
Mattila, Timo Henrik, järjestelmäasiantuntija, Kerava
Mattila, Tuomo Tapio, tuotantoinsinööri, Raahe
Mattila, Vesa Juhani, ketjupäällikkö, Seinäjoki
Mecklin-Lönnkvist, Sofie, ledande nödcentraloperatör, Korsholm
Merisalo, Veikko Juhani, laatuteknikko, Valkeakoski
Merta, Eino Olavi, peruskoulun johtaja, Loimaa
Mertanen, Esa Pekka Ensio, prosessipäällikkö, Järvenpää
Mettovaara, Mikko Juhani, vanhempi asentaja, Oulu
Mikkanen, Ulla Kaarina, markkinointiassistentti, Kerava
Mikkola, Matti Voitto Juhani, myyntipäällikkö, Forssa
Mikkonen, Merja Päivi Helena, assistentti, Helsinki
Mikkonen, Tuomo Antero, haastemies, Kerava
Miller, Arja Helinä, hallinnollinen avustaja, Venäjä
Moilanen, Hannu Antero, työnjohtaja, Raisio
Moilanen, Harri Johannes, työmaamestari, Akaa
Moisander, Eini Sinikka, palvelupäällikkö, Somero
Molander, Minna Maarit, rikosylikonstaapeli, -
Mollgren, Jyrki Juhani, kauppias, Tuusula
Muhojoki, Ari Uolevi, tuotepäällikkö, Espoo
Multala, Leena Johanna, ruokapalvelusuunnittelija, Kouvola
Multanen, Seppo Olavi, hallintosihteeri, Rääkkylä
Munck, Lars, varastopäällikkö, Lohja
Mustonen, Jari Pekka, työpäällikkö, Oulainen
Mustonen, Osmo Juhani, ohjaaja, Vaala
Mutanen, Teuvo Markku, maaseutuasiamies, Polvijärvi
Mutonen, Timo Juhani, työmaapäällikkö, Viiala
Mykkänen, Leena Maria, kihlakunnanulosottomies, Lapinlahti
Myllylä, Pertti Tapio, liikennemyymäläpäällikkö, Oulu
Mäcklin, Juha Ensio, metsäasiantuntija, Kemi
Mäenpää, Katri Annikki, apulaisosastonhoitaja, Lahti
Mäkelä, Ari Juhani, kehityspäällikkö, Espoo
Mäkelä, Jaakko Tero Sakari, rikosylikonstaapeli, Inari
Mäkelä, Marko Seppo Antero, ylikonstaapeli, Ikaalinen
Mäkelä, Matti Arvo, maanviljelijä, Merikarvia
Mäkelä, Pirkko Hannele, asiantuntija, Eura
Mäkelä, Pirkko Marja Tuulikki, palkka-asiantuntija, Vesilahti
Mäkelä, Riitta Annikki, rahoitusasiantuntija, Kokkola
Mäkelä, Satu Hannele Emilia, sairaanhoitaja, Valkeakoski
Mäki, Maarit Kaarina, johtajaylilääkärin sihteeri, Tampere
Mäki, Riitta Anneli, talousasiantuntija, Helsinki
Mäki-Krekola, Timo Samuel, projekti-insinööri, Vaasa
Mäkinen, Antti Jukka, taloussuunnittelija, Tampere
Mäkynen, Seppo Ilari, kunnossapitomestari, Myllykoski
Mänttäri, Outi Inkeri, johtava maksatusasiantuntija, Valkeala
Määttänen, Mika Tapio, taksiyrittäjä, Kotka
Möttönen, Ilpo Tapani, kaupunginpuutarhuri, Kankaanpää
N Nakari, Jorma Veikko, jaostovalmistelija, Helsinki
Nevatalo, Elina Maija, henkilöstöasiantuntija, Vantaa
Niemelä, Meri Johanna, myyntipäällikkö, Nurmijärvi
Niemenmaa, Petri Olavi, tulliylitarkastaja, Espoo
Niemi, Anna-Liisa, merkonomi, Kauhava
Niemi, Timo Juhani, huoltopäällikkö, Vaasa
Nieminen, Jani Juhani, vanhempi konstaapeli, toimitilasuunnittelija, Lahti
Nieminen, Jouko Tapio, kunnossapito- ja käyttöasentaja, Jokioinen
Niinivaara, Anne Maarit, suunnittelija, Helsinki
Nikkanen, Olli-Juhani, taloussuunnittelija, Mikkeli
Nikkari, Risto Antero, kalustomestari, Espoo
Nikkinen, Mirva Päivikki, liikennemyymäläpäällikkö, Iisalmi
Niskanen, Marja-Leena, asiakasneuvoja, Valkeakoski
Niskavaara, Katja Helena, rikosylikonstaapeli, Helsinki
Nokelainen, Riitta Helena, osastopäällikkö, Helsinki
Nolvi, Katja Susanna, osastosihteeri, Helsinki
Norja, Anja Helena, talousasiantuntija, Alavus
Norman, Matti Juhani, taksiyrittäjä, Tampere
Nousiainen, Markku, levyseppä-hitsaaja, Savonlinna
Nurmela, Elina Maarit, asiantuntija, Kurikka
Nurmi, Aki Velipekka, järjestelmäasiantuntija, Tampere
Nurmi, Timo Sakari, reaktoriohjaaja, Pori
Nuutinen, Leo Juhani, suunnitteluinsinööri, Helsinki
Nyberg, Roger Joakim, mätningschef, Raseborg
Nykänen, Ilkka Oskari, asiantuntija, Kuopio
Nykänen, Matti Juhani, tekninen tutkija, -
Nyman, Jari Kalle, ylikonstaapeli, Orimattila
Nyman, Markku Ensio, yrittäjä, Kaustinen
Näppä, Marja Anneli, varapääluottamusmies, Kiiminki
O Ohenoja, Aino-Marjatta, ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö, Utajärvi
Oikari, Antti Tapio, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Ojala, Esko Martti, maanviljelijä, Kauhajoki
Ojala, Juhani Raimo, kiinteistönhoitaja, Lempäälä
Ojala, Martti Ilmari, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Ojala, Tapani Antero, ympäristöpalvelujen johtaja, Kauhajoki
Oja-Lipasti, Katri Irene, osastonhoitaja, Ilmajoki
Ojanen Ferreira Alves, Päivi, assistentti, Portugali
Ojaniemi, Jari Juhani, insinööri, Riihimäki
Oksa, Maria Elisabeth, byråsekreterare, Åbo
Oksanen, Heta Matleena, tiedonhallinnan suunnittelija, Helsinki
Oksanen, Jari Teuvo, insinööri, Hyvinkää
Olander, Tarja Maria, työsuojelupäällikkö, Porvoo
Olkinuora, Esa Antero, kunnossapitopäällikkö, Viljakkala
Onnela, Toivo Veli Aulis, rakennusmestari, Alavus
Oulasmaa, Minna Maarit, perhesuhteiden asiantuntija, Espoo
P Paananen, Timo Sakari, metsäasiantuntija, Viitasaari
Paavola, Esko Sakari, virastomestari, Helsinki
Painivaara, Susanna, suunnittelija, Helsinki
Pajari, Erja Tellervo, kirjanpitopäällikkö, Espoo
Pakarinen, Aarni Vesa, järjestelmäpäällikkö, Porvoo
Pakarinen, Erja Anita, siivoustyönjohtaja, Rääkkylä
Pakarinen, Ilpo Teijo Ensio, suunnittelija, Sulkava
Pakarinen, Kati Miia Marjaana, ympäristöagrologi, Turku
Pakkala, Marja-Liisa, talouspalvelusihteeri, Vantaa
Palkki, Anne Kristiina, koulutussuunnittelija, Sotkamo
Pallaskivi, Jari Erkki, asiakaspalvelupäällikkö, Helsinki
Paloniemi, Ulla-Maija, perusopetuksen luokanopettaja, Kauhajoki
Parikka, Juha Tapani, tullitarkastaja, Varkaus
Parkkonen, Timo Tapio, pakkaamotyönjohtaja, Mikkeli
Partanen, Anne Maritta, asiantuntija, Lapinlahti
Partanen, Markku Olavi, prosessimestari, Helsinki
Partinen, Juha Tapio, projektipäällikkö, Paimio
Parviainen, Mirka Satu Marjaana, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, Pielavesi
Parviainen, Simo Yrjö, tietotekniikka-asiantuntija, Lohja
Parviainen, Tiina Hannele, vastaava fysioterapeutti, Lapinlahti
Pasanen, Pirkko Kyllikki, virastomestari, Helsinki
Passi, Pirjo Helena, tarkastaja, Alavieska
Patja, Petri Tapani, maksatusasiantuntija, Jyväskylä
Paulasalo, Anne Marja, yksikön päällikkö, Parkano
Pehkonen, Anna-Maija, neuvolapalveluiden tulosyksikköjohtaja, Raahe
Pekkala, Katja Marika, asiantuntija, Iisalmi
Pekkanen, Jaakko Kalevi, ylipostimies, Mikkeli
Pekuri, Matti Petteri, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Peltola, Päivi Sisko, maatalonemäntä, Hamina
Peltola, Tuomo Hannes, maanviljelijä, Virolahti
Peltomäki, Jussi Tuomas, yrittäjä, Merikarvia
Peltonen, Irmeli Kristiina, toimistosihteeri, Turku
Peltonen, Mia-Johanna, palveluesimies, Kouvola
Peltovuori, Tiia Pilvi Jenny, materiaalihallintosuunnittelija, Hämeenlinna
Pennala, Sami Pekka, maanviljelijä, Alavus
Pennanen, Kalervo Antero, apulaismeteorologi, Kuusankoski
Pentikäinen-Laine, Maija, maanviljelijä, Hartola
Penttala, Jaana Kristiina, työnjohtaja, Isokyrö
Penttilä, Mika Yrjö Juhani, vanhempi konstaapeli, Forssa
Penttilä, Paula Helena, erityisopettaja, Kaustinen
Perttilä, Virpi Elina, pääkäyttäjä, Pukkila
Perttu, Kari Veikko, työnjohtaja, Kauhava
Peräkorpi, Anita Maarit, marketpäällikkö, Kauhajoki
Pesonen, Jukka Tapio, asiantuntija, Vantaa
Pesonen, Karita Elina, suunnittelija, Siikajoki
Pesonen, Reijo Kalevi, ympäristöterveystarkastaja, Kouvola
Piel, Kaija Christina, amanuenssi, Kuopio
Pienimäki, Marja-Liisa Susanna, vastaava yksilövalmentaja, yrittäjä, Alavus
Pietarila, Anssi Urho Juhani, isännöitsijä, Siikajoki
Pietarinen, Jari Tapani, asemamestari, Kontiolahti
Pihl, Arja Kyllikki, piispan sihteeri, Kaarina
Pihlaja-Itänen, Tuija Lilja Marja, henkilöstöpäällikkö, Tampere
Piippo, Seppo Ensio, maataloussihteeri, Kiuruvesi
Piiroinen, Samuli Petri, ylikonstaapeli, Tampere
Pikkujämsä, Marjatta Anneli, hankinta-asiantuntija, Rauma
Piri, Mika Petri, yrittäjä, Kauhava
Piri, Tuula Orvokki, henkilöstösihteeri, Oulu
Pitkäaho, Liisa Marketta, tullitarkastaja, Oulu
Pohjanen, Hannu Tuomas, maanviljelijä, Sastamala
Pohjolainen, Miia Marjatta, ylipäivystäjä, Kerava
Poikonen, Ritva Kaarina, kirjastonjohtaja, Lohja
Pouhula, Lasse Heikki, koneistaja, Outokumpu
Poutiainen, Henna, maataloustyöntekijä, Leppävirta
Prihti, Ari Petri Juhani, maatalousyrittäjä, Punkalaidun
Puhakka, Paula Anneli, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, Joensuu
Puikko, Raimo Juha Tapani, isännöitsijä, Tervola
Pulkkinen, Sirkku Linnea, kirjaamissihteeri, Mikkeli
Pulliainen, Marika Christina, turistchef, Hangö
Pulska, Eine Marjatta, kulttuuriaktiivi, Savukoski
Puodinketo, Timo Matti, vuoropäällikkö, Merimasku
Puola, Pauli Veikko, työmaamestari, Hyvinkää
Pursiainen, Matti, asiantuntija, Tampere
Purtilo, Esko Pekka Sakari, pääluottamusmies, Lemi
Puttonen, Laura Kristiina, rikosseuraamustyöntekijä, Jyväskylä
Puumalainen, Onni Keijo Paavo, lyömäsoitinten soittaja, Kerava
Puuskamäki, Merja Inkeri, perushoitaja, Ilmajoki
Pyrä, Juha Aulis, veturinkuljettaja, Riihimäki
Päivärinta, Mika Allan, tavaratalojohtaja, Tuomikylä
Pärnänen, Raimo Antero, maanviljelijä, Pihtipudas
Pöllönen, Jani Miika Juhani, tarkastaja, Kouvola
Pölönen, Raimo Aulis, tarkastaja, Helsinki
Pöntinen, Emmi Johanna, henkilöstöasiantuntija, Hämeenlinna
Pöntinen, Minna Maria, kaupunginvaltuutettu, Mikkeli
Q  
R Raita, Ahti Viljami, kokoonpanon työnjohtaja, Hollola
Raitamäki, Heli Sisko, maksatusasiantuntija, Turku
Raivio, Teemu Sakari, ylikonstaapeli, Vantaa
Rajakko, Juha Petri, vanhempi mekaniikkasuunnittelija, Vantaa
Rajala, Harri Olavi, tullitarkastaja, Tornio
Rajaniemi, Esa Kalervo, toimitusjohtaja, Kokkola
Ranta, Antti Johannes, huoltoasiantuntija, Vaasa
Ranta, Merja Margitta, tutkimusteknikko, Helsinki
Ranta, Mika Tapani, marketpäällikkö, Tampere
Rantasila, Markku Tapani, vastaava asiantuntija, Pori
Ranta-Ylitalo, Eero Aulis, asiakkuuspäällikkö, Kokkola
Rasi, Arto Rainer, markkinointipäällikkö, Espoo
Rask, Satu Auni, tekninen johtaja, Hämeenkyrö
Rauhansuu, Janne Olavi, maatalousyrittäjä, Pöytyä
Raulamo, Jukka Esa Ilmari, lehtori, Porvoo
Raunela, Tommi Uolevi, pääluottamusmies, Pori
Rautiainen, Aki Vesa, vanhempi käyttömestari, Porvoo
Rautiainen, Riitta Aino Anneli, laboratoriomestari, Helsinki
Rauva, Mikko Johannes, kauppias, Sastamala
Ravaska, Kimmo Johannes, kihlakunnanulosottomies, Oulu
Reini-Laaksonen, Rina Elise, perhepalveluiden koordinaattori, Akaa
Repo, Satu Marjukka, lastentarhanopettaja, Parikkala
Repo, Seija Irene, laboratoriomestari, Joensuu
Repo-Kemppainen, Elma Anneli, siivoustyönjohtaja, Lohja
Riekki, Seppo Kalevi, toimitusjohtaja, Kuusamo
Rihko, Heikki Johannes, talousjohtaja, Kaarina
Rinne, Päivi Marja-Liisa, kehityspäällikkö, Seinäjoki
Rinta-Hiiro, Helena Tuulikki, pääkirjanpitäjä, Ähtäri
Rissanen, Timo Tapio, pääsuunnittelija, Vaasa
Roiha, Mika Juhani, ylikonstaapeli, Helsinki
Roininen, Heidi Christiina, asiantuntija, Vantaa
Ronkainen, Jari Juhani, yrittäjäesimies, Joensuu
Ronkainen, Juha Antero, aluemyyntipäällikkö, Laihia
Roos, Juha Eerik, ryhmäpäällikkö, Salo
Ropponen, Heikki Petteri, rakennusinsinööri, Leppävirta
Rosengren, Stig Erik, jordbrukare, företagare, Kristinestad
Rosenqvist, Juha Antero, työnjohtaja, Vantaa
Rosenström, Jari Tapani, jaostovalmistelija, Porvoo
Ruhanen, Riitta Helena, myyntijohtaja, Oulu
Ruinu, Arja Tuula Irmeli, päivähoidon ohjaaja, Parkano
Rummukainen, Saila Maarit, palvelukodin ja toimintakeskuksen johtaja, Pieksämäki
Ruoho-Meri, Anniina Susanna, henkilöstöasiantuntija, Vantaa
Ruohonen, Hannu Matti, metsäasiantuntija, Hämeenlinna
Ruohonen, Tapio Ilmari, tuotantopäällikkö, Pirkkala
Ruokanen, Vuokko Hannele, maaseutuasiamies, Posio
Ruotsalainen, Petri Olavi, liikunnanohjaaja, Lappeenranta
Ruotsalainen, Teea Marketta, tiedonhallinnan suunnittelija, Vantaa
Ruusunen, Tuula Ilona, sihteeri, Orivesi
Ryhänen, Kari Vilho, ostopäällikkö, Lahti
Rytkönen, Tero Hannu Tapani, ylikonstaapeli, Tyrnävä
Ryynänen, Päivi Eija Tuulikki, asiantuntija, Vantaa
Ryyppö, Vesa Matti, yrittäjä, isännöitsijä, Lohja
Råman, Niilo Veli, pursimies, Salo
Räikkönen, Esa Kalevi, rikosylikonstaapeli, Lahti
Räikkönen, Sirpa Helena, nuorisotoimenjohtaja, Lappeenranta
Rönkkö, Heino Antero, isännöintipäällikkö, Kouvola
Rönkkö, Kirsi Tuulia, sairaanhoitaja, Vantaa
Rönkkö, Pertti Vesa, projektinhallinnan päällikkö, Nurmijärvi
Rönnqvist, Anna-Lisa Siv, kehityspäällikkö, Lempäälä
S Saajanen, Sari Tuulikki, taloussihteeri, Lappeenranta
Saarela, Kaija Marjatta, kihlakunnanulosottomies, Iisalmi
Saarela, Leena Tuula Talvikki, sairaanhoitaja, Sastamala
Saarenpää, Raija Martta, johtava sosiaalityöntekijä, Alavieska
Saarikoski, Päivi Katariina, controller, Seinäjoki
Saarinen, Kaarle Tapani, sovellusasiantuntija, Espoo
Saarinen, Markku Kalevi, nuorisotyönohjaaja, Rääkkylä
Saarinen, Olli Pekka, satamamestari, sataman turvapäällikkö, Vehmaa
Saario, Pasi Erkki Petteri, avainasiakaspäällikkö, Vihti
Saastamoinen, Esko Juhani, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, Lieksa
Sahinoja, Vesa Kalevi, tulliylitarkastaja, Kangasala
Sainio, Marko Petteri, lennontiedottaja, Enontekiö
Sairanen, Maija Ellen Kaarina, maaseutusihteeri, Parikkala
Sajama, Antti Sakari, farmaseutti, Espoo
Sallila, Jarmo Juhani, yrittäjä, Eurajoki
Salmela, Esa Marko Tapio, asiantuntija, Raahe
Salmi, Tanja Kristiina, asiantuntija, Pori
Salminiemi, Martti Johannes, työnjohtaja, Paimio
Salmio, Erja Kyllikki, asiantuntija, Helsinki
Salo, Heini Orvokki, rekrytointipäällikkö, Nokia
Salonen, Janne, tarkastaja, Jokela
Salonen, Tinnu Marja Kristiina, tiedottaja, verkkotiedottaja, Tampere
Salonpää, Tiina Tuulikki, toiminnanjohtaja, Pudasjärvi
Sariola-Teittinen, Leena Kaarina, korvausratkaisija, Helsinki
Sarpola, Anna-Maija, terveydenhoitaja, Oulainen
Sarvala, Silmu Varpu Terhikki, työnsuunnittelija, Kuhmoinen
Satonen, Mikko Olavi, ylikonstaapeli, Juupajoki
Saukkola, Jarmo Juhani, tarkastaja, Nousiainen
Saulamo, Jaana Marja, maksuliikepäällikkö, Vantaa
Savela, Heidi-Marie, pääjohtajan assistentti, Vantaa
Savikko, Ari Jussi, tutkimusmestari, Inari
Savukoski, Jouko Tapio, ensihoitaja, Savukoski
Schwalenstöcker, Pirjo Liisa, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Sebelja, Eija-Liisa, palvelupäällikkö, Helsinki
Segerman, Jari-Pekka Kalevi, paloesimies, Lieto
Sepponen, Pirjo Hannele, talousasiantuntija, Vaasa
Seppälä, Lasse Antero, liikenteenohjaaja, Vantaa
Seppälä, Päivi Elina, veroasiantuntija, Mäntsälä
Seppänen, Tarja Alice, laboratorioinsinööri, Kirkkonummi
Seppänen, Ulla Katariina, veroasiantuntija, Hämeenlinna
Sibelius, Anne Helena, asiakaspäällikkö, Turku
Sieviläinen, Anne Marketta, osastonhoitaja, Rauma
Sievola, Antti Elmer, rikosseuraamusesimies, Akaa
Siilin, Leena Aune Katriina, palvelukodin johtaja, Varkaus
Siitonen, Maarit Hannele, luokanopettaja, Lumijoki
Silén, Hannu Sakari, röntgenhoitaja, Muonio
Silfver, Eila Anna Kaarina, ohjaaja, Lumijoki
Sillanpää, Heikki Juhani, projektipäällikkö, Paimio
Sillanpää, Minna Leena, varhaiskasvatuksen johtaja, Nokia
Sillanpää, Mirja Helena, assistentti, Riihimäki
Siltala, Uolevi Tauno, valmistusmestari, Askola
Silvennoinen, Kirsi Maarit, hallinnollinen projektipäällikkö, Lappeenranta
Simola, Kari Antero, rakennusinsinööri, Parainen
Simola, Sari Johanna, käräjäsihteeri, Ylöjärvi
Simula, Mika Antero, käyttömestari, Kemi
Sinisilta, Tuula Marjatta, myymäläpäällikkö, Helsinki
Sipilä, Juha Seppo, asuntosihteeri, Pirkkala
Sipponen, Pauli Iivo Sakari, ylivirastomestari, Helsinki
Sirenius, Katri Johanna, materiaalihallintoasiantuntija, Helsinki
Sirviö, Timo Tapani, mekaniikkasuunnittelija, Sotkamo
Siuvo, Janne Olavi, maatalousyrittäjä, Nokia
Sjöberg, Meives Marlene Elisabeth, hälsovårdare, Malax
Sjögren, Sinikka, hallituksen jäsen, sosiaalityöntekijä, Tampere
Sjöholm-Nikkanen, Anita Kristiina, apulaistarkastaja, Salo
Sjöroos, Reima Kalevi, kiinteistönhoitaja, Nousiainen
Sjövall, Mari Johanna, maksatusasiantuntija, Ulvila
Skeppar, Peter Jan, försäljningschef, Korsholm
Skog, Glenn Gustav, trafikant, Karleby
Skogster, Merja Maarit, osastonhoitaja, Koskenkylä
Smeds, Kati Johanna, rikosylikonstaapeli, Hausjärvi
Soininen, Salme Marjatta, hallintosihteeri, Rääkkylä
Soisalo, Tiina Marjatta, kotieläinasiantuntija, Ilmajoki
Sorsa, Marita Hannele, ylikonstaapeli, Kajaani
Sorsa, Timo Heikki, yrittäjä, Suonenjoki
Still, Sture Henrik, webbansvarig, Vasa
Still, Veli-Pekka, rikosylikonstaapeli, -
Stolp, Jukka Tapio, kaupunginpuutarhuri, Kalajoki
Strand, Teuvo Johan, yrittäjä, Rovaniemi
Ström, Maria, daghemsföreståndare, Lumparland
Strömsbäck, Susanne Ann-Katrin, barnträdgårdslärare, Malax
Suikkanen, Lisbeth Bernice, sjukskötare, Vörå
Sundberg, Teuvo Antero, taksiyrittäjä, Jokioinen
Sundman, Karl Christian, tutkimusmestari, Espoo
Suoanttila, Riitta Liisa, varainhankinnan assistentti, Espoo
Suokas, Ina-Riikka Marjaana, kihlakunnanulosottomies, Lahti
Suominen, Jarkko Matias, haastemies, Vantaa
Suominen, Tarja Hillevi, sijoitusjohtaja, Rauma
Suonnansalo, Tuija Sari Hannele, toiminnanjohtaja, Posio
Svahn, Kirsti, kehittämissuunnittelija, Seinäjoki
Svahn, Mikael, osastopäällikkö, Lohja
Syrjälä, Taito Oskari, yrittäjä, Tammela
Söderblom, Pirjo Hannele, vuokrauspäällikkö, Espoo
Söderman, Lea Tuula Hannele, sihteeri, Espoo
T Taipale, Jouni Uolevi, ylikonstaapeli, Valkeakoski
Takala, Teea Marika, marketpäällikkö, Seinäjoki
Takkinen, Pirkko Inkeri, toimistosihteeri, Helsinki
Tammi, Rauno Johannes, tarkastaja, Jyväskylä
Tantarimäki, Arto Aimo, järjestelmäpäällikkö, Seinäjoki
Tapanainen, Tarja Kaarina, yhteyspäällikkö, Kauhajoki
Tapio, Riku Olavi, tarkastaja, Rovaniemi
Tapper, Arto Kalevi, vanhempi johtava insinööri, Jyväskylä
Tauriainen, Ari Kullervo, hallituksen jäsen, Tampere
Tavasti, Erja Elisa, siivoustyönjohtaja, Kalajoki
Tavastila, Päivi Marjatta, palvelupäällikkö, Helsinki
Tenhunen, Kirsi Anneli, ensihoitaja, Kiuruvesi
Terho, Jyrki Olavi, vuorotyönjohtaja, Kouvola
Tervonen, Ari Matti, metsäasiantuntija, Kuopio
Tervonen, Keijo Kristian, apulaistutkija, Helsinki
Tiainen, Esa Olavi, laatujohtaja, Tuusula
Tiekso, Leena Kaarina, asiantuntija, Turku
Tiihonen, Paavo Antero, hankintainsinööri, Jyväskylä
Tiiliharju, Eija Inkeri, tarkastaja, Oulu
Tiilikainen, Tarja Anitta, peruskoulun luokanopettaja, Tuusniemi
Tikkanen, Antti Mikael, ylikonstaapeli, Oulu
Tikkanen, Sami Petri Tapani, työsuojeluasiantuntija, Mikkeli
Tissari, Jouni Antero, pääluottamusmies, kuljettaja, Uusikaupunki
Toivanen, Reijo Tapio, ylikonstaapeli, Joensuu
Toivanen, Sisko Elisabet, maanviljelijä, tilitoimistoyrittäjä, Kiuruvesi
Toivanen, Veli-Pekka Juhani, asiakasvastuullinen myyntijohtaja, Kuopio
Toivola, Kirsi Maaret, maatalousyrittäjä, Paimio
Toivonen, Arja Irene Maarit, tietotekniikkapalveluiden esimies, Hyvinkää
Toivonen, Timo Petri, peruskoulun luokanopettaja, Ylöjärvi
Tokola, Erkki Tapio, maatalousyrittäjä, Siikajoki
Tokola, Terttu Kaarina, työsuhdeasioiden asiantuntija, Raahe
Tolonen, Aino Helena, keittiömestari, Sotkamo
Tolonen, Liisa Inkeri, toiminnanjohtaja, Suomussalmi
Tolvanen, Jussi Tapani, opas, Helsinki
Tonteri, Jari Juhani, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Torniainen, Sari Tuuli, asiantuntija, Mäntyharju
Torvikoski, Marjo Katariina, kuluttajaoikeusneuvoja, Raahe
Tossavainen, Leo Kullervo, toiminnanjohtaja, Savukoski
Tuijula, Immo Pellervo, maatalousyrittäjä, Masku
Tuokila, Jouko Antero, vuoroinsinööri, Kemi
Tuomainen, Raija Sisko Annikki, palkkapalvelusihteeri, Kuopio
Tuomi, Ann-Maarit, maksatusasiantuntija, Turku
Tuomi, Minna Marita, palvelukodin johtaja, Kuopio
Tuominen, Risto Paavo Olavi, päiväkodin johtaja, Lempäälä
Tuominen, Tuija, osastonhoitaja, Helsinki
Tuomisto, Pasi Jyrki, kaukolämpömestari, Ikaalinen
Tuovinen, Marja Kaarina, sihteeri, Espoo
Turunen, Esa Matti Ensio, maanviljelijä, Rääkkylä
Turunen, Mari-Anne, asiantuntija, Jyväskylä
Turunen, Mika Matti Antero, rikosylikonstaapeli, Kuopio
Turunen, Veijo Kalevi, maanmittausteknikko, Vihti
Tuure, Mikko Henrikki, paloesimies, Lappeenranta
Tyllinen, Kari Juhani, suunnitteluinsinööri, Espoo
Tyni, Lasse Antero, ylikonstaapeli, Taivalkoski
Tähtinen, Keijo Kalevi, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja, Loviisa
U Uitto, Mari-Anna Leila, lähiesimies, käräjäsihteeri, Kerava
Ukkonen, Hely Susanna, asiantuntija, Lohja
Untolahti, Pasi Olavi, pääluottamusmies, Kouvola
Uusitalo, Asko Matias, turbiiniohjaaja, Rauma
Uusitalo, Eila Maria, sairaanhoitaja, Kerava
Uusitalo, Kari Matti, yrittäjä, maanviljelijä, Teuva
Uusitalo, Tuulikki, toiminnanjohtaja, Orimattila
V Vaarimo, Tuula, siivouspäällikkö, Loviisa
Vaasto, Leena, luokanopettaja, Kuopio
Vahtola, Pentti Juhani, aluemyyntipäällikkö, Kiiminki
Vainikainen, Hannu Juhani, aluepäällikkö, Kuopio
Vainionpää, Suvi Orvokki, johdon sihteeri, Vantaa
Vaittinen, Tiina Orvokki, marketpäällikkö, Pennala
Vakkamäki, Sirpa Sinikka, ratkaisuasiantuntija, Vihti
Valkonen, Pekka Tapani, sähköinsinööri, Lempäälä
Walldén, Paula Eriikka, henkilöstöasiantuntija, Lahti
Vallenius, Katri Josefiina, tuotekehittäjä, Kangasala
Valli, Anne Elina, toimitusohjaaja, Seinäjoki
Wallsten, Tom Kristian Vilhelm, paloesimies, Pietarsaari
Valtanen, Pirkko Hannele, elektroniikkatyöntekijä, pääluottamusmies, Raahe
Vanhatalo, Jori-Matti, tuotannon esimies, Kouvola
Varzeshkhah, Riitta Outi Helena, laboratoriotekninen, Porvoo
Vasarainen, Lea Marita, hallintosihteeri, Vantaa
Vatanen, Risto, agrologi, yrittäjä, Sonkajärvi
Vehkomäki, Leena Kaarina, tiiminvetäjä, Kirkkonummi
Weijo, Pialiisa, maksatusasiantuntija, Jyväskylä
Venesvirta, Tarja Anneli, kuva-amanuenssi, Kirkkonummi
Vepsäläinen, Timo Tapani, energia-asiantuntija, Espoo
Verho, Mona, hälsovårdare, Mariehamn
Vesa, Helena Orvokki, myyntipäällikkö, Klaukkala
Vesalainen, Satu Helena, palvelukodin johtaja, Mäntyharju
Vesterinen, Lahja Irene, tuotannonsuunnittelija, Huutomäki
Veteläinen, Markku Juhani, työnjohtaja, Turku
Viertola, Esa, kaupunginpuutarhuri, Turku
Vihervirta, Olli Sakari, ylikonstaapeli, Utsjoki
Viikari, Päivi Mirjami, maksatusasiantuntija, Tampere
Viitala, Irma, toimitusjohtajan assistentti, Espoo
Viitala, Vesa Tapani, maanviljelijä, Kaustinen
Viljanen, Raija Helena, kirjastonhoitaja, Ulvila
Viljanen, Sari Susanna, hankekoordinaattori, Espoo
Wilkman, Heli Sirpa Marketta, suunnittelija, Porvoo
Villikka, Raimo Kalevi, tietohallintoprojektipäällikkö, Helsinki
Willstedt, Sven Johan August, byggnads- och miljöinspektör, Saltvik
Vilpponen, Paula Ritva Marjatta, terveydenhoitaja, Savonlinna
Virikko, Pekka Juhani, varhaiskasvatuksen suunnittelija, Pirkkala
Virkkunen, Jyrki Tapio, tullitarkastaja, Hikiä
Virta, Elisa Maritta, controller, Oulu
Virta, Jorma Valdemar, luokanopettaja, opinto-ohjaaja, Puumala
Virtanen, Raija-Liisa, toimistosihteeri, Espoo
Wistrand, Maaria Kirsti Margareta, toiminnanjohtaja, Espoo
Vitikainen, Päivi Helena, tarkastaja, Mikkeli
Vuokila, Kari Aatos, perusopetuksen opinto-ohjauksen lehtori, Kemi
Vuollo, Kari Tapani, tulliylitarkastaja, Oulu
Vuorela, Ella Marjatta, asianhallintapäällikkö, Heinola
Vuori, Teija Annikki, henkilöstösuunnittelija, Hyvinkää
Vuorinen, Kari Olavi, työpajan johtaja, Tampere
Vähä-Herttua, Susanna Maria, asianajosihteeri, Tammela
Väisänen, Aarne Juhani, kansainvälinen kategoriapäällikkö, Helsinki
Väli-Torala, Tapio, yrittäjä, toimitusjohtaja, Heinola
Vänni, Merja Hanna Tuulikki, ohjaaja, Mynämäki
Väre, Heikki Juhani, projektipäällikkö, Sipoo
Väre, Raija Anneli, johtava istuntoteknikko, Helsinki
X  
Y Yli-Antola, Vesa Juhani, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Ylikauma, Erkki Juhani, meijeriteknikko, Haapavesi
Ylikorpi, Juha Sakari, telematiikan projektipäällikkö, Paimio
Yli-Rahnasto, Auli Marja Ilona, kotieläinasiantuntija, Kauhajoki
Yli-Viikari, Marja Tuulikki, sosiaalityöntekijä, Vihti
Ylönen, Päivi Maarit Inkeri, oppisopimuskoordinaattori, Mikkeli
Z  
Å Åivo, Laila Anneli, luokanopettaja, Veteli
Ä Äijö, Tarja Hannele, liiketoimintajohdon HR-konsultti, Suonenjoki
Äikää, Anne Anitta, toimitusjohtajan assistentti, Helsinki
Äikää, Kari Pekka, IT-päällikkö, Loimaa
Ö Örling, Satu Katriina, laboratoriomestari, Forssa
Yhteensä: 925
 Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali
A Aalto, Pekka Antero, virastomestari, Helsinki
Aalto, Seija Helena, farmanomi, Lappeenranta
Aarola, Tuula Marjatta, laboratorioanalyytikko, Eurajoki
Ahlgren, Rolf Åke Emmanuel, fastighetsskötare, Lappträsk
Aho, Hannu Kalervo, tuotantotyöntekijä, Teuva
Aho, Päivi Marja, palvelusihteeri, Vantaa
Ahola, Armi Heleena, osastosihteeri, Haapavesi
Ahonen, Jari Uolevi, varastonhoitaja, Hämeenkyrö
Ahonen, Kari Tapio, kuljetushenkilö, Varkaus
Ahonen, Minna Johanna, ravintolapäällikkö, Jyväskylä
Ahtee, Harri-Pekka, erityisliikunnanohjaaja, Espoo
Ahtiainen, Tiina Henriikka, vanhempi konstaapeli, -
Airaksinen, Veli Jukka Tapio, koneasentaja, Tampere
Akkanen, Timo Sakari, operaattori, Vantaa
Alapartanen, Veli Matti, tullivartija, Tornio
Ali-Kippari, Jyrki Ismo, tuoteasiantuntija, Hämeenlinna
Alsio, Mirja Marketta, projektiassistentti, Hyvinkää
Anola-Pukkila, Tiina Inkeri, kotitalousasiantuntija, Joensuu
Ansalahti, Ulla Kristiina, hoitaja, Valkeakoski
Antikainen, Timo Pekka, hankinta-asiantuntija, Helsinki
Aro, Mika Matti, palomies, Kokkola
Arola, Marja Liisa, lupasihteeri, Espoo
Arvio, Henri, maanviljelijä, metsäkoneenkuljettaja, Mynämäki
Astikainen, Eija Kristiina, tekninen tutkija, Vantaa
Autiomäki, Sirpa Liisa, tarkastaja, Helsinki
Auvinen, Jaana Sisko Anneli, jälkiselvittäjä, Paimio
B Backman, Jan Håkan, laboratoriotekninen, Porvoo
Berglund, Maria Elisabeth Irene, tingssekreterare, Eckerö
Björkroth, Jari Juhani, automaatioasentaja, Rauma
Blomberg, Sanna Maarit, osastosihteeri, Helsinki
Blomroos, Merja Kristiina, korvausneuvoja, Turku
Bolander, Virpi Sinikka, asiantuntija, Suonenjoki
Bäck, Tarja Kati Margit, tienpidon assistentti, Oulu
Bäcklund, Matti Tapio, vartija, Lapua
C  
D Dable, Farah Abdirahman, koestaja, Helsinki
Dahlbacka, Heikki Johannes, myymälänhoitaja, Kinnula
Dahlgren, Inga-Britt Christina, hemvårdare, Malax
Dahlgren-Hakkarainen, Kirsi-Marja, apulaistarkastaja, Espoo
Danielsson, Magnus, lagerbiträde, Mariehamn
E Edberg, Gun Hildegard, bokförare, Esbo
Eerola, Arja Leena Tuulikki, tuotekehittäjä, Valkeakoski
Eerola, Leena Kyllikki, asiakasneuvoja, Espoo
Ehtonen, Markku Juhani, vartija, Hämeenlinna
Eklund, Anne-Gun Lorita, bespisningschef, Geta
Ekola, Terttu Helena, ratkaisuasiantuntija, Kauhava
Ekroos, Keijo Tuomo Nikolai, lossinkuljettaja, Kustavi
Elg, Kirsi Susanna, asiantuntija, Jyväskylä
Eloranta, Kirsi Kaarina, laboratoriotekninen, Porvoo
Endén, Eila Annikki, assistentti, Helsinki
Enlund, Jan Anders Benjamin, palomies, Kokkola
Enlund, Marja Kaarina, verosihteeri, Kotka
Eskelinen, Ilpo Tapio, logistiikkasuunnittelija, Torppi
Eskola, Erja Salli, lupa-asiantuntija, Rovaniemi
Espo, Nina Maarit, palveluasiantuntija, Vantaa
F Fagerström, Rune Henrik, myyjä, Lohja
Filppula, Tapio Kalervo, rata-asentaja, Pietarsaari
Flinkman, Pia Ing-Britt, lainkäyttösihteeri, Hyvinkää
G Giltig, Pirjo Liisa, toimialasihteeri, Pirkkala
Granqvist, Pirjo Maarit, palveluneuvoja, Espoo
Guldén, Harriet Isabella, kanslist, Närpes
H Haasiomäki, Osmo Anselmi, palomies, yrittäjä, Lestijärvi
Haavisto, Sari Tuulikki, suhdetoimintakoordinaattori, Turku
Hakala, Jukka Antero, salaojaurakoitsija, maanviljelijä, Somero
Hakkarainen, Paula Birgitta, maksuliikenteenhoitaja, Jyväskylä
Hakkarainen, Sinikka Orvokki, toimistotyöntekijä, Pieksänkoski
Hakonen, Teuvo Tapani, laatu- ja turvallisuusasiantuntija, Pattijoki
Hakulinen, Pekka Juhani, virastomestari, Vantaa
Hallikainen, Saini Anita, lupasihteeri, Forssa
Halmekoski-Laine, Heli, koulusihteeri, Luhanka
Hannonen, Pauli Kalevi, vuorovastaava, Kitee
Hannukainen, Juha Uolevi, ohjaaja, Tampere
Harju, Jarmo Kalevi, koekäyttäjä, Nokia
Harju, Kirsi Helena, asiantuntija, Kokkola
Harju, Taina Tellervo, toimistosihteeri, Enontekiö
Harju, Tapani Veijo, yrittäjä, Kauhava
Harju-Heikkilä, Päivi Susanna, hallinnollinen avustaja, Italia
Harju-Villamo, Anja Aleksandra, talouspäällikkö, Isojoki
Hartikainen, Lea Maritta, kartoittaja, Polvijärvi
Hartikainen, Veli Heikki, panostaja, Kuopio
Hartvik-Matkoski, Sabina, löneräknare, Korsnäs
Hatunen, Juhani Antero, sähköasentaja, Oulu
Haukkala, Timo Erkki Sakari, mikrotukihenkilö, Ikaalinen
Hautala, Merja Tuulikki, laboratoriomestari, Vantaa
Haverinen, Reima Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Oulu
Heikinoja, Jari Pentti Olavi, lentokonelevyseppä, Vantaa
Heikkilä, Leena Elina, erityiskäsittelijä, Espoo
Heikkilä, Paula Maarit, kartanpiirtäjä, Raahe
Heikkilä, Raili Mirjami, opintosihteeri, Rovaniemi
Heikkilä, Sauli Bertil, koelaitostestaaja, Nokia
Heikkilä, Tuula Marjaana, hankesihteeri, Rovaniemi
Heikkilä, Ulla Marketta, myyjä, Alavieska
Heikkilä, Vesa Veikko, tuotantomestari, Porvoo
Heikkinen, Päivi Maria, toimistosihteeri, Lahti
Heimonen, Mikko Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, Siilinjärvi
Heininen, Pirjo Helena, palkkasihteeri, Kalajoki
Heinonen, Jaana Mirja Kristiina, laboratoriotekninen, Sipoo
Heinonen, Ritva Sinikka, apulaistarkastaja, Vantaa
Heinonen, Sirkku Birgitta, johdon assistentti, Pirkkala
Heiskanen, Lea Anitta, käräjäsihteeri, Kuusamo
Heiskanen, Teija Leena Marita, haastemies, Varkaus
Helander, Terhi Hannele, palkkasihteeri, Valkeakoski
Henttonen, Matti Juhani, käyttöpäivystäjä, Kuusankoski
Henttunen, Marke Iiris, apulaiskirjaaja, Rovaniemi
Herranen, Kari Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Haapajärvi
Hietala, Petri Markus, vanhempi konstaapeli, Rovaniemi
Hietanen, Matti Olavi, kunnossapitäjä, Riihimäki
Hiltunen, Jaana Kristiina, asiantuntija, Oulu
Hiltunen, Vesa Petteri, vanhempi konstaapeli, Rovaniemi
Hirvonen, Tauno Johannes, kiinteistönhoitaja, Kitee
Hokka, Sari Annukka, henkilöstöasiantuntija, Helsinki
Hokkanen, Jarmo Johannes, helikopteriasentaja, Jämsä
Hokkanen, Margit Kaarina, asuntosihteeri, Mynämäki
Hokkila, Anne Helena, verosihteeri, Vantaa
Holappa, Sami Teuvo Juhani, etsivä, Vantaa
Holappa, Taina Marjatta, palveluasiantuntija, Espoo
Holkeri, Leena Anneli, laborantti, Forssa
Holvi, Tuula Helena, marketkaupan sihteeri, Mikkeli
Honkanen, Harri Ossi Juhani, kalustonhuoltaja, Kuopio
Honkanen, Kirsi Hillevi, lainkäyttösihteeri, Helsinki
Honkanen, Pertti Veli Antero, postityöntekijä, Nurmes
Honkanen, Riitta Hannele, opintosihteeri, Suomussalmi
Hovi, Jorma Uolevi, palomies, Lappeenranta
Huhtala, Tuula Anneli, verosihteeri, Kirkkonummi
Huotari, Eija Anelma, asianhallinnan asiantuntija, Oulu
Huotari, Pekka Juhani, varastopäällikkö, Hämeenlinna
Huovinen, Isto Kalervo, osastosihteeri, Puola
Huovinen, Kati Susanna, vanhempi rikoskonstaapeli, Vaasa
Hurvi, Taina Tuija Elisa, tietopalvelusihteeri, Tuusniemi
Huttunen, Kimmo Petri Juhani, palomies, Lappeenranta
Hytönen, Kaija Leena, palkanlaskija, Konnevesi
Hyvärinen, Esko Pauli, ratapihaohjaaja, Numminen
Häggblom, Susanne Maria, försäljningschef, Vasa
Häkkinen, Leila Helena, myyntiassistentti, Vöyri
Hämetoja, Harri Kalervo, käyttöpäivystäjä, Vantaa
Hämäläinen, Annemari Susanna, vanhempi konstaapeli, -
Hämäläinen, Heli Tarja Irmeli, lupa-asiantuntija, Riihimäki
Hämäläinen, Timo Kalevi, konservaattori, Espoo
Hänninen, Maarit Susanna, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Härkönen, Erkki Olavi, IT-tukihenkilö, Rääkkylä
I Id, Jari Alexander, postityöntekijä, Helsinki
Ihme, Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Oulu
Ikonen, Jani Petri Ilmari, vanhempi konstaapeli, Mikkeli
Ikonen, Tiina Mirjami, kotitalousasiantuntija, Kuopio
Impiö, Jukka Antero, vanhempi konstaapeli, Oulu
Innanen, Riitta Helena, postinkäsittelijä, Helsinki
Intovuori, Teuvo Tapani, prosessinhoitaja, Kaarina
Isoaho, Pirjo Maija Soilikki, palveluasiantuntija, Helsinki
Isomaa, Riitta Annikki, henkilöstösihteeri, Lieto
Isotalo, Sirpa Eeva Irmeli, taloussihteeri, Oripää
J Jakkila-Parkkinen, Tiina Maija, fysioterapeutti, Taivalkoski
Jalonen, Vesa-Matti, tuotantotyöntekijä, Huittinen
Janatuinen, Veikko Ortamo, palomies, Imatra
Jansson, Timo Petteri, vanhempi konstaapeli, Jämsä
Jaskari, Katri Tuula Tellervo, pankkitoimihenkilö, Kauhajoki
Jeskanen, Tuula Sisko Annikki, järjestelmäasiantuntija, Lapinlahti
Jokelainen, Eeva Kyllikki, lupasihteeri, Kemijärvi
Joki, Sisko Inkeri, asiantuntija, Raahe
Jokinen, Pauli Juhani, vanhempi konstaapeli, -
Jokinen, Pirjo Anneli, kirjaaja, Tampere
Jokiranta, Aki Petteri, vanhempi konstaapeli, Pori
Jousea, Päivi Tuulikki, tiedonhallinnan assistentti, Tampere
Juntunen, Liisa Helena, valikoimapäällikkö, Lemi
Jussilainen, Anne Maritta, henkilöstösihteeri, Turku
Jämsä, Birgitta Anneli, meijeristi, Laitala
Jämsä-Uusitalo, Vaili Kaarina, projektisihteeri, Oulu
Järvi, Kari Petri Heikki, virastosihteeri, Sonkajärvi
Järvinen, Elna Marjatta, apulaiskirjanpitäjä, Kuhmoinen
Järvinen, Marja-Leena Orvokki, koulunkäyntiavustaja, Ylöjärvi
Järvinen, Timo Ilmari, tuotannonsuunnittelija, Naantali
K Kaarlela, Taina Irmeli, kirjastovirkailija, Lohja
Kahra, Elina Johanna, laboratoriohoitaja, Turku
Kaihua, Ilpo Tapio, kartoittaja, Rovaniemi
Kaikkonen, Mika Tapio, osastosihteeri, Venäjä
Kailajärvi, Simo Juhani, ajoneuvoasentaja, Kokkola
Kainulainen, Sirpa Anneli, tiedonhallinnan assistentti, Helsinki
Kaipainen, Lea Aliisa, palveluneuvoja, Pelkosenniemi
Kakko, Pauli Olavi, apulaistarkastaja, Kuhmo
Kallio, Katja Juulia, tullitarkastaja, Vantaa
Kallio, Petri Matti, ylipalomies, Paimio
Kallio, Taina Anneli, vakuuttamisvalvoja, Järvenpää
Kallioinen, Mikko Tapio Lennart, lukkoseppä, Helsinki
Kalliokoski, Leila Hannele, lastenhoitaja, Veteli
Kalliomäki, Eila Anelma, perushoitaja, Virrat
Kallioniemi, Anne Birgitta, palkkakirjanpitäjä, Paimio
Kanerva, Hannu Pekka Tapani, tekninen myyjä, Helsinki
Kanerva, Marja-Leena, palveluohjaaja, Kuusamo
Kannisto, Aino Annikki, pankkitoimihenkilö, Siikajoki
Karaus, Sari Irina, taloushallinnon assistentti, Kirkkonummi
Karhu, Eero Juhani, maanviljelijä, Ruukki
Karhu, Päivi Johanna, kuljetussuunnittelija, Isokyrö
Kari, Mervi Helena, henkilöstöasiantuntija, Tampere
Kari, Satu Ilona, myyjä, Turku
Karjalainen, Marja Liisa, vastaava palveluohjaaja, Lohja
Karjalainen, Tarja Maritta, henkilöstösihteeri, Rajamäki
Karjarinta, Kaisa Hanna-Maija, osastosihteeri, Helsinki
Karmento, Kirsi Birgitta, vartija, Hausjärvi
Karppinen, Ari Mika Olavi, myyjä, Helsinki
Kartila, Toni Matti, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Karvinen, Arto Tapani, palomies, Imatra
Karvonen, Eero Kalevi, prosessihoitaja, Siikajoki
Karvonen, Mila Carita, hätäkeskuspäivystäjä, Helsinki
Kaukinen, Carita Marianne, apulaistarkastaja, Vantaa
Kaunismäki, Joni Pekka, vanhempi rikoskonstaapeli, Kerava
Kauppi, Tuula Tellervo, asiakasneuvoja, Sipoo
Kauppinen, Tarmo Antero, järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Kauranen, Sole Kaarina, rahoitusasiantuntija, Vantaa
Kautto, Jouko Tapani, kalustonhoitaja, Helsinki
Kekäläinen, Jukka Ilmari, IT-palveluneuvoja, Kuopio
Kemppainen, Katri Elina, kulttuurisihteeri, Isokyrö
Kemppainen, Paula Katariina, hoitaja, Kuusamo
Kerttula, Marja Katriina, johdon assistentti, Oulu
Kerttula, Marjukka Kastehelmi, lastenohjaaja, Isojoki
Keränen, Kai Antero, vanhempi konstaapeli, Kuopio
Kesti, Marja-Liisa Annikki, lastenkodin ohjaaja, Oulu
Ketola, Satu Liisa Katriina, raportointiasiantuntija, Vantaa
Kettunen, Mika Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Kiesilä, Pirjo Anneli, palvelumyyjä, Hirvensalmi
Kiili, Sari Susanna, henkilöstösuunnittelija, Turku
Kiiski, Seija Mirjami, terveydensuojelutarkastaja, Vantaa
Kinnunen, Anna-Liisa, asiakasvastuupäällikkö, Lahti
Kinnunen, Kari Tapio, kiinteistöpalvelusihteeri, Rääkkylä
Kinnunen, Matti Mauno, koneenhoitaja, Siikajoki
Kinnunen, Mirja Sinikka, yo-merkonomi, Leppävirta
Kinnunen, Tarja Maarit Hannele, taloussihteeri, Oulu
Kinos, Miia Maria, vanhempi konstaapeli, Tampere
Kipinä, Anne-Maarit, toimistosihteeri, Oulu
Kipponen, Kari Tapio, operaattori, Emäsalo
Kiuru, Ari Pertti Antero, rata-asentaja, Humppila
Kiuru, Kari Heikki, vanhempi konstaapeli, Inkoo
Kivelä, Tarja Hannele, myyntisopimuskoordinaattori, Vantaa
Kivipelto, Tuija Kristiina, asiakasneuvoja, Tampere
Kiviranta, Päivi Tuulikki, käräjäsihteeri, Vantaa
Kjellberg, Ann-Christine, assistent, Kyrkslätt
Klaus, Harald Rudolf, työsuojeluvaltuutettu, Helsinki
Koistinen, Leena Anneli, hallintosihteeri, Siilinjärvi
Koivisto, Kaisa Matilda, matkailuyrittäjä, Ylitornio
Koivisto, Lahja Tuulikki, diakonissa, Nokia
Koivisto, Raija Tuulikki, laboratoriomestari, Siilinjärvi
Koivukangas, Anne-Mari, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Koivula, Jukka Petteri, vanhempi konstaapeli, Porvoo
Koivula, Kaija Marjatta, hoitaja, Valkeakoski
Koivuranta, Taina Tuulikki, elintarviketyöntekijä, Valkeakoski
Kokko, Taisto Kauko Johannes, palvelusihteeri, Utajärvi
Komulainen, Arto Mikael, vartija, Tuusula
Korhonen, Vesa Antero, vartija, Lapinlahti
Korkala, Kari Petteri, sähköasentaja, Kaustinen
Korkea-aho, Viola Margareta, byråsekreterare, Pedersöre
Korpinen, Pauli Johannes, rata-asentaja, Lempäälä
Kortelainen, Liisa Maria, toimistosihteeri, Lieksa
Kortet, Matti Juhani, verkostoasentaja, Ikaalinen
Koskela, Jari Erkki Tapani, vuorovastaava, esimies, Kempele
Koskenlahti, Merja Birgitta, käräjäsihteeri, Torppi
Koski, Timo Tapani, rata-asentaja, Ilmajoki
Koskinen, Tiina Päivikki, palveluvastaava, Jyväskylä
Kosola, Kirsi Katriina, seurakuntasihteeri, Raisio
Kosonen, Jari Pekka, asiantuntija, Joensuu
Kosonen, Markku Juhani, käynnissäpitäjä, Äänekoski
Kosonen, Mirja Helena, kuvaohjelmavirkailija, Kerava
Kotiranta, Saija Anneli, johdon assistentti, Kotka
Kotkaranta, Petri Tapio Benjam, vanhempi rikoskonstaapeli, Oulu
Krankkala, Eeva Annikki, toimistosihteeri, Siikajoki
Kuikka, Laila Anneli, tilineuvoja, asiakasvastaava, Kuopio
Kuisma, Matti Sakari, kirvesmies, Lempäälä
Kuja-Kyyny, Ari Kalevi, palvelupäällikkö, Kauhajoki
Kukko, Jorma Juhani, järjestelmäasiantuntija, Vihti
Kukkola, Ulla Kaarina, maatalouslomittaja, Kalajoki
Kukkonen, Mervi Annika, vanhempi rikoskonstaapeli, Muhos
Kulo, Jukka Rainer, isännöitsijä, toimitusjohtaja, Mynämäki
Kulpakko, Marko, koneistaja, Kaustinen
Kumpulainen, Anna-Kaarina, ostaja, Helsinki
Kunttu-Elgström, Tellervo, talouspalvelusihteeri, Helsinki
Kuokka, Ari Jouni, kiinteistönhoitaja, Savonlinna
Kuronen, Eila Annikki, laadunvalvoja, Tampere
Kurvinen, Eerik Asko, instrumenttiasentaja, Muurame
Kyllönen, Tuula Helena, tarkastaja, Turku
Kylä-Laaso, Tuula Kaarina, kotitalousasiantuntija, Kangasala
Käkelä, Tuula Anneli, kirjanpitäjä, Iitti
Kämäräinen, Voitto Kalevi, luottamushenkilö, Kiuruvesi
Kärenlampi, Sauli Eino, maitotila-asiantuntija, Oulu
Kärkäinen, Uuri Ismael, vanhempi konstaapeli, Hyvinkää
Käsmä, Päivi Ulla Tellervo, laatuvastaava, Oulunsalo
Kääriäinen, Teemu, operaatiovastaava, Mikkeli
L Laakkonen, Aune Inkeri, toimistosihteeri, Rääkkylä
Laakkonen, Pirjo Hannele, palveluneuvoja, Helsinki
Laakso, Laura-Elina, toimistosihteeri, Nummela
Laakso, Raija Kirsi Hannele, rahoitusasiantuntija, Karkkila
Laakso, Vesa Antero, vartija, Raisio
Laasasenaho, Sirkka Liisa, tapahtuma-assistentti, Helsinki
Laava, Katja Johanna, hätäkeskuspäivystäjä, Joensuu
Lahti, Markku Matti, asiantuntija, Oulu
Lahtinen, Janne Petteri, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Laiho, Erja Marjatta, emäntä, Mynämäki
Laine, Kaija Anneli, tekstinkäsittelijä, Turku
Laitinen, Jarmo Kalevi, vanhempi konstaapeli, Siilinjärvi
Laitinen, Juha-Pekka, laskenta-asiantuntija, Helsinki
Laitinen, Mika Olavi, virastomestari, Yhdysvallat
Laitinen, Sirpa Marja, turvallisuusneuvoja, Espoo
Lamberg, Irja Sinikka Johanna, lähihoitaja, Toivakka
Lammi, Risto Olli Ilmari, laadunohjaaja, Tampere
Lamminpää, Kati Karoliina, palveluneuvoja, Porvoo
Lappalainen, Elina Orvokki, hallinnollinen avustaja, Venäjä
Lattunen, Kirsti Kaarina, talous- ja velkaneuvoja, Orivesi
Lauraeus-Lindqvist, Heidi Marit, johdon assistentti, Helsinki
Laurila, Terttu Anneli, tuoteassistentti, Tampere
Lehikoinen, Tarja Tellervo, apulaistarkastaja, Parola
Lehmus, Aulikki Anne-Maria, laboratoriomestari, Vesilahti
Lehti, Mikko Johannes, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Lehtimaa, Veli Matti, rata-asentaja, Seinäjoki
Lehtinen, Kari, kunnossapitoteknikko, Rauma
Lehtinen, Suvi Päivikki, suomen kielen opettaja, Oulu
Lehtiniemi, Ismo Hannu, laboratoriotekninen, Tuusula
Lehtisaari, Into Johannes, maaseutuasiamies, Koski Tl
Lehto, Ilkka Edvard, vanhempi rikoskonstaapeli, Lempäälä
Lehto, Jouko Reinhold, tekninen myyjä, Salo
Lehto, Monica Alice, kirjanpitäjä, Mustasaari
Lehto, Tuula Anneli, suunnittelija, Loviisa
Lehtomäki, Eija-Liisa, viestinnän asiantuntija, Helsinki
Lehtonen, Armi Hannele, assistentti, Vantaa
Lehtonen, Elvi Kyllikki, palkanlaskija, Tampere
Lehtonen, Heli Anneli, assistentti, Ylöjärvi
Lehtonen, Jaana Helena, myyntiassistentti, Sipoo
Lehtonen, Kimmo Jouni Olavi, virastomestari, Helsinki
Lehtonen, Matti Tapio, energia- ja automaatioasiantuntija, Rauma
Lehtoranta, Reijo Juhani, haastemies, Siilinjärvi
Leinonen, Pirkko Anneli, palvelusihteeri, Vaala
Lempinen, Birgit Marion, toimistosihteeri, Kotka
Lepistö, Pia Johanna, myyjä, Hyvinkää
Lepola, Sari Annikki, logistiikan tiiminvetäjä, Espoo
Leppämäki, Petri Tapio, hedelmällisyysneuvontaseminologi, Virrat
Levänen, Sirpa Anne Talvikki, palveluasiantuntija, Imatra
Liimatta, Janne, vanhempi konstaapeli, Tampere
Lind, Jarmo Antero, peltiseppä, Hämeenlinna
Lindfors, Sini-Riitta, yritysasiantuntija, Järvenpää
Lindgren, Jukka Tapio, vanhempi konstaapeli, Turku
Lithovius, Sonja Hannele, talousasiantuntija, Kempele
Litmanen, Hannemari, asiantuntija, Raisio
Lius, Seppo Juhani, koneasentaja, etumies, Vantaa
Ljungberg, Pekka Olavi, virastomestari, Espoo
Loisa, Jari Mikael, mediasuunnittelija, Pornainen
Lojamo, Päivi Katriina, tuotantosihteeri, Helsinki
Lokka, Irma Annikki, käräjäsihteeri, Sodankylä
Louesola, Tiina Hannele, paikkatietoasiantuntija, Kuopio
Louhevirta, Pirjo Anneli, myyntiedustaja, Naantali
Lundvall, Else Henrita, förskollärare, Korsnäs
Luomala, Markku Päiviö, veturinkuljettaja, Kaustinen
Lupala, Jouko Antero, hallimestari, Raasepori
Luther-Lindqvist, Gunilla, ordförande, Jakobstad
Luukka, Liisa Marjatta, myymäläpäällikkö, Lappeenranta
Luukkanen, Jorma, tarkastaja, Tampere
Länsimäki, Tuula Marita, myyjä, Kerava
Löytäinen, Tuula Irmeli, myyntiassistentti, Jyväskylä
Löytömäki, Pirjo Helena, tuotetietoasiantuntija, Vantaa
M Mahosenaho, Sari Marjaana, kansalaispalveluvirkailija, Thaimaa
Majava, Maritta Irmeli, laborantti, Hanko
Majuri, Ilkka Antero, työsuojeluvaltuutettu, Lappeenranta
Makkonen, Risto Antero, asiantuntija, Kontiolahti
Makkonen, Seppo Antero, vartija, Tampere
Makkonen, Teuvo Kalevi, käyttömestari, Hamari
Malmberg, Arja Sinikka Anneli, opastaja, Varkaus
Malmisalo, Kyösti Tapani, aikataulusuunnittelija, Turku
Malmström, Leena Katariina, sihteeri, Helsinki
Mannerheimo, Paula, myyjä, Tampere
Mannfolk, Lars-Erik, lagerchef, Korsnäs
Manninen, Liisa Helena, ohjaaja, Nokia
Markkanen, Jani Petteri, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Markkanen, Kari Matti, vartija, Taipalsaari
Martikainen, Ilmi Marja Leena, tietopalvelusihteeri, Joensuu
Martin, Jan-Erik, vanhempi konstaapeli, Espoo
Marttila, Eliisa Tellervo, kokki, Jokioinen
Marvia, Carita, materiaalihallintosihteeri, Vantaa
Matilainen, Panu Markku, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Mattila, Merja Aulikki, yritysasiantuntija, Hyvinkää
Mella, Jarmo Matti, keittiömestari, Vantaa
Menna, Sirpa Anneli, tullitarkastaja, Helsinki
Meriläinen, Maire Irmeli, käräjäsihteeri, Oulu
Mettinen, Pentti, ohjaaja, Tampere
Mettälä, Seija Inkeri, erityislastenkodin ohjaaja, Espoo
Miekka, Pia Riitta, maksuliikennesihteeri, Turku
Miettinen, Markku Juhani, koneasentaja, Sipoo
Miettinen, Päivi Hannele, maatalousyrittäjä, Kuopio
Miettunen, Sirpa Päivi Hannele, osastoassistentti, Espoo
Mikander, Eero Olavi, vanhempi konstaapeli, Leppävirta
Mikkonen, Tapio Juhani, haastemies, Tuusniemi
Modig, Leila Marjukka, rahoitusasiantuntija, Vantaa
Moilanen, Aila Sinikka, rahoitusasiantuntija, Lahti
Moilanen, Silja Pirjo Tuulikki, tietopalvelusihteeri, Kuhmo
Moisanen, Tauno Olavi, maanviljelijä, Sotkamo
Moll, Auli Marjatta, asiantuntija, Helsinki
Mononen, Maini Hilja Hannele, laboratorioteknikko, Kontiolahti
Muhonen, Marketta, sihteeri, Helsinki
Munde, Leena Katriina, markkinointiviestintäasiantuntija, Vantaa
Murtola, Leo Arvi Tapani, helikopteriasentaja, Jämsä
Mustajärvi, Antti Matias, vanhempi rikoskonstaapeli, Joensuu
Mustonen, Hannu Tapani, konepuuseppä, Polvijärvi
Mustonen, Juha Viljami, kalanviljelijä, Kuusamo
Mustonen, Marja Aulikki, laboratoriotekninen, Loviisa
Mustonen, Pirjo Hannele, työsuunnittelija, Kuusamo
Mustonen, Salme, perhepäivähoitaja, Joensuu
Mustonen, Veli Tuomo Tapio, maanviljelijä, Sotkamo
Myller, Merja Liisa, maksuliikeasiantuntija, Helsinki
Myllykangas, Hannu Tapio, strateginen ostaja, Mustasaari
Myllykangas, Heli Sylvia, Av-sihteeri, Helsinki
Myllylä, Matti Kalevi, asiakkuuspäällikkö, Kalajoki
Mäenpää, Arto Juhani, koestaja, Vaasa
Mähönen, Anja Pirkko Orvokki, asianhallintasihteeri, Lapinlahti
Mäkelä, Teemu Juhani, vanhempi konstaapeli, Järvenpää
Mäkelä, Ullaliina, vanhempi rikoskonstaapeli, -
Mäki, Jukka Tapio, konduktööri, Pori
Mäki, Raija Kirsti, päivähoitaja, Pello
Mäkinen, Kristiina Elisabet, myyntiassistentti, Kirkkonummi
Mäkinen, Tapani Lauri, varastotyöntekijä, Helsinki
Mäkinen, Timo Kalervo Juhani, asentaja, Akaa
Männikkö, Raili Kyllikki, tarjoilija, Muhos
Mäntynen, Esko Juhani, koneenhoitaja, Heinola
Määttä, Inga-Riitta, verosihteeri, Vantaa
N Naalisvaara, Ann-Christine, taloussihteeri, Muonio
Nappari, Jari Elias, vartija, Soini
Nenonen, Jukka Jarmo, typpiautonkuljettaja, Pieksämäki
Nevalainen, Janne Johannes, työsuojeluvaltuutettu, Lohja
Nevalainen, Marianna, verosihteeri, Joensuu
Niemelä, Sirpa Annikki, asiantuntija, Rovaniemi
Niemelä, Tarja Aulikki, haastemies, Sodankylä
Niemi, Tarja Elina, toimistosihteeri, Merikarvia
Niinimäki, Timo Juhani, tuotantosihteeri, Vihti
Niironen, Sami Vilho Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Espoo
Nikula, Ilkka Ilmari, prosessiasiantuntija, Porvoo
Nikula, Mirja Hannele, sairaala-apulainen, Utajärvi
Niskanen, Erja Birgit, verosihteeri, Järvenpää
Niskanen, Pirkko Irmeli, rahoitussihteeri, Turku
Nissilä, Tarja Marjatta, perintäsihteeri, Rauma
Nordberg, Kim Roger, virastomestari, Vantaa
Noronen, Marja Inkeri, taloushallintoasiantuntija, Nurmijärvi
Norra, Tuija Kaarina, käräjäsihteeri, Helsinki
Nousiainen, Tiina Annikki, farmaseutti, Leppävirta
Nummijoki, Liisa Maria, käräjäsihteeri, Kauhajoki
Nurmi, Sylvi Irene, tekninen tutkija, Helsinki
Nurminen, Elisa Marianne, järjestelmäkehitysasiantuntija, Vaasa
Nyberg, Sari Hannele, korvausratkaisija, Helsinki
Nykänen, Heta Helvi Annikki, kotitalousasiantuntija, Kuopio
Näppä, Riku Tapio, myyntiedustaja, Oulu
O Odé, Marjut Susanna, assistentti, Tuusula
Ojajärvi, Maria Kristiina, asiantuntija, Pietarsaari
Ojala, Juha Pekka, lähihoitaja, Lieto
Ojala, Pirjo-Liisa, myyntireskontran hoitaja, Seinäjoki
Ojamo, Sisko Elina Maria, suunnittelija, Espoo
Oksanen, Matti Tapani, haastemies, Helsinki
Ollila, Leena Anita, kotipalveluohjaaja, Hausjärvi
Onnela, Arto Heikki, vartija, Rovaniemi
Osola, Anja Seija Helena, laboratoriomestari, Nurmijärvi
Outinen, Petri Juhani, tekninen myyjä, Kouvola
P Paakkunainen, Leena Marjatta, toimistosihteeri, Savonlinna
Paananen, Anne Marika, lupasihteeri, Suonenjoki
Paananen, Päivi Anneli, hallintoassistentti, Hankasalmi
Paananen, Teija Marjatta, perhepäivähoidon ohjaaja, Kauhajoki
Paarala, Kirsi Kaarina, rahoitussihteeri, Lieto
Paavola, Anna-Liisa, järjestelmätuen esimies, Seinäjoki
Paavola, Armi Orvokki, kirjastovirkailija, Kauhajoki
Paju, Leena Annikki, apulaistarkastaja, Järvenpää
Pajuniitty, Tarja Tuulikki, apulaismyyntipäällikkö, Somero
Pakanen, Maija-Liisa Kyllikki, asiakaspalvelusihteeri, Oulu
Palanne, Tuula Marjatta, toimistosihteeri, Virrat
Palo, Leena Marketta, tarkastaja, Tampere
Palonen, Risto Juhani, asentaja, Tampere
Palovaara, Kullervo Johannes, ruokinta-asiantuntija, Ranua
Paronen, Tina Marika, pakkausasiantuntija, Kerava
Parri, Heikki Antero, operaattori, Sipoo
Partanen, Marjo-Riitta, koulunkäynnin ohjaaja, Vieremä
Partio, Eeva Tuulikki, toimistosihteeri, Vantaa
Parviainen, Hannu Tapani, vuoroesimies, Lohja
Pasanen, Mervi Hannele, tarkastaja, Kerava
Paukama, Hannele Kaarina, ratkaisuasiantuntija, Mäntsälä
Paukku, Tuija Marjukka, vartija, Pieksämäki
Peltonen, Jukka Olavi, mekaanisen kunnossapidon asentaja, Valkeakoski
Peltonen, Päivi Helena, sijoitusasiantuntija, Turku
Pennala, Juhani, kalustopäällikkö, Vantaa
Penttilä, Raija Leena, toimistosihteeri, Kauhajoki
Perkiömäki, Erja Sisko Elina, lastentarhanopettaja, Kuusamo
Perälä, Kaisa-Leena, kenttäpäällikkö, Kokkola
Perämaa, Ari Juhani, sähköasentaja, Vesilahti
Pesonen, Pentti Juhani, operaattori, Porvoo
Pesonen, Sirkka Liisa, osastosihteeri, Oulu
Peura, Katri Inkeri, käräjäsihteeri, Espoo
Pietarinen, Jarmo Kari Kalevi, kuljetusyrittäjä, Liperi
Pietilä, Jyrki Tapani, asiantuntija, Tampere
Pihlaja, Kristiina, rahoitusasiantuntija, Kerava
Piirainen, Eija Birgitta, myyntisihteeri, Loimaa
Pikivirta, Ossi Kalevi, menekinedistäjä, Riihimäki
Pikkarainen, Sulo Antero, konduktööri, Joensuu
Pirneskoski, Arto Kalevi, vanhempi konstaapeli, Simo
Pirtonen, Kari-Pekka, kuljetusesimies, Lieksa
Pitkänen, Hannu, vanhempi asentaja, Jyväskylä
Pitkänen, Tuija Orvokki, ravintolapäällikkö, Kerava
Pohjolainen, Anna-Maija, laborantti, asiantuntija, Porvoo
Pohjonen, Eija Liisa, sijoitusasiantuntija, Helsinki
Pohto-Latvala, Raili Eliisa, siipikarjatyöntekijä, Seinäjoki
Potila, Jukka Ilmari, vanhempi rikoskonstaapeli, Laukaa
Pudas, Auli Heli Birgitta, lupasihteeri, Kalajoki
Puhakka, Mikko Kalervo, vanhempi rikoskonstaapeli, Mikkeli
Puisto, Marja, sihteeri, Helsinki
Pulli, Katri Pauliina, koulusihteeri, Lappeenranta
Pulli, Matti Olavi, kuljettaja, Helsinki
Punkkinen, Mikko Henrik, vanhempi konstaapeli, Hollola
Puroila, Teija Susanne, assistentti, Helsinki
Purojärvi, Marianne Heli Päivikki, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Purola, Riitta Päivi, assistentti, Porvoo
Purra, Martti Antero, vanhempi konstaapeli, Seinäjoki
Pursiainen, Arja Hannele, tutkintasihteeri, Kitee
Putaala, Jukka Olavi, postityöntekijä, Oulu
Putkonen, Petri Kalevi, vartija, Pieksämäki
Pyhäjärvi, Arto Juhani, vanhempi konstaapeli, Oulu
Pylväläinen, Petri Tapio, vanhempi rikoskonstaapeli, Kangasniemi
Pyrhönen, Juha Pekka, vanhempi konstaapeli, Oulu
Pääkkö, Sirkka-Liisa, seminologi, Sodankylä
Pöyhiä, Jouni Kalevi, prosessinhoitaja, Joutseno
Q Qousar, Karita Hillevi, tuotantosihteeri, Tampere
R Rahikka, Pertti Olavi, haastemies, Kuopio
Railevirta, Harri Petteri, huoltopäällikkö, Pirkkala
Rainti, Anne Satu Karoliina, perintäsihteeri, Kaarina
Raitanen, Agneta Helena, byråsekreterare, Föglö
Raittila, Sanna Kristiina, työterveyssihteeri, Järvenpää
Raivio, Tuula Anneli, assistentti, Hirsilä
Raivio, Ulla Kristiina, erityisasiantuntija, Espoo
Rajakangas, Sirkka Kaija Annikki, luottoriskiasiantuntija, Kiuruvesi
Rajalahti, Heli Maarit, palvelutyöntekijä, emäntä, Alavus
Rajasalo, Elisa Kaarina, toimistonhoitaja, Ikaalinen
Rantala, Anja Tellervo, yrittäjä, Alajärvi
Rantala, Jukka Pekka, laitoksenhoitaja, Siilinjärvi
Rantala, Katri Annikki, perushoitaja, Turku
Rantala, Marko Tapio, vanhempi rikoskonstaapeli, Pori
Rantamäki, Manu Johannes, myyntineuvottelija, yrittäjä, Ulvila
Rantamölö, Tuula Anneli, lupasihteeri, Kemi
Rantanen, Heikki Olavi, suojeluvalvoja, Tampere
Rantanen, Jukka Eero Oskari, laitosmies, Kuortane
Rask, Heli Kaarina, palveluassistentti, Riihimäki
Ratilainen, Jani Juhani, vartija, Helsinki
Rautakorpi, Johanna Kristiina, lastenohjaaja, Lapua
Rautasalo, Juhani, koneasentaja, Röykkä
Reijonen, Marja-Leena, lupasihteeri, Lieksa
Reinikainen, Asko Tapani, ylipalomies, Helsinki
Reinilä, Juhani Vilhelm, myyntivastaava, Seinäjoki
Reunanen, Irma, jaostosihteeri, Vantaa
Riipinen, Natalia, kokoelma-assistentti, Vantaa
Riitamäki, Eija Orvokki, lastentarhanopettaja, Virrat
Rinne, Jutta Kristiina, matkustamopalvelutyöntekijä, Helsinki
Rinta-Hynnilä, Tarja Anneli, tietopalvelusihteeri, Seinäjoki
Ristimaa, Marko Juhani, tarkastaja, Porvoo
Ristimäki, Timo Tapio, käyttömestari, Parkano
Roivainen, Olavi Matias, vuorotyönjohtaja, Raahe
Roivas-Korhonen, Soile, lähihoitaja, Hausjärvi
Romppainen, Ari Lassi Pauli, rata-asentaja, Rauma
Roppola, Rauha Maria, myymäläesimies, Siikajoki
Ropponen, Jani Tapio, vanhempi konstaapeli, Kurikka
Rotola-Pukkila, Kirsti Marjatta, toimistotyöntekijä, Kauhajoki
Rouvinen, Timo Heikki Matias, palkkakirjanpitäjä, Rääkkylä
Ruhala, Reijo Ilmari, ohjaaja, Lempäälä
Ruohomäki, Asko Jalmari, verkostoasentaja, Virrat
Ruokoniemi, Kimmo Tapani, automaatiolaitosmies, Lappeenranta
Ruotanen, Eija Irene, verosihteeri, Lahti
Ruuhela, Pirjo Margareta, logistiikka-asiantuntija, Helsinki
Ruuskanen, Antti Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, Varkaus
Ruuskanen, Jukka Pekka, vanhempi konstaapeli, Kuopio
Ryhänen, Jari Erkki, rata-asentaja, Pori
Ryhänen, Sari Tellervo, myyjä, Kiuruvesi
Ryyppö, Tapio Kullervo, mittausetumies, Orivesi
Rämö, Outi Anna-Mari, kuntoutusneuvoja, Tornio
Räsänen, Matti Olavi, kunnossapitosuunnittelija, Helsinki
Rönnback, Carina Britt-Helen, sysselsättningsledare, Malax
Rötkönen, Virpi Maarit, tienpidon assistentti, Rovaniemi
S Saapunki, Marita Mirjami, verosihteeri, Oulu
Saapunki, Maritta Hannele, henkilöstösihteeri, Rovaniemi
Saarela, Eija Marketta, palkkasihteeri, Kalajoki
Saarela, Sari, valmistussuunnittelija, Mustasaari
Saarela, Sirpa Hillevi, ostoassistentti, Helsinki
Saarenpää, Anne Orvokki, henkilöstösihteeri, Turku
Saari, Antti Artturi, liikunnanohjaaja-urheilualueiden hoitaja, Evijärvi
Saari, Ari Antero, koneenhoitaja, Valkeakoski
Saarijärvi, Sirpa Kaarina, lastentarhanopettaja, Kauhava
Saarikoski, Pertti Kalervo, käyttöpäivystäjä, Helsinki
Saarimäki, Senja Anneli, vanhempi konstaapeli, Turku
Saarinen, Ilkka Kalevi, yrittäjä, Raisio
Saarinen, Jarkko Tapio, virastomestari, Helsinki
Saarinen, Jorma Kalevi, vartija, Hämeenlinna
Sairanen, Ritva Maarit Anneli, hankesihteeri, Savonlinna
Salmela, Kirsti Tuulikki, vartija, Hattula
Salmela, Soili Annikki, laborantti, Oulu
Salmi, Hanna Helena, myymälänhoitaja, Vantaa
Salminen, Ari Kristian, vanhempi konstaapeli, toimitilasuunnittelija, Lahti
Salminen, Ismo Juhani, sellunkeittäjä, Kouvola
Salminen, Outi Ulla Inkeri, asiantuntija, Raisio
Salo, Arja Tuulikki, tuoteasiantuntija, Helsinki
Salo, Seija Elisabet, laskentasihteeri, Teuva
Salokuutti, Riitta Maija, perushoitaja, Kauhajoki
Salomaa, Tuula Anneli, toimistosihteeri, Pori
Salonen, Juha Kalevi, vanhempi konstaapeli, Kaarina
Salonen, Kaija, verosihteeri, Oulu
Salonen, Tuula Anneli, tuotantosihteeri, Hyvinkää
Salonen, Vesa Antero, telakunnostaja, Petäjävesi
Salonsaari, Pentti Juhani, varastotyöntekijä, Raahe
Sandell, Mary-Anne, företagskreditspecialist, Esbo
Sarja, Jarkko Petteri, vanhempi rikoskonstaapeli, Ylivieska
Satri, Janne, apulaistarkastaja, Helsinki
Saukkonen, Arja Helena, kirjanpitäjä, Tohmajärvi
Saukkoriipi, Merja Aulikki, sosiaalityöntekijä, Pello
Savolainen, Pirkko Anneli, laborantti, Helsinki
Schwöble, Kirsi Marja, myyntiassistentti, Vantaa
Seljas, Tuula Sisko Marjatta, valmistelusihteeri, Lahti
Seppälä, Hannaliisa, laboratoriohoitaja, Kiiminki
Seppälä, Jukka Taneli, vanhempi rikoskonstaapeli, Hämeenlinna
Seven, Anne Orvokki, asiantuntija, Helsinki
Siironen, Päivi Maritta, sosiaalityöntekijä, Kalajoki
Silén, Karin Elisabeth, assistentti, Helsinki
Silfvast, Anita Helena, servicesekreterare, Lappträsk
Silvennoinen, Asta, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Simoska, Tuomo Allan, operaatiovastaava, Simo
Siponmaa, Helena Tellervo, kodinhoitaja, lastenohjaaja, Keminmaa
Sippola, Ari Antero, verkostoasentaja, Ikaalinen
Sirén, Arja Maire Annikki, luottamushenkilö, Lapinjärvi
Sjöholm, Hans Magnus, koneistaja, Sipoo
Skogster, Elina, apulaistarkastaja, Helsinki
Slotte, Gustaf Eric, nödcentraloperatör, Sundom
Smeds, Jan Peter Martin, myyjä, Helsinki
Smura, Jarmo Kaleva, sähköasentaja, Jyväskylä
Snällström, Margareta Ulla Helena, kanslisekreterare, Mariehamn
Soikka, Juha, yrittäjä, maanviljelijä, Juupajoki
Soila, Päivi Aurora, myyntineuvottelija, Vantaa
Soini, Ulla Kristiina, asiakaspalvelusihteeri, Tornio
Soittu, Senja Tellervo, sihteeri, Lahti
Sokka, Marianna Valpuri, asiakirjasihteeri, Helsinki
Solatie, Ari Ilmari, kiinteistönhoitaja, Joutsa
Solin, Jenni-Ellen, johdon assistentti, Oulu
Sormunen, Aulis, tietopalvelusihteeri, Joensuu
Sorvisto, Teija Sirkku, hallintoassistentti, Kokkola
Stark, Maria Helinä, laboratoriomestari, Helsinki
Stråka, Ing-Maj Carola Helena, daghemsföreståndare, Nykarleby
Ström, Gun Elisabeth Maria, försäljningsassistent, Vasa
Stubb, Karin Gabriella, yo-merkonomi, myymäläpäällikkö, Espoo
Ståhl, Juha Antti Kalevi, tietoliikenneasentaja, Rauma
Ståhlberg, Kaisu Tuulikki, nuorisotyön ohjaaja, Oulu
Ståhlström, Päivi Marjatta, perushoitaja, Raisio
Suhonen, Kirsti Annikki, alkionsiirtoseminologi, Kankaanpää
Suistela, Eija Helinä, rahoitusasiantuntija, Äänekoski
Sulkakoski, Vuokko Marianne, ohjaaja, Evijärvi
Sundell, Carita, specialist, Esbo
Sundqvist, Ann-Jeanette Maria, löneuträknare, Jakobstad
Suomela, Jouko Kalervo, vanhempi konstaapeli, Tampere
Suominen, Arja Helena, sihteeri, Toivala
Suomu, Pirkko Inkeri, projektilaskentapäällikkö, Vaasa
Suonio, Kai Markus, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Sutinen, Petri Tapio, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Sutinen, Seija Helena, opintosihteeri, Joensuu
Säily, Harri Rainer, vanhempi konstaapeli, Ylivieska
Särkelä, Eila Marjatta, verosihteeri, Vantaa
Söderblom, Anne Christina, kanslist, Pargas
Söderström, Staffan Eric, vanhempi konstaapeli, Porvoo
T Tahkoniemi, Ann-Marie Linnéa, johdon assistentti, Eurajoki
Taipale, Saini Tuulikki, myyntineuvottelija, Isojoki
Taipale-Kuure, Riitta, rahoitusasiantuntija, Lohja
Taivaljärvi, Tiina Johanna, vanhempi konstaapeli, Seinäjoki
Tallberg, Eeva Kristiina, tilastohaastattelija, Porvoo
Talvensaari, Seija Anja, suunnittelija, Helsinki
Tarhonen, Sirpa Marjaana, henkilöstösihteeri, Taipalsaari
Tarkkonen, Saila Anja Orvokki, lähihoitaja, Rääkkylä
Tauriainen, Matti Sakari, automekaanikko, Lappeenranta
Tauriainen, Pauli Jaakob, myyntiedustaja, Taivalkoski
Tenhunen, Ulla Maarit, asiakaspalvelusihteeri, Iisalmi
Thessman, Karl Mikael, palvelumyyjä, Vaasa
Tiainen, Jaana Kristiina, asiantuntija, Vantaa
Tihveräinen, Anita Hannele, ratkaisuasiantuntija, Tampere
Tiihonen, Simo Tuukka, näyttelyrakentaja, Helsinki
Tikkakoski, Jani Petri, vanhempi konstaapeli, -
Toivanen, Harri Tapani, yksikön päällikkö, Aura
Toivanen, Liisa Marja, lähihoitaja, Keminmaa
Toivonen, Hannu Juhani, työsuojeluvaltuutettu, Rauma
Tolvanen, Miia Annika, maanviljelijä, Nurmes
Toppila, Pauli Kalevi, maanviljelijä, Siikajoki
Torkki, Sari Sinikka, käräjäsihteeri, Klaukkala
Torniainen, Aija Maritta, rahoitusneuvoja, Mikkeli
Tuhkalainen, Pia Susanna, hätäkeskuspäivystäjä, Mikkeli
Tuikkala, Hannu Kalervo, työllisyysvastaava, Liminka
Tumelius, Sinikka Orvokki, verosihteeri, Oulu
Tuomala, Olli-Pekka Tapani, prosessiasiantuntija, Pornainen
Tuomela, Heikki Eino Johannes, maanviljelijä, Teuva
Tuominen, Harri Veikko Kalevi, kiinteistönhoitaja, Kouvola
Tuomola, Pertti Allan Matias, vanhempi konstaapeli, Suonenjoki
Tuori, Pekka Tapani, välinehuoltaja, Ulvila
Tuovila, Timo Lauri Olavi, huoltomies, Haapavesi
Tuovinen, Marja Kristiina, tarkastaja, Lappeenranta
Turunen, Aune Marjatta, maatilan emäntä, lähihoitaja, Pihtipudas
Tuunanen, Pirjo Tellervo, ratkaisuasiantuntija, Imatra
Tynjälä, Ilkka Tapani, postityöntekijä, Oulu
Türkkan, Anitta Elisabeth, julkaisusuunnittelija, Porvoo
Tähtinen, Tiina Inkeri, osastosihteeri, Helsinki
Tähtinen, Tuulevi Marjatta, toimitusassistentti, Mänttä-Vilppula
Tähtivuori, Altti Olavi, vuoroesimies, Eurajoki
Törmälehto, Pirjo Marketta, myyjä, valikoimamestari, Nivala
Törnqvist, Ylva Margita, kursutvecklare, Vörå
Tötterman, Tarja Tuulikki, asiantuntija, Raisio
U Uimaluoto, Marika Anneli, lähihoitaja, Merikarvia
Ulonen, Anja Tuulikki, fysioterapeutti, Pirkkala
Uotila, Anneli Marja-Leena, sijoitusasiantuntija, Vantaa
Uotila, Juha Mikael, kunnossapito- ja käyttöasentaja, Halikko
Urho, Camilla Åse Maria, korvausneuvoja, Espoo
Uusitalo, Mari Liisa Johanna, vanhempi konstaapeli, Tampere
V Vaarasto, Paula Annikki, asiantuntija, Vaasa
Valkama, Sisko Satu, toimistosihteeri, Tampere
Valle, Sami Kuttura, vanhempi konstaapeli, Inari
Wallin, Keijo Toivo Antero, talonmies, Kokkola
Valo, Marja-Liisa, suunnittelija, Vantaa
Valtanen, Pirjo Liisa, asiakaspalveluvastaava, Vantaa
Valtonen, Asta Helena, ratkaisuasiantuntija, Vantaa
Wang, Sheng-Young, Aasia-opas, Vantaa
Vanhatalo, Ritva Helena, kirjanpitäjä, Ikaalinen
Vastamäki, Tiina Annukka, tiedonhallinnan suunnittelija, Helsinki
Weckström, Stefan Bjarne Mikael, toimistosihteeri, Ruotsi
Vehviläinen, Maria Kristiina, osastosihteeri, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
Veijalainen, Mikko, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Vepsäläinen, Riitta Merja Anneli, yksikön päällikkö, Vuorela
Vesikko, Juha Pekka, värikeittiönhoitaja, Lahti
Westermark, Rolf Vidar, ylipalomies, Sipoo
Westman, Juhani Ensio, sähköasentaja, Outokumpu
Viberg, Juha Asseri, sähköasentaja, Harjavalta
Viderholm, Sinikka Hellevi, asiakaspalvelusihteeri, Kouvola
Vierikko, Irma Maria, lupa-asiantuntija, Tervo
Vihervirta, Tuija Kaarina, laborantti, Loimaa
Viheräkoski, Osmo Leander, huoltoasentaja, Ikaalinen
Viinamäki, Juha Sakari, operaattori, Piikkiö
Viitaharju, Saara Anneli, lähihoitaja, yrittäjä, Parkano
Viitakoski, Leena Hannele, toimistosihteeri, Merikarvia
Viksten, Sari Johanna, vartija, Hämeenlinna
Wikström, Maria Helena, hautatoimiston hoitaja, Turku
Vilkman, Tuija Sisko, tuoteasiantuntija, Halkia
Vilmusenaho, Tauno Johannes, autoilija, Siikajoki
Vinnikka, Kirsi Maria, fysioterapeutti, Kouvola
Virkki, Marjut Hannele, tekninen myyjä, Kouvola
Virta, Seppo Juhani, ajomestari, Helsinki
Virtanen, Anne Maria, lupasihteeri, Rauma
Virtanen, Pirjo Anita, pysäköinnintarkastaja, Lappeenranta
Virtanen, Pirjo Helena, rahoitusasiantuntija, Tuusula
Virtanen, Timo Heikki Tapani, prosessinhoitaja, Tampere
Virtanen, Titta Ulriika, vanhempi rikoskonstaapeli, Pori
Viskari, Sirpa Sinikka, laskentasihteeri, Tuusula
Wiss, Leila Inkeri, toimistosihteeri, Kangasala
Voutilainen, Maarit Anneli, taloussihteeri, Turku
Vuorenmaa, Pirjo Irene, ostaja, Simo
Vuorimaa, Tarja Hannele, sihteeri, Vantaa
Vuorisalo, Pirita Nina Maria, vanhempi rikoskonstaapeli, Vihti
Vuotari, Riitta Maarit, talousasiantuntija, Parkano
Väisänen, Esko Juhani, varastonhoitaja, Lapinlahti
Väisänen, Jarmo Tapani, automaatioasentaja, Lapinlahti
Välimaa, Hanna-Leena, hoitaja, Kustavi
Västi, Päivi Kaarina, kuljetus- ja logistiikkapäällikkö, Vaasa
Väänänen, Eija Kyllikki, tutkintasihteeri, Tornio
Väänänen, Pirkko Hillevi, eläkeratkaisuasiantuntija, Espoo
X  
Y Yli-Paavola, Jari Tapio, sähköasentaja, Pyhäranta
Ylitalo, Maija Annikki, laborantti, Kemi
Yllikäinen, Riitta Helena, asiakirjahallinnon suunnittelija, Turku
Z  
Å Åhlfors, Gun Margareta, lönesekreterare, Jakobstad
Åhlman, Eija Inkeri, toimialasihteeri, Pirkkala
Ä  
Ö Öhberg, Rita Kristina, asiantuntija, Vantaa
Yhteensä: 759
Alkuun
 
Suomen Valkoisen Ruusun mitali
A Aalto, Gisela Marianne, lupasihteeri, Helsinki
Aho, Maarit Hannele, asiakasomistajaneuvoja, Seinäjoki
Ahokas, Birgitta Hannele, perushoitaja, Virrat
Ahola, Raija Marjatta, lastenhoitaja, Lohja
Alakontiola, Antti Juhani, kiinteistöhoitaja, Kempele
Alakoski, Matti Kalevi, vartija, Sastamala
Ala-Renko, Kielo Tellervo, pakkaaja, Ilmajoki
Arminen, Kari Eerik, mittausmies, Kuusamo
Autio, Aimo, koneasentaja, Rauma
B Berg, Eva Birgitta, tilastohaastattelija, Norra Vallgrund
Bergbacka, Lilli Helena, siivooja, Kuusamo
Björlin, Vesa-Pekka, loppukokoonpanija, Vaasa
Brandt, Kaj Jan-Erik, prosessinhoitaja, Kokkola
Bäcklund, Anja Gunilla, kokerska, Lovisa
C  
D  
E Elf, Marju Terttu, erikoissiivooja, Helsinki
Elo, Mika Tapio, turvahenkilö, palomies, Rauma
F Fager, Reija Hannele, laitoshuoltaja, Helsinki
Fiskars, Helene Elisabeth, primärskötare, Korsnäs
Forsberg, Lasse Erik, maalaaja, Vaasa
Forsman, Reino Tapio, prosessinhoitaja, Tampere
G Gerasimoff, Jari Paavo, virastomestari, Helsinki
Ghazouani, Mohamed Ben Ali, kojeistoasentaja, Helsinki
Granlund, Pia Hannele, siivooja, Kouvola
Greus, Pekka Johannes, kiinteistönhoitaja, Lumijoki
Gustafsson, Tony Ronald, autonkuljettaja, Jokela
H Haapalainen, Lea Kristiina, palveluneuvoja, Nurmes
Haapamäki, Nina Maria Birgitta, palveluvastaava, Alavus
Haapamäki, Satu Tiina Tuulikki, myyjä, Hämeenlinna
Hahl, Erkki Olavi, kunnossapitoasentaja, Heinola
Hakala, Jari Matti, käämijä, Vaasa
Hakala, Virpi Marjaana, tuoteryhmävastaava, Sysmä
Hannuksela, Anneli Tellervo, yrittäjä, Kauhajoki
Harju, Jukka Kalervo, asettaja, Janakkala
Hartikainen, Merja Irmeli, myyjä, Iisalmi
Hauta-aho, Esa Uolevi, liikuntapaikkojen hoitaja, Alajärvi
Hautaviita, Selja Kaarin Maria, tekninen dokumentoija, Rauma
Heikkinen, Marjo Sinikka, varastonhoitaja, Turku
Heikkonen, Sirkka-Liisa, myyjä, Salla
Heino, Juha Tapani, operaattori, Porvoo
Heino, Matti Juhani, palovartija, Turku
Heinonen, Tuula Marjatta, elintarviketyöntekijä, Seinäjoki
Helminen, Jorma, myyjä, Pori
Hiltunen, Tero Tapio, kokki, Siilinjärvi
Hindsberg, Nils-Johan, varastotyöntekijä, Vantaa
Hokkanen, Vuokko Annikki, myyjä, Varkaus
Honkanen, Sirpa Irene, kokooja, Porvoo
Hukkanen, Pasi Olavi, laitosmies, Kouvola
Hurri, Markku Sakari, varastotyöntekijä, Riihimäki
Huuskonen, Anita Marja-Leena, valmistuksen ohjaaja, Vantaa
Hyötilä, Marita Sirkka Anneli, hallintopalvelusihteeri, Säkylä
Hyötylä, Leila Onerva, laitoshuoltaja, Lohja
Hämäläinen, Mikko Ensio, sorvaaja, Liimattala
Hämäläinen, Tomi Tapio, autonkuljettaja, Helsinki
Hänninen, Tuula Kaarina, valmistuksen ohjaaja, Vantaa
I Ikonen, Timo, virastomestari, Helsinki
Ikäläinen, Asko Ensio, käyttömies, Rauma
Ilomäki, Janne Sakari, tuotantotyöntekijä, Kangasala
Isaksson, Mira Hellevi, tarkastusmaksusihteeri, Helsinki
J Jasu, Juha Tapio, koneasentaja, Eurajoki
Jokela, Urpo Johannes, kirvesmies, Kuusamo
Jokinen, Arto Matias, postityöntekijä, Turku
Jukonen, Merja Anne, myyjä, Espoo
Järnström, Henning Karl Göran, louheautonkuljettaja, Parainen
Järvenpää, Sirkka-Liisa, siivooja, Lempäälä
Järvinen, Kai Harri Johannes, virastomestari, Helsinki
Järvinen, Mika Petteri, virastomestari, Vantaa
K Kaasinen, Anja Kyllikki, verovalmistelija, Helsinki
Kankainen, Outi Jaana Irene, lupasihteeri, Vantaa
Karimäki, Tarja Helena, myyntineuvottelija, Vaasa
Karri, Päivi Hannele, hoitaja, Valkeakoski
Kasanen, Elvi Tellervo, keittiöapulainen, Tuusniemi
Kaukonen, Kaarlo Juhani, kylmäkoneasentaja, Valkeakoski
Kaunismäki, Teemu Oskari, palveluneuvoja, Vantaa
Kavasto, Sirkku Merja Katariina, prosessinhoitaja, Helsinki
Kelonen, Nina Kristiina, myyntiryhmävastaava, Lahti
Keltomäki, Anja Liisa, vapaaehtoistyöntekijä, Rusko
Kemppainen, Kalle Iivari, kunnallistekniikan työntekijä, Viitasaari
Kerttula, Atso Kalervo, käyttömies, Raahe
Keski-Rauska, Asko Olavi, kuljetusmies, Akaa
Kiander-Husari, Heini Riitta, kartanpiirtäjä, Ikaalinen
Kinnari, Hilkka Eeva-Inkeri, myyjä, Kokkola
Kipinoinen, Ari Seppo Mikael, juomalaiteasentaja, Turku
Kivinen, Ari Jukka, prosessinhoitaja, Kouvola
Koistinen, Merja Liisa, ravitsemistyöntekijä, Sonkajärvi
Koivula, Nina Hellevi, varastonhoitaja, Rovaniemi
Komu, Risto Pekka, laitosmies, Iisalmi
Koponen, Terttu Marita, toimistotyöntekijä, Helsinki
Korhonen, Jaana Helena, virastomestari, Kuopio
Korhonen, Kari Juhani, varastomies, Porvoo
Korpela, Harri Kalevi, sähköasentaja, Turku
Korpi, Tapio Ilmari, rata-asentaja, Vaasa
Kosonen, Päivi Anneli, laadunvalvoja, Punkaharju
Kuisma, Anne Kaarina, keittäjä, Tuusula
Kukkonen, Terho Matias, biologisen vedenpuhdistamon hoitaja, Pattijoki
Kumpumäki, Laura Meeri Sylvia, valmistuksen ohjaaja, Nivala
Kuusela, Tuula Marketta, myyjä, Kuusamo
Kuutti, Kari Juhani, rata-asentaja, Kauhava
Kähtävä, Aini Helena, ravitsemistyöntekijä, Alavieska
Kärkinen, Marja-Leena, ostoreskontran tiiminvetäjä, Oulu
L Laakso, Sauli Ilmari, koneenhoitaja, Turku
Laine, Ilpo Tapio, konemyyjä, Jokioinen
Lammenranta, Timo Johannes, rata-asentaja, Ulvila
Lampinen, Jaana Annikki, myyjä, Nastola
Lampinen, Rauno Eerik, käynninvarmistaja, Äänekoski
Lassander, Gun-Maj Dorthy, myyjä, Närpiö
Latva, Janne Petteri, kunnossapitotyöntekijä, Inkeroinen
Laukkanen, Riitta Inkeri, kokooja, Joensuu
Lehtinen, Jukka Antero, erityisammattimies, Turku
Leminen, Maija Liisa Annikki, myyjä, Siilinjärvi
Lepistö, Arja Marita Hannele, linjanhoitaja, Vaasa
Lepistö, Erkki, koneurakoitsija, haudankaivaja, Oulunsalo
Lilius, Olli Kalervo, rata-asentaja, Tervajoki
Lindblom, Carita Ramona, ledande bokare, Saltvik
Lindfors, Kai Henrik, koneenasettaja, Vaasa
Lindholm, Pekka Sakari, koneiden korjaaja, Vaasa
Lindström, Benita Ingeborg, porttivirkailija, Helsinki
Lintula, Juhani Mikael, rata-asentaja, Kurikka
Lipponen, Eeva Liisa, liikennemyymälätyöntekijä, Nurmes
Lundan, Hannele Kristiina, päivystäjä, Tampere
Lundén, Timo Erik, tuotepakkaaja, Nurmijärvi
Luotonen, Riitta Tuulikki, laitoshuoltaja, Merikarvia
Lyhykäinen, Erkki, kunnossapitoasentaja, Ilomantsi
M Majamäki, Annikki Kaarina, prosessinhoitaja, Kyröskoski
Mathlin, Arja Elma Birgitta, havaitsija, Siikajoki
Mielonen, Sirpa Anneli, valmistuksen ohjaaja, Helsinki
Miettinen, Leena Hellevi, laitoshuoltaja, Outokumpu
Mikkelä, Tiina Kaarina, puhtauspalveluohjaaja, Kouvola
Mikkonen, Pentti Olavi, kunnossapitäjä, Helsinki
Moilanen, Jorma Reino Tapani, havaitsija, Laukaa
Morander, Sirpa Tuulikki, tuotevalmistaja, Janakkala
Mourujärvi, Riitta Anneli, koneenhoitaja, Turenki
Myllykangas, Tuija Maarit, tuotteen loppukokoonpanija, Mustasaari
Mäkelä, Marjo-Riitta, massanvalmistaja, Rusko
Mäkelä, Sirpa Ester, kokki, Ikaalinen
Männikkö, Pekka Antero, korjausmies, Parainen
Määttä, Aimo Antero, operaattori, Askola
Määttä, Leila Kristiina, myyjä, Kuusamo
Määttä, Teuvo Aatos Antero, myyjä, Kuusamo
Määttänen, Anne Kaarina, apulaispalvelupäällikkö, Jyväskylä
N Nevala, Esa Juhani, kojeasentaja, Helsinki
Niemelä, Tuija Liisa, myyntineuvottelija, Vaasa
Niinimäki, Kim Petteri, virastomestari, Helsinki
Nilosaari, Sonja-Margit Jelena, lainkäyttösihteeri, Helsinki
Nissi, Leena Sinikka, vahtimestari, Hämeenlinna
Nokkonen, Jorma Olavi, erityisammattimies, Hauho
Nordblom, Marina Inga-Britt, kock, Jomala
Nurminen, Ritva Anneli, myyjä, Suomusjärvi
O Ojantausta, Tiina Marjaana, myyjä, Vantaa
Olkkonen, Saara Marjatta, elektroniikkatyöntekijä, Vaasa
P Pajunen, Eija Marketta, assistentti, Eurajoki
Pajuranta, Mauri Johannes, tuotteenvalmistaja, Ilmajoki
Pekkarinen, Irene Marjatta, myyjä, Kivijärvi
Peltonen, Mirjami, keittäjä, Kauhajoki
Perko, Riitta Helena, tuotantotyöntekijä, Kangasala
Peräjoki, Pasi Tapani, koneistaja, Espoo
Pesonen, Irma Irmeli, ravitsemistyöntekijä, Kuusamo
Pesonen, Johanna Anneli, siivooja, Kouvola
Pesonen, Risto Juhani, huoltomies, Kuusamo
Pihkala, Harri Antero, liikuntapaikkojen hoitaja, Kuhmoinen
Pirhonen, Lilja Annikki, laitossiivooja, Outokumpu
Pulkkinen, Raisa Mirjami, hankintasihteeri, Helsinki
Pulkkinen, Tuula Anneli, tarjoilija, Mikkeli
Puntala, Esa Antero, kuntohoitaja, Ähtäri
Puustinen, Tuija Anneli, uinninvalvoja, uimaopettaja, Kouvola
Pylväinen, Saimi, posliinimaalauksen tuntiopettaja, Äänekoski
Pyykkönen, Kari Tapio, vahtimestari, Hauho
Pöytälaakso, Ari Juhani, mittariasentaja, Ylöjärvi
Q  
R Rajala, Armi, kokki, Virrat
Rantaneva, Esa Olavi, linjavalvoja, Noormarkku
Rautakoski, Jouko Tapani, metallityöntekijä, Kangasala
Reinikainen, Marjut Hannele, laitoshuoltaja, Kuopio
Rissanen, Mauri Sakari, lemmikkieläinruokatyöntekijä, Kuopio
Roivas, Ari Asko, kiinteistönhoitaja, Outokumpu
Ruohoniemi, Pirjo Irmeli Orvokki, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa
Ruzza, Pereira Nelson Oviedo, vastaanottovirkailija, Vammala
Räsänen, Pirjo Riitta, laskuttaja, Helsinki
Rönkkömäki, Juhani Antero, kalustonhoitaja, Siikalatva
S Sadeharju, Helena, tuotantotyöntekijä, Kangasala
Salenius, Mirva Kristiina, perushoitaja, Lohja
Salmi, Markku Aulis, näytäntötyöntekijä, Vantaa
Salmikuukka, Sirpa Mirjami, porttivirkailija, Järvenpää
Salminen, Eija Aulikki, liikennemyymälätyöntekijä, Padasjoki
Salo, Marjo, elintarviketyöntekijä, Kangasala
Salonen, Susanne, skolgångsassistent, Nykarleby
Santasilta, Sari Hannele, virastomestari, Helsinki
Saraniemi, Jari Juhani, operaattori, Porvoo
Savola, Arto Kalevi, tavaran vastaanottaja, Vaasa
Selin, Eeva Marjatta, perushoitaja, Ikaalinen
Silkka, Jaakko Juhani, prosessinhoitaja, Parainen
Sillanpää, Asko Antero, mittariasentaja, Hämeenkyrö
Siltala, Kirsti Kaarina, valmistuksen ohjaaja, Vantaa
Sippola, Seppo Samuli, vuorokorjaaja, Kokkola
Sippu, Jyrki Sakari, prosessinhoitaja, Kouvola
Sironen, Pentti Olavi, leikkaamotyöntekijä, Laukaa
Sjöblom, Vilho Veli-Matti, laitosmies, Merikarvia
Soininen, Tuula Anneli, palvelumyyjä, Kuopio
Soukka, Kari Esko, koneenkuljettaja, Kerava
Stenman, Pauli Juhani, sähkökoneenasentaja, Helsinki
Svahn, Tea Tuuli, jäsensihteeri, Helsinki
T Taavela, Kimmo Runar, autonkuljettaja, Kouvola
Taher Azar, Nasrin, tulkki, Tampere
Takala, Marja Sinikka, vuoropäällikkö, Kärkölä
Tammisto, Kimmo Antero, levyseppä, Karkkila
Taurovaara, Sanna Maria, energianeuvoja, Helsinki
Tiainen, Timo Ensio, vuorottaja, Kitee
Tikka, Heikki Oskari, operaattori, Porvoo
Tikka, Helje, myyjä, Helsinki
Tillman, Märtha Linnea, hopsättare, Borgå
Tofferi, Tapani Aulis, havaitsija, Halsua
Toivanen, Erkki Juhani, havaitsija, Rautavaara
Tuomi, Taru Sisko Alisa, assistentti, Rauma
U Uliczki-Peltola, Maria, elintarviketyöntekijä, Kangasala
V Vanhanen, Heikki Tapani, vahtimestari, Venäjä
Vamio, Martti Juhani, varastotyöntekijä, Helsinki
Verha, Vesa Pekka, materiaalimies, Uusikaupunki
Westergård, Viola, köksbiträde, Mariehamn
Vilen, Hannu Kalevi, vahtimestari, Jyväskylä
Väisänen, Seija Annikki, ruokapalvelutyöntekijä, Outokumpu
X  
Y Ylöstalo, Ossi, havaitsija, Kouvola
Z  
Å  
Ä  
Ö  
Yhteensä: 219
Kunniamerkkejä yhteensä: 3759
Alkuun