suomibanner

6.12.2015 annetut kunniamerkit

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa 6.12.2015 ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit.

Haun (esim. nimi tai paikkakunta) voi tehdä suoraan kommennolla CTRL + F (PC-tietokoneet) tai CMD + F (Apple-tietokoneet). Hakutulosten välillä voi liikkua Enter-näppäimellä.

docLataa luettelo (doc) 
pdfLataa luettelo (pdf)

Suomen Valkoisen Ruusun suurristi
 
   Vihervuori, Aimo Pekka, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, Helsinki

Yhteensä: 1 

Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki
 
  

Baldauf, Sari Maritta, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Eloranta, Jorma Olavi, vuorineuvos, Helsinki
Himanen, Hannu Antero, ulkoasiainneuvos, Moskova/Helsinki
Krogerus, Kaarlo Olavi Mikael, hovioikeuden presidentti, Helsinki
Leppävuori, Erkki Keijo Mikael, pääjohtaja, Helsinki

Yhteensä: 5
 
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki
 
  

Arseni, Joensuun piispa, Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispa, Lapinlahti
Henriksson, Anna-Maja Kristina, riksdagsledamot, Jakobstad
Hietarinta, Kai Harri, diplomi-insinööri, Helsinki
Ihamuotila, Mika Risto, hallituksen päätoiminen puheenjohtaja, Helsinki
Jokela, Marjut Anneli, oikeusneuvos, Helsinki
Kiuru, Krista Katriina, kansanedustaja, Pori
Korhonen, Pertti Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Manninen, Matti Jussi, rehtori, Jyväskylä
Nerg, Päivi Elina, kansliapäällikkö, Espoo
Poutiainen, Soile Mirja Kaarina, oikeusneuvos, Kerava
Repo, Matti Tauno Antero, Tampereen hiippakunnan piispa, Tampere
Vanhala, Seppo-Sakari, hallintoneuvos, Helsinki

Yhteensä: 12 

Suomen Leijonan komentajamerkki
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Å Ä Ö
A

Ahnger, Allan Albert, hovioikeudenlaamanni, Raisio
Alhopuro, Eero Sakari, lääkintöneuvos, Turku
Arhinmäki, Paavo Erkki, kansanedustaja, Helsinki

D Djupsjöbacka, Gustav Mikael, professor, Helsingfors
G

Gustafsson, Jukka Tapani, kansanedustaja, Tampere
Guzenina, Maria Edith, kansanedustaja, Espoo

  H

Hakonen, Kimmo Sakari, kansliapäällikkö, Kerava
Heimonen, Matti Heikki, ulkoasiainneuvos, Soul
Heiniö, Lasse Olavi, erityisneuvonantaja, Espoo
Hämäläinen, Pirkko Mirjami, alivaltiosihteeri, Helsinki

K

Keinänen, Markku Tapio, ulkoasiainneuvos, Espoo
Kovanen, Petri Tapani, emerituslaboratorion johtaja, Espoo
Kyllönen, Merja Sinikka, Euroopan parlamentin jäsen, Suomussalmi/Bryssel

L

Langh, Hans Christian, merenkulkuneuvos, Kaarina
Latva-Teikari, Markku Juhani, laamanni, Lapua
Lauha, Aila Marjatta, professori, Helsinki
Lehto-Kinnunen, Heli Maarit, käräjäoikeuden laamanni, Helsinki
Luoma, Raimo Johannes, toimitusjohtaja, Helsinki

M

Makarow, Marja Terttu, ylijohtaja, Helsinki
Makkonen, Arja Inkeri, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Mikkola, Kimmo Tapio, markkinaoikeuden ylituomari, Helsinki
Mustonen, Jussi Yrjö, johtaja, Helsinki

N

Niemeläinen, Heikki Pekka, toimitusjohtaja, Helsinki
Niemi, Hannele Marjatta, professori, Järvenpää
Niinistö, Ville Matti, kansanedustaja, Turku
Nuolijärvi, Pirkko Sinikka, professori, Helsinki

P

Partanen, Marja-Liisa, ylijohtaja, Helsinki
Pietikäinen, Jukka Tapio, ulkoasiainneuvos, New York / Helsinki
Pihlajaniemi, Taina Annikki, professori, Oulu
Pöyhönen, Ilkka Otso Yrjänä, tekniikan tohtori, Joutseno

R Rantala-Engberg, Pia Kristiina, ulkoasiainneuvos, Helsinki
S

Saarma, Mart, professori, Helsinki
Sipiläinen, Anne Marjaana, ulkoasiainneuvos, Helsinki
Sovala, Markus Juhani, osastopäällikkö, Helsinki

T Toukola, Juhani Antero, valtakunnanvouti, Turku
V

Vanhainen, Juha Kalervo, toimitusjohtaja, Kemi
Viitanen, Pia, kansanedustaja, Tampere
Vilavaara, Auni-Marja Kaarina, hallitusneuvos, Helsinki
Virtamo, Manu Kullervo, ulkoasiainneuvos, Tokio / Helsinki
Voipio, Raimo Hannes, hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
Vuorio, Jorma Antero, osastopäällikkö, Helsinki

Yhteensä: 41
 Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki

A B C D E F G H I J  K L M N O P Q R S T U V X Y Å Ä Ö

A

Aalto, Kari Antero, kirkkoherra, Köyliö
Aalto, Riku Petteri, puheenjohtaja, Vantaa
Abrahamsson, Clas Henrik, notarie, Borgå
Ailisto, Heikki Juhani, tutkimusprofessori, Oulu
Alakoski, Martti Jaakko, liittopuheenjohtaja, Kurikka
Alanko-Kahiluoto, Outi, kansanedustaja, Helsinki
Alén, Raimo Juhani, professori, Helsinki
Artjoki, Risto Antti, osastopäällikkö, Kauniainen

B

Björkqvist, Kaj Börje Edvard, professor, Replot
Bom, Marianna, talousjohtaja, Espoo

C Carpén, Olli Mikael, professori, Espoo
E

Eini, Ari Matti, johtaja, Muurame
Enrold, Sakari, lääninrovasti, Helsinki

F Finér, Leena, professori, Joensuu
G Grotenfelt, Johan Nils Magnus, riddarhuskamrerare, Helsingfors
H

Haataja, Ilkka Eerik, johtaja, Oulu
Halme-Korhonen, Merja Helena, hovioikeudenneuvos, Helsinki
Havu, Jukka Sakari, professori, Helsinki
Helin, Eija-Liisa, hovioikeudenneuvos, Vaasa
Häkkinen, Pekka Juhani, ylijohtaja, Mikkeli

I Ikäheimo, Seppo Heikki Juhani, professori, Espoo
J

Johansson, Mårten Otto Erik, stadsdirektör, Raseborg
Jolma, Kalervo Erkki, yli-insinööri, Helsinki
Joukio, Mika Henrikki, toimitusjohtaja, Espoo

K

Kahma, Kimmo Kaarlo, tutkimusprofessori, Helsinki
Kangaspunta, Mikko Sakari, finanssijohtaja, Espoo
Karonen, Petri Kalevi, professori, Jyväskylä
Kivelä, Tero Tapani, professori, Espoo
von Knorring, Johan Henrik, verkställande direktör, Helsingfors
Koivunen, Visa Veli, professori, Espoo
Koskinen, Hannu Erkki Juhani, professori, Helsinki
Kostama, Outi Elina, esittelijäneuvos, Espoo
Kostiainen, Risto Kalervo, professori, Helsinki
Kuljukka, Antti, toimitusjohtaja, Helsinki
Kumpula, Jussi Olavi, metsätalouden johtaja, Oulu
Kurkela, Kari Heikki, professori, Helsinki
Kuusniemi, Pekka Veikko, toimitusjohtaja, Rauma
Kyrki-Rajamäki, Riitta, professori, Espoo

L

Laxell, Anders Valdemar, kyrkoherde, Hangö
Liljeroos, Heikki Olavi, apulaisosastopäällikkö, Helsinki
Lintunen, Taru Sinikka, professori, Jyväskylä
Luukkainen, Timo Risto, toimitusjohtaja, Monninkylä

M

Mäenpää, Irene Synnöve, esittelijäneuvos, Espoo
Mäkelä, Jyrki Tapani, professori, Oulu
Mäkelä-Carter, Aino Annikki, professori, Helsinki
Mäntylä, Heikki Sakari, kirkkoherra, Kaarina
Määttä, Tapio Einari, professori, Hämeenlinna

N

Nevalainen, Taimi Terttu Annikki, professori, Helsinki
Nevamäki, Riina Susanna, erityisavustaja, Espoo
Niemelä, Ilkka Niilo Fredrik, provosti, Espoo
Nurmi, Jari-Erik, professori, Jyväskylä
Nykänen, Pirkko Anneli, professori, Lempäälä

O

Oja, Hannu Frans Vilhelm, tilastotieteen professori, Tampere
Ojanen, Matti Mika-Tuomas, professori, Helsinki

P

Paavilainen, Leena Marjatta, yksikön johtaja, Tuusula
Paavola, Silja Birgitta, puheenjohtaja, Helsinki
Panula, Pertti Aarre Juhani, professori, Kirkkonummi
Parkkonen, Jari Petteri, maakuntajohtaja, Heinola
Parviainen, Jorma Olavi, kirkkoherra, Helsinki
Perho, Eeva Matilda, hovioikeudenneuvos, Turku
Perttula, Jukka Antero, varatoimitusjohtaja, Kauniainen
Punamäki-Gitai, Raija-Leena Eliisa, professori, Tampere
Puolitaival, Kimmo Juhani, ylijohtaja, Merikarvia
Puumala, Tuomo Matti Oskari, kansanedustaja, Kokkola
Pätiälä, Jorma Erkki Olavi, Autoliiton kunniapuheenjohtaja, Helsinki
Pösö, Tarja Anne, sosiaalityön professori, Tampere
Pöyry, Kyösti Toivo Ensio, toimitusjohtaja, Espoo

R

Raitio, Hannu Juhani, ylijohtaja, Helsinki
Rantanen, Ulla Maria, hovioikeudenneuvos, Helsinki
Roine, Risto Olavi, toimialuejohtaja, Naantali
Räihä, Hannele Terttu Maaria, psykologian professori, Turku

S

Saari, Juho Petteri, professori, Joensuu
Salanterä, Sanna Maija, kliinisen hoitotieteen professori, Turku
Salomaa, Veikko Väinö, tutkimusprofessori, Helsinki
Salonen, Jukka Mauno Sakari, Head of Group Simplification, Vantaa
Salonen, Kari, professori, Tampere
Sillanpää, Jari Marko, tieliikennejohtaja, Espoo
Sorjonen, Marja-Leena, suomen kielen professori, Helsinki
Suomela-Salmi, Eija Kaarina, dekaani, Turku
Suominen, Anna Liisa, professori, Kuopio
Suominen, Kalle-Antti, vararehtori, Turku

T

Tammela, Teuvo Leo Juhani, professori, Tampere
Tervo, Timo Martti Tapio, liikennelääketieteen professori, Helsinki
Tossavainen, Kerttu Aliisa, professori, Kuopio
Tukiainen, Maarit Helena, hovioikeudenneuvos, Rovaniemi
Tuomainen, Kate-Ritva Lolita, hovioikeudenneuvos, Iitti
Tynjälä, Päivi Anneli, professori, Jyväskylä

U Urtti, Arto Olavi, professori, Kuopio
V

Wartiovaara, Anu Elina, professori, Helsinki
Vasander, Harri Tapani, professori, Lohja
Wasastjerna, Carl Jyrki Johan, resurssijohtaja, Kauniainen
Villa, Seppo Antero, professori, Turku
Virolainen, Anne-Mari, kansanedustaja, Lieto
Virolainen, Kimmo Tapani, osastopäällikkö, Vantaa
Visa, Ari Juha Eljas, professori, Espoo
Väyrynen, Jorma Tapani, laamanni, Vaasa

Y

Ylikarjula, Jukka Tapani, maakuntajohtaja, Kokkola
Yli-Vakkuri, Laura Elli Maria, johtaja, Helsinki

Ö Östman, Jan-Ola Ingemar, professor i nordiska språk, Sibbo
Yhteensä: 99
 Alkuun
Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali
    

Elo, Jorma Heikki, koreografi, Yhdysvallat

Hobin, Agneta Sigrid Hillevi, textilkonstnär, Helsingfors

Katz, Daniel, kirjailija, Loviisa
Korhonen, Erkki Tapio, pianotaiteilija, Hämeenlinna
Kähkönen, Sirpa Helena, kirjailija, Helsinki

Lindholm, Antti Juhani, kirjallisuuden suomentaja, Järvenpää
Lintu, Hannu Petteri, ylikapellimestari, Helsinki

Puotila, Jukka Petri Pauli, näyttelijä, Espoo

Taipale, Reijo Toivo, viihdetaiteilija, Helsinki
Tang, Raili, taidemaalari, Helsinki

Yhteensä: 10
 Alkuun
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T UV X Y Z Å Ä Ö

 A

Aalto, Jarmo Petteri, talousjohtaja, Helsinki
Anttila, Sisko Liisa, osastonylilääkäri, Espoo
Asp, Viljo Kalevi, käräjätuomari, Joensuu
Aulu, Hannes Tapio, johtaja, Vantaa
Autio, Jaakko Ilmari, valiokuntaneuvos, Helsinki

 
B

Bell, Anja Marjatta, puheenjohtaja, Lontoo
Blomqvist, Thomas Jörn Ingmar, riksdagsledamot, Raseborg

C de la Chapelle, Jan Fredrik Richard, lantbrukare, filosofie magister, Raseborg
E

Eerolainen, Tuuli Marja, neuvotteleva virkamies, Espoo
Ekblom-Wörlund, Anne, marknadsrättsdomare, Helsingfors
Evers, Aino-Maija, kehittämispäällikkö, Helsinki

F

Falck, Mika Ossi, käräjätuomari, Vantaa
Feldt-Ranta, Maarit Kristiina, kansanedustaja, Raasepori
Finskas-Mushendwa, Barbro, honorärkonsul, Arusha

G Gripenberg-Gahmberg, Marianne, sjukvårdsområdets direktör, Helsingfors
H

Haavisto, Jukka Tapani, kihlakunnansyyttäjä, Porvoo
Hanhela, Heikki Tapio, ylilääkäri, Oulu
Happonen, Päivi Anitta, tutkimusjohtaja, Espoo
Hartikainen, Sirpa Hannele, käräjätuomari, Helsinki
Haukijärvi, Ritva Anneli, kaupallinen neuvos, New Delhi/Helsinki
Heikkilä, Harri Olavi, käräjätuomari, Muurame
Heikkinen, Anna-Kaisa, lähetystöneuvos, Helsinki
Heinonen, Hannu Tapani, lähetystöneuvos, Helsinki
Heinonen, Kirsi Marjatta, maatalousneuvos, Bryssel
Heinonen, Timo Pasi Petteri, kansanedustaja, Loppi
Heiskanen, Joonas Aatu Olavi, lähetystöneuvos, Helsinki
Henttinen, Markku Ilmari Ossian, toimitusjohtaja, Vantaa
Heydemann, Markus Peter, lähetystöneuvos, Helsinki/Maputo
Hilli, Matti Kaarle Kustaa, hallintojohtaja, Vantaa
Holkeri, Katju Marja Katriina, finanssineuvos, Helsinki
Honkanen, Tarja Anneli, käräjätuomari, Espoo
Huvinen, Ari Juhani, johtaja, Lahti
Hyyppä, Juha Matti, osastonjohtaja, Espoo
Häkkinen, Unto Tapani, tutkimusprofessori, Espoo

I

Iivari, Annakaisa, johtaja, Helsinki
Isometsä, Seppo Martti Olavi, käräjätuomari, Kuopio
Isotalo, Heikki Aimo Juhani, tutkimusalueen päällikkö, Vantaa

J

Jaskari, Harri Matti, kansanedustaja, Tampere
Jokinen, Petri Antero, johtaja, Tuusula
Julkunen, Kaarlo, varapuheenjohtaja, Kuopio
Järvenkallas, Satu Sarianne, varhaiskasvatusjohtaja, Helsinki

K

Kaasinen, Leo Paulus, esittelijäneuvos, Helsinki
Kaila, Heidi Maria, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Kallasvuo, Leena Maria, tarkastusjohtaja, Helsinki
Kalmari, Anne Inkeri, kansanedustaja, Kivijärvi
Kantola, Ilkka Tapani, kansanedustaja, Turku
Karimäki, Johanna Maria, kansanedustaja, Espoo
Karlsson, Bob Johan, johtaja, Helsinki
Kauppinen, Hannu Pekka, VP Head of Nokia Labs, Helsinki
Kauppinen, Liisa Marjatta, järjestöneuvos, Espoo
Keinänen, Jari Petri Mikael, johtaja, Kirkkonummi
Kemppainen, Pekka Martti Johannes, lainsäädäntöneuvos, Espoo
Kirmo, Jari Jouko Allan, käräjätuomari, Hämeenkyrö
Kivikari, Pirkko Marjatta, apulaispääsihteeri, Helsinki
Kivioja, Olli Veikko, lääkintöneuvos, Helsinki
Korhonen, Timo Vesa, kansanedustaja, Sotkamo
Kortelainen, Olli Mikko, erityisavustaja, Helsinki
Koskela, Jussi Mikael, lähetystöneuvos, Helsinki
Koskinen, Riitta, aluekehitysjohtaja, Mikkeli
Kosunen, Lasse Juhani, arkkitehti, Tampere
Kronberg, Leif Åke, professor, Åbo
Kumpulainen, Tuija Kristiina, johtava ylilääkäri, Helsinki
Kumpulainen, Ulla Terhikki, hallitusneuvos, Espoo
Kursu, Juha Antero, johtajaylilääkäri, Keminmaa
Kurtti, Anne-Margareta, käräjätuomari, Tornio
Kutvonen, Vilja Ritva Maria, käräjätuomari, Lahti
Kyllästinen, Esa Kalevi, johtava julkinen oikeusavustaja, Joensuu
Kärki, Sirkka-Liisa, opetusneuvos, Helsinki

L

Laajava, Minna Joanna, lähetystöneuvos, Helsinki
Laaksonen, Eevamari, lähetystöneuvos, Helsinki
Lahtinen, Raimo Leo Kullervo, tutkimusprofessori, Helsinki
Laihonen, Hannele Marketta, talousjohtaja, Helsinki
Landgrén, Walter Lars-Folke, laitosjohtaja, Helsinki
Lauslahti, Sanna, kansanedustaja, Espoo
Lehtinen, Päivi Marjatta, Vice President, Helsinki
Lehtinen, Suvi Anneli, kansainvälisten asiain päällikkö, Helsinki
Lehtonen, Iiro Olavi, toimitusjohtaja, Helsinki
Leijala, Esko, osastonylilääkäri, Seinäjoki
Leino, Anssi Iiro Kalevi, lähetystöneuvos, Helsinki
Leino, Eeva Maria, ylilääkäri, Tampere
Lindfors, Lars Peter, teknologiajohtaja, Kauniainen
Lindh, Tommi, johtaja, Jyväskylä
Lindholm, Harri, ylilääkäri, Helsinki
Liski, Jari Olavi, tutkimusprofessori, Helsinki
Lukkarinen, Esko Olavi, johtaja, Kaarina
Lyytikäinen, Outi Inkeri, tutkimusprofessori, Helsinki

M

Mantila, Harri Eerik, professori, Oulu
Marttinen, Erkki Juhani, lääninrovasti, Raisio
Mertanen, Tiina Riitta Maria, johtaja, Kotka
Muona, Anita Margit, toimitusjohtaja, Helsinki
Mustonen, Mika Veli Juhani, tutkimusjohtaja, Kirkkonummi
Mäkelä, Jaana Helena, terveydenhuoltoyksikön päällikkö, Helsinki
Mäkelä, Outi Maarit, kansanedustaja, Nurmijärvi
Mäkinen, Tapio Ilmari, yrittäjä, Helsinki
Määttä, Jyrki Pauli, käräjätuomari, Raahe

N

Naapi, Marjo Kariina, käräjätuomari, Espoo
Nikulainen, Jukka Olavi, lähetystöneuvos, Helsinki
Nissinen, Aarne Heikki, kirkkoherra, Utajärvi
Nummelin, Matti Olavi, neuvonantaja, Hyvinkää
Nurminen, Saija Sinikka, lähetystöneuvos, Helsinki
Nuutinen, Jouni Antero, varatoimitusjohtaja, Kerava
Nylund, Mats Johan, riksdagsledamot, Pedersöre
Nyman, Kirsi Inkeri, vanhempi hallitussihteeri, Helsinki

O

Ohtola, Jukka-Pekka, neuvotteleva virkamies, Espoo
Oikari, Emmi Maria, lähetystöneuvos, Helsinki
Oikarinen, Mikko Olavi, kirkkoherra, Lempäälä
Oinonen, Pentti Juhani, kansanedustaja, Kontiolahti
Ojala-Niemelä, Johanna Katriina, kansanedustaja, Rovaniemi
Oksanen, Jouni, toimitusjohtaja, Somero

P

Paasilehto, Satu Kristiina, hallitusneuvos, Helsinki
Paasilinna, Petra Elina, lähetystöneuvos, Helsinki
Partanen, Juhani, ylilääkäri, Helsinki
Pelkonen, Heikki Juho, varatoimitusjohtaja, Helsinki
Peltola, Jukka Tapani, osastonylilääkäri, Tampere
Peltonen, Heidi Maria, opetusneuvos, Helsinki
Pihnala, Marja Aino Kaarina, toimitusjohtaja, Helsinki
Pirkkala, Sami Mikael, lähetystöneuvos, Turku
Pohjamo, Erkki Samuli, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Oulu
Poropudas, Olli Antero, opetusneuvos, Helsinki
Pukari, Jouko Kalevi, kirkkoherra, Salo

R

Rakkola, Eeva Sinikka, ylilääkäri, Vaasa
Reinilä, Väinö Heikki, rovasti, Seinäjoki
Romo, Silja Katariina, puheenjohtaja, Helsinki

S

Saarimaa, Ari Heikki, henkikirjoittaja, Saarijärvi
Saksala, Leo Oskar, ekonomi, Helsinki
Salminen, Jukka Tapio, apulaiskaupunginjohtaja, Espoo
Salovaara-Dean, Johanna Helena, lähetystöneuvos, Helsinki
Sankari, Hannele Sinikka, yksikönjohtaja, Seinäjoki
Santavuo, Timo Risto, asianajaja, Pori
Sarja, Mikko Sakari, vanhempi oikeusasiamiehensihteeri, Helsinki
Savioja, Hannele, finanssineuvos, Espoo
Savola, Heikki Antero, valiokuntaneuvos, Helsinki
Silin, Marja-Brita Renate, henkikirjoittaja, Tampere
Sillanpää, Mika Pekka Helmer, Executive Vice President, Tampere
Sirkesalo, Vesa Jorma Juhani, hallinto-oikeustuomari, Hämeenlinna
Sjövall, Sari Helena, toimialuejohtaja, Pori
Soini, Jussi Tapani, lähetystöneuvos, Helsinki
Sorainen, Aku Johannes, hallituksen puheenjohtaja, Tallinna
Sunabacka, Sixten Andrew, strateginen johtaja, Kirkkonummi
Suoninen, Merja Inkeri, hallitusneuvos, Helsinki

T

Taalas, Peppi Johanna, johtaja, Pirkkala
Taimela, Katja Alli Maarit, kansanedustaja, Salo
Tapanainen, Päivi Johanna, ylilääkäri, Oulu
Teperi, Väinö Erkki Kullervo, asianajaja, Helsinki
Terva, Jyrki Juhana, lähetystöneuvos, Helsinki / Moskova
Theman, Petra Marianne, lähetystöneuvos, Helsinki
Tiittanen, Liisa Marjut, käräjätuomari, Kouvola
Timonen, Jorma Viljo Kalevi, Head of Group Credit Risk, Helsinki
Toljamo, Tuula Inkeri, ylilääkäri, Rovaniemi
Tolvanen, Tapio Kristian, lähetystöneuvos, Helsinki
Tomperi, Pirjo Päivi Marjut, lainsäädäntöneuvos, Helsinki
Torvinen, Laura Magdaleena, kehityspolitiikan neuvonantaja, Helsinki
Tourunen, Jouni Tapani, tutkimuspäällikkö, Järvenpää
Turunen, Jukka Olavi, käräjätuomari, Parikkala

U Ukkonen, Aulis, tierakennusopin professori, Kauniainen
V

Wahlberg, Eeva Leena, vakuutusoikeustuomari, Kerava
Vakkuri, Aleksi Matti Johannes, lähetystöneuvos, Helsinki
Warjovaara, Riku Pekka, lähetystöneuvos, Helsinki
Vasama, Senja Kyllikki, käräjätuomari, Kaarina
Vaula, Eija Ellen, toimialuejohtaja, Pori
Vehkaperä, Mirja Tellervo, kansanedustaja, Haukipudas
Vehmas, Jouko Seppo Armas, toimitusjohtaja, Kouvola
Velakoski-Kovalainen, Merja Elina, hallinto-oikeustuomari, Kempele
Ventä, Olli Jaakko Einari, johtava erikoistutkija, Espoo
Vesala, Timo Juhani, toimitusjohtaja, Piikkiö
Victorzon, Lars Mikael, överläkare, Vasa
Vilén, Ville Petteri, johtaja, Mikkeli
Vilkman, Sirkku Hannele, ylilääkäri, Porvoo
Viren, Riitta Kaisa, liikenneneuvos, Helsinki
Virkajärvi, Perttu-Jussi Yrjö, professori, Maaninka
Vuorio, Pertti Pauli Uolevi, viestintäneuvos, Salo
Välke, Timo Vilho Ilmari, apulaisjohtaja, Espoo

Y Ylikarjula, Leea Janica, Brysselin toimiston päällikkö, Helsinki
Z Zitting, Simo Pekka, puheenjohtaja, Helsinki
Yhteensä: 174
Alkuun

 

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki
A B C F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å Ä Ö
A

Aalto, Reijo Kalevi, talousjohtaja, Helsinki
Aaltonen, Jussi Matti, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Aaltonen, Timo Erkki, verkkotuotantopäällikkö, Espoo
Aittoniemi, Eeva Katariina, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Aminoff, Ebba Erica, lakiasiainjohtaja, Helsinki
Anttonen, Maija Karoliina, vanhempi hallitussihteeri, Helsinki
Anttonen, Pekka Johannes, johtaja, Helsinki
Aronkytö, Timo Ilmari, vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Helsinki
Arppo, Paavo Antti, johtaja, Lappeenranta
Asumalahti, Markku Sakari, osaston päällikkö, Kerava
Asunmaa, Heikki Juhani, prosessikehitysjohtaja, Oulu
Auvinen, Pekka Ilpo Johannes, vararehtori, Joensuu

B Brofeldt, Claire Anita, valokuvaaja, Tukholma
F Fonsén, Silja Saija Maria, hallintovouti, Turku
H

Haakana, Markku Taneli, Local Division Controller, Espoo
Haikonen, Kari Juhani, tehtaanjohtaja, Toivala
Hansén, Laura Talvikki, hallitussihteeri, Espoo
Hasari, Marko Juhani, toimitusjohtaja, Vantaa
Havila, Martti Antero, palvelujohtaja, Hämeenlinna
Heikkinen, Hannu Pekka, talouspäällikkö, Espoo
Helenius, Reija Kristiina, kehittämispäällikkö, Helsinki
Helle, Marjo-Riitta, yksikön päällikkö, Espoo
Helo, Henri Tuomas, hallitusneuvos, Espoo
Herneoja, Marja Aulikki, yliopistonlehtori, Oulu
Honka, Jukka Sakari, markkinointipäällikkö, Helsinki
Honkanen, Asmo Heikki Juhani, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Helsinki
Hovi, Heikki Markus Alarik, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Huhta, Jaana Anitta, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Huhtinen, Mirja Kaarina, kehitysjohtaja, Lieto
Hukari, Olli Erkki Tapani, Sr Manager Manufacturig, Harjavalta
Huusko, Jyrki Tapani, rehtori, Joensuu
Huuskonen, Mikko Ilmari, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Hämäläinen, Anu Hilja Irmeli, rahoitusjohtaja, Helsinki

I

Iittainen, Veikko Juhani, asiakkuuspäällikkö, Kangasala
Ikola, Jouko Taneli, johtava kappalainen, Kuopio
Isotalo, Kaisa Maria, rehtori, Seinäjoki

J

Jansson, Carita Inge-Maj, prost, Oslo
Jokelainen, Rauno Tapani, Vice President, Oulu
Jokinen, Ari Arnold, toimitusjohtaja, Kuusamo
Jordas, Kim Edvin, toimitusjohtaja, Lapinjärvi

K

Kaija, Kauno Kalevi, johtaja, Klaukkala
Kantoniemi, Juha Yrjö, maitotilayrittäjä, Ähtäri
Kerttula, Tuiri Mariina, johtaja, Tampere
Keskinen, Esko Ensio, johtaja, Vantaa
Keskinen, Kari Mikko, ohjelmapäällikkö, Kerava
Kimpimäki, Minna Maarit, yliopistonlehtori, Rovaniemi
Kivimaa, Juha Mikko Tapani, johtaja, Muurame
Kiviranta, Aulikki Tellervo, Senior Adviser, Espoo
Klemetti, Timo Tapani, luottojohtaja, Oulu
Konttinen, Kari Pekka, yksikön johtaja, Helsinki
Korhonen, Riitta Liisa Annikki, yliopistonlehtori, Rauma
Kortesluoma, Pentti, kappalainen, Oulu
Koskela, Raimo Esaias, toimitusjohtaja, Tampere
Koski, Jouni Markus, rehtori, Akaa
Kosunen, Ari Antti, johtava asiantuntija, Kerava
Kuoppala, Mikko Johannes, neuvotteleva virkamies, Mäntsälä
Kurki-Suonio, Hannu Antero, yliopistonlehtori, Helsinki
Kutinlahti, Pirjo Lilian, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Kuutti, Mikko Tauno Sakari, apulaisjohtaja, Kerava
Kuuttiniemi, Kirsi Hannele, neuvotteleva virkamies, Espoo
Kykkänen, Seppo Olavi, toimistopäällikkö, Lappeenranta

L

Laaksonen, Juha-Matti, paperitehtaan johtaja, Kouvola
Laitinen, Maire Annikki, myyntijohtaja, Espoo
Laitinen, Päivi Hannele, ylikemisti, Oulu
Laitio, Matti Heikki, ympäristöneuvos, Nurmijärvi
Lassheikki, Henrik Markus, kehitysjohtaja, Kirkkonummi
Latomaa, Sirkku Anne-Maria, lehtori, Tampere
Latvakangas, Jouko Juhani, tuotantojohtaja, Helsinki
Laurikka, Harri Pekka, ympäristöneuvos, Helsinki
Lehtelä, Jari Rainer, hallintopäällikkö, Oulu
Liusvaara, Lauri Olavi, neuvotteleva virkamies, Salo
Lokki, Heikki Kristian, lehtori, Helsinki
Lonka, Päivi Aino Hannele, myyntijohtaja, Helsinki
Lounema, Tomi Ristonpoika, kaupallinen neuvos, Helsinki
Lumio, Markku Mikael, kaupunginjohtaja, Kauhava
Luotonen, Hannu Ilmari, tekninen johtaja, Kouvola
Lygdbäck, Vivan Kerstin Elisabeth, kulturchef, Korsholm
Lämsä, Jussi-Pekka, ylikomisario, Helsinki

M

Maisala, Tiina Maaret, neuvotteleva virkamies, Espoo
Maja, Anu Kristiina, lavastussuunnittelija, Espoo
Malinen, Heikki Olavi, vararehtori, Mikkeli
Mertanen, Sirkku Hannele, kehittämispäällikkö, Vantaa
Mikkonen, Taina Marjaana, ylitarkastaja, Porvoo
Miller, Kai Vilho Johannes, yli-insinööri, Espoo
Moilanen, Pirjo Eeva Helena, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Moshes, Arkady, ohjelmajohtaja, Helsinki
Murtorinne, Annamari, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Jyväskylä
Myllyoja, Kimmo Kalevi, johtaja, Pirkkala
Myrberg, Kai Antero, johtava tutkija, Helsinki
Myyri-Partanen, Kaarina, johtaja, Espoo
Mäenpää, Jukka Sakari, rahoitusjohtaja, Espoo
Mäkelä, Heikki Juhani, apulaisrehtori, Turku
Mäkimattila, Kalle Juha, tehtaanjohtaja, Kemi
Mäntylä, Jari Juha Wiljam, talousjohtaja, Espoo

N

Nakari-Setälä, Tiina Hannele, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Espoo
Neuvonen, Seppo Olavi, erikoistutkija, Tuusniemi
Niemi, Anne-Kaarina, neuvotteleva virkamies, Espoo
Nieminen, Pentti Antero, yliopistonlehtori, Oulu
Nokso, Pekka Matti, pankinjohtaja, Kurikka
Nousiainen, Ismo Kalevi, johtaja, Espoo
Nummela, Pertti Risto Juhani, tutkija ja ryhmäpäällikkö, Nummela
Nuoritalo, Heidi Maarika, poliisilakimies, Kärkölä
Nyfors, Hanna Kristiina, ylitarkastaja, Helsinki
Nygren, Heidi Marita, työllisyyspalveluiden johtaja, Kerava
Nygrén, Ulla Maria, kirjastonjohtaja, Turku
Nylander, Olli, tietojohtaja, Espoo

O

Ohvo, Ulla Maritta, kirjastonjohtaja, Imatra
Ojala, Kari Tapani, tehtaanjohtaja, Raahe

P

Paavola, Pekka Päiviö, liikuntajohtaja, Tampere
Pahkasalo, Heikki Juhani, toimitusjohtaja, Mikkeli
Palmén, Leena Annikki, tietoasiantuntija, Espoo
Partanen, Jorma Tapio, tarkastusneuvos, Helsinki
Partanen, Tauno Ilmari, metsätalouspäällikkö, Vuorela
Partanen, Timo Tapani, johtava asiantuntija, Espoo
Patrikainen, Pasi Pekka, työ- ja elinkeinotoimiston johtaja, Kuopio
Pelto-Arvo, Heikki Tapio, pankinjohtaja, Järvenpää
Peltola, Harri Eero Tapani, talousjohtaja, Pori
Peltola, Tero Antti Tapani, Vice President, Helsinki
Peltonen, Jari Heikki, kauppias, Helsinki
Peltoniemi, Gunilla Maria, lagstiftningssekreterare, Helsingfors
Penttilä, Pekka Ilkka Johannes, ylikomisario, Espoo
Pietikäinen, Kimmo Johannes, aluejohtaja, Rovaniemi
Pitkäranta, Merja Marketta, henkilöstöjohtaja, Espoo
Pohjola, Ari Olavi, toimitusjohtaja, Raahe
Pohjonen, Jarkko Mikael, talous- ja rahoitusjohtaja, Espoo
Pohjonen, Tiina Ursula, työterveysjohtaja, Helsinki
Prokkola, Reijo Olavi, tieinsinööri, Helsinki
Päätalo, Eira Margit Hannele, johtaja, Oulu

Q Qvintus, Pia Katariina, tutkimusalueen päällikkö, Espoo
R

Rantala, Anri Maarit, hallintoylitarkastaja, Helsinki
Rantanen, Katri Johanna, kehittämispäällikkö, Espoo
Reinikainen, Heikki Tapani, tutkimusjohtaja, Helsinki
Reskola, Veli-Pekka, ylitarkastaja, Pälkäne
Rikula, Ulla Kaisa, erikoistutkija, Helsinki
Riuttala, Keijo Antero, tehdaspäällikkö, Joensuu
Romano, Harri Markku, kaupallinen johtaja, Belgia
Ronde, Hidde, Principal Scientist, Berliini/Helsinki
Ruotsalainen, Minna Marjaana, johtaja, Espoo
Ryhänen, Riitta Anneli, maatalousyrittäjä, Lapinlahti
Rytkönen, Jorma Ensio, ryhmäpäällikkö, Espoo

S

Salervo, Aarno Taneli, strategiajohtaja, Espoo
Salin, Juha Markku Bernhard, Head of Information Logistics
Salmijärvi, Mika Tapani, toimitusjohtaja, Vantaa
Salpakivi-Salomaa, Päivi Marjaana, ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja, Helsinki
Sandberg, Jorma Väinö, toimistopäällikkö, Helsinki
Santakari, Martti Tapio, kappalainen, Salo
Savela, Eeva Mirjami, apteekkari, Lohja
Schmidt, Tom Matti Hannes, johtaja, Espoo
Servo, Ahti-Jussi Jalmari, rikosylitarkastaja, Ylöjärvi
Siiki, Sami Ilmari, Head of Networks and IT infra Country Technology, Vantaa
Silvennoinen, Jouni Sakari, johtaja, Rauma
Silvennoinen, Riitta Leena, Vice President, Kerava
Silvennoinen, Tuomas, johtava suunnittelija, Helsinki
Simpanen, Matti Sakari, tutkimuspäällikkö, Vantaa
Sipilä, Olli Sakari, päällikkö, Vantaa
Siren, Matti Johan Antero, vanhempi tutkija, Vantaa
Sontag, Sari Soile Hannele, neuvotteleva virkamies, Vantaa
Suksi, Ismo Veli Kalervo, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Susi-Gamba, Laura Annamaija, lakiasiainjohtaja, Espoo
Suutari, Jari Juhani, arkistopäällikkö, Espoo
Söderlund, Riitta Anneli, tiimiesimies, Espoo

T

Takala, Asko, arkkitehti, Helsinki
Tanninen, Arja Leena, apulaisjohtaja, Espoo
Tarvainen, Tapani Jyrki, yli-insinööri, Jyväskylä
Tarvainen, Tuula Annikki, johtaja, Muurame
Toivonen, Vesa Johannes, johtava rehtori, Hämeenlinna
Tolonen, Tero Tapani, neuvotteleva virkamies, Espoo
Turja, Heikki Timo Olavi, johtava tietoasiantuntija, Helsinki
Turto, Jouko Heikki Johannes, toimialajohtaja, Turku
Turunen, Erja Tellervo, tutkimusjohtaja, Espoo
Tuuttila, Martti Juhani, osastopäällikkö, Helsinki
Tykkyläinen, Vesa Tapio, Vice President, Helsinki
Tähkänen, Hannu Ilmari, liiketoimintayksikön johtaja, Eurajoki
Tähtinen, Matti Juhani, tehtaanjohtaja, Tampere
Tähtivuori, Hanna-Riikka, asiantuntija, Helsinki
Törmä, Vappu Kristiina, tarkastuseläinlääkäri, Sahalahti

U

Unkuri, Ulla-Riitta, sidosryhmäjohtaja, Kauniainen
Urrila, Kaarina Liisa, ylitarkastaja, Tampere

V

Vainio-Mattila, Birgitta Hannele, neuvotteleva virkamies, Nurmijärvi
Vainonen, Hannu Ensio, erityisasiantuntija, Helsinki
Wallenius, Kari Juhani, apteekkari, Viitasaari
Vanhanen, Sirpa Anneli, tutkimushallinnon päällikkö, Helsinki
Weckström, Marja-Liisa, viestintä- ja lakiasiainjohtaja, Espoo
Weppling, Kjell Jonny Maurits, kehitysjohtaja, Parainen
Vieno, Ari Juhani, talousjohtaja, Kaarina
Viitanen, Jarmo Olavi, toimitusjohtaja, Lohja
Villeneuve, Jacques Paul, lehtori, Bryssel/Helsinki
Vilmunen, Jouko Leo Emil, tutkimuspäällikkö, Hämeenlinna
Virkkunen, Eeva-Liisa, johtaja, Helsinki
Virtanen, Elina, erikoistutkija, Oulu
Vuokila, Timo Johannes, lakiasiainjohtaja, Helsinki
Väänänen, Minna-Maija Elisabeth, ylitarkastaja, Helsinki

Z Zitting-Huttula, Tarja Annikki, johtaja, Rovaniemi
Yhteensä: 193
Alkuun
Suomen Leijonan ritarimerkki

A B C D E FG H I  J K L M N O P Q R S T UV X Y Z Å Ä Ö

A

Aalto, Mikael, investeringschef, Helsingfors
Aaltonen, Marja Anita, vanhempi tutkija, Jokioinen
Aarnio, Jouko Juhani, kaupunginlakimies, Tampere
Aho, Tapio Juhani, kehityspäällikkö, Pori
Ahonen, Pia Hannele, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Sauvo
Aikkila, Soini Olavi, poromies, Kuusamo
Airaskorpi, Ossi Sakari, rehtori, Espoo
Alanko, Risto Pekka, hallintoneuvoston jäsen, Juuka
Alaperä, Pentti Johannes Isak, toimitusjohtaja, Tornio
Alarotu, Jukka Mauno Uolevi, hallintokappalainen, Hämeenlinna
Alhonen, Markku Pellervo, apulaisjohtaja, Espoo
Ansamaa, Jukka Pekka, Raahen koulutuskuntayhtymän johtaja, Oulunsalo
Anttila, Marja Anneli, kehittämispäällikkö, Helsinki
Arnö, Monika Aino Margareta, translator, Esbo
Aropuu, Reino Rainer Juhani, osastonjohtaja, Helsinki
Asikainen, Paula Eveliina, päätoiminen tuntiopettaja, Sastamala

B

Bergström, Rainer Per-Erik, tuotekehityspäällikkö, Mikkeli
Bertell, Ann-Luise Maria, teaterchef, Vörå
Blauberg, Tarja-Riitta, neuvotteleva virkamies, Helsinki

E

Ekholm, Tiina Tuulikki, hankintajohtaja, Espoo

F

Fontana, Hanna Maija, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Fränti, Jaana Päivi Hannele, hallintopäällikkö, Lempäälä
Frösén, Tuomas Lauri Johannes, kaupungingeodeetti, Helsinki
Färm, Kaj Åke, ohjelmapäällikkö, Espoo

G Gref, Anna Kristina, translator, Helsingfors
H

Haaksluoto, Eeva-Liisa, henkilöstöpäällikkö, Vantaa
Haapa-aho Vehniä, Pirjo Liisa, toimitusjohtaja, Kihniö
Haapanen, Ulla-Maija, tulkkikoordinaattori, Jyväskylä
Haaslahti, Eija Tuulikki, kuluttajaoikeusneuvoja, Pori
Hagström, Vesa Petteri, kehitysjohtaja, Lohja
Hakala, Ilkka Olavi, hiippakuntasihteeri, Mikkeli
Hakala, Kauko Toivo, ylikomisario, Alavus
Hakaste, Harri Heikki Ylermi, yliarkkitehti, Helsinki
Hakulin, Stina, kehityspäällikkö, Espoo
Hallikainen, Ville Olavi, erikoistutkija, Rovaniemi
Hannikainen, Eva Kristina, lehdistö- ja kulttuurivastaava, Madrid
Hannuksela, Matti Juhani, johtaja, Kauniainen
Heikinheimo, Liisa Sofi Kristiina, kehityspäällikkö, Espoo
Heikkilä, Arto Arimo, pankinjohtaja, Lohja
Heikkinen, Mirja Leena, biologi, Oulu
Heiniö, Eero Jyrki Mikael, henkilöstön resurssipäällikkö, Helsinki
Heinonen, Timo-Pekka, toimitusjohtaja, Hattula
Helminen, Mirkka Pauliina, tulosalueen johtaja, Vantaa
Herjo, Raimo Jalmari, johtava tutkijainsinööri, Helsinki
Herrala, Mari Johanna, ylitarkastaja, Helsinki
Hietanen, Arto Tapani, tuotekehitysjohtaja, Äänekoski
Hirsimäki, Timo Yrjö, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Ilmajoki
Hirvikangas, Matti Johannes, sooloalttoviulisti, Tolkkinen
Hjelt, Jari Juhani, apulaisjohtaja, Jyväskylä
Hollstén-Väinölä, Mairit Hillevi, Head of Customer Support, Siuntio
Honkaniemi, Esa Kari, lukion rehtori, Porvoo
Horppu, Jari Kalevi, liikelaitoksen johtaja, Kouvola
Horttanainen, Jyrki Juhani, johtava lakimies, Helsinki
Huhtaluoma, Timo Tapani, yli-insinööri, Tuusula
Hujala, Marjut Eliisa, ylitarkastaja, Helsinki
Huldén, Seppo Ensio, kunnanjohtaja, Kärkölä
Hult, Pertti Olavi, projektipäällikkö, Hämeenlinna
Huokuna, Mikko Ilmari, yli-insinööri, Tuusula
Huovinen, Pekka Simo, kehittämispäällikkö, Joensuu
Hynninen, Eija-Leena, jaostopäällikkö, Helsinki
Hyry-Honka, Outi Helena, osaamisalajohtaja, Rovaniemi
Härkönen, Minna Katariina, neuvotteleva virkamies, Lahti

I Ikonen, Pasi Heikki, yliopistonopettaja, Jyväskylä
J

Jalli, Marja Johanna, erikoistutkija, Koski Tl
Junno, Jukka Antero, kehitysjohtaja, Kirkkonummi
Juola, Veli Tapani, opetusjohtaja, Rovaniemi
Juselius, Jukka Juhani, tuoteryhmäjohtaja, Vantaa
Jyrkkä, Ritva Sinikka, tulosalueen johtaja, Kuhmo
Jälkö, Reijo Timo Kalevi, johtava asiantuntija, Helsinki
Järvinen, Aila Helena, kirjastonhoitaja, Helsinki
Järvinen, Petri Juhani, asiantuntijalääkäri, Helsinki
Järvinen, Timo Pietari, tieinsinööri, Mikkeli
Jääskeläinen, Seppo Tuomas, käyttöinsinööri, Helsinki

K

Kakkonen, Marja-Liisa, koulutusjohtaja, Mikkeli
Kangasjärvelä, Rauno, tavaraliikennepäällikkö, Imatra
Kari, Maarit Helena, kehityspäällikkö, Nurmijärvi
Karjalainen, Arja Leena, vanhempi tutkija, Espoo
Karjalainen, Riikka Anita, esittelyasiantuntija, Espoo
Karlström, Kirsti, överläkare, Jomala
Karttunen, Juha Jouni, toimitusjohtaja, Sotkamo
Kasurinen, Ilkka Juhani, Controller, Kontiolahti
Kaunonen, Kari Olavi, Information Technology Manager, Tampere
Keinänen, Riitta Anneli, johtava hallintopäällikkö, Kuopio
Kekkonen, Erkki Juhani, Head of Purchasing, Porvoo
Keltomäki, Reija Hannele, henkilöstöjohtaja, Hämeenlinna
Keränen, Veikko Juhani, yliopettaja, Rovaniemi
Kilkku, Olavi Ilmari, Director, Turku
Kivalo, Inka Mirjam, tekstiilitaiteilija, Helsinki
Kivilahti, Markku Armas, luottojohtaja, Espoo
Koistinen, Jouko Olavi, palvelujohtaja, Kuopio
Koistinen, Kimmo Juhani, ympäristönsuojelun erityisasiantuntija, Kuopio
Koivula, Eero Kalevi Antero, automaatiopäällikkö, Kotka
Kokkonen, Eeva Kristiina, asiakas- ja markkinatoimintojen johtaja, Espoo
Korhonen, Jyrki Tapio, oopperalaulaja, Helsinki
Korhonen, Sirpa Hillevi, terveyskeskushammaslääkäri, Pirkkala
Korkiamäki, Jari Tapani, pelastustoimen päällikkö, Espoo
Kortelainen, Jari Tapio, tullitarkastaja, Kerava
Koskimäki, Marja Kaarina, apulaisjohtaja, Kauhajoki
Koskinen, Jarmo Hannu, maakuntainsinööri, Jyväskylä
Koskinen, Pekka Sakari, asiakaspäällikkö, Kirkkonummi
Koskinen, Riku Antero, aluejohtaja, Varkaus
Kotilainen, Seppo Kalevi, yläkoulun ja lukion rehtori, Heinävesi
Kouvalainen, Satu Katriina, ympäristöneuvos, Oulu
Kovasin, Kari Kalervo, kehityspäällikkö, Ihode
Krekola, Joni Antti, tutkija, Helsinki
Kronlund, Gerd Gunvor, hälsovårdscentralläkare, Närpes
Kuhalampi, Laila Kristiina, hallintopäällikkö, Kempele
Kuitunen, Anna-Leena, talousjohtaja, Mikkeli
Kulmala, Jarmo Olavi, toimitusjohtaja, Hämeenlinna
Kuparinen, Matti Kullervo, päällikkö, Kotka
Kurikka, Pasi Vihtori, kappalainen, Oulu
Kurkijärvi, Ulla Sylvia, johtava proviisori, Espoo
Kuva, Jyrki Martti Tapio, ohjelmapäällikkö, Mikkeli
Kärmeniemi, Pekka Johannes, lentokapteeni, Hämeenlinna

L

Laakso, Aku-Pekka, Human Resources Business Partner, Helsinki
Laakso, Markku Tapio, toimitusjohtaja, Espoo
Laaksonen, Pertti Ilmari, myyntijohtaja, Hankasalmi
Lahermaa, Anja Irmeli, lakimies, Helsinki
Lammi, Antti Mauno, ympäristöylitarkastaja, Siilinjärvi
Lampisjärvi, Tiina Margareta, toiminnanjohtaja, Helsinki
Lassila, Jukka Sakari, toimitusjohtaja, Jyväskylä
Lattu, Aimo Antero, It-päällikkö, Imatra
Lavonsalo, Erkki Tapani, talousjohtaja, Helsinki
Lehmann, Kristina Karin Marika, eläinlääkäri, Espoo
Lehtiniemi, Timo Matti, yksikön päällikkö, Oulu
Leino, Jukka Tapani, erityisasiantuntija, Kouvola
Lemström, Bettina Kristina, ylitarkastaja, Kauniainen
Lindroos, Jörgen Lennart, biträdande chef, Kimito
Lohi, Risto Eerikki, rikosylikomisario, -
Louhivuori, Kari Herman, rehtori, Helsinki
Lounatvuori, Sisko, lastensuojelun johtaja, Helsinki
Lumiala, Kirsti Anelma, kirjastonjohtaja, Helsinki
Lumio, Rauli Henrik, kunnanjohtaja, Masku
Lundell, Maria, Senior Vice President HR, Helsinki
Luoma, Kalevi Johannes, energiainsinööri, Vihti
Luotola, Janna Maarit Anneli, kehityspäällikkö, Vantaa
Luukko, Juha Pekka, kunnanjohtaja, Seinäjoki
Lähteenmäki, Ari Pekka, elinkeinopäällikkö, Ylöjärvi
Läksy, Kristian, asiantuntijalääkäri, Oulu
Länsineva, Ari Kullervo, erikoishammaslääkäri, Oulu

M

Maaranta, Anna-Leena, Head of HR Consultancy, Espoo
Majuri, Tarja Hannele, kehitysjohtaja, Hämeenlinna
Makkonen, Hannu Juhani, oppisopimusjohtaja, Taipalsaari
Mallenius, Ritva Anneli, yksikönpäällikkö, Riihimäki
Mankki, Mikko Sakari, palkkatilastopäällikkö, Sipoo
Marjomaa, Risto Tapio, myyntipäällikkö, Pirkkala
Markkanen, Jussi Ilmari, fyysikko, Sodankylä
Martikainen, Markku Antero, vt toimitusjohtaja, Orivesi
Matikkala, Juha Tapani, johtava erikoisasiantuntija, Vantaa
Mattila, Kimmo Kalevi, Suomen Harmonikkainstituutin johtaja, Ikaalinen
McSwiggan, Laura Pirkko Helena, Suomen kunniavarakonsuli, Toronto
Melville, Anthony Robin, englanninkielen lehtori, Jyväskylä
Meriläinen, Kaija Tuulikki, henkilöstönkehityspäällikkö, Helsinki
Mertanen, Olli Martti Juhani, toiminnanjohtaja, Masku
Mielonen, Aune Marjatta, ympäristölakimies, Kuopio
Mikkola-Riekkinen, Leena, kaupunginlakimies, Raahe
Mikkonen, Tuija Terttu Leena, erityisasiantuntija, Helsinki
Minkkinen, Ismo Kalevi, tietohallintopäällikkö, Rajamäki
Moisio, Eeva-Liisa Kaarina, terveysosaamisalueen johtaja, Kokemäki
Moisio, Osmo Antero, palveluvastaava, Helsinki
Mononen, Esko Ilmari, kunnallisneuvos, Outokumpu
Mukala, Jorma, päätoimittaja, Helsinki
Mäkelä, Erkki Antero, asiantuntijalääkäri, Helsinki
Mäkelä, Matti Juhani, liittosihteeri, Helsinki
Mäkimattila, Heikki Pekka, maanviljelijä, Loimaa
Mäkinen, Jouko Veli Valtteri, kaupunginjohtaja, Hanko
Mäntysaari, Anne Kristiina, koulutuspäällikkö, Laukaa

N

Naumanen, Petri Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Niemi, Seppo Antero, yliopettaja, Turku
Niemi, Virpi Marja Helena, palveluesimies, Raahe
Niittylä, Pekka Eero, lentokapteeni, Vantaa
Nylund, Agneta Maria Elisabeth, erityisasiantuntija, Espoo

O

Ohlström, Mikael Osvald, johtava asiantuntija, Nurmijärvi
Ojanperä, Terho Aulis, kaupunginjohtaja, Ylivieska
Onninen, Kari Olavi, poliisitarkastaja, Mäntsälä
Ora, Marja Kristiina, henkilöstöpäällikkö, Kerava
Orakoski, Sami Tapani, toimitusjohtaja, Espoo

P

Paasonen, Seija, esimies, Tuusula
Pakola, Erkki Jussi, aluepäällikkö, Turku
Paltemaa, Unto Lauri, Art Director, Helsinki
Paltta, Maritta Hannele, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Turku
Parkkali, Esa Jorma Antero, rehtori, Tampere
Partanen, Heikki Viljo Ilmari, ylitarkastaja, Helsinki
Partanen, Jouni Pekka, alue-esimies, Toivala
Pasanen, Virpi Matleena, veroasiantuntija, Espoo
Pekkala, Arto Pentti, yli-insinööri, Sipoo
Peltola, Rauni-Sisko, kielenkääntäjä, Tampere
Peltonen, Karim Akilles, varautumisjohtaja, Helsinki
Peltonen, Kirsti Maarit, talousjohtaja, Tampere
Penttinen, Antti Johannes, johtaja, Hämeenlinna
Perttilä, Timo Pekka, palvelupäällikkö, Helsinki
Pettersson, Erik Gunnar, direktör för strategiska initiativ, Vasa
Petäjä, Esko Matti, puheenjohtaja, Isokyrö
Pirinen, Jorma Kalevi, aluejohtaja, Helsinki
Pohjanjoki, Pekka Markus, tuotantopäällikkö, Turku
Poikonen, Tuula Hannele, vammaistyön johtaja, Helsinki
Poutamo, Sanna Satu, ympäristöpäällikkö, Mikkeli
Primmer, Eeva Maria, ryhmäpäällikkö, Kaarina
Pruuki, Veijo Kalevi, erikoissuunnittelija, Helsinki
Pulakka, Timo, huilun äänenjohtaja, Helsinki
Pulkkanen, Mervi Anita, asiantuntija, Vantaa
Pulkkinen, Pertti Kalevi, ylimatemaatikko, Helsinki
Puranen, Juha Matti, yksikön päällikkö, Kajaani
Puukko, Olli Heikki Tapio, markkinointipäällikkö, Helsinki
Pätsi, Rauno Tapio, ylikomisario, Rovaniemi
Pöllänen, Eero Esko Juhani, lehtori, Kuopio
Pöntinen, Jari Tapio, lentokapteeni, Hyvinkää
Pösö, Päivi Kaarina, tietopalvelupäällikkö, Helsinki
Pöyhiä, Ilkka Matti Ilmari, ylikomisario, Lappeenranta

R

Rahkonen, Jukka Pellervo, johtava asiantuntija, Helsinki
Raipia, Panu Juhani, teatterinjohtaja, Tampere
Raitaranta, Kirsi Tuula Johanna, apulaisjohtaja, Helsinki
Rajala, Pekka Sakari, johtaja, Valkeakoski
Rajamäki, Jaakko Hannu, aluejohtaja, Imatra
Rankinen, Jarmo Tapio, yrityspankin johtaja, Oulu
Rantakokko, Kari Tapani, diplomi-insinööri, Espoo
Rantanen, Jaana Kirsi Marja, ryhmäpäällikkö, Vantaa
Rask, Jan-Erik Edvard, bankdirektör, Mariehamn
Rauhala, Kirsi, hallintopäällikkö, Helsinki
Raukko, Päivi Liisa Helena, palvelutuotantojohtaja, Hämeenlinna
Rautavuori, Janne Tapio, johtaja, Rauma
Rautoja, Pekka Sakari, ylitarkastaja, Kerava
Reko, Hannu Tapio, puheenjohtaja, Forssa
Rimpelä, Markku Tapio, tilaajajohtaja, Tampere
Romakkaniemi, Tuomo Juhani, tekninen palvelupäällikkö, Rovaniemi
Ronimus, Harri Antero, Senior luottojohtaja, Järvenpää
Rosvall, Eija Marjatta, rektor, Hangö
Rudnäs, Mikaela Isabella, miljöråd, Nykarleby
Ruonala, Eeva Marianna, kaupunginlakimies, Kotka
Ryynänen, Matti Tapio, tieinsinööri, Helsinki
Räsänen, Mikko Ilmari, johtava asiantuntija, Helsinki
Räty, Heikki Olavi, johtaja, Tampere

S

Saari, Esko Risto Kalevi, aluepäällikkö, Hollola
Saarijärvi, Kaisa Elina, henkilöstöjohtaja, Oulu
Saatsi, Asko Olavi, kaupunginjohtaja, Nurmes
Salenius, Benita Henriette, hallintopäällikkö, Helsinki
Salminen, Raili Lea, toimitusjohtaja, Hämeenlinna
Salonen, Ulla Sinikka, yleislääkäri, Espoo
Saloniemi, Marjo-Riitta, museonjohtaja, Tampere
Sammalkangas, Vilho Johannes, matkailuyrittäjä, Sodankylä
Saukkoriipi, Leo Pietari, asiantuntijalääkäri, Tornio
Savinen, Ari Pertti Kalevi, suunnittelupäällikkö, Espoo
Savolainen, Antti Janne Mikael, tietoturvapäällikkö, Helsinki
Seppälä, Taina-Riitta Annikki, läänineläinlääkäri, Ulvila
Seppälä, Timo-Pekka, ylitarkastaja, Helsinki
Siltaloppi, Jukka Markku Päiviö, tarkastaja, Järvenpää
Sipilä, Jorma Ensio, kehitysinsinööri, Kerava
Sjögren, Johan Mikael, johtaja, Espoo
Solatie, Toni Juhana, yksikönpäällikkö, Espoo
Suojala, Leena, asiantuntija, Hämeenlinna
Suopelto, Ari Johannes, yliopettaja, Kuopio
Syvävirta, Jukka Tapio, kunnanjohtaja, Muhos
Särmä, Mikko Petri, tekninen päällikkö, Salo

T


Takkunen, Timo Olavi, kalatalouspäällikkö, Siilinjärvi
Tallberg, Nina Maria, apulaisjohtaja, Helsinki
Talling, Christine Alice, vanhempi tutkija, Turku
Tallskog, Lasse Miika Johannes, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Tapio, Juha Tapani, liikennehallintopäällikkö, Rovaniemi
Terenius, Markus Tauno Juhani, rikostarkastaja, -
Tiihala, Jussi, voimalaitoksen päällikkö, Kylänlahti
Toivanen, Terhi Päivikki, kuluttajaoikeusneuvoja, Turku
Tontti, Juha, suunnittelujohtaja, Vantaa
Toppari, Tapani Antero, lentokapteeni, Hyvinkää
Tukia, Jukka Juhani, neuvotteleva virkamies, Helsinki
Turunen, Helka Aulikki, vanhempi asiantuntija, Porvoo
Tuunainen, Tommi Tapio, rehtori, Savonlinna
Tölli, Jouko Juhani, eläinlääketieteen lisensiaatti, Nivala

U

Uitamo, Janne Tapani, metsälainsäädännön johtava asiantuntija, Turku
Uusitalo, Jorma Juhani, talous- ja hallintojohtaja, Pori

V

Vaalasmaa, Tarmo Johan Antero, tekniikan toimialajohtaja, Vantaa
Vaattovaara, Risto Antero, ryhmäpäällikkö, Järvenpää
Wackström, Stefan Erik, Senior Project Manager, Porvoo
Walldén, Mika Juhana, ylitarkastaja, Espoo
Valonen, Kai Nestori, johtava tutkija, Helsinki
Varis, Asmo Heikki Kalevi, johtaja, Liperi
Vehviläinen, Juha Kalevi, rakennuslakimies, Helsinki
Welander, Jan-Christian, yksikönpäällikkö, Turku
Wilenius, Tom Johan, kehityspäällikkö, Helsinki
Virnes, Ari Tapio, hankinta- ja kauppapaikkajohtaja, Espoo
Virta, Sari Outi Susanna, ylitarkastaja, Vihti
Virtamo-Tiiska, Teija Marita, Senior Research Scientist, Kirkkonummi
Virtanen, Jukka Tapio, projektipäällikkö, Helsinki
Vähätalo, Jyrki Kalevi, erityisasiantuntija, Nurmijärvi

Y

Ylikippari, Juha-Pekka, ylikomisario, Salo
Ylitalo, Esa Juhani, varttunut tutkija, Vantaa
Ylä-Anttila, Ari Veikko, tilaaja, Helsinki

Ä Äijö, Ruth Helena, toiminnanjohtaja, Espoo
Ö Öhrman, Ulf Kuno Tyrgils, IT-direktör, Helsingfors
Yhteensä: 288
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å  Ä Ö

A

Ahjolinna, Kari Antero, ylitarkastaja, Tuusula
Ahlqvist, Kirsti-Liisa, erikoistutkija, Helsinki
Ahtola, Mikko Antti Juhani, toimitusjohtaja, Helsinki
Ainali, Pekka Oiva Oskari, kanttori, Kouvola
Akselinmäki, Seppo Esko, johtava tilintarkastaja, Helsinki
Alm, Markku Juhani, yritysasiantuntija, Salo
Anttila, Erja, turvatalotoiminnan johtaja, Tampere
Arffman, Marja Anneli, toiminnanjohtaja, Rantasalmi
Autio, Pekka Jussi, päällikkö, Korpilahti
Auvinen, Kari Juhani, talousjohtaja, Lempäälä

B

Back, Tomas, toimitusjohtaja, Tukholma
Björkell, Clary Elisabeth, rektor, Malax
Bogomoloff, Patricia, Senior Program Manager, Espoo
Boman, Hanna Kaija, tietopalveluiden päällikkö, Lahti
Brännkärr, Tom Mikael, rikosylikomisario, Kruunupyy

D Dahlqvist, Jörgen Karl-Erik, Head of Network Operations, Nurmijärvi
E

Eklund, Markku Tapani, hankintapäällikkö, Kuopio
Ennevaara, Hannu Sakari, huoltovarmuuspäällikkö, Espoo
Erkkilä, Timo Johannes, meteorologi, Ylöjärvi
Erkko, Mia Kaarina, strategia-asiantuntija, Helsinki
Ervasti, Hannu Tapani, kaupunginvaltuutettu, lehtori, Kuusamo

F

Forsblom, Tuula Marjatta, ylitarkastaja, Korsholm
Friberg, Nils Per-Olof, skoldirektör, Mariehamn
Friman, Gerts Valentin, rektor, Mariehamn

G

Gröhn, Marja-Leena, terveyskeskushammaslääkäri, Savonlinna
Grönlund, Esa Vihtori, rikoskomisario, -
Grönman, Jarmo Gunnar, yrittäjä ja luottamushenkilö, Porvoo
Grönvall, Jari Juhani, tekninen päällikkö, Pori
Gustafsson, Max Edvard, toiminnanjohtaja, Porvoo

H

Haapanen, Ali Pekka, Director, Atlanta
Haapaniemi, Kari Jouko, tuotantopäällikkö, Lahti
Haapasaari, Heli Susanna, ylitarkastaja, Espoo
Haataja, Arto Kalervo, osastopäällikkö, Ylöjärvi
Haggren, Lars August, sijoitusjohtaja, Salo
Haikola, Markku Tapio, tulosyksikön johtaja, Helsinki
Hakala, Paula Sinikka, hallintoylijohtaja, Tampere
Hakala, Pirkko Tuulikki, intendentti, Helsinki
Hakala-Lahtinen, Pirjo Hannele, toimitusjohtaja, Helsinki
Hakman, Aino-Maija Annikki, asianvalvoja, Helsinki
Halonen, Pertti Kalevi, toiminnanjohtaja, Suomussalmi
Halonen, Sirpa Marjatta, yliopettaja, Rusko
Halttunen, Jarmo Veli, Senior Associate, Vantaa
Harismaa, Camilla Carina Maria, vanhempi ekonomisti, Helsinki
Hautanen, Raimo Kustaa, rehtori, Seinäjoki
Hedman, Olli Juhani, It-kehittämispäällikkö, Espoo
Heikkilä, Antti Sakari, vanhempi tutkijainsinööri, Espoo
Heikkilä, Jorma Jari, kehityspäällikkö, Kemi
Heikkinen, Heino Matti, tieinsinööri, Oulu
Heikkinen, Seppo Jaakko, toimittaja, Helsinki
Heimonen, Jorma Tapio, tutkija, Helsinki
Heino, Pasi Eino Untamo, paloinsinööri, Salo
Heino, Seppo, varaosatoiminnon johtaja, Littoinen
Hella-Aro, Hanna Leena, sairaalasielunhoitaja, Paimio
Hertsi, Juha Matti, aluekehityspäällikkö, Lahti
Hidén, Sari Johanna, lehtori, Pyhäjoki
Hiipakka, Olli-Pekka, rehtori, Helsinki
Hirvonen, Anna Marjatta, laadunvarmistusjohtaja, Espoo
Hirvonen, Kari Juhani, osastopäällikkö, Jämsä
Huhtinen, Erkki Kalevi, LVI-insinööri, Pyhtää
Hujanen, Maarit Hannele, tarkastuspäällikkö, Mikkeli
Hurme, Tuula Kaarina, asumisasioiden päällikkö, Helsinki
Hyrsky, Iiro Vesa Tapio, erityisasiantuntija, Rauma
Hytönen, Tuija Marjukka, henkilöstön kehittämispäällikkö, Helsinki
Hyvärinen, Markku Pekka, yksikön päällikkö, Porvoo
Hård, Juha Eino, palomestari, Jyväskylä
Hänninen, Hannu-Pekka, tuottaja, Helsinki
Hänninen, Sanna Tuulikki, verotarkastaja, Laukkoski
Högman, Anitta, ylitarkastaja, Rauma

I

Ihalainen, Heimo Antti Tapio, laboratorioinsinööri, Kangasala
Ikonen, Mari Liisa Talvikki, päätoimittaja, Riihimäki
Ilkka, Mikko Väinämö, tekninen johtaja, Kangasala
Into-Koivisto, Eija Irene, palvelupäällikkö, Lappi
Isoaho, Teemu Johannes, ylitarkastaja, Helsinki
Itkonen, Jyrki Rainer, voimalaitospäällikkö, Helsinki

J

Jaatinen, Auli Anneli, apulaisjohtaja, Sonkajärvi
Jantunen, Yrjö Olavi, palopäällikkö, Joensuu
Joensuu, Sakari Kullervo, toimitusjohtaja, Alajärvi
Johansson, Kenneth Nils-Göran, kommissarie, Pargas
Jokinen, Minna Elsa Susanna, asiantuntija, Helsinki
Jokinen, Seppo Juhani, asiakkuusjohtaja, Helsinki
Juslin, Robert Verner, jordbrukare, Borgå
Jännäri, Pekka Juhani, johtaja, Tampere
Järvenperä, Kaisu Tuulikki, toimistopäällikkö, Kankaanpää
Jääsaari, Jussi, It-arkkitehti, Turku

K

Kangas, Hannu Jaakko Kalevi, It-asiantuntija, Vantaa
Karhula, Pälvi Pia Kerttuli, verotarkastaja, Kouvola
Kari, Jussi Matti Olavi, projektipäällikkö, Porvoo
Karjalainen, Satu Maaria, biologi, Oulu
Karkila, Tuija Marjut, talouspäällikkö, Espoo
Karppinen, Heikki Tapio, asiakkuuspäällikkö, Reijola
Karppinen, Pentti Einari, palomestari, Jyväskylä
Katila, Matti Heikki Tapio, varttunut tutkija, Helsinki
Kempas, Jorma Antero, tuotepäällikkö, Tampere
Kentala, Jyrki Johannes, S-market -ryhmän johtaja, Kokkola
Kenttä, Jorma Juhani, aluepalomestari, Merikarvia
Keskinen, Marjatta, verotarkastaja, Tuusula
Keto, Väinö, avainasiakaspäällikkö, Seinäjoki
Ketola, Pirjo Mirjami, ylikemisti, Pyhäjoki
Kettunen, Tuula Irmeli, HRD-päällikkö, Kerava
Kiiski, Markku Esa Kalevi, rehtori, Savonlinna
Kinnari, Anu Annikki, henkilöstöpäällikkö, Tuusula
Kinni, Jouni Rikhard, vanhempi myyntipäällikkö, Tampere
Kinnunen, Erkko Olavi, järjestelmäpäällikkö, Espoo
Kiuru, Matti Tapani, pankinjohtaja, Pori
Kivimäki, Leena Marjatta, sosiaalipalvelujen johtaja, Rauma
Kjerp, Mari Ann-Charlott, hankintapäällikkö, Uusikaarlepyy
Koikkalainen, Laila Sinikka, valvontapäällikkö, Heinola
Koivisto, Kari Jaakko, konttorinjohtaja, Tampere
Kolehmainen, Juha Kalevi, johtaja, Hämeenlinna
Kolehmainen, Kari Tapio, tuotantopäällikkö, Joroinen
Kontio, Pirjo Helena, kehittämispäällikkö, Joensuu
Korhonen, Sirkka-Liisa, tuotantopäällikkö, Rovaniemi
Korpela, Timo Tapio Vihtori, palomestari, Tampere
Korpelainen, Anneli, tietopalvelusuunnittelija, Helsinki
Korpinen, Esko Asseri, palvelupäällikkö, Tampere
Koskentalo, Mikko Lauri Emanuel, hankintapäällikkö, Nurmijärvi
Koskinen, Pentti Rainer, laitteistosuunnittelun ryhmäpäällikkö, Hausjärvi
Koskinen, Tuomo Aarno, palomestari, Hyvinkää
Kosunen, Kirsi Katriina, vastuualueen päällikkö, Mikkeli
Kovanen, Kai Kalevi, perintäpäällikkö, Mikkeli
Kovero, Pauli Juhani, ylitarkastaja, Helsinki
Kulmala, Kari Juhani, kansanedustaja, Rääkkylä
Kulmala, Pertti Aarne Antero, palopäällikkö, Loimaa
Kurikko, Teija Helena, ylitarkastaja, Espoo
Kurki, Auli Irmeli, toimistopäällikkö, Luvia
Kurki, Kimmo Juhani, tuotantojohtaja, Helsinki
Kuronen, Pekka Antero, Business Manager, Helsinki
Kuula, Raija Sisko Anneli, järjestelmäpäällikkö, Helsinki
Kuusela, Keijo Juhani, liikuntatoimen ylitarkastaja, Lieto
Kuvaja, Kari Olavi, tuotekehitysjohtaja, Tampere

L

Laaksonen, Timo Erik, kunnossapitopäällikkö, Turku
Laatikainen, Reija Tuulia, Head of Marketing and International Service, Helsinki
Laineenoja, Eija Maria, erityisasiantuntija, Huittinen
Lakka, Sakari, kiinteistöpalvelupäällikkö, Nurmijärvi
Lamminpää, Kyösti Kullervo, erikoistutkija, Helsinki
Larkka, Olli Ilkka Samuli, vastuuvalvoja, Helsinki
Latomäki, Timo Jaakko, laboratoriokehityspäällikkö, Seinäjoki
Lehtinen, Harri Sakari, rehtori, Parainen
Lehtinen, Jarmo Juhani, toimittaja, Espoo
Lehto, Jorma Kalevi, toimittaja, Espoo
Lehtonen, Heikki Olavi, toimitusjohtaja, Ikaalinen
Leikas, Arja Päivikki, vanhempi tutkijainsinööri, Espoo
Leinonen, Jarmo Lasse Kalevi, johtava tilintarkastaja, Helsinki
Leppäniemi, Seppo Robert, insinööri, Porvoo
Lind, Esko Olavi, ylitarkastaja, Rovaniemi
Lindberg, Erja Anita, pääsihteeri, Järvenpää
Lindroos, Arja Kyllikki, laadunvarmistuspäällikkö, Espoo
Lindström, Pasi Teuvo, konttorinjohtaja, Helsinki
Linnas, Tuula Marjatta, lehtori, Joroinen
Louhenkilpi, Kari Pekka, diplomi-insinööri, Espoo
Luhtala, Hannele Mervi Kyllikki, henkilöstöjohtaja, Kauhava
Luonsi, Antero Aleksi Olavi, vanhempi insinööri, Tampere
Luotonen, Mervi Kyllikki, tuottaja, Kaarina
Lyytinen, Mikko Anton, rikosylikomisario, Siilinjärvi

M

Marjunen, Jukka Kalervo, palopäällikkö, Salo
Matintalo, Jarmo Eino Sakari, aikuiskoulutusjohtaja, Kannus
Mattheiszen, Marja-Leena, neuvottelupäällikkö, Hausjärvi
Mattila, Eija Anneli, yliopettaja, Nurmijärvi
Melasniemi-Uutela, Heidi Maarit, yliaktuaari, Helsinki
Mensala, Ville Markus, palomestari, Helsinki
Merasto, Merja-Helena, puheenjohtaja, Helsinki
Merikanto, Tiina Johanna, toimittaja, Tampere
Meskus, Anna-Liisa, kunnanjohtaja, Vehmaa
Metsä-Ketelä, Osmo Ilmari, maanviljelijä, Jalasjärvi
Miettinen, Juha Antero, vanhempi järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Mikkola, Jarkko, ylitarkastaja, Hyvinkää
Muhonen, Heikki Kalervo, työterveyslääkäri, Helsinki
Mukkula, Esko Tapani, myyntijohtaja, Kouvola
Mustonen, Mikko, pitäjäneuvos, Sonkajärvi
Muttilainen, Erkki Aulis Tapani, vanhempi asiantuntija, Rauma
Mäenpää, Tarja Tuulikki, sovellusasiantuntija, Vantaa
Mäkinen, Asko Seppo Kullervo, avopalvelujen johtaja, Varkaus
Mäkinen, Eeva Liisa Kristiina, tarkastuspäällikkö, Rovaniemi
Mäkinen, Juha Olavi, geodeetti, Tampere
Mäkinen, Jukka Ensio, rahoituspäällikkö, Nokia
Mäkinen, Markku Olavi, rikoskomisario, Helsinki
Mäki-Teppo, Juhani Henrik, palotarkastaja, Nurmo
Mäyry, Helinä Marjukka, musiikin lehtori, Vantaa
Määttä, Päivi Hannele, tietoasiantuntija, Helsinki
Mört, Otto Aatos, puheenjohtaja, Nokia

N

Naukkarinen, Tarja Hannele, Senior Research Scientist, Turku
Niemelä, Juha Heikki, johtava tuloksellisuustarkastaja, Turku
Niemelä, Päivi Mirjami, ylitarkastaja, Naantali
Nieminen, Tapio Niilo Juhani, laadunohjauspäällikkö, Rauma
Niinivirta, Esa Uolevi, tarkastaja, Helsinki
Niskanen, Risto Tapani, ylitarkastaja, Espoo
Nissilä, Tapio Juhani, palomestari, Kokkola
Nordenswan, Henri Matti Magnus, hallintopäällikkö, Helsinki
Norilo, Maija, ylitarkastaja, Espoo
Noro, Tiina Marjaana, hammaslääkäri, yrittäjä, Vihti
Nummela, Hannu Mikael, talous- ja strategiajohtaja, Vihti
Nummila-Pakarinen, Auli Maritta, Engineer, Porvoo
Nurhonen, Pirjo Tellervo, suunnittelupäällikkö, Helsinki
Nurkkala, Veli Pekka Antti, rakennemekaniikan asiantuntija, Helsinki
Nurmela, Kari Viljo Valdemar, vastaava tutkija, Helsinki
Nurmela, Virpi Maaria, kansainvälisten asiain suunnittelija, Rovaniemi
Nurminen, Timo Tapani, aluepalomestari, Kauttua
Ny, Kaj Alfons, palomestari, Jalasjärvi
Nygren, Ari Heikki Antero, ympäristöinsinööri, Pirkkala
Nylund, Annika Vivian, stiftelsens kamrer, Helsingfors
Nyyssönen, Pasi Petteri, suunnittelija, Helsinki
Närhi, Ilkka Antero, ylitarkastaja, Kouvola
Näsi, Veli-Pentti Tapio, suunnittelupäällikkö, Helsinki

O

Oksanen, Kari Tapani, riskienhallintapäällikkö, Espoo
Onatsu, Jaana Ilona, intendentti, Helsinki
Orre, Kari Juhani, rovasti, Mäntsälä

P

Paajanen, Tiina Päivi Johanna, kehityspäällikkö, Vantaa
Paanajärvi, Eero Tapani, ylitarkastaja, Helsinki
Packalén, Jukka, johtaja, Järvenpää
Pajukoski, Leena Aino Marja, sivistystoimenjohtaja, Kangasala
Pakarinen, Unto Juhani, erityisasiantuntija, Vantaa
Palm, Maria Elisabet, ekonomichef, Nykarleby
Paloluoma, Pasi Juhani, palopäällikkö, Raisio
Parjanen, Lotta Maija Helena, opintoasiainpäällikkö, Tampere
Parkkila, Reijo Ilmari, toimistopäällikkö, Rovaniemi
Pekkala, Outi Kristiina, apulaisjohtaja, Haapavesi
Pellinen, Raili Ilona, tilapalvelupäällikkö, Suonenjoki
Peltonen, Jere Ilmari, turvallisuusneuvonantaja, Helsinki
Penninkangas, Mauri Tapani, pankinjohtaja, Alajärvi
Petäjä, Eeva-Liisa, yliaktuaari, Helsinki
Peuhkuri, Markus Mikael, laboratorioinsinööri, Espoo
Pietilä, Juha Tapani, tietohallintopäällikkö, Helsinki
Pirinen, Olli Pekka Tapio, yliaktuaari, Helsinki
Pirttimäki, Heimo Juhani, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Ähtäri
Pitkänen, Jani Petteri, palomestari, Helsinki
Pitkänen, Seppo Antero, maanviljelijä, Riihimäki
Pohjanen, Raimo Matias, myyntijohtaja, Tornio
Pohjasmäki, Jarmo Antero, johtaja, Tampere
Pohjolainen, Harri-Pekka, ylikomisario, Kuopio
Porevuo, Mervi Marju, johtava asiantuntija, Helsinki
Puhakka, Asko Paavali, lehtori, Joensuu
Pulkkinen, Anja Inkeri, amanuenssi, Oulu
Puntola, Irma Aulikki, talousjohtaja, Lempäälä
Puolakoski, Ari Olavi, ylikonservaattori, Porvoo
Pöllänen, Sisko Elsa Helena, opintoneuvoja, Helsinki

R

Raatikainen, Jukka Uolevi, tarkastuspäällikkö, Tuusula
Raitio, Mirja Kaarina, rikoskemisti, Helsinki
Rajamäki, Seija Marjatta, henkilöstöpäällikkö, Kouvola
Ranki, Mika Tapio Laurentius, ylikomisario, Hämeenlinna
Ranta, Tarja Anneli, ylitarkastaja, Helsinki
Rantala, Jari Tapio, tarkastuspäällikkö, Nurmijärvi
Rantala, Jukka, kotieläinasiamies, Tuusula
Rantalainen, Juha Tapani, lehtori, Lappeenranta
Rantanen, Riitta Liisa, kiinteistöpäällikkö, Lahti
Rastas, Jarmo Heikki Tapio, balettimestari, Helsinki
Rauhala, Saara Anneli, hallintojohtaja, Mänttä-Vilppula
Rautio, Pekka Tapio, myyntipäällikkö, Kajaani
Reiman, Marjut Helena, vanhempi asiantuntija, Siilinjärvi
Reinikainen, Jukka Mikko, päätoimittaja ja viestintäyrittäjä, Espoo
Reinikainen, Jussi Tapio, erikoistutkija, Helsinki
Reinistö, Krister Kalervo, järjestelmäasiantuntija, Porvoo
Reis-Kauria, Marjo Sinikka, implementointipäällikkö, Espoo
Relander, Timo Ilari, palvelupäällikkö, Helsinki
Riehunkangas, Eero Edvard, palvelupäällikkö, Oulu
Riikonen, Rainer Juhani, palvelupäällikkö, Joensuu
Rintala, Markku Tapio, palomestari, Pori
Rossi, Leena-Maija, yleiskaavapäällikkö, Jyväskylä
Ruokokoski, Martti, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Ruotsalainen, Kari Juhani, tekninen tarkastaja ja sähkötöiden johtaja, Vantaa
Räisänen, Jarmo, johtaja, Espoo

S

Saarinen, Asko Juhani, esimies, Helsinki
Sahlstén, Viljo Olavi, ammattikalastaja, Naantali
Salminen, Reijo Johannes, palomestari, Turku
Salo, Arto Sakari, tuotejohtaja, Lohja
Salo, Keijo Tapio, projektipäällikkö, Hanko
Salokangas, Heikki Juhani, ammattikalastaja, Pori
Salonen, Harri Tapani, aluepalomestari, Säkylä
Salonen, Maire Inkeri, tiedottaja, Vantaa
Salopino, Erkki Olavi, johtava konsultti, Tampere
Sammalkangas, Virpi Anita, palveluesimies, Revonlahti
Sarjo, Elsi Armi-Liisa, tarkastaja, Helsinki
Savola, Anne Maarit, ympäristöasiantuntija, Pori
Scholten, Anna-Maija, diplomi-insinööri, Leiden
Seikola, Aila Marketta, koulutuspäällikkö, Raisio
Seppinen, Soili Maarit Inkeri, erityisasiantuntija, Helsinki
Sevón, Minna Liisa, talouspalvelukeskuksen johtaja, Sipoo
Shibutani, Kati Anneli, ylitarkastaja, Espoo
Silvonen, Reijo Tapio Matias, päällikkö, Tampere
Simberg, Peter Henrik, lantbrukare, Raseborg
Simola, Heikki Juhani, orkesterimuusikko, Kerava
Suhonen, Pirjo Riitta, lehtori, Iisalmi
Suli, Jaana Maria, rehtori, Lapinlahti
Sundberg, Stefan Mikael, kunnanjohtaja, Soini
Suoheimo, Anu Pirke Maria, ylitarkastaja, Espoo
Suomala, Esko Juhani, agronomi, Eura
Suomalainen, Jorma Tapani, lehtori, Joensuu
Suomi, Sirpa Helena, lehtori, Forssa
Suominen, Anne, specialredaktör, Helsingfors
Suominen, Anne Hannele, tutkintosihteeri, Helsinki
Suonpää, Miikka Antero, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Jokioinen
Sutela, Arja Leena, pääsihteeri, Oulu
Swanljung, Maria Katarina, strukturstödschef, Vasa
Syrjälä, Satu Pauliina, sosiaalihuollon ylitarkastaja, Kuopio
Syvänen, Terhi Helena, työsuojelupäällikkö, Vantaa
Säilä, Eija, johtava laatukonsultti, Helsinki

T

Taimisto, Jukka Tapio, pankinjohtaja, Lieto
Taipale, Lauri Henrik Laurinpoika, johtava asiantuntija, Helsinki
Takala, Ritva Anita, hammaslääkäri, Virolahti
Tamminen, Jouni Eino Antero, kuljetusyrittäjä, Tampere
Tapanainen, Jukka Sakari, johtava prosessisuunnitteluinsinööri, Helsinki
Taskila, Matti Olavi, rehtori, Kannus
Teelmäki, Antti Kalevi, aluepalomestari, Kankaanpää
Tenkanen, Pasi Juhani, ylitarkastaja, Espoo
Tiits, Kalev, yliassistentti, Sipoo
Tikkakoski-Alvarez, Terttu Hannele, hoitotyön johtaja, Veteli
Tirkkonen, Jari Erkki Tapani, luottojohtaja, Järvenpää
Tommila, Timo Juhani, lehtori, Pori
Toppila, Arno Henrik, palvelupäällikkö, Kokkola
Toppila, Esko Matti, vanhempi tutkija, Helsinki
Toppila-Mörsky, Teija Tuulikki, rehtori, Kouvola
Tuohi, Raija Kyllikki, yliopettaja, Turku
Tuomi-Kyrö, Eeva-Liisa, informaatikko, Helsinki
Tuominen, Jussi Jaakko, ylitarkastaja, Helsinki
Turu, Erkki Johannes, projektipäällikkö, Vantaa
Turunen, Eija Katriina, museonjohtaja, Raahe
Tuusvuori, Timo Kalevi, peruskoulun rehtori, Raisio

U Uotila, Erkki Olavi Henrik, kehittämispäällikkö, Haarajoki
V

Vaak, Asko Juhani, palvelupäällikkö, Inkoo
Vainionpää, Timo Kalevi, toimitusjohtaja, Tampere
Vanhanen, Veli, KHT-tilintarkastaja, Siuntio
Vannesluoma, Riitta Elina, ylitarkastaja, Seinäjoki
Varakas, Jouko Mikko, tuotepäällikkö, Jyväskylä
Vatanen, Risto Heikki Juhani, lukion lehtori, Punkalaidun
Vaula, Sari, erityisasiantuntija, Helsinki
Weckman, Anders Stig-Göran, erikoistutkija, Espoo
Vepsä, Kimmo Jussi, rehtori, Ulvila
Verkasalo, Päivi Anne Marjatta, ylitarkastaja, Helsinki
Viljanen, Vesa Kullervo, osastopäällikkö, Helsinki
Villo, Maire Marjatta, farmaseutti, Sastamala
Vironmäki-Diedrichs, Susanna, baletinopettaja, Vantaa
Virtanen, Hannu Tapio, apulaisjohtaja, Pieksämäki
Virtanen, Jorma Juhani, aluepalomestari, Tarvasjoki
Virtanen, Jouko Kari Toivo, projektinjohtaja, Helsinki
Vitikainen, Seppo Antero, järjestelmäpäällikkö, Espoo
Vuolteenaho, Jaana Ulla Kaarina, kenttäpäällikkö, Janakkala
Vuorenmaa, Pasi Mauno Kristian, ylikomisario, Lapua
Väistö, Maija Helena, tarkastuspäällikkö, Petäjävesi
Väisänen, Jari Kauko Ensio, järjestelmäpäällikkö, Ristiina
Väkeväinen, Kari Asko Ensio, tuntiopettaja, Joensuu
Väliverronen, Paula Maria, ylitarkastaja, Espoo
Vättö, Juhani, vanhempi energia-asiantuntija, Hämeenlinna

Y Ylhä, Anssi Eino, paloinsinööri, Kaarina
Å  Åhlman, Jouko Jarmo Tapani, terveyskeskushammaslääkäri, Säkylä
 Yhteensä: 343
Alkuun
Suomen Leijonan ansioristi
A B C D E F G H I  J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å  Ä Ö
A

Aalto, Ari Tapani, yrittäjä, Salo
Aalto, Lea Irmeli, työllistämispäällikkö, Ii
Aalto, Riitta Leena, suunnittelija, Piikkiö
Ahlbäck, Lars Börje, avainasiakaspäällikkö, Mustasaari
Ahola, Pirkka Matti Antero, yrittäjä, Padasjoki
Airaksinen, Jouni Ensio, rakennusmestari, Rovaniemi
Aittamaa, Teemu Heikki Matias, rikoskomisario, Vantaa
Ala-Hukkala, Jarmo Juhani, asemamestari, Seinäjoki
Alajärvi, Pekka Juhani, metsänhoitaja, Espoo
Ala-Toppari, Martti Juhani, R&D Product Manager, Vaasa
Alhola, Merja Sisko, myyntipäällikkö, Vantaa
Andersson, Kai Erik, taksiyrittäjä, Espoo
Annala, Jukka Antero, kehittämispäällikkö, Ylöjärvi
Anttila, Ari Pekka, vierailupäällikkö, Panelia
Anttila, Jukka Kalervo, rakennuttamis- ja ylläpitojohtaja, Vantaa
Appelgren, Ari Pekka, yksikön päällikkö, Askola
Arkkila, Heli Mariaana, kauppiastoiminnanjohtaja, Kisko
Aro, Ari Ilmari, myyntijohtaja, Helsinki
Asplund, Elof Stig Evert, skatteombud, Mariehamn
Autio, Irma Helena, varhaiskasvatuksen johtaja, Hämeenkyrö
Auvinen, Taisto Armas, tekninen johtaja, Kemi

B

Backa, Anders Jan-Erik, ekonomi- och utvecklingsdirektör, Pedersöre
Backström, Marko Kalevi, lakimies, Espoo
Björk, Tapio Ensio, luotsi, Kotka
Blumfeldt, Imbi, anestesiologian lääkäri, Kärdla
Brown, Saara Maria, hallintopäällikkö, Siilinjärvi
Bäckström, Ralf Roland, bankdirektör, Vasa

C Calenius, Gunilla Cecilia, lektor vid grundskola, Kyrkslätt
D Dikert, Minna Anne Kristina, kirjastonjohtaja, Helsinki
E

Ehrnrooth-Jokinen, Pepita, servicekoordinator, Helsinki
Elmgren, Jörgen Ralph-Olof, lots, Porvoo
Elo, Tuija Helena, hallintojohtaja, Seinäjoki
Eloranta, Lasse Tauno, Construction Manager, Kouvola
Engvall, Stina Carita, lektor, Kristinestad
Eriksson, Bodil Ulla Maria, bibliotekschef, Pedersöre
Eriksson, Raimo Juhani, suunnittelupäällikkö, Espoo
Eriksson, Sven Erik Martin, lots, Suomussalmi
Eriksson, Åsa Elisabeth, miljöinspektör, Vasa

F

Fagerholm, Bror Gunnar Thommy, begravningsentreprenör, Saltvik
Forsström, Tarja Kaisa, yhtiölakimies, Turku
Frantz, Hans Rune, politices licentiat, Vasa
Fremleson-Mäkynen, Desiré, notarie, Vasa

G

Gavrilov, Veli Pekka, rikoskomisario, Joensuu
Gust, Steven Lane, Senior Associate, Porvoo

H

Haapaniemi, Tapio Kustaa Kalervo, toimitusjohtaja, Joensuu
Haaranen, Harri Tapani, ylietsivä, Vantaa
Hallbäck, Björn Gunnar Carl, Senior Expert, Maxmo
Halonen, Hilkka Helinä, sosiaalityöntekijä, toimitusjohtaja, Kemi
Halonen, Pertti Ilmari, myyntipäällikkö, Iisalmi
Hannonen, Riitta Susanna, neuropsykologi, Kotka
Hannu, Kari Juhani, tulliylitarkastaja, Tornio
Havo, Maija Helena, taloussuunnittelupäällikkö, Espoo
Hedman, Jerker Vilhelm, privatbankir, Kyrkslätt
Hedman, Merja Liisa, johtaja, Vantaa
Heikkilä, Mika Jukka, sijoitusjohtaja, Espoo
Heikkilä, Timo Sakari, pankinjohtaja, Iitti
Heikkilä, Timo Tapani, vapaa-aikatoimenjohtaja, Kuhmo
Heikkilä, Veijo Tapani, vesitalousasiantuntija, Pori
Heinonen, Veijo Seppo Olavi, konepäällikkö, Rajamäki
Helin, Anna Liisa Maria, luokanopettaja, Mäntsälä
Helin, Heikki, osastopäällikkö, Ylöjärvi
Helin, Ossi Juhani, rehtori, Salo
Helkala, Maarit Hannele, kouluttaja, Kouvola
Helkala, Vesa Markku Kalervo, projektiosaston asiantuntija, Harjavalta
Hella, Minna Kaarina, toimistopäällikkö, Lapua
Henttonen, Matti Kalevi, laadunvarmistuspäällikkö, Jämsä
Hentunen, Juha Pentti, projektipäällikkö, Jyväskylä
Hietamäki, Jouni Armas, teknisen asiakaspalvelun päällikkö, Nokia
Hietava, Vesa Lauri Tapio, palvelupäällikkö, Pori
Hiltunen, Anne Tuulikki, komisario, Nurmijärvi
Hiltunen, Petri Olavi, ylitarkastaja, Turku
Hirsimäki, Erkki Kullervo, hallinto- ja talousjohtaja, Kauhava
Hjulberg, Aila-Kaija, oppisopimussuunnittelija, Keminmaa
Holkeri, Hannu Tapani, myyntipäällikö, Tampere
Holm, Jaana Hannele, toiminnanjohtaja, Valkeakoski
Holm, Tuija Terhikki, psykologi, Hämeenlinna
Holmberg, Kirsi Maaria, palvelupäällikkö, Espoo
Holstein, Tuija Hannele, ylihoitaja, Porvoo
Honkala, Kari Tapani, luokanopettaja, Sievi
Honkanen, Hannu Veikko Mikko, rakennuttajainsinööri, Helsinki
Hostio, Hannu Markus, myyntijohtaja, Järvenpää
Hotti, Kari Ensio Juhani, ratkaisumyyjä, Kouvola
Huisko, Jukka Pekka Tapani, liikunnan lehtori, Juuka
Hujanen, Pauli Matti, asiakasvastuullinen johtaja, Kuopio
Huolman-Rihkajärvi, Merja, varhaiskasvatusjohtaja, Jämsä
Huovinen, Maarit Eva Inkeri, toimittaja, tietokirjailija, Helsinki
Hurmalainen, Anne Carita, tietopalvelupäällikkö, Espoo
Hurskainen, Martti Juhani, palvelupäällikkö, Hämeenlinna
Huttunen, Jorma Otto Antero, luokanopettaja, Polvijärvi
Hyppänen, Kaija Leena, sovelluspäällikkö, Vantaa
Hytönen, Päivi Sisko, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Hytönen, Risto Olavi, näyttämömestari, Riihimäki
Hyvärinen, Jarmo Juhani, asiantuntija, Helsinki
Hyvölä, Ari Jukka, maaseutumatkailuyrittäjä, Ähtäri
Hyvönen, Jukka Kalevi, rakennuttamispäällikkö, Ylöjärvi
Häkkinen, Anneli Auli-Maria, notaari, Helsinki
Hämäläinen, Timo Juhani, konepäällikkö, Lahti
Hänninen, Martti Tapani, projektipäällikkö, Jyväskylä
Hänninen, Seppo Tapio, palvelussuhdepäällikkö, Kaarina
Hänti, Matti Toivo Sulevi, ylikomisario, Mynämäki
Häyhä, Kyösti Sakari, rakennusmestari, Imatra
Höglund, Risto Gustaf, metsäasiantuntija, Savonlinna
Höysniemi-Iivonen, Leena Kristiina, lupapäällikkö, Lohja

I

Ikkelä-Koski, Tuulia Anne-Mari, oppimispäällikkö, Jyväskylä
Ikonen, Kiti Kirsi Hannele, apulaisrehtori, Lohja
Ikonen, Leena Maarit, suunnittelija, Espoo
Ikäheimo, Marko Petro Ensio, Director, Siilinjärvi
Illikainen, Veijo Matias, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Ranua
Immonen, Aarne Kalevi, toimittaja, Helsinki
Immonen, Erkki Kalevi, katupäällikkö, Imatra
Iso-Ilomäki, Juha-Pekka, vanhempi opettaja, Kuopio

J

Jaakkola, Arto Heikki Juhani, veroasiantuntija, Turku
Jaakkonen, Anna-Kaisa, aktuaari, Porvoo
Jaatinen, Antti Olavi, arkkitehti, Turku
Jalkanen, Tarja Sinikka, toimistonjohtaja, Jyväskylä
Jokinen, Anja Katariina, tuotantopäällikkö, Kuopio
Jordman, Matti Henrik, kehittämispäällikkö, Helsinki
Joutsen, Hanna-Kaisa, ylifarmaseutti, Helsinki
Junnila, Kaisu Irmeli, henkilöstöpäällikkö, Espoo
Juntunen, Kari Juhani, komisario
Juva, Kaisa Maria, johtava projekti-insinööri, Tampere
Jylhä, Eila Inkeri, koulutuspäällikkö, Turku
Jämsä, Jani Eero Kristian, vanhempi opettaja, Siilinjärvi
Jäntti, Eevariitta Kaarina, peruskoulun ala-asteen rehtori, Tuusniemi
Järvinen, Eija Irene, toimittaja, Helsinki
Järvinen, Laura Elina, asiantuntija, Kirkkonummi
Jääskeläinen, Eero Juhani, myyntijohtaja, Inari

K

Kajaste, Timo Kalevi, asemamestari, Oulu
Kakko, Tommy Antero, tarkastaja, Vantaa
Kalevi, Kirsti Maaria, vanhempi tutkija, Vantaa
Kanerva, Pekka Samuli, pääarkkitehti, Espoo
Kangasvieri, Lauri Sakari, osastopäällikkö, Kokkola
Kangosjärvi, Elli Margareta, kirjasto-kulttuuritoimenjohtaja, Muonio
Kannel, Risto Ilmari, tuotantopäällikkö, Laukaa
Karhu, Merja Jaana Kaarina, kauppias, Kouvola
Karhuvaara, Marjatta Maaria, perheasioiden yksikön päällikkö, Helsinki
Karila, Ritva Mirjam Aulikki, tilapäishoidon koordinaattori, Raisio
Karvinen, Arto, työnjohtaja, Leppävirta
Katainen, Liisa, psykologi, Iisalmi
Kauhanen, Ritva Maarit, kehittämispäällikkö, Rovaniemi
Kaukola, Ulla Kristiina, lehtori, Vantaa
Kauppi, Ari Antero, maaseutupäällikkö, Tyrnävä
Kaurila, Markku, kehitysjohtaja, Pöytyä
Kauvosaari, Arja Marja Helena, verotarkastaja, Kemi
Keinänen, Arja Hannele, tuotekehitysosaston päällikkö, Kajaani
Keinänen, Eero Olavi, toimistopäällikkö, Ruukki
Kemppainen, Kari Matti Antero, tarkastaja, Rovaniemi
Keso, Merja Hannele, riskienhallintapäällikkö, Tampere
Kesti, Simo Jaakko Kalervo, maanviljelijä, Pori
Kilpeläinen, Juha, maanviljelijä, Leppävirta
Kivelä, Veikko Sakari, tuotantoesimies, Lohja
Kivinen, Veli Heikki, henkilöstöpäällikkö, Mänttä-Vilppula
Kiviniemi, Esko Johannes, luottoriskipäällikkö, Rovaniemi
Koistinaho, Ilmo Tapio, ympäristöpäällikkö, Ylivieska
Koistinen, Risto Santeri, rahoituksen ja tarkastuksen asiantuntija, Oulu
Koivisto, Jukka Eerik, notaari, Helsinki
Koivuhovi, Eeva-Maritta, ohjelmahankkija, Helsinki
Koivunen, Petri Kalevi, voimalaitoksen päällikkö, Salo
Koivusalo, Jyrki Tapio, Product & Process Quality Manager, Vaasa
Kokko, Arja Anita, notaari, Hämeenlinna
Kokko, Raija-Liisa, palveluesimies, Oulu
Kokkonen, Pekka Olavi, komisario, Järvenpää
Korhonen, Ari Pekka, tutkija, Helsinki
Korhonen, Kaija Anneli, maanviljelijä, Lapinlahti
Korhonen, Leila Marja, henkilöstöhallinnon päällikkö, Vantaa
Korhonen, Päivi Marjatta, maaseutuyrittäjä, Paltamo
Korhonen, Riitta Liisa, erikoislaboratoriomestari, Kuopio
Korhonen, Terttu Inkeri, hallintohoitaja, potilasasiamies, Iisalmi
Korpela, Maija-Kaarina, Sokos- ja Emotion -ryhmäpäällikkö, Tampere
Kortesoja, Anssi Juha, liikenneohjaaja, Seinäjoki
Koskinen, Ari Jukka, teknologiapäällikkö, Pori
Koskinen, Minna Heljä Kristiina, yli-insinööri, Jyväskylä
Kuikka, Tapani, Service Unit Manager, Turku
Kuiri, Eeva Mirja Helena, psykologi, Joensuu
Kuisma, Pauli Kalevi, projektipäällikkö, Harjavalta
Kuittinen, Tero Juhani, toiminnanjohtaja, Liperi
Kujansuu, Seppo Juhani, maanviljelijä, Jämijärvi
Kulju, Seppo Aukusti, matematiikan ja fysiikan lehtori, Toholampi
Kunnas, Pekka Tapio, koneyrittäjä, Värtsilä
Kuoksa, Ilpo Jukka Olavi, insinööri, Rovaniemi
Kuotesaho, Ari Ilkka, insinööri, Kempele
Kurtelius, Lassi Eero Juhani, maanviljelijä, Sonkajärvi
Kurtti, Pekka Tapani, matemaattisten aineiden lehtori, Isokyrö
Kytölä, Ilpo Johannes, tilapalvelujohtaja, Hämeenkyrö
Kärkkäinen, Seija Tellervo, hyvinvointijohtaja, Kiuruvesi
Kääpä, Erkki Mikko Samuli, kauppias, Helsinki
Körkkö, Kaisu Marjaana, Development Unit Manager, Lieto

L

Laakso, Tapio Johannes, kehitysjohtaja, Raisio
Lahtinen-Kuortti, Terhi Katriina, maitotilayrittäjä, Ikaalinen
Laiho, Jukka Tapani, palotarkastaja, Porvoo
Laine, Arja Helena, veroasiantuntija, Vantaa
Laitila, Terttu Mirjami, emäntä, Hämeenkyrö
Laitinen, Pirjo Kristiina, pääsuunnittelija, Lahti
Lampola, Kim Erik, Manager R&D, Helsinki
Lankila, Sirkka Kaarina, talousarviopäällikkö, Rovaniemi
Lappinen, Päivi Helena, sivistystoimenjohtaja, Evijärvi
Lappi-Seppälä, Jyrki Juhani, kirjallisuuden suomentaja, Helsinki
Latva-Kiskola, Timo Matias, Product Line Manager, Vaasa
Laukkanen, Olli Tapio, Senior Project Manager, Helsinki
Lehtimaja, Irma Elisabeth, toiminnanjohtaja, Helsinki
Lehtonen, Mikko Lennart Juhani, päällikkö, Turku
Leinonen, Anna-Riitta, palvelupäällikkö, Ylivieska
Leppihalme, Tellervo Säde Päivikki, Senior Structurer, Nummela
Lindell, Anne Irmeli, perunkirjoittaja, Helsinki
Lindgrén, Allan Jan Mikael, elnätschef, Saltvik
Lindh, Denise Helene, luokanopettaja, Loviisa
Lindroos, Heikki Juhani, osastopäällikkö, Järvenpää
Lindström, Alf Sigurd, kaavoituspäällikkö, Akaa
Lindström, Jari Olavi, liikennepäällikkö, Vihti
Linna, Eeva-Kaisa, erityisasiantuntija, Lohja
Linnilä, Jukka Antero, toimitusjohtaja, Kiuruvesi
Lintunen, Paula Kaarina, johtava hoitaja, Sodankylä
Lipasti, Pirjo Irmeli, johtava suunnittelija, Helsinki
Ljungberg, Teuvo Einar, Sotasokeat ry:n puheenjohtaja, Helsinki
Loponen, Maija Hannele, johtava hoitaja, Hirvensalmi
Lundström, Jaana, psykolog, Mariehamn
Lusa, Juha Jarmo Tapani, sovittelutoimiston johtaja, Seinäjoki
Lähteenmäki, Sauli Pellervo, maanviljelijä, Rusko
Lövgren, Harri Alfred, projektikoordinaattori, Mynämäki

M

Magdud, Tuula Riitta, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Teheran/Helsinki
Malmberg, Bengt Olof, överlärare, Enklinge
Marjeta, Ari Kaleva, valtuuston puheenjohtaja, Lieksa
Martin, Minna-Leena Johanna, psykologi, Raisio
Marttila, Seija Annikki, hallintojohtaja, Pornainen
Matikainen, Mirja Kaarina, myyntipäällikkö, Savonlinna
Matikainen, Timo Ari, tuotelinjajohtaja, Lempäälä
Matilainen, Olli Pekka, tarkastaja, Helsinki
Mattila, Ismo Juhani, myymäläpäällikkö, Valkeakoski
Maukola-Juuso, Sirpa Helena, toimitusjohtaja, Lahti
Meronen, Martti Eino Einari, hankintainsinööri, Valkeakoski
Mesimäki, Matti Veli Olavi, asiantuntija, Rovaniemi
Miekkoniemi, Ritva, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Moberg, Jan Övald, expeditionschef, Åbo
Moilanen, Terhi Johanna, diplomi-insinööri, Hausjärvi
Muilu, Eero Juhani, järjestelmäasiantuntija, Lapua
Musikka-Siirtola, Mirja Marjatta, vastaava psykologi, Tampere
Mustonen, Seija Inkeri, työllisyyspalveluiden päällikkö, Tyrnävä
Myllykoski, Juha Matti Kalervo, Senior Project Manager, Mustasaari
Myllymäki, Jukka Pekka, komisario, Oulu
Mäkelä, Altti Kalevi, investointipäällikkö, Pori
Mäkelä, Ann-Helen Monika, rektor, klasslärare, Evijärvi
Mäkelä, Carita Margareta, överskötare, Vasa
Mäkelä, Hannu Risto Tapani, maanviljelijä, Hämeenlinna
Mäkelä, Hannu-Pekka, liikenneohjaaja, Keminmaa
Mäkelä, Pasi Tapani, kunnossapitopäällikkö, Nakkila
Mäkeläinen, Sari Hannele, sivistystoimenjohtaja-rehtori, Pertunmaa
Mäkiniemi, Ritva Kyllikki, toimitusjohtaja, Kauhava
Mäkitalo, Martti, agrologi, Koski Tl
Mäntynen, Jari Juhani, hankintapäällikkö, Jyväskylä
Määttä, Vesa-Matti Aukusti, ympäristöinsinööri, Rovaniemi

N

Naukkarinen, Eeva-Liisa, sosiaali- ja terveysjohtaja, Enonkoski
Niemelä, Anna-Liisa, projektikoordinaattori, Helsinki
Niemelä, Mauri Juhani, koulutusmestari, Turku
Niemi, Eino Juho, vanhempi käyttöpalveluinsinööri, Sastamala
Niinikoski, Eija-Riitta Annikki, kehityspäällikkö, Nivala
Niinisalo, Esa Arto Tapani, varatoimitusjohtaja, Kuusamo
Niiranen, Aino Liisa, sosiaali- ja terveystoimen johtaja, Keminmaa
Niiranen, Aune Anitta Irene, sovellussuunnittelija, Vihti
Nikanne, Jyrki Johannes, psykologi, Vihti
Nikkola, Jukka Arto, projektipäällikkö, Espoo
Nikupaavo, Marjut Aliina, QC Specialist Team Leader, Helsinki
Nivalainen, Timo Jukka, Head of Product Management, Helsinki
Nokso-Koivisto, Timo Kalervo, matemaatikko, Helsinki
Nopanen, Sari Seija Tuulikki, tuoteryhmäjohtaja, Tampere
Norrbo, Ulla Tiina, nuoriso- ja liikuntasihteeri, Isojoki
Novari, Heidi Maria Kristiina, asiantuntija, Pori
Nuutinen, Anne Maritta, maaseutupäällikkö, Rovaniemi
Nyberg, Susanne Maria Åkesdotter, privatbankir, Helsingfors
Näveri, Ari Veikko, projektipäällikkö, Riihimäki

O

Ohls, Jukka Edvin, rahoitusjohtaja, Espoo
Oikarinen, Arto Olavi, maanviljelijä, Ristijärvi
Oinonen, Anneli Marjatta, verotarkastaja, Helsinki
Ojanperä, Vesa Samuel, komisario, Seinäjoki
Ojansuu, Harri Kaarle Kullervo, teknologia-asiantuntija, Tampere
Oranta, Pasi Valdemar, toimitusjohtaja, Salo
Ovaska, Matti Juhani, resurssipäällikkö, Ylöjärvi

P

Pajula, Lea Maritta, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Pakisjärvi, Pentti Albert, konttorinjohtaja, Tornio
Parkkinen, Sanna Marja Annukka, luokanopettaja, Liperi
Partanen, Tommi Petteri, arkistonhoitaja, Helsinki
Parviainen, Hannu Eero Juhani, metsätalousinsinööri, Heinola
Paulasaari, Harri Kalervo, Project Operations Manager, Vaasa
Pehkonen, Juho Tapani, ylirajavartija, Lieksa
Pekkala, Merja Kaarina, pitopalveluyrittäjä, Iitti
Pekkala-Vilhunen, Pirjo Helena, perusturvajohtaja, Ranua
Pekkinen, Jari Veikko, Sales Manager, Lempäälä
Peltola, Janne Ensti Ilmari, yrittäjä, Kiuruvesi
Peltonen, Kari Lauri, liikennepäällikkö, Seinäjoki
Pennanen, Pertti Tapani, näyttelypäällikkö, Tampere
Penttilä, Sirpa-Liisa, ylitarkastaja, Helsinki
Perttula, Olavi Matti Elias, liikennekoordinaattori, Kerava
Pienräihä, Anne Mari, vuoromestari, Kuopio
Pietilä, Jukka Väinämö, tekninen johtaja, Pornainen
Piipari, Eija Maritta, myyntijohtaja, Mikkeli
Piironen, Riitta Helena, koulutuspäällikkö, Helsinki
Pitko, Taimi Bertta Marketta, ostopalveluohjaaja, Lappeenranta
Pitkänen, Ilpo Antero, yrittäjä, Rääkkylä
Pitkänen, Jukka Antero, valmistuspäällikkö, Joensuu
Pitkänen, Tuula Anneli, arviointiylihoitaja, Tampere
Piuva, Pekka Johannes, Department Manager, Kemi
Pohjola, Leena Maria, palvelukeskuksen johtaja, Kouvola
Poikonen, Kauko Juhani, lähetysohjaaja, Kirkkonummi
Pulkkinen, Pasi Pellervo, maatalousyrittäjä, Juva
Pulli-Marjakangas, Seija Sinikka, apulaisrehtori, Ylivieska
Puputti, Marika Tuulikki, tietopalvelupäällikkö, Tampere
Puranen, Ulla Marja-Leena, tarkastaja, Järvenpää
Purmonen, Ari Juhani, myymäläpäällikkö, Liperi
Purojärvi, Heidi Kaarina, 4H-toiminnanjohtaja, Ikaalinen
Puustinen, Toini Helena, ylitarkastaja, Kuopio
Pyhtinen, Osmo Antero, myyntijohtaja, Oulu
Pyöriä, Esa Tapani, kanttori, Savonlinna
Pänttönen, Ari Antero, Sales Director, Lahti
Pääkkönen, Matti Kalervo, tiemestari, Kuhmo
Pääkkönen, Sari Aulikki, asiakaspalvelupäällikkö, Kuhmo
Pöllänen, Ari Alpo, teollisuuspalopäällikkö, Raahe
Pöyhiä, Merja Inkeri, kaupunginpuutarhuri, Vihti
Pöyhönen-De Almeida Santos, Raija, osastosihteeri, Brasilia/Kerava

R

Rahko, Markku Jaakko Juhani, maanviljelijä, Tyrnävä
Rahkola, Soini Johannes, urakointipäällikkö, Ii
Raiskila, Risto Erkki Juhani, luotsi, Kokkola
Raitio, Lasse Armas, toimittaja, Parainen
Raittila, Jarmo Kalevi, teknologia-asiantuntija, Tampere
Rajamäki, Pentti Antero, yksikönjohtaja, Helsinki
Ranta, Jyrki Risto, kuljetuspäällikkö, Kouvola
Rantanen, Anna Kaarina, rehtorin assistentti, Jyväskylä
Rauhala, Jouni Tapani, suunnittelija, Rovaniemi
Rautio, Heli Maarit, sosiaali- ja lähityön aluepäällikkö, Helsinki
Reiman, Raimo Jouni Ilmari, yritysasiantuntija, Kemi
Rekola, Jukka Atte Ensio, myymäläpäällikkö, Riihimäki
Repo, Yrjö Heikki, liiketoiminta-assistentti, Vihti
Riiali, Jari Kalevi, rikoskomisario, Raisio
Riihioja, Hannu Olavi, yrittäjä, asianajaja, Seinäjoki
Rinne, Kalervo Johannes Henrikki, toimiupseeri, Kitee
Ritvonen, Iiro Väinö Tapani, tuoteryhmäpäällikkö, Helsinki
Roimola, Veikko Juhani, metsäasiantuntija, Miehikkälä
Romo, Jouko Antero, maankäyttöteknikko, Kangasniemi
Rosenbröijer, Rolf-Peter, luottojohtaja, Espoo
Rossi, Pekka Kaarlo Sakari, laatu-ja kehityspäällikkö, Helsinki
Rouvala, Christina, hallintoylihoitaja, Porvoo
Runnakko, Teijo Tapio, järjestelmäasiantuntija, Rovaniemi
Ruohomäki, Ari Kauko, Chief Underwriter, Espoo
Rusi, Seppo Vilho Juhani, järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Ruusu, Pauliina Maaria, informaatikko, Turku
Rytkönen, Juha Antero, talousjohtaja, Vantaa
Ryösä, Teija Liisa, tuottaja, Sastamala
Råman, Henna-Maria, erityisluokanopettaja, Nivala
Råstedt, Karl Gunnar, fabrikschef, Raseborg
Röpelinen, Pekka Johannes, suunnittelupäällikkö, Raahe

S

Salminen, Lea Kyllikki, koulutusasiantuntija, Lahti
Salmivaara, Maija Anneli, toimitusjohtaja, Kuusamo
Salo-Kivinen, Heli-Marja, ylihoitaja, Kokemäki
Sandell, Harri Antero, liikenteenharjoittaja, Espoo
Saramäki, Eija Talvikki, kirjastotoimenjohtaja, Pirkkala
Sartjärvi, Hannele, tiedottaja, Nurmijärvi
Savioja, Simo Juhani, ylikonstaapeli, Turku
Selander, Maarit Hannele, ylihoitaja, Lempäälä
Selonen, Jarmo Antero, ylitarkastaja, Hämeenlinna
Seppälä, Heikki Kalle Albert, kalustosuunnittelija, Hämeenlinna
Seppälä, Kari Antero, asiantuntija, Helsinki
Shemeikka, Petri Juhani, tutkija, Helsinki
Siirava, Anne Kielo Irmeli, yksityispankinjohtaja, Rauma
Silander, Jukka-Pekka Ilari, konepäällikkö, Espoo
Siltala, Sirkka Liisa, ylitarkastaja, Lahti
Similä, Pekka Antero, hankintapäällikkö, Raahe
Simonen, Tuula Hannele, notaari, Helsinki
Simula, Vesa Pekka, metsätalousinsinööri, Vaasa
Sirén, Gun Christina, äldreomsorgschef, Pargas
Sivula, Jouko Olavi, insinööri, Ylöjärvi
Sjöblom, Leif Ilari, palotarkastaja, Espoo
Sjöblom, Susanne Ulrika, kommunsekreterare, Lovisa
Snellman, Erja Ritva Anita, hankintapäällikkö, Helsinki
Snellman, Jorma Kalevi, kehityspäällikkö, Jyväskylä
Soini, Minna Tuulikki, notaari, Helsinki
Sorjonen, Vesa, logistiikka-asiantuntija, Helsinki
Strandberg, Kjell-Erik Arvid, järjestelmäasiantuntija, Raasepori
Ström, Jarmo Anselmi, käyttöpäällikkö, Espoo
Sundfors, Kaj Hans Mikael, palotarkastaja, Kokkola
Sundström, Merja Marianne, projektipäällikkö, Helsinki
Suomela, Pekka Antero, teknologia-asiantuntija, Kaarina
Suominen, Leena Maija, ylihoitaja, Turku
Suominen, Tapio Antero, kokoelmapäällikkö, Tampere
Svanström, Pirjo Maija-Liisa, projektipäällikkö, Helsinki
Säilynoja, Arto Juhani, väylätarkastaja, -
Sääskilahti, Jussi Rauno Jaakko, insinööri, Oulu

T

Taipale, Satu Inkeri, Controller, Lappeenranta
Taka, Unto Tapani, asiantuntija, Porvoo
Tamminen, Esa Tapio, vanhempi prosessiasiantuntija, Espoo
Tanskanen, Katja Maria, farmaseutti, Liperi
Tapanimäki, Kaija Marjatta, järjestelmäasiantuntija, Helsinki
Tarhala, Veijo Olavi, pääsuunnittelija, Loviisa
Tarkkonen, Sylvia Annikki, verotarkastaja, Oulu
Tervahauta, Jari Kullervo, projektipäällikkö, Riihimäki
Tiainen, Maijaterttu Maria, ylihoitaja, Savonlinna
Tikka, Ritva Helena, sosiaalijohtaja, Nurmes
Tikkanen, Jari Matti, luomutuotannon erityisasiantuntija, Kokkola
Toikkanen, Jouni Tapio, toiminta-alueen johtaja, Helsinki
Toivanen, Irma Marjatta, perusturvajohtaja, Liminka
Toivola, Asko Arvo Sakari, toimitusjohtaja, Vantaa
Topi, Risto Kalevi, perheasianneuvottelukeskuksen johtaja, Savonlinna
Toppinen, Eila Maria, sivistystoimenjohtaja, Rautjärvi
Toukkari, Pia-Mariana, täydennyskoulutuspäällikkö, Ristiina
Tserni-Puittinen, Lea Anneli, kirjastotoimenjohtaja, Lieksa
Tuikka, Liisa Marketta, luokanopettaja, Muonio
Tuovio, Mikko Tapio, markkinointipäällikkö, Helsinki
Tuppurainen, Hannu Aapeli, perusturvajohtaja, Ähtäri
Turtinen, Juha-Pekka, vanhempi myyntipäällikkö, Hyvinkää
Tylli, Jukka Tapani, komisario, Kouvola
Tynkkynen, Markku Timo Olavi, tarkastaja, Helsinki
Tynnilä, Päivi Marjatta, Management Partner, Espoo
Tåg, Kurt Niclas, servicechef, Sibbo
Törmikoski, Sirpa Riitta Anneli, järjestöagrologi, Kärsämäki

U

Uimonen, Anna-Liisa, erityisluokanopettaja, Savonlinna
Ukkonen, Raimo, tuotelinjajohtaja, Tampere
Ulvinen, Hannu Heikki Elias, tiimiesimies, Lapua
Ura, Ari Jukka, asemamestari, Vaasa

V

Vainonen, Anneli Orvokki, ylitarkastaja, Akaa
Valli, Satu Helena, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Valtanen, Jorma Juhani, teollisuuspalomestari, Valkeakoski
Vanhala, Tarja Hannele, musiikin lehtori, Tornio
Varinen, Kirsti Anneli, konttorinjohtaja, Kannus
Varis, Mervi Helena, insinööri, Tuusula
Vatanen, Mervi Kaarina, joukkoliikennesuunnittelija, Kirkkonummi
Vehmas, Jaakko-Pekka, tuotelinjajohtaja, Luoma
Vepsäläinen, Markku Johannes, kuljetusyrittäjä, Pieksämäki
Vesterinen, Johanna Sari, sivistysjohtaja, Kuopio
Westerinen, Kai Olavi, rakennusmestari, Rusko
Westerlund, Ann Kerstin Elisabet, biträdande rektor, Mariehamn
Westerlund, Kenth Kurt Erik, kamrer, Saltvik
Vidgren, Merja Päivikki, kirjanpito- ja veropäällikkö, Äänekoski
Vierimaa, Pekka Tapio, Senior Program Manager, Espoo
Viitala, Jari Tapani, vanhempi myyntipäällikkö, Tampere
Viitanen, Eva Maria, palvelupäällikkö, Helsinki
Wikberg, Kjell Anders, utbildningsplanerare, Vasa
Wiklund, Peter Johan Vilhelm, kreditdirektör, Vasa
Wikström, Tommy Erik, viestintäpäällikkö, Helsinki
Viljakainen, Jukka Ilmari, myymäläpäällikkö, Äänekoski
Virkamäki, Heli Maija Johanna, arkkitehti, Helsinki
Wuolteenaho-Soralahti, Mervi, koulunjohtaja, Raahe
Vuorenpää, Leena Anneli, hallintopäällikkö, Nurmijärvi
Vuori, Mika Tapani, toimitusjohtaja, Porvoo
Vuorinen, Lauri Otto Johannes, konepäällikkö, Vaasa
Välimäki, Erkki Jaakko, tuotekehityksen projektihallinnan päällikkö, Kangasala
Värre, Reija Marja Helena, asianajaja, Rauma
Väänänen, Erkki Tapio, sivistystoimenjohtaja, rehtori, Utajärvi

Y

Ylinen, Markku Tapani, tuotepäällikkö, Ylöjärvi
Ylipekkala, Jouko Olavi, liikenneohjaaja, Oulu
Yliportimo, Seppo Arvid, verotarkastaja, Vaasa

Å Åkerström, Birgitta Mirjami, henkilöstösuunnittelija, Hausjärvi
Ö Örn, Allan Artur Valfrid, verkställande direktör, Vörå
Yhteensä: 449
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein 

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y  Z Å Ä Ö

A

Aalto, Kari Antero, kunnossapitopalvelupäällikkö, Kemi
Aalto, Marja Kaarina, opettaja, Kauhajoki
Aaltonen, Erja Tellervo, hieroja, Urjala
Aaltovirta, Sari, ryhmäpäällikkö, Porvoo
Aarikka, Leena-Sisko, ympäristöagrologi, Koski Tl
Aarnio, Juha Matti Kalervo, kihlakunnanulosottomies, Vantaa
Aarnio, Mirja Maaret, syyttäjänsihteeri, Raisio
Abrahamsson, Leo Juhani, mittaustyöpäällikkö, Lohja
Abrahamsson, Stina Teresia, maksatustarkastaja, Parainen
Ahlstén, Tuija Marketta, asiantuntija, Kauniainen
Aho, Keijo Edvard, marketpäällikkö, Nivala
Ahola, Hilpi Pirkko Kristiina, Senior Delivery Coordinator, Rovaniemi
Ahonen, Anni Kyllikki, veroasiantuntija, Jyväskylä
Ahonen, Aulis Olavi, tuotantoinsinööri, Lempäälä
Ahonen, Tiina Annuli, yrittäjä, Ulvila
Ahonen, Tuuli Marianne, rikosylikonstaapeli, Vaasa
Ahonen, Vuokko Kaarina, talousasiantuntija, Sulkava
Akiola, Anitta, viestintäsihteeri, Järvenpää
Ala-aho, Arja Anneli, assistentti, Vaasa
Alajoki, Jarmo Juhani Mikael, maatalousyrittäjä, Jalasjärvi
Ala-Mutka, Erkki Henrik, ylipainaja, Janakkala
Alander, Eira Kaarina, konttorinjohtaja, Paimio
Alanen, Ari Tapio, rikosylikonstaapeli, Iisalmi
Alanko, Gun Lilian Marita, koordinator, schemaläggare, Evijärvi
Alaoja, Markku Olavi, taksiyrittäjä, Pello
Alasaari, Seppo Mikael, alkionsiirtoseminologi, Nivala
Alavahtola, Timo Tapio, paloesimies, Oulu
Alentola, Olavi Ilmari, maanviljelijä, Vesilahti
Alikirri, Tarja Aulikki, päivittäissijoittelija, Lieto
Altonen, Juha Pekka, rahoituspäällikkö, Espoo
Anetjärvi, Arto Ensio, lehtori, Ikaalinen
Antas, Mats Gustav, jordbrukare, Lappträsk
Antila, Ari-Matti, erikoissuunnittelija, Espoo
Anttila, Pirkko Kaarina, ruokapalveluiden suunnittelija, Espoo
Anttila, Päivi Kaarina, assistentti, Vantaa
Anttinen, Juha Pekka Kalervo, ylikonstaapeli, Nummela
Anttonen, Päivi Helena, kalastusmestari, Laukaa
Ariniemi, Kari Aulis, laboratoriotutkija, Pornainen
Arkkila, Erkki Kalevi, pankinjohtaja, Loimaa
Aro, Simo Kalervo, haastemiesten esimies, Seinäjoki
Arvola, Matti Juhani, kuljetuspäällikkö, Seinäjoki
Asiala, Pirjo Elisabet, tuottaja, Helsinki
Asikainen, Salme Anneli, erikoissairaanhoitaja, opettaja, Savonlinna
Asikainen, Taru Marketta, asiantuntija, Joensuu
Aspen, Henry, toimitusjohtaja, Chatworth
Autio, Hilkka Kyllikki, veroasiantuntija, Rovaniemi
Autio, Pirjo, työterveyshoitaja, Lappeenranta
Auvinen, Ahti Kullervo, tarkastaja, Kauniainen

B

Barkar, Anders Mikael, vanhempi myyntipäällikkö, Turku
Björkbacka, Harri Tapio, rakennustarkastaja, Alajärvi
Björklund, Kim Christian Mikael, skiftförman, Jakobstad
Björklund, Nina Estelle, tietoasiantuntija, Helsinki
Blomerus, Satu Aila Irmeli, asiantuntija, Helsinki
Blomqvist, Helene Christina, översättare, Helsinfors
Bonsdorff, Suvi-Päivikki, purseri, Helsinki
Bäckström-Andersson, Eva Susanna, Project Manager, Helsinki

C

Carlsson, Tuula Aino Helena, osastosihteeri, Kokkola
Collanus, Silja Anita, raaka-ainesuunnittelija, Porvoo

D

Dahla, Janina Monika, minneskoordinator, Pargas
Dahlgren, Leif Krister, byggnadsinspektör, Malax
Dahlqvist, Timo Raine Waldemar, projektipäällikkö, Helsinki

E

Enckelman, Sirkka-Liisa, tarkastaja, Helsinki
Englund, Ulla-Leena Maria, kuntoutussuunnittelija, Helsinki
Eriksson, Max Mikael Harald, ylikonstaapeli, Porvoo
Erkheikki, Raimo Juhani, ekonomi, Porvoo
Erkilä, Kari Kalervo, veturinkuljettaja, Kuopio
Esala, Antti, maanviljeljä, Honkajoki
Eskola, Ritva Annikki, sijoitusjohtaja, Helsinki
Eskola, Seija Inkeri, kehittämispäällikkö, Tuusula

F

Fellman, Frank Henrik Benjamin, överkonstapel, Jomala
Forsberg, Sven Eric, Reinsurance Security Analyst, Helsinki
Forsblom, Greger Ulf Ingmar, jordbrukare, Pedersöre
Forsstén, Jarmo Esko Olavi, asiakasneuvoja, Mikkeli
Friberg, Pirkko-Liisa Mirjam, kotisairaanhoitaja, Kustavi
Friman, Aarne Juho, Project Manager, Nastola
Frondén, Kerstin Elisabeth, avdelningsskötare, Raasepori
Fågel, Heikki Matti Juhani, hallintopäällikkö, Pori

G

Genberg, Gösta Nils Erik, vägmästare, Malax
Granqvist, Raili Marianne, tulliylitarkastaja, Helsinki
Granö, Sari Anneli, tuotantopäällikkö, Vaasa
Gröhn, Birgit Linnea, pääluottamusmies, Lohja
Grönlund, Erik Antero, Flight Planning Support, Lido Administrator, Helsinki
Grönlund, Lea Laila, ATK-käyttöpäällikkö, Helsinki
Grönroos, Oili Marita, lastenkodinjohtaja, Sipoo
Gulphe-Aminoff, Anne-Brigitte, markkinointisuunnittelija, Kirkkonummi
Guttorm, Väinö Ola Jooseppi, asiakasneuvoja, Utsjoki

H

Haakana, Marko Antero, hitsaustyönjohtaja, Turku
Haanperä, Esa-Taavi Kaarlo, koneyrittäjä, Mynämäki
Haanperä, Kirsti Tuulikki, päätoiminen tuntiopettaja, Turenki
Haapaniemi, Pauli Kalevi, yrittäjä, Ikaalinen
Hakala, Petri Juha, rikosylikonstaapeli, Turku
Hakala, Sisko Anita, kiinteistövälittäjä LKV, Joroinen
Hakala-Kovanen, Eija Tuulikki, johdon sihteeri, Helsinki
Hakalisto, Jarmo Juhani, metsäasiantuntija, Imatra
Hakulinen, Jouni Kalevi, ylikonstaapeli, Imatra
Halinen, Kimmo Jarkko Olavi, International Category Manager, Haarajoki
Haliseva, Erkki Antero, taksiyrittäjä, Sastamala
Hallasuo, Martti Ilmari, yrittäjä, Seinäjoki
Halme, Sari Tuija Sinikka, asiantuntija, Espoo
Halme, Tommi Petteri, virastomestari, Espoo
Halmela, Seija Kyllikki, sairaanhoitaja, Pori
Hanhikangas, Mirja Kaarina, erityisluokanopettaja, Ikaalinen
Hanhilampi, Tapio Reijo, kunnossapitoinsinööri, Harjavalta
Happo, Jarmo Tapani, ylikonstaapeli, Hyvinkää
Harju-Autti, Esko Veli Petteri, luottamushenkilö, Rovaniemi
Hartonen, Ari Armas, varastotyöntekijä, pääluottamusmies, Mäntyharju
Hassi, Hannu Tapio, vuoroesimies, Hailuoto
Hassinen, Hannu Sakari, asiakasvastaava, Liperi
Hatunen, Matti Juhani, aluemestari, Pyhäranta
Hauki-Kauppila, Carita Elisabet, kuntoutussuunnittelija, Helsinki
Hautala, Heikki Antero, ylivartija, Pietarsaari
Hautamäki, Jouko Antero, asiakasneuvoja, Töysä
Havia, Pirjo Anneli, projektipäällikkö, Kerava
Havumäki, Juha Pekka, tulliylitarkastaja, Espoo
Hedenborg, Laila Mirjami, palvelukoordinaattori, Tuusula
Hedman, Marja-Liisa, johdon assistentti, Helsinki
Heikkilä, Aki Jyrki Tapani, yrittäjä, maanviljelijä, Luumäki
Heikkilä, Harri Aulis, myyntipäällikkö, Tampere
Heikkinen, Airi Marjut, käräjäsihteeri, Vantaa
Heikkinen, Esa Olavi, työmaamestari, Kajaani
Heikkinen, Leila Amanda, emäntä, Kempele
Heikkinen, Matti Eljas, ylikonstaapeli, Paltamo
Heikkinen, Pekka Tapani, päivämestari, Kouvola
Heinilä, Tero Juhani, ylikonstaapeli, Turku
Heino, Tarja Eliisa, johdon sihteeri, Espoo
Heinola, Seija Helena, pääluottamusmies, Mustio
Heinonen, Merja Kaarina, aluepäällikkö, Lohja
Heinonen, Mervi Helmi Tellervo, HR specialist, Peräseinäjoki
Heiskanen, Jari Juhani, kehityspäällikkö, Turku
Heiskanen, Päivi Marita, käräjäsihteeri, Kotka
Heiskanen, Rauno Viljo Aukusti, metsäneuvoja, Nilsiä
Helander, Päivi Helena, ohjaaja, Siikalatva
Helen, Pirjo Ritva Sinikka, toimistosihteeri, Vihti
Helkala, Juha, urakoitsija, Lappeenranta
Hellsten, Dan Bruno, rikosylikonstaapeli, Kokkola
Hemming, Erik Gunnar, lektor, Mariehamn
Herranen, Jouko Tapio, veroasiantuntija, Pihtipudas
Hevossaari, Aino Anneli, asiantuntija, Helsinki
Hietala, Jaakko Ilmari, ylikonstaapeli, Parola
Hietamäki, Olli-Pekka, yrittäjä, Kauhava
Hiironen, Aimo Antero, tutkimussuunnittelija, Rauma
Hildén, Pekka Sulo Veikko, suunnittelupäällikkö, Helsinki
Hildén, Timo Ossi, tietoliikenneinsinööri ja viestimies, Vantaa
Hirsimaa, Sirpa Katriina, Purchasing Engineer, Kerava
Hirvelä, Sirkka Anita, maaseutuyrittäjä, Jämsä
Hirvikoski, Esa Juhani, Production Control Manager, Vaasa
Hirvonen, Ari Tapani, tuotepäällikkö, Tampere
Hirvonen, Esko Olavi, veturinkuljettaja, Pieksämäki
Hirvonen, Seija Kyllikki, kaupunginpuutarhuri, Joensuu
Hoikka, Arja Tuulikki, palvelupäällikkö, Helsinki
Holm, Auli Annikki, suunnittelija, Jyväskylä
Holm, Maj-Britt Margareta, daghemsföreståndare, Esbo
Holm, Tauno Pekka, lihamestari, Juva
Holm, Tuula Kristina, käräjäsihteeri, Raasepori
Holmberg, Mikael Harry, Market Manager, Porvoo
Holmlund, Kari Ilkka Tapio, isännöitsijä, Pori
Honkala, Kyösti Lauri Johannes, kehittämispäällikkö, Oulu
Honkala, Leila Annikki, hallintosihteeri, Rovaniemi
Honkanen, Rauno Antero, marketpäällikkö, Valtimo
Honkanen, Reijo Terho Kalevi, tarkastaja, Tampere
Honkanen, Tarja Liisa Helena, järjestötyön suunnittelija, Vantaa
Honkanen, Tuomo Sakari, Systems Specialist, Jämsä
Honkola, Pentti Tapio, johtava rakennustarkastaja, Soini
Hopponen, Timo Tapio, asiakaspäällikkö, Iitti
Hugg, Sirkka Annikki, myyntiesimies, Espoo
Huhtala, Tapani Kosti, ratamestari, Helsinki
Hukkanen, Reijo Veli Eemeli, osastomestari, Oulu
Huotarinen, Pauli Ensio, rakennusmestari, Espoo
Huovila, Kari Antero, paperityömies, Pyhtää
Hurme, Seppo, puheenjohtaja, Los Angeles
Hurri, Seppo Kalevi, metsäasiantuntija, Mikkeli
Hurri, Tiina Marianne, vastaava sairaanhoitaja, Turku
Huttunen, Jukka Petri, ylikonstaapeli, Lapinlahti
Huttunen, Saija Liisa Anneli, palveluesimies, Sotkamo
Huuhka, Jouko Kalevi, metsäneuvoja, Kankaanpää
Hynnälä, Jarmo Antero, kirvesmies, Vihti
Hynynen, Veli Pekka Johannes, ylityönjohtaja, Jäppilä
Hytönen, Marja Kaarina, vaatimusmäärittelijä, Tuusula
Hytönen, Satu Hannele, ylikonstaapeli, Siilinjärvi
Hyvönen, Reijo Antero, ylikonstaapeli, Helsinki
Häggqvist, Marina Christine, apulaiskirjaaja, Helsinki
Häggqvist-Wester, Gun Elisabet, klasslärare, Närpes
Häkki, Seija Maria, kirjaamisasiantuntija, Kokkola
Häkkänen, Jukka Kalevi, ylikonstaapeli, Kotka
Hämynen, Aune Hilkka, emäntä, Valtimo
Hämäläinen, Kai Henrik, hitsaustyönjohtaja, Helsinki
Hämäläinen, Seppo Juhani, rikosseuraamusesimies, Helsinki
Hänninen, Kaija, hallintopäällikkö, Vantaa
Hänninen, Rauno Kalevi, projektipäällikkö, Jyväskylä
Härkönen, Tuomo Olavi, käyttöteknikko, Mikkeli
Hätönen, Hannu Jaakko Juhani, toiminnanjohtaja, Espoo
Häyrynen, Seija Riitta, varhaiskasvatuksen esimies, Kangasniemi
Högström, Hege Julius, museonjohtaja, Inkoo

I

Iivonen, Heimo Juhani, projektipäällikkö, Tampere
Ikonen, Eila Inkeri, henkilöstöasiantuntija, Risti
Ilmanen, Satu-Kristiina, viestintäsuunnittelija, Espoo
Ilmarinen, Kai Jorma, It-kehitysvastaava, Hämeenlinna
Immonen, Kirsi Marjukka, tekninen tutkija, Mäntsälä
Inkinen, Anne Maria, kehittämiskoordinaattori, Espoo
Inkinen, Sirpa Hannele, osastonhoitaja, Hollola
Isomäki, Jaana Marketta, psykologi, Hämeenlinna
Isomäki, Osmo Tapio, Service Engineer, Vaasa
Isotalo, Minna Karita, käräjäsihteeri, Riihimäki

J

Jaakkola, Aulis Arvo Kullervo, puheenjohtaja, Pälkäne
Jaakkola, Ilkka Olavi, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Karhe
Jaako, Risto Ilmari, ylitullivartija, Ylitornio
Jaakola, Jarmo Tapio, virastomestari, Lontoo/Hyvinkää
Jaatinen, Raija Kaarina, yhteyspäällikkö, Espoo
Jaatinen, Seija Tuulikki, pääluottamusmies, Joensuu
Jakka, Maija Terttu Orvokki, diplomikielenkääntäjä, tulkki, Vihti
Jakobsson-Lääperi, Marjaana, osastosihteeri, Järvenpää
Jakonen, Helge Pentti Kalervo, tulliylitarkastaja, Tuusula
Jalonen, Jaakko, luottamushenkilö, Porvoo
Jamisto, Marja-Terttu, esimies, sairaanhoitaja, Kuusamo
Janger, Nina Maria, kihlakunnanulosottomies, Järvenpää
Janhonen, Tapio Uolevi, käytönsuunnittelija, Kangasala
Janhunen, Pekka Olavi, veturinkuljettaja, Iisalmi mlk
Jaskari, Vesa Kustaa, Senior Design Engineer, Vaasa
Jasu, Olli-Pekka, erityisopettaja, Tammela
Jauhiainen, Heikki Teodor Johannes, projekti-insinööri, Lohja
Jeskanen, Pertti Kalevi, metsäasiantuntija, Ilomantsi
Joensuu, Reijo Eino, markkinointipäällikkö, Lahti
Jokinen, Jouni Valto Juhani, marketpäällikkö, Tuulos
Jokipuu, Veli-Pekka, tuotantoesimies, Masku
Joronen, Pentti Tapani, valikoimapäällikkö, Espoo
Joukanen-Miettinen, Johanna, perhepäivähoidon ohjaaja, Tuusniemi
Julin, Barbro Alice, ekonom för bildningsväsendet, Nykarleby
Julku, Arto Tapani, Senior Design Expert, Lieto
Julkunen, Timo, tuotannon esimies, Espoo
Jumppanen, Juha Antero, veturinkuljettaja, Vantaa
Junno, Esa Antero, palvelupäällikkö, Salla
Junnonen, Juha Ensio, toimittaja, Lemi
Juntti, Päivi Elisa, erityisluokanopettaja, Turku
Juntto, Heli Anneli, kotitalouden lehtori, Keminmaa
Juntunen, Jukka Matias, myyntipäällikkö, Nurmes
Juntunen, Marja-Liisa, asiantuntija, Kuopio
Juuti, Asko Tapani, työsuojeluvaltuutettu, Muurame
Juvonen, Jari Tapio, työmaamestari, Kotka
Jylhänlehto, Martti Juhani, rikosylikonstaapeli, Rovaniemi
Jämsén, Veijo Veli-Matti, asiantuntija, Mikkeli
Jänis-Korhonen, Sirkku Liisa, hallintoassistentti, Kuopio
Järvelin, Hannu Kalle Tapio, asiantuntija, Tampere
Järvelä, Aaro Armas, toiminnanjohtaja, Helsinki
Järvenpää, Leea, opettaja, Lempäälä
Järvenpää, Leila Marjatta, toimistonhoitaja, Rauma
Järvinen, Pirkko Esteri, hallintonotaari, Urjala
Jäätteenmäki, Ismo Oiva Eemeli, maatalous- ja liikenneyrittäjä, Lapua

K

Kaarlela, Väinö Juhani, toimitusjohtaja, Nivala
Kaikkonen, Timo Aarno Paavali, talousjohtaja, Pornainen
Kainulainen, Leena Maria, sairaanhoitaja, Lapinlahti
Kairajärvi, Sari Päivi, valmennuspäällikkö, Nummela
Kairus, Leena Marja, konttorinjohtaja, Loimaa
Kajakulma, Kyösti Arto Juhana, ylimestari, Äänekoski
Kalinen, Riku Jyrki, järjestelmäasiantuntija, Järvenpää
Kalmari, Leena Katriina, hammashoitaja, Laukaa
Kalpamaa, Matti Pekka Artturi, johtaja, Vaasa
Kandelin, Anne Hellevi, luokanopettaja, Pornainen
Kandén, Janne Petteri, ylikonstaapeli, Asikkala
Kanerva, Tiina Johanna, hallintosihteeri, Rauma
Kangas, Mika Sakari, ylikonstaapeli, Seinäjoki
Kangasaho, Hannu Uolevi, maanviljelijä, Vimpeli
Kankaanpää, Mauri Johannes, myyntiedustaja, Isojoki
Kanninen, Jouni Tapani, kehityspäällikkö, Kangasala
Kansanoja, Maija-Riitta, sairaanhoitaja, Joroinen
Kapanen, Eeva Liisa Katariina, rikosseuraamustyöntekijä, Savonlinna
Kaperi, Markku Juhani, rikosylikonstaapeli, Jalasjärvi
Karhu, Ritva Tuula, Key Account Manager, Kuopio
Karhunen, Juha Pekka, turvalaitesuunnittelija, Hyvinkää
Karhunen, Senja Inkeri, ammatillisten opintojen lehtori, Lapinlahti
Karivuo, Tero Ilmari, työnjohtaja, Jyväskylä
Karjala, Pirkko Tellervo, osastosihteeri, Siikajoki
Karjalainen, Anita Elise, erityislastentarhanopettaja, Helsinki
Karjalainen, Eila Annikki, vastaava ravitsemistyöntekijä, Taivalkoski
Karjalainen, Jouko Antero, Sales Manager, Espoo
Karjalainen, Jouni Kari Kullervo, marketpäällikkö, Kuusamo
Karjalainen, Veli Juhani, ylikonstaapeli, Kajaani
Karlsson, Henry Johannes, apulaispalopäällikkö, Porvoo
Karppanen, Jari Antero, tuoteryhmäpäällikkö, Kotka
Katila, Jarmo Antero, ylikonstaapeli, Ulvila
Kauhanen, Juha Jalmari, tuotantoesimies, Rovaniemi
Kauppi, Heikki Tapani, kunnossapitopäällikkö, Hämeenlinna
Kauppinen, Ari Mikko, ylikonstaapeli, Vantaa
Kauppinen, Heikki Antero, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Kaurala, Reijo Olavi, erityisopettaja, Vaala
Kautto, Hannu Kalevi, aluemestari, Äänekoski
Keinänen, Anne-Maija, osastopäällikkö, Nurmijärvi
Keitaanpää, Satu Johanna, siivoustyönjohtaja, Espoo
Kekkonen, Jaakko Olavi, metsäasiantuntija, Kitee
Kekäle, Jouko Sakari, haastemies, Taipalsaari
Keltti, Veijo Johannes, lehtori, Muonio
Kempe, Leo Anders, Component Engineer, Vasa
Kemppainen, Ari Markku Tapani, metsäneuvoja, Hyrynsalmi
Kemppainen, Ari Tapani, HR-koordinaattori, Vantaa
Kemppainen, Jukka Pertti Antero, tutkimussihteeri, Sotkamo
Kemppainen, Pentti Tapio, ensihoitaja, sairaanhoitaja, Vaala
Kemppinen, Terho Ensio, rakennusmestari, Rautjärvi
Kepanen, Pirkko Anita, rikosseuraamustyöntekijä, Kajaani
Kero, Jukka Petteri, ylikonstaapeli, Vaasa
Keskinen, Pirjo Katariina, talouspäällikkö, Espoo
Keskinen, Sirpa Hannele, kätilö, Sastamala
Keskinen, Tapani Martti Juhani, kihlakunnanulosottomies, Mänttä-Vilppula
Keskinen, Veli-Matti, tarkastaja, Hämeenlinna
Ketola, Kari Tuomas, koulutustarkastaja, Ikaalinen
Kettunen, Jouni Aulis, tiemestari, Kouvola
Kiiski, Liisa Katariina, toimistosihteeri, Hausjärvi
Kiiskinen, Marja-Liisa, asiantuntija, Kerava
Kilpeläinen, Maija-Liisa, luokanopettaja, Outokumpu
Kinnunen, Jaakko Martti Antero, ylikonstaapeli, Raahe
Kinnunen, Jouni Tuomo Johannes, valvontapäällikkö, Vantaa
Kinnunen, Marita Hannele, Head of retail IT services, Vantaa
Kinnunen, Raimo Ensio, aluejohtaja, Kouvola
Kivelä, Taina Kaarina, käräjäsihteeri,osastovastaava, Tampere
Kiviharju, Aino Marjatta, pääkirjanpitäjä, Muhos
Kivilompolo, Taina Alli Elisabet, suuhygienisti, Pello
Kivimäe, Peeter, yksityisyrittäjä, Kupu kylä
Kivimäki, Heli Kristiina, toimistonhoitaja, Huittinen
Kivinen, Paula Inkeri, maatalouslomittaja, Pihtipudas
Kiviniemi, Jari Aukusti, apulaispäällikkö, Äänekoski
Klaavu, Pia Kristiina, konservaattori, Järvenpää
Knaapi, Aapo Anton, koneinsinööri, Göteborg, Ruotsi
Knaapila-Navarrete, Satu Marika, hallinnollinen avustaja, Maputo/Helsinki
Koistinen, Anne Maria, palveluesimies, Helsinki
Koivuaho, Alice Anneli, työsuojeluvaltuutettu, Seinäjoki
Koivula, Marja Anneli, fysioterapeutti, Joensuu
Kolehma, Pekka Ilmari, ylivartija, Jämsänkoski
Kolehmainen, Juha Kalle Tapio, valmistusmestari, Porvoo
Kolehmainen, Jukka Ilmari, päivämestari, Joensuu
Kolehmainen, Sirkka-Liisa, asiantuntija, Outokumpu
Komu, Reijo Matti Kalervo, turvallisuusasiantuntija, Oulu
Kontio, Airi Irmeli, erikoissairaanhoitaja, Helsinki
Konttila, Juha Martti Olavi, proviisori, Evijärvi
Konttinen, Kari Markku Ensio, kuljetusyrittäjä, Suonenjoki
Koponen, Eeva-Maija, toimitusjohtaja, Kouvola
Koppinen, Kirsi Maarit, luokanopettaja, Liperi
Korelin, Pekka, vuorotyönjohtaja, Hämeenlinna
Koret, Hilkka Annikki, opetuspäällikkö, Paimio
Korhonen, Anne Irmeli, va kaupunginsihteeri, Nurmes
Korhonen, Esko Kalevi, jakelupäällikkö, Oulu
Korhonen, Kirsi Monica, suunnittelusihteeri, Helsinki
Korhonen, Riitta Maria Kristiina, tulliylitarkastaja, Helsinki
Korhonen, Suvi Irmeli, yritysasiantuntija, Rantasalmi
Korhonen, Teija Anitta, vapaa-aikatoimenpäällikkö, Joroinen
Korkia-aho, Jussi Sakari, myyntipäällikkö, Ylivieska
Korpela, Mia Marica, kihlakunnanulosottomies, Parainen
Korpi, Toini Helena, sisäinen tarkastaja, Kokkola
Korpi-Filppula, Anssi Ilmari, kihlakunnanulosottomies, Kauhajoki
Korteniemi, Arja Annikki, toimistosihteeri, Tampere
Kortetjärvi, Pekka Antero, suunnittelija, Mikkeli
Korvala, Seppo Juhani, maatalousyrittäjä, Kankaanpää
Koskela, Pentti Olavi, rakennusmestari, Siikajoki
Koskenlaakso, Tarja Tuulikki, tulliylitarkastaja, Nurmijärvi
Koski, Kaj Juhani, logistiikka-asiantuntija, Helsinki
Koskinen, Pekka Ilari, projektipäällikkö, Turku
Koskiranta, Helena Tuulikki, psykiatrinen sosiaalityöntekijä, Espoo
Koskivirta, Kristina Elisa, Inflight Supervisor, Helsinki
Kosonen, Maarit Hannele, tulliylitarkastaja, Vaasa
Kotilainen, Arvo Kalevi, yliterveystarkastaja, Espoo
Kotonen, Jaakko Sakari, osastonhoitaja, Virolahti
Kouhia, Jyrki Kalevi, päällikkö, Ylöjärvi
Kovalainen, Esa Matti, tuotantoesimies, Oulu
Krannila, Riitta Marjatta, henkilöstösihteeri, Turku
Kuismin, Janne Tapani, ylikonstaapeli, Nummenkylä
Kuismin, Jouko Vilho Kalevi, rikosylikonstaapeli, Siilinjärvi
Kujala, Päivi Tellervo, osastonhoitaja, Aura
Kujanpää-Mannila, Mervi Annikki, maatalousyrittäjä, Jalasjärvi
Kukkola, Päivi Johanna, rikosylikonstaapeli, Lieto
Kukkonen, Kyösti, tuotannonsuunnittelija, Ilomantsi
Kulmala, Kari Olavi, valvoja, Kauhajoki
Kunila, Tarmo, ilmakuvaaja, Espoo
Kuosma, Eeva Marjatta, opinto-ohjaaja, Isokyrö
Kurki, Juha Ilmari, tarkastaja, Tampere
Kurppa, Erkki Olavi, diplomi-insinööri, Luumäki
Kurronen, Timo Sakari, rikosylikonstaapeli, Naantali
Kursula, Anna Eliisa, lehtori, Tornio
Kurvinen, Pentti Kalevi, maanviljelijä-matkailuyrittäjä, Kuusamo
Kuusjärvi, Taimi Dagmar, perushoitaja, Kangasniemi
Kylliäinen, Helmi Hellevi, perusopetuksen lehtori, Kouvola
Kylä-Laaso, Kalevi, myymäläpäällikkö, Orivesi
Kyyhkynen, Mia Riikka, opintopäällikkö, Rovaniemi
Kähkönen, Veli Matti, maanviljelijä,maaseutuyrittäjä, Parikkala
Käldman, Leif Henrik Johan, företagare, Pedersöre
Kärki, Jaakko Juhani, maanviljelijä,yrittäjä, Oulainen
Kärkkäinen, Eero Antero, kaupunginvaltuuston jäsen, Lieksa
Kärkkäinen, Jorma Kalevi, lehtori, Iisalmi
Käyhkö, Ulla Maria, EU-eläkeasiantuntija, Vantaa
Könkkölä, Hanna-Mari, osastosihteeri, Helsinki
Könönen, Jarmo Tapio, taksiyrittäjä, Pello

L

Laakso, Jorma Olavi, työnjohtaja, Kouvola
Laapotti, Tuula Marjaana, sunnittelija, Helsinki
Laari, Kaija Riitta, lehtori, Keminmaa
Laari, Kari Ismo, ylikonstaapeli, Ylöjärvi
Laatikainen, Kirsti Anneli Marjatta, työsuhdeasiantuntija, Espoo
Laatikainen, Leila Marjatta, rahoitusasiantuntija, Joensuu
Lagerroos-Järvinen, Maarit Anneli, henkilöstöassistentti, Kerava
Lahdensuo, Olli-Matti, yrittäjä, Lapua
Lahti, Jari Antero, kehityspäällikkö, Helsinki
Lahtinen, Reijo Juhani, laadunvarmistuksen esimies, Espoo
Lahtinen, Thea Elisabeth, skattesakkunnig, Valkom
Laine, Arto Juhani, tuotantopäällikkö, Hämeenlinna
Laiti, Malla Orvokki, erikoissuunnittelija, Vantaa
Laitinen, Auli Marja, psykologi, Tornio
Lallukka, Eija Anneli, kirjastonjohtaja, Seinäjoki
Lamberg, Pekka, rikosylikonstaapeli, Nurmijärvi
Lamminpää, Pirkko Anneli, tarkastaja, Helsinki
Lampinen, Leena Marketta, koulutussuunnittelija, Kuopio/Maaninka
Lankinen, Esa Ilmari, veturinkuljettaja, Jyväskylä
Lappalainen, Marja Sinikka, kunnansihteeri, Heinävesi
Lappalainen, Ulla Maarit, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Hämeenlinna
Lappi, Helena Kyllikki, hallintosihteeri, Orivesi
Latokartano, Sami Kalevi, maatalousyrittäjä, Kustavi
Latva, Leeni Elina, psykologi, Turku
Latvatalo, Tatu Matti, tarkastaja, Seinäjoki
Lauri, Merja Helena, työhyvinvointikoordinaattori, Helsinki
Laurila, Maarit Eliisa, osastonhoitaja, Lappajärvi
Lauronen, Kaisu Kristiina, veroasiantuntija, Oulu
Lehikoinen, Aki Olavi, yhteyspäällikkö, Helsinki
Lehikoinen, Taisto Ilmari, kaupunginvaltuuston jäsen, Lieksa
Lehtinen, Erja Elisabet, sairaanhoitaja, Kauhava
Lehtinen, Erkki Antero, sosiaalityöntekijä, Kitee
Lehtinen, Hilkka Anneli, kehityspäällikkö, Espoo
Lehtinen, Markku Antero, ylirakennusmestari, Kouvola
Lehtiranta, Kirsi-Marja, hengityshoitaja, Lohja
Lehto, Hanna-Leena, materiaalivaraston työnjohtaja, Sahalahti
Lehto, Mikko Olavi, konemyyjä, Asikkala
Lehto, Riitta-Liisa, päiväkodin johtaja, Kalajoki
Lehto, Terhi Birgitta, toimistonhoitaja, Salo
Lehtomäki, Sirpa Elina, johdon sihteeri, Helsinki
Lehtonen, Hannu Kalevi, Lead ITSS, Uusikaupunki
Lehtonen, Terhi Maria, kehityspäällikkö, Helsinki
Leinonen, Marit Helena, lantbruksspecialist, Helsingfors
Leiponen, Markku Tapio, veturinkuljettaja, panssarimies, Tampere
Lemmetti, Mika Petteri, ylikonstaapeli, Lemi
Lempainen, Arja Aulikki, päällikkö, Eurajoki
Lempiäinen, Timo Tapani, ylipainaja, Naantali
Lempiö, Päivi Kaarina, maanviljelijä, Lapinjärvi
Lepistö, Lauri Iisak, rakennusmies, Siikajoki
Leppäkorpi, Liisa, arkistosihteeri, Harjavalta
Leppänen, Jari Reino Antero, rikosylikonstaapeli, Joensuu
Leppänen, Jyrki, Market Director, Helsinki
Leskinen, Jari Kalevi, ylikonstaapeli, Helsinki
Leskinen, Maija Kaarina, kehityspäällikkö, Helsinki
Leväinen, Arvo Markku Juhani, toimitusjohtaja, Rantasalmi
Liedes, Timo Erik, kauppias, Kannus
Liinaharja, Kristiina, maaseutuyrittäjä, Tammela
Liljedal, Bo-Erik, planläggningsingenjör, Närpes
Lind, Pirjo Annikki, maatalousyrittäjä, Kiuruvesi
Lindblad, Marianne, kirjastotoimenjohtaja, Pornainen
Lindholm, Juha Pekka, johtaja, Espoo
Lindi, Merja Anneli, taloushallintosihteeri, Vesanto
Lindroos, Tarja Tuulikki, palkkapalvelusihteeri, Hausjärvi
Lindström, Hannu Jouko Tapani, veturinkuljettaja, Kotka
Lindström, Mats Bertil, skiftförman, Porvoo
Linna, Mirja-Liisa, tarkastaja, Hyvinkää
Liski, Jari Veikko Matti, toimiala-asiantuntija, Järvenpää
Liukkonen, Jouni Olavi, metsäasiantuntija, Pieksämäki
Lodman, Satu Helena, hotellipäällikkö, Muurame
Lohi, Heli Tuulikki, tiedottaja, Kemi
Lohi, Vesa Heikki Juhani, tuotepäällikkö, Luumäki
Lohilahti, Satu Annikki, osastonhoitaja, Kokkola
Lotti, Heli Maarit, puhtauspalvelupäällikkö, Kouvola
Loukusa, Ritva Tuulikki, toimialasihteeri, Kuusamo
Luhtala, Aino Marjatta, apulaistoimistopäällikkö, Vaasa
Lukkarinen, Anja Kaarina, päiväkodin johtaja, Kontiolahti
Lukkaroinen, Sirkka Marjatta, tuotekehittäjä, Loimaa
Lumia, Mervi Hannele, rehtori, Vesilahti
Lumme, Tiina Terhikki, aluepäällikkö, Vantaa
Lundahl, Päivi Hannele, toimistosihteeri, Helsinki
Lundán, Jari Onni, yrittäjä, Lempäälä
Lundén, Martti Tapio, ajojärjestelijä, Pori
Luoma, Soile Tuulikki, yrittäjä, Karijoki
Luttinen, Helka Maria, koulutussuunnittelija, Vieremä
Luukkonen, Merja Irmeli, tarkastaja, Vantaa
Lång, Saara Sirkka-Liisa, kehittämissuunnittelija, Kokkola
Långström, Dan-Henrik, projektipäällikkö, Espoo
Lähde, Jarkko Juhani, ylikonstaapeli, Pori
Lähdesmäki, Lempi Anneli, nuorisotyönohjaaja, Tampere
Lähteenmäki, Heikki Juhani, maanviljelijä, Orivesi
Lähteenmäki, Risto Tapio, metallimies, Uurainen
Lämsä, Juha Matti, rikosylikonstaapeli, Kajaani
Löf, Yvonne Maria Susanne, ledare för dagvårdservice, Pedersöre
Lötjönen, Seppo Kalevi, katupäällikkö, Lohja

M

Maali, Anitta Kaarina, osastosihteeri, Ylöjärvi
Maattola, Helena Mirjami, hotellinjohtaja, Hollola
Mahosenaho, Saara-Liisa Annikki, peruskoulun luokanopettaja, Pyhäntä
Maikola, Eija Kyllikki, suuhygienisti, Uusikaupunki
Majaranta, Henri Johannes, kuljetusyrittäjä, Helsinki
Maljanen, Olli Antero, seurakuntamestari, Juva
Mannila, Ilkka Kalervo, liikuntapaikkajohtaja, Leppävirta
Manninen, Kari Johannes, hitsaustyönjohtaja, Kerava
Manninen, Raimo Kalevi, aluepäällikkö, Iisalmi
Matala, Eeva-Sisko, terveydenhoitaja, Keminmaa
Mattila, Risto Juhani, työnjohtaja, Kuopio
Mattlin, Ilse Marja Kristiina, pääministerin sihteeri, Helsinki
Mattsson, Helena Annikki, asianhallinnan suunnittelija, Joensuu
Mattsson, Ulla Marketta, toimittaja, Lieto
Maunu, Anne Marjatta, osastosihteeri, Kerava
Mensola, Yrjö Johannes, päätoiminen tuntiopettaja, Helsinki
Merilä, Eira Kristiina, peruskoulun luokanopettaja, Forssa
Miekka, Timo Osmo, ylikonstaapeli, Vantaa
Miettinen, Tommi Antero, ylikonstaapeli, Siilinjärvi
Miettunen, Juha Mikael, päällikkö, käyttöönotto, Tampere
Miihkinen, Olli Pekka, veturinkuljettaja, Pielavesi
Mikkanen, Oiva Hannu, tuotantovastaava, Mikkeli
Mikkola, Juha Tapio, ylikonstaapeli, Riihimäki
Mikkola, Ritva Helena, vakuutussihteeri, Kuhmo
Mikkonen, Matti Pekka, tietojärjestelmäasiantuntija, Kuopio
Mikkonen, Merja Tuulikki, laskentapäällikkö, Joroinen
Moilanen, Ahti Antti, liikenneopettaja, Utajärvi
Moilanen, Harri Antero, ylikonstaapeli, Tampere
Moisala, Kari Matti, esimies, Oulu
Morri, Marja-Sisko Kyllikki, luokanopettaja, Urjala
Morri, Veli-Matti Juhani, teknisen asiakaspalvelun päällikkö, Ylöjärvi
Muhonen, Leena Johanna, osastonhoitaja, Savonlinna
Mustikka-Orava, Riitta Helena, musiikin lehtori, Muhos
Mustonen, Ano Heimo, Business Partner, Oulu
Mustonen, Jarmo Antero, Development Manager, Seinäjoki
Mustonen, Pauli Pekka Aukusti, kaivosteknikko, Tuusniemi
Mustonen, Tiina Maarit, puuseppä, tekninen piirtäjä, Polvijärvi
Myllylä, Teijo Ilmari, käynninvarmistusteknikko, Kouvola
Myllyneva, Esa Veikko, laboratorioalan lehtori, Kemi
Mäcklin, Mauno Henrik, työsuhdepäällikkö, Rovaniemi
Mäenpää, Merja Hellevi, palvelutoiminnan esimies, Hamina
Mäensivu, Karita Kristiina, haastemies, Tuusula
Mäkelä, Hanna Orvokki, Revenue Manager, Helsinki
Mäki, Antti Pekka, ylikonstaapeli, Veikkola
Mäkinen, Marina, HR-apulaisjohtaja, Helsinki
Mäkinen, Pirjo Selmi Margit, luokanopettaja, Hartola
Mäkinen, Reetta Johanna, apulaisosastonhoitaja, Naantali
Mäkipeura, Anne-Maria, asiantuntija, Kokkola
Mäki-Teeri, Markku Tapani, maanviljelijä, Somero
Männikkö, Timo Juhani, ylikonstaapeli, Oulu
Männistö, Anne Maria Kaarina, sosiaalityöntekijä, Kotka
Mänty, Sari Marketta, erikoissairaanhoitaja, Helsinki
Mäntyharju, Heli Kaarina, osastopäällikkö, Tampere
Mäntynen, Juha Tapani, koulutus- ja työvoima-asiamies, Espoo
Mökkönen-Niskanen, Kaisa, metsäneuvoja, Rantasalmi

N

Narinen, Kirsi Seija Päivikki, käräjäsihteeri, Juva
Nauha, Ritva Elisabet, terveydenhoitaja, Raahe
Naumanen, Aini Elisabet, lapsi-ja perhetyön tulosalueen johtaja, Kuusamo
Nauska, Pentti Kalevi, tulosyksikön päällikkö, Kempele
Nenonen, Jukka Petteri, ylikonstaapeli, Lappeenranta
Nesterinen, Teija Rita Birgitta, markkinointijohtaja, Helsinki
Nevala, Nora Marina, marketpäällikkö, Kurikka
Niemi, Kauko Olavi, myyntiesimies, Lestijärvi
Niemi, Raija Kaarina, suuhygienisti, Helsinki
Niemimuukko, Jorma Tapani, metsäasiantuntija, Rovaniemi
Nieminen, Harri Antero, laskentapäällikkö, Tampere
Nieminen, Johanna Irmeli, tiimipäällikkö, Helsinki
Nieminen, Marianne Kristiina, ruokapalvelutyönjohtaja, Vihti
Nieminen, Tarja Irmeli, käräjäsihteeri, Helsinki
Nieminen, Tuija Orvokki, projektipäällikkö, Kokkola
Niilo-Rämä, Tuula Tellervo, jaostosihteeri, Espoo
Niinisalo, Erkki Johannes, hinnoittelupäällikkö, Pori
Niipala, Anssi Ilari, ylikonstaapeli, Hollola
Nikkanen, Maria Helena, yrittäjä, Sastamala
Niska, Marja Helena, koulutusasiantuntija, Rovaniemi
Nissilä, Pirkko Hillevi, talous- ja henkilöstösihteeri, Vantaa
Nissinen, Teija Tuulikki, liikennetyönjohtaja, Nummela
Nisula, Esa Kalevi, market-kaupan kehityspäällikkö, Oulu
Nivala, Esko Johannes, myymäläpäällikkö, Merijärvi
Nordgren, Thomas Henrik, rikosylikonstaapeli, Helsinki
Norppa, Tiina Irmeli, työsuojelun päävaltuutettu, Tampere
Norrgård, Heimo Kari Kalevi, käynnissäpitomestari, Kristiinankaupunki
Nummelin, Tarja Anneli, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Tallinna/Helsinki
Nummijärvi, Arto Ossian, kaavoitusarkkitehti, Ruovesi
Nummisto, Saija Tamara, osastopäällikkö, Turku
Nurkka, Matti Olavi, vastaava mestari, Lappeenranta
Nurmi, Jyrki Hermanni, lomasihteeri, Helsinki
Nurminen, Arja Eliisa, lehtori, Valkeakoski
Nurminen, Ilpo Tapio, toimistoesimies, Kerava
Nuutinen, Kirsi Anneli, emäntä, Suonenjoki
Nyholm, Pentti Armas, virastomestari, Hämeenlinna
Nylund, Jorma Johannes, päätyösuojeluvaltuutettu, Espoo
Nyman, Pekka Evert, kuljetusyrittäjä, Vihti
Nyman-Klemets, Margaretha, klasslärare, Vasa
Nåhls-Heinonen, Viveka Marguerite, translator, Esbo
Näsman, Elisabeth Margareta, flyktingbyråchef, Vörå

O

Oikarinen, Eira Anita, hallintosihteeri, Inari
Oittinen, Pekka Juhani, paloesimies, Hausjärvi
Ojala, Toimi Heikki Olavi, maanviljelijä, Isokyrö
Ojanen, Pirkko Liisa, Product Manager, Espoo
Ojaniemi, Riitta Marjatta, laatuvastaava, Ilmajoki
Ojanlatva, Anja Kerttu Sinikka, tarkastaja, Helsinki
Oksman, Anja Orvokki, toimitusjohtaja, yrittäjä, Kuopio
Olkinuora, Anu Kaarina, käräjäsihteeri, Turku
Olkkonen, Kirsi Marita, toiminnanjohtaja, Mikkeli
Ollila, Markku Henrikki, maatilarahoituspäällikkö, Kajaani
Orpana, Kari Yrjö Kalervo, neuvontainsinööri, Lahti
Orrenmaa, Heikki Kaarlo Samuel, tuotannonsuunnittelija, Kouvola
Otranen-Silvennoinen, Riitta, palvelutalon esimies, Savonlinna
Ovaska, Matti Ari, ostaja, Helsinki
Ovaskainen, Erja Anneli, rakennusmestari, Hämeenlinna

P

Paajanen, Juha Antero, ylikonstaapeli, Hämeenlinna
Paajanen, Tuula Anita, veroasiantuntija, Karstula
Paakkanen, Petra, kaupunginvaltuutettu, Loviisa
Paavilainen, Heino Pauli, osastopäällikkö, Pori
Paavilainen, Seija Inkeri, palveluesimies, Kotka
Paavonkallio, Lassi, yrittäjä, Järvenpää
Pajuharju, Eira Onerva, ylikonstaapeli, Nummi
Pajunen, Päivi Birgitta, tuotetiedottaja, Helsinki
Pajunurmi, Pia Susanne, johtaja, Vaasa
Pakarinen, Jari Timo Juhani, ylikonstaapeli, Pudasjärvi
Pakarinen, Leea Tellervo, päiväkodin johtaja, Sastamala
Palm, Markku Juhani, ratsumies, Hartola
Palojärvi, Tuomas Iisak, poromies, Enontekiö
Palonen, Juha Jaakko, vanhempi järjestelmäasiantuntija, Nurmijärvi
Pantsar, Juha Kalevi, rikosylikonstaapeli, Rovaniemi
Parantainen, Vesa Juhani, lastentarhanopettaja, Raisio
Parikka, Voitto Eero Tapani, vapaa-aikaohjaaja, Polvijärvi
Parkkinen, Ritva Hannele, laskentapäällikkö, Janakkala
Partamies, Markku Tapani, metsäneuvoja, Juva
Partanen, Anneli Katariina, erityisluokanopettaja, Kuusamo
Partanen, Asko Tapani, metsäpalveluesimies, Säyneinen
Partanen, Juha Matti, maanviljelijä, Pielavesi
Partanen, Lasse Tapani, ylityönjohtaja, Iisalmi
Partanen, Teuvo Petteri, maatilarahoituspäällikkö, Sukeva
Parviainen, Jukka Petteri, vuoroesimies, Nummela
Parviainen, Kimmo Kalevi, käyttöinsinööri, Tampere
Pasanen, Tuula Birgitta, maksuliikepäällikkö, Espoo
Paukkonen, Veli Markku, metsätalousteknikko, Varkaus
Pauro, Kari Pekka, kehityspäällikkö, Hyvinkää
Pazdzior, Marek, viulunsoiton opettaja, Kuusamo
Pelkonen, Esa Tapio, maanviljelijä, Luumäki
Pellinen, Pirjo Anneli, kulttuuriasiainhoitaja, Lontoo
Peltonen, Riitta-Liisa Mirjami, koulutussuunnittelija, tiimin esimies, Helsinki
Pennanen, Heikki Olavi, maataloussihteeri, Tornio
Pentikäinen, Veli Paavo, kihlakunnanulosottomies, Vantaa
Penttilä, Jukka Päiviö, myyntiesimies, Järvenpää
Penttilä, Merja Janette, rahoitusasiantuntija, Turku
Perhe, Markku Jorma Uolevi, toimitusjohtaja, Pyhäranta
Perttilä, Arja Riitta, palvelupäällikkö, Vantaa
Perälä, Harri Juhani, ylikonstaapeli, Järvenpää
Perälä, Tuija Hannele, osastosihteeri, Espoo
Pesonen, Antti Pekka, apulaisjohtaja, Parikkala
Pesonen, Riitta Hillevi, talousasiantuntija, Liperi
Petra, Mia Marina, ohjelmasijoittelija, Helsingfors
Peurala, Hannu Antero, työmaamestari, Kiuruvesi
Pienihäkkinen, Riitta Kaarina, luokanopettaja, Oulainen
Pietarinen, Jukka Tapani, asiantuntija, Nurmijärvi
Pietilä, Pasi Antero, kunnossapitoinsinööri, Rauma
Pietilä, Ulla Maarit Hannele, lehtori, Rovaniemi
Pihlaja-Muilu, Päivi Hannele, johdon assistentti, Espoo
Piironen, Reijo Pekka, projektipäällikkö, Joensuu
Pistemaa, Kari Yrjö, työyhteisöluotsi, Espoo
Pitkänen, Airi Marita, osastonhoitaja, Helsinki
Pitkänen, Heli, toiminnanjohtaja, Nokia
Pitkänen, Pirjo Helena, testausasiantuntija, Järvenpää
Pokki, Pertti Uljas, kaupunginvaltuutettu, Laitila
Puhakka, Jari Martti, maanviljelijä, Ilomantsi
Pulju, Jorma Eerik, aluevastaava, Ranua
Pulkkinen, Maija Sinikka, alue-esimies, laitoshuollon suunnittelija, Kuopio
Pulkkinen, Seija Tuulikki, asiantuntija, Kuopio
Pulkkis, Anders Erik, joukkoliikenneasiantuntija, Vaasa
Puolakanaho, Arimo Juhani, rakennustarkastaja, Taivalkoski
Pusula, Erkki Pekka, isännöitsijä, Askola
Putkonen, Päivi Marjut Hellevi, käräjäsihteeri, Iisalmi
Pylkäs, Perttu Yrjö Juhani, luokanopettaja, Kouvola
Pylkäs, Pirkko Hannele, osastonhoitaja, Helsinki
Pyykkönen, Simo Kalevi, myyntipäällikkö, Kangasala
Pyörökivi, Sari Leila Marjut, ylikonstaapeli, Espoo
Pärnänen, Pasi Pekka Juhani, maanviljelijä, Seinäjoki
Pärssinen, Kauko Ensio, veturinkuljettaja, Pori
Päätalo, Outi Elisabeth, skogsrådgivare, Öja
Pöllänen, Heikki Kari, päivämestari, Imatra

R

Raatikainen, Mika Markku Tapani, kehityspäällikkö, Helsinki
Ragvals, Maj-Len Christina, biträdande byggnadsinspektör, Närpes
Rahikkala, Esa Antero, marketpäällikkö, Oulu
Rahja, Mikko Antero, suunnittelupäällikkö, Ylöjärvi
Rahkonen, Marja Leena, talouspäällikkö, Himanka
Raikkonen, Kari Viljo Juhani, toimitusjohtaja, Somero
Rainio, Juhani Mikael, työnsuunnittelija, Raisio
Rajajärvi, Jouko Antero, kuljettaja työnjohtaja, Heinola
Rajamäki, Riitta Maria, erityisopettaja, Siikalatva
Ramadan, Irma Liisa, osastosihteeri, Helsinki
Rannila, Veli-Matti, kenttämyyntipäällikkö, Raisio
Rantala, Erkki Kalevi, Senior Design Expert, Naantali
Rantala, Hannu Matias, tuotannonsuunnittelija, Köyliö
Rantala, Irene Birgitta, merkonomi, Rovaniemi
Rantala, Leena Marja Irmeli, emäntä, Kauhava
Rantala, Markku Juhani, Regional Sales Manager, Vaasa
Rantala, Riitta Maarit, myyntiesimies, Raisio
Rantametsä, Harri Tapio, asiantuntijamyyjä, Rääkkylä
Rantanen, Lasse Yrjö Tapani, ostopäällikkö, Nokia
Rantoja, Jari Kauko Juhani, työmaamestari, Kouvola
Rantolahti, Maaret Johanna, palveluesimies, Rusko
Rasimus, Päivi Kristiina, asiakaspalvelun kehittämispäällikkö, Sastamala
Rasmus, Jouni, käyttöpäällikkö, Utsjoki
Raumanni, Juho Jaakko, vuorotyönjohtaja, Ilmajoki
Rautio, Hannu, tarkastaja, Kuopio
Rautionaho, Jani Kalervo, rikosylikonstaapeli, Järvenpää
Reiman, Leena Marjatta, projektisihteeri, Kärkölä
Reiman, Outi Maria, luokanopettaja, Köyliö
Reinikka, Ulla Marja Elisabet, terveydenhoitaja, Heinola
Rekilä, Sirpa Tuulikki, maatalousyrittäjä, Kannus
Renko, Timo Pekka, toimitusjohtaja, rakennusinsinööri, Kauhava
Rento, Virva Anneli, lehtori, Joensuu
Repola, Tuula Inkeri, alue-esimies, Helsinki
Riekko, Sisko Aino Helena, tutkimusmestari, Maaninka
Riihimäki, Aatos Olavi, sähkösuunnittelija, Pori
Riihivuori, Hilkka Maria, liikunnanohjaaja, Tampere
Riikonen, Heikki Jaakko, suunnittelija, Raahe
Riitaoja, Leila Marjatta, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, Helsinki
Rinne, Birgit Mailis Hannele, talouspalvelusihteeri, Hämeenlinna
Rinne, Matti Tapio, veturinkuljettaja, Jyväskylä
Rintamäki, Timo Artturi, Design Engineer, Vaasa
Rintamäki, Timo Juhani, seminologi, Lapua
Rintola, Pekka Niilo, ylikemisti, Salo
Rissanen, Kauko Tapani, vesihuoltopäällikkö, Outokumpu
Rissanen, Maarit Alisa, ryhmäpäällikkö, Salo
Rissanen, Sonja Elice, osastosihteeri, Kuopio
Ristola, Timo Erik, hallituksen puheenjohtaja, Virolahti
Ristolainen, Petri Juhani, rikosylikonstaapeli, Turku
Ritola, Jaakko Olavi, matemaattisten aineiden lehtori, Varkaus
Riutta, Aaro Tapio Einari, rikosseuraamusesimies, Joensuu
Riuttamäki, Simo Kalle Nestori, haastemies, Huittinen
Roikonen, Keijo Kalevi, koneyrittäjä, Juva
Roimola, Juha Tapani, työhyvinvointisuunnittelija, Kouvola
Roimola, Tomi Henrik, kuljetusyrittäjä, Hamina
Roininen, Ulla Annikki, työhyvinvointipäällikkö, Pori
Romppanen, Keijo Henrik Antero, kihlakunnanulosottomies, Villähde
Rosama, Jarmo Tapani, liikuntapaikkapäällikkö, Raisio
Rosengren, Anders Edvard, lantbruksföretagare, Borgå
Roviomaa, Esa Reino, lehtori, Hämeenlinna
Ruha, Anne-Marja Ilona, maatalousyrittäjä, Kärsämäki
Rundgren, Markku Juhani, tulliylitarkastaja, Porvoo
Ruohonen, Jani Johannes, ylikonstaapeli, Hyvinkää
Ruohonen, Marjaleena, kuluttajaoikeusneuvoja, Paimio
Ruotsalainen, Aino Annikki, osastonhoitaja, Espoo
Ruotsalainen, Jarmo Ensio, muuntamosuunnittelija, Helsinki
Rusanen, Jari Tapani, kuljetusyrittäjä, Sotkamo
Ruusila, Jukka Tapio, Sales Manager, Keuruu
Rytilahti, Juha Eerik, metsäasiantuntija, Pyhätunturi
Rytkönen, Pirkko Marjatta, vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Kemi
Räisänen, Markku Sakari, rikosseuraamusesimies, Kajaani
Rönkkö, Pertti Kalevi, tulliylitarkastaja, Hanko

S

Saarela, Hely Kaarina, pääluottamusmies, Lahti
Saariniemi, Tarja Vuokko Hannele, tuotantokoordinaattori, Vuorentausta
Saario, Kaija Helinä, asiakkuusjohtaja, Tampere
Saarni, Raija-Liisa Aulikki, sairaanhoitaja, Kouvola
Saastamoinen, Irma Hannele, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Saastamoinen, Tuomo Kalevi, maanviljelijä, Kiuruvesi
Sabelström, Soila Helinä, liikennemyymäläpäällikkö, Nummela
Sadinmäki, Kari Mikael, ylikonstaapeli, Rovaniemi
Sahlberg-Kelly, Tiina Hannele, ministerin sihteeri, Riihimäki
Sainio, Jorma Kalervo, vanhempi suutari, Saukkola
Salmi, Kari Juhani, kuvaussuunnittelija, Tampere
Salmi, Minna Teresa, osastosihteeri, Helsinki
Salmi, Reijo Juhani, luokanopettaja, Riihimäki
Salminen, Pirjo-Riitta, henkilöstöasiantuntija, Turku
Salminen, Teijo Henrikki, tuotantoesimies, Lemu
Salminen, Timo Vesa Tapio, rikosseuraamusesimies, Hämeenlinna
Salo, Anne, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Salo, Erkki Kalervo, kunnossapitopäällikkö, Nokia
Salo, Ilkka Antero, kuljetuspäällikkö, Loppi
Salo, Mirja Anneli, laboratoriopäällikkö, Kotka
Salo, Pekka Juhani, ylikonstaapeli, Kajaani
Salomaa, Heikki Johannes, aluepäällikkö, Orivesi
Salonen, Risto Juhani Sakari, maanviljelijä, Kärkölä
Salosyrjä, Tomi Juhani, rikosylikonstaapeli, Vantaa
Sasi, Virpi Marianne, henkilöstöpäällikkö, Helsinki
Saukkonen, Jouko Juhani, metsäkoneyrittäjä, Parikkala
Saukkonen, Rauno Sakari, liikuntapalvelupäällikkö, Jyväskylä
Savola, Eeva Marja, sosiaaliohjaaja, Raisio
Savolainen, Airi Elina, pääluottamusmies, assistentti, Muurame
Savolainen, Ari Kimmo Severi, ylikonstaapeli, Kuopio
Savolainen, Jari Veikko Juhani, Key Account Manager, Kuopio
Savolainen, Marja Leena, laaja-alainen erityisopettaja, Muhos
Schultz, Lisbeth, sjukskötare, Godby
Seitola, Minna, veroasiantuntija, Kuopio
Semi, Aija Riitta, lakipalveluasiantuntija, Helsinki
Seppä, Matti Antero, yrittäjä, Punkalaidun
Seppälä, Aira Anneli, metsätalousyrittäjä, Heinola
Seppälä, Marjo Riitta, osastosihteeri, Vantaa
Seppälä, Tarja Hillevi, varhaiskasvatuspäällikkö, Lappeenranta
Seppänen, Timo Veikko, projektikoordinaattori, Turku
Seppänen, Tom Juhani, projektikoordinaattori, Turku
Siekkinen, Juha Jaakko, metsäneuvoja, Pihtipudas
Sihvo, Leena Sisko Tuulikki, tarkastaja, Heinola
Siikaluoma, Juha Sakari, yrittäjä, harrastajanäyttelijä, Kuusamo
Silfver, Sven Boris, häradsutmätningsman, Malax
Sillman, Jorma Juhani, tarkastaja, Helsinki
Siltanen, Liisa Tuulikki, johtaja, Lempäälä
Silvast-Lindström, Anita, osastosihteeri, Helsinki
Silvonen, Kirsti Helena, palveluasiantuntija, Hyvinkää
Simola, Sami-Olli Mikkus, ylikonstaapeli, Vantaa
Simula, Juhani Antero, pääluottamusmies, Kemi
Sirén, Jorma Aulis, myyntipäällikkö, Lahti
Sirviö, Jari Elias, metsuri, Jyväskylä
Sirviö, Pertti Olavi, ylikonstaapeli, Kajaani
Siukola, Hannu Matias, tuotekehitysinsinööri, Tampere
Sivonen, Tuija Tellervo, asiakaspäällikkö, Lohja
Sivukari, Kirsi-Marja, amanuenssi, Helsinki
Sjögren, Kirsi-Marja, kihlakunnanulosottomies, Pori
Sjölund, Karl Sune, tullöverinspektör, Larsmo
Sjöstrand, Carl-Henrik Gustaf, byggnadsinspektör, Pargas
Sjöstrand, Heidi, hälsovårdare, Kökar
Skantz, Eila Inkeri, erityisohjaaja, Vaala
Skinnar, Eila Sinikka, Executive Assistant, Espoo
Skogberg, Kirsti Hannele, palvelupäällikkö, Orivesi
Smolander, Jali Ilmari, toimitusjohtaja, Ikaalinen
Soisalo, Ari Olavi, myyntipäällikkö, Ilmajoki
Sonck, Päivi Inkeri, Quality Compliance Specialist, Turku
Sorjonen, Heikki Juha William, johtava nuorisotyönohjaaja, Savonlinna
Sormunen, Aija Terhikki, säädösvalmistelusihteeri, Lahti
Sormunen, Eeva-Riitta, kiinteistöpäällikkö, Sodankylä
Sormunen, Helena Annikki, lastentarhanopettaja, Kuusamo
Sorri, Eeva-Kaarina, palveluvastaava, Valkeakoski
Spets, Marjaana Elisabeth, johtava asiantuntija, Parainen
Stenius, Päivi Kaarina, tarkastaja, Nurmijärvi
Stick, Juhani Lauri Valdemar, ylikonstaapeli, Lohja
Stranden, Lea Marketta, erityisohjaaja, Helsinki
Streng, Leila Anneli, pääluottamusmies, Lohja
Suhonen, Eija Helena Irmeli, henkilöstösihteeri, Kontiolahti
Suhonen, Tuula Johanna, osastopäällikkö, Helsinki
Suhtala, Anne Irmeli, aktuaari, Vantaa
Sund, Kenth Stefan, häradsutmätningsman, Vasa
Sundström, Kjell Gustav Martin, arkistonhoitaja, Parainen
Suni, Pentti Arvo Ilmari, pääluottamusmies, Kontiolahti
Suontausta, Sami Marko Tapio, rikosylikonstaapeli, -
Suoranta, Asta Tuulikki, Mela-asiamies, Kankaanpää
Suortti, Jussi Sakari, Senior Design Engineer, Helsinki
Surakka, Lilja Orvokki, lähihoitaja, Outokumpu
Sutka, Tarja Leena, asiakkuusjohtaja, Helsinki
Suuronen, Pirjo Anneli, suunnittelija, Helsinki
Sylvestersson, Visa Peter, laskentasihteeri, Helsinki
Syrjälä, Petri Tapio, metsäneuvoja, Padasjoki
Sytelä, Pirkko Helena, opinto-ohjaaja, Nivala
Syvänen, Pekka, rikosylikonstaapeli, Nokia
Säynätjoki, Ilkka Joonas, maanviljelijä, Kuhmoinen

T

Taimi, Pertti, päämuseomestari, Helsinki
Taka-Eilola, Tuomo Kalevi, levyseppä-hitsaaja, Alavieska
Takalo, Reijo Kalevi Tapani, esimies, Oulu
Takaluoma, Elina, osastopäällikkö, Oulu
Talasma, Esa Juhani, autosähköasentaja, Luvia
Tammi, Anna-Maija, maksuliikeasiantuntija, Helsinki
Tamminen, Risto Einari, rikosseuraamusesimies, Hämeenlinna
Tantarimäki, Sirkka Marketta, Senior Design Engineer, Nurmijärvi
Tarén, Lassi Juhani, marketpäällikkö, Joensuu
Tasanen, Lauri Oskari, Senior Consultant, Hyvinkää
Taskinen, Paula, Systems Manager, Helsinki
Tauriainen, Leila Marjatta, koulutuspäällikkö, Espoo
Teivaala, Mikko Juhani, tarkastaja, Tampere
Telsavaara, Armi Marjatta, talouspäällikkö, Espoo
Tervalahti, Merja Hannele, taloushallintoasiantuntija, Hyvinkää
Tervonen, Reijo Heikki, veturinkuljettaja, Pirkkala
Thylin, Lea Marita, sijoitusasiantuntija, Merimasku
Tiihonen, Timo Veijo Antero, kihlakunnanulosottomies, Pieksämäki
Tikka, Tuomo Viljo Tapani, maanviljelijä, Kiuruvesi
Tikkala, Marja, osastonhoitaja, Ähtäri
Tikkanen, Leena Kristiina, asiantuntija, Helsinki
Toikka, Raimo Kalevi, maatilarahoituspäällikkö, Hartosenpää
Toivakka, Jukka Paavo Juhani, riskienhallintainsinööri, Kouvola
Toivio, Tarja Hannele, palkkapalvelusihteeri, Pirkkala
Toivola, Eija Katariina, Controller, Seinäjoki
Tolvanen, Jukka Kalevi, kihlakunnanulosottomies, Nurmes
Tommila, Tapio Arvo Kalevi, hedelmällisyysneuvontaseminologi, Saarijärvi
Tornberg, Kaisa Elina, luokanopettaja, Pyhäjoki
Toropainen, Otto Ensio, särmääjä, Kitee
Torvinen, Sirpa Marita, vastaava hoitaja, Rovaniemi
Träskelin, Elsbeth Therese, studiesekreterare, Vasa
Träskelin, Rainer Olof, rahoituspäällikkö, Vaasa
Tuisku, Vesa Petteri, työnjohtaja, Helsinki
Tukiainen-Porokka, Merja Anneli, rikosseuraamustyöntekijä, Mikkeli
Tulla, Matti Oskari, ympäristöyrittäjä, Kangasniemi
Tuokko, Sirpa Aulikki, palveluesimies, Rovaniemi
Tuomaala, Jyrki Juhani, työnjohtaja, Seinäjoki
Tuominen, Sirpa Hannele, kuntoutuspäällikkö, Helsinki
Tuovila, Esko Juhani, talousjohtaja, Kuortane
Turunen, Jaana Anneli, asiantuntija, Kotka
Turunen, Merja Hannele, asiantuntija, Porvoo
Turunen, Mirja Anna Marjatta, toimistonhoitaja, Lieksa
Turunen, Ritva Irmeli, luokanopettaja, Oulainen
Työppönen, Heikki Juhani, tuotekehitysjohtaja, Tampere
Törmälä, Irene Anitta, sairaanhoitaja, Kuusamo
Törrönen, Hannu Kalevi, työpäällikkö, Kauhajoki
Töyry, Tommi Markus, rikosylikonstaapeli, Salo

U

Udd, Fredrik Johan Valdemar, ylikonstaapeli, Sipoo
Uitamo, Yrjö Paavali, maa-ja metsätalousyrittäjä, Multia
Ukkola, Marja Kristiina, maanviljelijä, Loppi
Uljanoff, Raimo, kunnonvalvontatarkastaja, Leppävirta
Uotila, Aki Antero, ylikonstaapeli, Jyväskylä
Uotinen, Annika Katriina, johdon assistentti, Helsinki
Ursin, Minna-Maaria, Spare Parts Manager, Espoo
Uschakoff, Sirkka Liisa, henkilöstösuunnittelija, Kokkola
Uusi-Erkkilä, Pertti Mikael, maaseutuyrittäjä, Vesilahti
Uusi-Rintakoski, Marko Uolevi, ylikonstaapeli, Lohja

V

Vahti, Sirkka Kristiina, rikosylikonstaapeli, Helsinki
Vahtokari, Lasse Hannu Juhani, haastemiesten esimies, Jyväskylä
Vainikainen, Merja Riitta, käräjäsihteeri, Kuopio
Vainio, Jarmo Johannes, päiväkodin johtaja, Hämeenlinna
Vainionpää, Tapio Asser, työsuhdepäällikkö, Vaasa
Vanne, Eija Maili Kristiina, osastosihteeri, Turku
Varjus, Tapani Ensio, yrittäjä, Mikkeli
Vasenius, Eero Mikael, asiantuntija, Vantaa
Vauhkonen, Anne Marita, johdon assistentti, Helsinki
Vedenjuoksu, Timo Heikki, Senior Area Sales Manager, Vaasa
Vehniäinen, Jari Tapio, veroasiantuntija, Oulu
Weintraub, Michael, esimies, Helsinki
Vellonen, Kari Juhani, hankintapäällikkö, Helsinki
Wennerström, Karl-Johan, kiinteistöpäällikkö, Espoo
Venäläinen, Mauri Olavi, kirjastotoimen johtaja, Heinävesi
Wesander, Raymond Arno, företagare, Närpes
West, Tomas Jarl Mikael, ylikonstaapeli, Vaasa
Vesterinen, Jukka Petteri, veturinkuljettaja, Pieksämäki
Vetoniemi, Elisa Kristiina, sairaanhoitaja, Pyhäjoki
Weurlander, Harriet Ingegerd, daghemsföreståndare, Esbo
Wickström, Tuija Helena, ruokapalvelupäällikkö, Vihti
Viherpuro, Hannu Tapio, pääluottamusmies, Naantali
Vihma, Karri Juhana, laatupäällikkö, Valkeakoski
Vihriälä, Mia Kaarina, rikosseuraamusesimies, Helsinki
Wiik, Pirkko Helena, aktuaari, Helsinki
Viitanen, Jorma Pentti, veturinkuljettaja, Kangasala
Viitasalo, Ilkka Olavi, avainasiakaspäällikkö, Janakkala
Wikström-Nordberg, Carola, sjukskötare, Godby
Vilander, Heli Orvokki, jalostusasiantuntija, Pomarkku
Viljakainen, Toivo Juhani, maanrakennusurakoitsija, Nurmijärvi
Viljanen, Markku Tapani, vastaava tutkimusmestari, Jokioinen
Villanen, Pauli Olavi, pääsuunnittelija, Pori
Villiers, Hans Albin, båtbyggare, Föglö
Vimpari, Ulla Maritta, käräjäsihteeri, Vantaa
Vink, Jari Pekka, ylikonstaapeli, Helsinki
Vipuveräjä, Vesa Petteri, kuljetusyrittäjä, Kontiolahti
Virkkala, Kari Paavo, rikosylikonstaapeli, Kokkola
Virta, Lasse Toivo Johannes, luokanopettaja, Ulvila
Virta, Maija Kaarina, kehitysinsinööri, Vantaa
Virtanen, Leena Kaarina, dokumenttienhallinta-asiantuntija, Vehmaa
Virtanen, Maritta Pirjo, taksiyrittäjä, Hartola
Virtanen, Risto Antero, huoltomestari, Järvenpää
Virtanen, Simo Juhani, seurakuntamestari, Vehmaa
Virtanen, Sinikka, ostopäällikkö, Kerava
Visti-Pohjalainen, Aira Liisa, vakuutuspäällikkö, Kotka
Vornanen, Matti Antero, markkinointipäällikkö, Kerava
Vuori, Ilkka Olavi Einari, maatalousyrittäjä, Urjala
Vuori, Kari-Pekka Juhani, työsuojelupäällikkö, Lohja
Wuorimaa, Pirjo Riitta, EU-koordinaattori, Helsinki
Vähäaho, Taisto Markus, hankeasiantuntija, Oulu
Vähämiko, Heimo Olavi, maanviljelijä, Vehmaa
Vähäniitty, Riitta Anneli, tutkintasihteeri, Kerava
Väisänen, Matti Jaakko, laadunvalvontakemisti, Oulu
Väisänen, Pekka Erik, palveluesimies, Oulu
Väisänen, Sirpa Leena, taloussuunnittelija, Kajaani
Välkki, Marianne Saara, sijoitusjohtaja, Helsinki
Väre, Ismo Tapio, ylietsivä, Helsinki
Väänänen, Veijo Kalevi, yrittäjä, Oulu

Y

Yli-Futka, Johanna Helvi, kihlakunnanulosottomies, Harjavalta
Yli-Halkola, Simo Samuel, kunnossapitopäällikkö, Kauhajoki
Yliniemi, Heikki Johan, kuntatekniikan päällikkö, Oulainen
Yli-Paavola, Anssi Jaakko, mielisairaanhoitaja, Lapua
Ylä-Uotila, Simo Johannes, yhteyspäällikkö, Hollola

Z Zitting, Panu Yrjö, talouden ja kasvintuotannon asiantuntija, Pielavesi
Å

Åby, Heli Marja, tuotekehityspäällikkö, Ilmajoki
Åman, Heli Maarit, asiakkuuspäällikkö, Helsinki
Åström, Jari Tapio, työsuojeluvaltuutettu, Lohja

Ä Äijö, Raili Kaarina, luottamushenkilö, Loviisa
Ö

Örnmark, Sirkka Kerttu Annikki, isännöitsijä, Jalasjärvi
Öster, Anne-Mari Lisa, planerare, Jakobstad

Yhteensä: 957
 Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali  

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z Å  Ä Ö

A

Aalto, Heimo Johan Ilmari, luotsikutterinhoitaja, Uusikaupunki
Aalto, Jarmo Sakari, kiinteistönhoitaja, Kustavi
Aalto, Raili Sinikka, sovellusasiantuntija, Kokkola
Abrahamsson, Raija Hannele, tietohallintosihteeri, Lohja
Ahlbäck, Roger Kaj, ansvarig vaktmästare, Korsholm
Ahlstedt, Barbro Ingegerd, produktionskoordinator, Esbo
Aho, Matti Veli Juhani, koekäyttäjä, Nokia
Aho, Tarja Anneli, assistentti, Espoo
Ahokanto, Sirpa Hillevi, salepäällikkö, Pukkila
Ahonen, Anne Kristiina, perintäsihteeri, Pori
Ahonen, Jari Kalevi, OCC Crew Supervisor, Helsinki
Ahonen, Raija Anitta, sihteeri, Kauniainen
Ahponen, Mia Anne Maria, ylipäivystäjä, Siilinjärvi
Airaksinen, Ari Vesa, asiantuntija, Kontiolahti
Ala-Kokki, Jyrki Tapani, vanhempi konstapeli, Turku
Alakoski, Ilkka Veijo Juhani, metsäasiantuntija, Hämeenlinna
Ala-Ranta, Timo Johannes, mittausteknikko, Ilmajoki
Alatalo, Markku Aleksi, painopinnanvalmistaja, Helsinki
Alfont, Tuija, myyntineuvottelija, Vaasa
Alikirri, Vesa Sakari, salaojaurakoitsija, Lieto
Almonkari, Asta Marketta, ostosihteeri, Kangasala
Andersén, Gunlög Ulrika, kanslist, Närpes
Antinaho, Timo Juhani, virastomestari-autonkuljettaja, Helsinki
Anttila, Marita Hannele, palveluesimies, Ylöjärvi
Anttila, Paula, media-assistentti, Teuva
Argillander, Jukka Pekka, vartija, Iisalmi
Artell, Pertti Tapani, alarmoperatör, Mariehamn
Arvo, Eija Anneli, vanhempi konstaapeli, Turku
Arvola, Jaana Marianna, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Aspelin, Gunilla Christina, ansvarig skötare, Pargas
Aulonen, Anne Helena, lomasihteeri, Vantaa
Autio, Eila Raisa Annikki, maksatustarkastaja, Kouvola
Autio, Leena Marjatta, verosihteeri, Tervola
Auvinen, Pertti Pekka, autonkuljettaja, Kajaani
Auvinen, Sari Johanna, virastosihteeri, Myrskylä
Avonius, Hannu Veikko, tuotepakkaaja, Jyväskylä

B

Bergman, Nanny Irene, kartläggare, Helsinki
Blom, Liisa Kaarina, hankintasihteeri, Vantaa
Boxberg, Jan Ragnar, vahtimestarien esimies, Loviisa
Broström, Jutta Carola, vanhempi rikoskonstaapeli, Kouvola
Brunou, Päivi Maritta, opintoasiainvastaava, Kouvola
Bussman, Susanne Elisabeth, systemplanerare, Helsingfors
Bäcksbacka, Ralf Åke, vuosihuoltokoordinaattori, Rauma

C

Çadiroglu, Tuula Hannele, assistentti, Espoo
Cillem, Eija, tietopalvelusihteeri, Helsinki

D Dits, Pentti Sakari, palomies, Vaasa
E

Eira, Anne Katriina, koulutussuunnittelija, Helsinki
Ekberg, Fred Christian, stuertti, Helsinki
Ekholm, Viveka Marina, fastighets- och säkerhetsansvarig, Helsingfors
Eklund, Rita Margaretha, verosihteeri, Turku
Ekström, Irja, verosihteeri, Espoo
Eloranta, Arto Valio, tuotetuki-insinööri, Lempäälä
Englund, Jari Kalevi, laitosmies, Tampere
Enojärvi, Annemari, henkilökohtainen avustaja, Oulu
Erholtz, Enni Helena, ravitsemistyönjohtaja, Kiuruvesi
Eskelinen, Mervi Hannele, tutkimusanalyytikko, Espoo
Eskola, Heikki Samuli, vanhempi rikoskonstaapeli, Raahe

F

Fager, Mikko Matias, lähetyksen assistentti, Merikarvia
Fagerlund, Leena Anita, kirjanpitäjä, Rauma
Filén, Tuula Anneli, manager, Animal Welfare, Turku
Forsell, Ulla-Maija, kanslisti, Evijärvi
Forsman, Leena, vanhempi rikoskonstaapeli, Mäntsälä
Forsten, Sirkku Maarit, vanhempi konstaapeli, Kuusamo
Frisk, Jukka Kalervo, haastemies, Mäntsälä
Föhr-Siltavuori, Pulmu, opintokoordinaattori, Helsinki

G

Gestrin, Benedict Jarl Johan, guide, Helsingfors
Granberg, Tage Stefan Gustaf, konduktööri, Loviisa
Granfors, Kimmo Kullervo, käytönsuunnittelija, Pori
Granqvist, Tage, asiantuntijamyyjä, Kirkkonummi
Gustafsson, Kai Erik, työnjohtaja, Rauma
Guttorm, Marja Irene, kalanviljelijä, Inari
Gündüz, Rosa Elina, osastosihteeri, Helsinki

H

Haapamäki, Tiina Kaarina, toimistosihteeri, Helsinki
Haapaniemi, Jari Pekka, vanhempi konstaapeli, Ii
Haapasalo, Lea Anneli, perushoitaja, Muhos
Haapavaara, Sirkka Marketta, toimitusvalmistelija, Kouvola
Haavisto, Senja Kaarina, perintäsihteeri, Sastamala
Haavisto-Koskinen, Miia Maritta, osastosihteeri, Bryssel/Espoo
Hakala, Arja Päivikki, keittiöesimies, Seinäjoki
Hakala, Hilkka Eliisa, verosihteeri, Lahti
Hakala, Mikko Oskari, vanhempi ammattimies, Kangasala
Hakala, Seppo Markus, vartija, Lempäälä
Hakanen, Pekka Herman, salaojaurakoitsija, maanviljelijä, Oripää
Hakanpää, Raimo Olavi, käynnissäpitoasiantuntija, Oulu
Hakkala, Krista Marjo Annika, vanhempi konstaapeli, Nurmijärvi
Hakkarainen, Bertta Annukka, suunnittelija, Rovaniemi
Hakonen, Seija Irmeli, osastosihteeri, Espoo
Halmesmäki, Marko Juhani, vanhempi konstaapeli, Kauhava
Hamberg-Bruno, Sari, apulaistarkastaja, Helsinki
Hanhinen, Merja Aulikki, asiantuntija, Rautavaara
Hanninen, Mika Hannu, ylivahtimestari, Helsinki
Harakka, Irja Helena, asiantuntija, Iisalmi
Harju, Hannu Kalervo, laitosmies, Miehikkälä
Harju, Jukka Petri, vanhempi rikoskonstaapeli, Kotka
Harjuntausta, Maija-Leena, osastonsihteeri, Turku
Hartikainen, Hannu Tapani, kuljetusesimies, Kouvola
Hartikainen, Keijo Markus, vanhempi konstaapeli, Hyvinkää
Hassinen, Teijo, kirvesmies, Kaavi
Hautala, Leena Sirpa Anneli, asiantuntija, Nivala
Hautamäki, Alpo Sakari, myyjä, Honkajoki
Havanko, Mika Tapio, vanhempi rikoskonstaapeli, Nousiainen
Hedman, Carola Carin Constance, publikationssekreterare, Grankulla
Hedman, Kari Antero, NC-ohjelmoija, Jyväskylä
Heikkilä, Asko Antero, lainkäyttösihteeri, Simo
Heikkilä, Jaana Satu Marina, vanhempi rikoskonstaapeli, Lahti
Heikkilä, Jorma Johannes, kartoittaja, Lappeenranta
Heikkilä, Marja-Leena, toimistosihteeri, Parkano
Heikkilä, Raija Tuulikki, palvelumyyjä, Kemi
Heikkinen, Jari Tapio, vanhempi konstaapeli, Kerava
Heikkinen, Marja-Liisa, verosihteeri, Oulu
Heikkinen, Tuija Irmeli, tilipalveluasiantuntija, Kajaani
Heinonen, Soili Kaarina, viestintäassistentti, Vantaa
Heiskanen, Raili Mirjami, luottamushenkilöammattilainen, Vieremä
Heiskanen, Tuula, asiantuntija, Helsinki
Helander-Björkwall, Pirjo Helena, projektikoordinaattori, Helsinki
Helpiö, Kai Jyri Johannes, asiakkuuspäällikkö, Porvoo
Henriksson, Inga-Britt, palvelumyyjä, Kemi
Hiedanniemi, Helvi Maria, voimalaitoskemianvastaava, Ylöjärvi
Hietala, Olavi Untamo, vesilaitostyöntekijä, Alavieska
Hietala, Tiina-Maija, ravintolapäällikkö, Riihimäki
Hietanen, Aila Marjatta, hautomotyöntekijä, Masku
Hietava, Markku, käynnissäpitovastaava, Pori
Hiltula, Leena Maria, perushoitaja, Ranua
Hiltunen, Laila Tuulikki, palvelumyyjä, Oulu
Hiltunen, Marja Katri Irene, koulutussunnittelija, Kuopio
Hiltunen, Pentti Ilmari, kuljetusesimies, Espoo
Hirvanen, Sirkka Laina, ravintolapäällikkö, Äänekoski
Hirvonen, Pekka Edvard, vanhempi rikoskonstaapeli, Kotka
Hiukka, Sirkka Marjatta Heleena, pääkirjanpitäjä, Rovaniemi
Hjelm, Tarja Marita, ohjaaja, Kotka
Hoffrén, Pentti Tapio, maanviljelijä, Sievi
Hohenthal, Helena Margareta, tilipalveluasiantuntija, Kaustinen
Hokkanen, Liisa, lainkäyttösihteeri, Helsinki
Hokkanen, Paula Irmeli, sosiaalityöntekijä, Helsinki
Holm, Eija Marjatta, johdon assistentti, Espoo
Holopainen, Anja Kyllikki, yrittäjä, tanssinopettaja, Leppävirta
Honkamaa, Tuula, asiantuntijamyyjä, Sastamala
Honkanen, Arja Hannele, palkanlaskija-arkistonhoitaja, Karvia
Honkanen, Jaana Maria, myymäläpäällikkö, Kyyjärvi
Honkonen, Sirkka Annikki, Assistant Controller, Asikkala
Hoskari, Arja Kristiina, henkilöstösihteeri, Helsinki
Huhta-Kahma, Jaakko, valmistuksen asiantuntija, Vaasa
Huhtala, Martti Heikki Juhani, operaattori, Sipoo
Huolman, Matti Juhani, ravintolapäällikkö, Helsinki
Huotari, Minna Kristiina, palvelumyyjä, Oulu
Huovinen, Marko Antero, vanhempi konstaapeli, Tuusula
Huovinen, Petri Mikael, vanhempi konstaapeli, Kajaani
Hurmalainen, Eija Satu Elisa, vakuutussihteeri, Vantaa
Hurme, Kirsi Maria, osastosihteeri, Helsinki
Huttunen, Jarkko Mika Petteri, vanhempi konstaapeli, Lahti
Huusko, Kari Antero, vartija, Kerava
Huusko, Terttu Johanna, tutkimusavustaja, Kajaani
Hyttilä, Juha Viljo Ilmari, palveluvastaava, Kuopio
Hyttinen, Eija Sinikka, toimihenkilö, Helsinki
Hyvärinen, Sari, hallintoassistentti, Helsinki
Hyypijev, Pentti Teuvo Samuel, asiantuntija, Kajaani
Häggqvist, Janne Valtter, vanhempi konstaapeli, Nurmijärvi
Häkkilä, Eija-Liisa, palkkasihteeri, Siikalatva
Häkli, Sirpa Helena, verosihteeri, Imatra
Hällfors, Pirjo Maria Riitta, asiantuntija, Kerava
Hämäläinen, Kaarlo Johannes, lossinhoitaja, Sulkava
Hämäläinen, Sirpa Agneta, asiakassihteeri, Jyväskylä
Hänninen, Arto Johannes, luontovalvoja, Salla
Hänninen, Kimmo Kalervo, käsikaavaaja, Konnevesi
Härkönen, Sirpa Marjut, taloussihteeri, Vantaa
Häyry, Jari Seppo, tekninen asiantuntija, Porvoo
Höckert, Susanne Ann-Catrine, sakkunnig, Korsholm

I

Ihalainen, Riitta Tuulikki, luottovalmistelija, Riihimäki
Ihalempiä, Satu Kristiina, käräjäsihteeri, Iitti
Ikari, Kirsti Helena, tienpidon assistentti, Vaasa
Ikonen, Vesa Ilmari, vanhempi konstaapeli, Lahti
Ilvespakka, Pirjo Tuulikki, toimistosihteeri, Virrat
Ilvonen, Erkki Juhani, rakennusmies, Kitee
Immonen, Veli Veikko, työnjohtaja, Helsinki
Ingman, Ritva Helena, ostoreskontran hoitaja, Vaasa
Inkilä, Taito Tapani, konduktööri, Kouvola
Inkinen, Sirkka Liisa, viestintä- ja tapahtumakoordinaattori, Vantaa
Innanen, Arto Juhani, palomies, Vaasa
Iwendorff, Timo Jorma, ketjupäällikkö, Helsinki

J

Jaakkola, Kauko Kalevi, kaupunginvaltuutettu, Kemijärvi
Jacquelin, Susanna, osastosihteeri, New York/Helsinki
Jakola, Eero Tapani, konduktööri, Nastola
Jalonen, Kirsi Maarit Hannele, palvelumyyjä, Paimio
Jalonen, Marjo Riitta, mallisuunnittelija, Tampere
Janatuinen, Pirjo Marjatta Hillevi, myyjä, Espoo
Janhunen, Kielo, asiantuntija, Pihtipudas
Jansson, Ingvor Christina, närvårdare, Saltvik
Jetsonen, Markku Juhani, vanhempi konstaapeli, Lapinlahti
Johansen, Marja Helena Kristiina, henkilöstösihteeri, Vantaa
Joki, Timo Uolevi, vanhempi konstaapeli, Tampere
Jokikoivu-Hiukkamäki, Jaana, toimistosihteeri, Urjala
Jokinen, Eero Matias, salaojaurakoitsija, koneyrittäjä, Pöytyä
Jokinen, Kari Tapani, tuotantoneuvoja, Kyyjärvi
Jokinen, Seppo Ensio, salaojaurakoitsija, koneyrittäjä, Pöytyä
Jokiranta, Raili Anneli, ohjaaja, lähihoitaja, Kuusamo
Joronen, Riitta Kyllikki Marjatta, hotelliemäntä, Joensuu
Jouhki, Paavo Johannes, ylivirastomestari, Espoo
Jouhkimo, Tuomo Henrik, valvomonhoitaja, Joensuu
Juntunen, Anne-Maija, henkilöstösihteeri, Hämeenlinna
Juntunen, Ella Johanna, työllisyyssihteeri, Sonkajärvi
Juntunen, Kati Sirpa Sinikka, vanhempi konstaapeli, -
Juurikka, Eero Juhani, rakennusalan ammattimies, Pudasjärvi
Juurinen, Jarmo Kalle Tapani, ympäristövastaava, Riihimäki
Jylhä, Elsa-Maija, Mela-asiamies, Ylivieska
Jäneskallio, Anne Kristiina, korvausneuvoja, Espoo
Järvelä, Marja-Kaisa, perintäsihteeri, Helsinki
Järvenpää, Juha Väinö Kalevi, vuoromestari, Kokkola
Järvenpää, Paula Kristiina, toimistonhoitaja, Hämeenkyrö
Järvensivu, Sanna Anneli, nuorisopalvelupäällikkö, Virrat
Järvi, Marja Liisa, controller, Espoo
Järvi, Sirkka Anneli, verosihteeri, Nummela
Jääskeläinen, Sari Margit, osastosihteeri, Washington/Helsinki

K

Kaikkonen, Leila Kaarina, palkanlaskija, Ikaalinen
Kainu, Satu Maarit, koulunkäynninohjaaja, Kyyjärvi
Kaitaranta, Kauko Johannes, sahamestari, Parkano
Kallamaa, Anja Irmeli, apulaistarkastaja, Helsinki
Kalliala, Virpi Mirja Elisa, lentoemäntä, Helsinki
Kallio, Jussi Tapani, yksikön päällikkö, Rauma
Kallio, Timo Antero, sähkömies, Kangasala
Kallio, Virpi Maaria, lomituspalvelujohtaja, Savitaipale
Kalliomäki, Matti Johannes, metsuri, Laihia
Kallionpää, Anne Helena, Customer Support Specialist, Vaasa
Kalliskota, Airi Riitta, edunvalvoja, Salla
Kamppikoski, Timo Juhani, asentaja, Pieksämäki
Kanerva, Jarmo Christian, vanhempi konstaapeli, Pori
Kangasmaa, Kosti Johannes, yrittäjä, Kihniö
Kangasmäki, Denise Inga-Lill, osastosihteeri, Vaasa
Kangassalo-Saarinen, Eija, osastosihteeri, Eura
Kankaanranta, Heimo Kari, konemyyjä, Huittinen
Kankala, Erja, julkaisusuunnittelija, Lahti
Kanninen, Juha Markus Petteri, vanhempi konstaapeli, Kotka
Karhapää, Riitta Liisa Helena, rahoitusneuvoja, Ilomantsi
Karjalainen, Jukka Tapio, tuotannonsuunnittelija, Helsinki
Karjalainen, Laila Esteri, toimistosihteeri, Kuhmo
Karjalainen, Paavo Ensio, teknikko, Kajaani
Karppinen, Kristiina, Gate Service Agent, Helsinki
Karvinen, Aimo Allan, ohjelmoija, Helsinki
Karvonen, Pirkko Kaarina, asiakaspalveluvastaava, Tampere
Katainen, Kirsi Maria, materiaalihallintoasiantuntija, Lapinlahti
Katajakumpu, Eija Kyllikki, toimistosihteeri, Rovaniemi
Kaunismäki, Veli-Matti, vartija, Mustasaari
Kauppila, Eero Juhani, maanviljelijä, Ikaalinen
Kaurala, Mauno Erkki, kunnallistekniikan työntekijä, Oulainen
Kaustola, Tuija Margit Irmeli, markkinointisihteeri, Lappeenranta
Kautonen, Ulla-Riitta Annikki, nuorisotyönohjaaja, Enonkoski
Kauttu, Eeva-Riitta Mainikki, tietokirjailija, Vantaa
Keippilä, Jari Petri, vanhempi rikoskonstaapeli, Riihimäki
Kejonen, Olli Ilmari, asiantuntija, Joensuu
Kekkonen, Markku Tapani, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Kekäläinen, Arja Maija Anneli, taloussihteeri, Joensuu
Kekäläinen, Tuula Ulla Mirjami, myyntiassistentti, Lappeenranta
Kelhu, Jaana Kristiina, kirjaaja, Turku
Keltakangas, Sirpa Hannele, tietopalvelusihteeri, Mikkeli
Kemppainen, Anneli Maria, asiantuntija, Taivalkoski
Kemppainen, Kaija Meeri Matilda, arkistonhoitaja, Vantaa
Kemppainen, Svetlana, asiantuntija, Kuopio
Kemppi, Tarja Anneli, alueassistentti, Hausjärvi
Kenttä, Jani Kristian, vanhempi konstaapeli, Paimio
Keränen, Pentti Juhani, prosessinhoitaja, Oulu
Keränen, Pirjo Anneli, osastosihteeri, Kempele
Keskimaunu, Sinikka Birgitta, käräjäsihteeri, Kemi
Kettunen, Esko Heikki Kalevi, museomestari, Helsinki
Kettunen, Pirkko Sinikka, asiantuntija, Joensuu
Kettunen, Seppo Heikki, lentokonemekaanikko, Helsinki
Kettunen, Tuula Marjatta, verosihteeri, Vantaa
Kiiskinen, Markku-Herman, vanhempi konstaapeli, Siilinjärvi
Kiiskinen, Matti Juhani, virastomestari, Petroskoi/Helsinki
Kilkki, Margit Hannele, markkinointisuunnittelija, Helsinki
Kilpeläinen, Mika Markus, vanhempi konstaapeli, Pieksämäki
Kinnunen, Auli Irmeli, toimistosihteeri, Oulu
Kinnunen, Maire Hannele, rahoitusneuvoja, Suomussalmi
Kinnunen, Riitta Helena, kirjanpitäjä, Outokumpu
Kiuru, Tommi Martti Mikael, vanhempi konstaapeli, Kouvola
Kivekäs, Kiia Irja Kyllikki, henkilöstösihteeri, Lohja
Kivi, Anna-Maija, Service Agent, Espoo
Kivikoski, Mika Antero, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Kivilahti, Hilkka Terttu Kaarina, käräjäsihteeri, Rovaniemi
Kivimäki, Riitta Tellervo, asiantuntija, Kuusamo
Kivinen, Eila Kaarina, toimistotyöntekijä, Joutsa
Kiviniemi, Anne Maarit, käräjäsihteeri, Oulu
Knuutila, Irja Kaarina, myyntisihteeri, Rusko
Knuutinen, Mauri Pentti, eläkeläinen, Kiuruvesi
Knuutinen, Sari Kaarina, ylipäivystäjä, Kuopio
Kohvakka, Pekka Johannes, myyjä, Savonlinna
Koikkalainen, Seppo Juhani, postityöntekijä, Helsinki
Koivisto, Hilkka Annikki, diakoniatoiminnan puheenjohtaja, Seinäjoki
Koivumäki, Arto Mikael, vanhempi rikoskonstaapeli, Jämsä
Koivunen, Johanna Helena, toimistosihteeri, Virrat
Koivunen, Maija-Liisa, käräjäsihteeri, Joensuu
Kokko, Tapio Olavi, liikuntasihteeri, Mynämäki
Kolari, Martti Juhani, sähkökaupan asiantuntija, Kuopio
Kollanus, Sami Sebastian, autonkuljettaja, Helsinki
Kolu, Sirkka Liisa, pääkirjanpitäjä, Virrat
Komu, Juhani, asiantuntijamyyjä, Pyhäsalmi
Konsala, Miila Marjukka, palveluneuvoja, Helsinki
Kopra, Maija Eine Hannele, kassanhoitaja, Hämeenlinna
Korhonen, Erja Anneli, laskentasihteeri, Leppävirta
Korhonen, Marjo Anne, opintosihteeri, Espoo
Korhonen, Pirkko Irmeli, myyntiryhmävastaava, Lahti
Korhonen, Pirkko Kaarina, vanhempi konstaapeli, Salo
Korhonen, Urpo Heikki Juhani, puuseppä, Joensuu
Korhonen, Yrjö Heikki Tapani, kiinteistönhoitaja, Mikkeli
Korpelin, Hannu Olavi, vuorovastaava, esimies, Oulu
Kortepuro, Raija Anitta, siivoustyön ohjaaja, Urjala
Korvenranta, Arja Helena, kuntohoitaja, Kuhmoinen
Korvola, Helvi Christina, henkilöstösihteeri, Vihti
Koskela, Soili Hannele, kirjanpitäjä, Kyyjärvi
Koski, Eija Marja Helena, asiakasneuvoja, Kerava
Koskimaa, Aino Ilona, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Koskinen, Juha Tapio, asentaja, Tampere
Koskinen, Jyrki Tapio, kenttämestari, Forssa
Koskinen, Merja Maarit Tuulikki, tarkastaja, Helsinki
Koskinen, Tuula Marketta, palveluvastaava, Turku
Koslonen, Kari, koneasentaja, Naantali
Kosonen, Jorma Veli-Pekka, ylipalomies, Imatra
Kosonen, Merja Maritta, aluepalvelukoordinaattori, Imatra
Kostjala, Ritva Anita, Customer Service Specialist, Helsinki
Kotamäki, Heidi Kaarina, vanhempi konstaapeli, Marttila
Kotilainen, Lea Marjatta, lähihoitaja, Heinävesi
Kotti, Virpi Hilja Annikki, tullitarkastaja, Tampere
Kovala, Ritva Maria Eli, myyntineuvottelija, Vaasa
Kovalainen, Timo Matti, ylipalomies, Tyrnävä
Kreander, Raakel Sofia, painotyövastaava, Vantaa
Kristo, Sirpa Tarja, tullivartija, Tornio
Kropsu-Mäki, Mirja Annikki, osastosihteeri, Oulu
Kuikka, Veli Matti, sähköasentaja, Outokumpu
Kuismin, Kari Petteri, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Kuismin, Sari Susanna, vanhempi konstaapeli, Järvenpää
Kuivalainen, Pertti Juhani, ajaja-asettaja, Kontiolahti
Kuivamäki, Eila Maritta, eläkeratkaisija, Espoo
Kujanpää, Eija Maarit, perintäsihteeri, Lapua
Kukkula, Jukka Kullervo, vanhempi konstaapeli, Kerava
Kulmala, Silja Irene, osastosihteeri, Helsinki
Kulppi, Eija Inkeri, arkistonhoitaja, Rovaniemi
Kummunmäki, Juhani Tapio, kirvesmies, Liperi
Kunnari, Anni Maarit, laskentasihteeri, Keminmaa
Kunnari, Jari Johannes, työteknikko, Porvoo
Kuoppala, Esa Eerik, vanhempi konstaapeli, Kerava
Kuoppala, Seppo Tapani, työnjohtaja, Pertunmaa
Kupiainen, Eeva Kaarina, rahoitusneuvoja, Jyväskylä
Kuronen, Ilkka Juha Antero, materiaalimies, Kuopio
Kuusela, Leila Anneli, Crew Service Desk Specialist, Vantaa
Kuusisto, Teija Marjatta, taloussihteeri, Helsinki
Kuusniemi, Eliisa Marjatta, oppilasasiainsihteeri, Kauhajoki
Kyllönen, Jari Kalervo, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Kähkönen, Maarit Kristiina, osastosihteeri, Jämsä
Kähkönen, Mika Petri, vanhempi konstaapeli, Hausjärvi
Kähönen, Matti Veikko, sähköteknikko, Espoo
Kärnä, Aili Irene, palveluneuvoja, Espoo
Kärnä, Tarja Kerttu, toimistosihteeri, Kuusamo
Köpila, Arto Johannes, Mela-asiamies, Parainen

L

Laakso, Laila Irmeli, luotonvalvoja, Lieto
Laaksonen, Leila Tuulia, opintosihteeri, Kerava
Laaksonen, Riitta-Liisa, toimistosihteeri, Helsinki
Laasanen, Teija Margit, toimistosihteeri, Kouvola
Lahtinen, Erkki Paavo Sakari, suojeluvalvoja, Kouvola
Lahtinen, Tiina Marja Elisa, ohjaustietojen ylläpitäjä, Seinäjoki
Lahtinen, Vuokko Johanna, rahoitusneuvottelija, Riihimäki
Laihonen, Riku Petteri, vanhempi konstaapeli, Eurajoki
Laine, Peter Mikael, skogsexpert, Raseborg
Laitamaa, Kaisu Hillevi, hoivapalveluiden ohjaaja, Pello
Laitinen, Laura Katariina, yrittäjä, Pertunmaa
Laitinen, Marjo Onerva, tietopalvelusihteeri, Hyvinkää
Laitinen, Seppo Juhani, ratatekninen työntekijä, Pieksämäki
Lampinen, Helena Marjaana, nuoriso- ja liikuntasihteeri, Jalasjärvi
Langenoja, Sanni Mirjami, palvelupäällikkö, Pori
Lanko, Tapio, vanhempi konstaapeli, Rovaniemi
Lappalainen, Lahja Liisa Johanna, seminologi, Iisalmi
Lassila, Jaakko Antero, tekninen esimies, Kauhajoki
Latvala, Ossi Aulis, vanhempi rikoskonstaapeli, Kotka
Latva-Nevala, Ari Tapani, nuorikkokasvattamonhoitaja, Seinäjoki
Laurikko, Jari Tapio, valokuvaaja, Turku
Laurila, Pirjo Marjut, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Lauskoski-Inkeroinen, Kirsi Marjut, vakuutusasiantuntija, Helsinki
Lehikoinen, Mauri Juhani Ensio, verkkopalveluasiantuntija, Siilinjärvi
Lehtelä, Tuija Kaarina, palkkasihteeri, Tampere
Lehti, Katri Elisabet, vanhempi konstaapeli, Halkia
Lehti, Toni Johannes, vanhempi konstaapeli, Parainen
Lehtimäki, Pasi Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Lehtinen, Marja-Leena, verosihteeri, Kuopio
Lehto, Anna Maria, konservaattori, Järvenpää
Lehto, Anne-Marie, tietopalvelusihteeri, Helsinki
Lehto, Jyrki Kalevi, vanhempi konstaapeli, Naantali
Lehto, Minna Monica, henkilöstöasiantuntija, Kirkkonummi
Lehtonen, Anja Mirjam, hallintosihteeri, Ylitornio
Lehtonen, Eero Kalevi, vanhempi ammattimies, Paimio
Leino, Jari Tapani, projektinhoitaja, Hämeenlinna
Leinonen, Katri Anneli, tullitarkastaja, Kajaani
Leinonen, Markku, etumies, Leppävirta
Leinonen, Pirjo Sinikka, ohjaaja, Laukaa
Leinonen, Raija Hannele, myyjä, Turku
Leinonen, Raili Tuula Helinä, asiakassihteeri, Espoo
Leinonen, Sirkku Tuulikki, hallinnollinen assistentti, Raahe
Leinonen, Tuomo Sakari, koneistaja, Muurame
Leonsaari, Jukka Jarmo Mikael, vanhempi konstaapeli, Kaarina
Lepistö, Jorma Arto Kalevi, vanhempi konstaapeli, Kankaanpää
Lepistö, Mirja Leena, tietopalvelusihteeri, Hämeenlinna
Leppänen, Anne Katariina, controller, Äänekoski
Leppänen, Janita Tuulikki, maksatustarkastaja, Oripää
Leppänen, Leila Marketta, verosihteeri, Seinäjoki
Leppänen, Tarja Irene, assistentti, Espoo
Leskinen, Katariina Marianne, luottosihteeri, Helsinki
Leskinen, Vesa Pekka, yliasentaja, Vantaa
Liemola, Tommi Tapani, vanhempi konstaapeli, Kuopio
Liias, Merja Anitta, taloussihteeri, Ylivieska
Lilja, Leena Oili Johanna, kiinteistösihteeri, Jokioinen
Lindén, Ulla Kaija Kristiina, työterveyshoitaja, Raisio
Lindfors, Marja Tuulikki, erikoiskäsittelijä, Vantaa
Lindfors, Ulla Kristina, kirjanpitäjä, Helsinki
Lindgren, Jaana Kristiina, ylipäivystäjä, Sastamala
Lindholm, Marianne, byråsekreterare, Mariehamn
Lindholm, Ritva Anneli, palveluasiantuntija, Helsinki
Lindlöf, Kirsi Kaarina, palkkasihteeri, Vesanto
Lindroos, Anna-Liisa, asiakasneuvoja, Vantaa
Lindroos, Pia Susann, toimistosihteeri, Loviisa
Lindroos, Sirpa Sanna-Liisa, asiantuntija, Helsinki
Lindvall, Riitta Hannele, opintoasiainsihteeri, Oulu
Linninen, Saara Helena, lastentarhanopettaja, Kiuruvesi
Lipponen, Leena Marketta, tietohallintoasiantuntija, Hyvinkää
Lipponen, Varpu Birgitta, toimistosihteeri, Nurmes
Liukku, Markku Ilkka, tekninen asiantuntija, Laihia
Lius, Paula Annikki, kuntohoitaja, VEAT, Jämsä
Lohilahti, Aune Eliisa, asiantuntija, Oulu
Loikkanen, Soili Irene, asiantuntija, Helsinki
Loponen, Paula Marita, henkilöstöravintolan esimies, Seinäjoki
Luhanka, Merja Anneli, apulaismeteorologi, Helsinki
Lundberg, Susanne Inger-Maria, nödcentraloperatör, Raseborg
Lundell, Anne Kaarina, markkinointisihteeri, Seinäjoki
Luostari, Eeva Kaarina, haastemies, Oulu
Luukkonen, Juha Matti, palomies, Lappeenranta
Luusua, Pekka Ilmari, tekninen asiakasneuvoja, Rovaniemi
Lång, Tuula Marjatta, henkilöstösihteeri, Helsinki
Lähteenmäki, Eeva-Riitta, toimistosihteeri, Keuruu
Lähteenmäki, Pirjo Kaarina, kuntoutusohjaaja, Paimio
Lämpsä, Marjut Helena, palkanlaskija, Vantaa
Lämsä, Kari Auvo Antero, jakeluesimies, Haukipudas

M

Mahlamäki, Leena Katriina, toimistosihteeri, Kauhajoki
Maijala, Sinikka Liisa Irmeli, tomistosihteeri, Kemijärvi
Majamäki, Pauli, sihteeri, Sherman Oaks, CA, USA
Majuri, Seppo Veikko Juhani, kirjanpitäjä, Kuopio
Makkonen, Arja Anitta, verosihteeri, Pielavesi
Malinen, Sirpa Tellervo, tutkintasihteeri, Turku
Manninen, Mika Antti, vanhempi konstaapeli, Mikkeli
Marjamäki, Janne Tapani, liikunta-alueiden vastaava hoitaja, Muurame
Markkanen, Marja-Leena, osastosihteeri, Leppävirta
Markkanen, Ritva Anna-Liisa, lastentarhanopettaja, Vesanto
Markus, Päivi Anita, palvelumyyjä, Oulu
Marsch, Paula Marjaana, veteraaniasiamies, lähihoitaja, Kuusamo
Martikainen, Mika Olavi, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Martinoff, Markku Tapio, sähkösuunnittelija, Kokkola
Marttila, Pirjo Marjatta, toimistosihteeri, Oulainen
Marttila, Ritva Tuulikki, jäsenassistentti, Espoo
Mastosaari, Eija-Liisa Päivikki, asuntosihteeri, Alavieska
Mattila, Airi Kaarina, palkkasihteeri, Kaustinen
Mattila, Irma Tuulikki, taloussuunnittelija, Kokkola
Mattila, Seija Helena, asiakasneuvoja, Helsinki
Mattila, Tuija Maaria, tutkintasihteeri, Turku
Mattlar, Christina Ulrika, löneräknare, Närpes
Mattsson, Britt Gunvor Margareta, studiekoordinator, Mariehamn
Mecklin, Max Anders Evert, palomies, Vasa
Melto, Maija Liisa, palveluassistentti, Vantaa
Menander, Päivi Esteri, tilastonlaatija, Helsinki
Merentie, Veli Matti Tapio, asiantuntija, Oulu
Meriläinen, Jouni Kalevi, erikoissuunnittelija, Helsinki
Meriläinen, Vuokko Kaarina, harjoitusmestari, Helsinki
Mestari, Eila Heljä, hallintosihteeri, Liminka
Metsi, Maire Anneli, arvopaperitoimihenkilö, Espoo
Metsola, Anne Hilkka Maritta, toimitusjohtaja, Pyhtää
Mielikäinen, Aune Inkeri, sairaanhoitaja, Espoo
Mielikäinen, Marja Liisa, osastosihteeri, Oulu
Mielonen, Tarja Irmeli, toimistosihteeri, Loppi
Miettinen, Kaarlo Eerik Aapeli, laitosmies, Lapinlahti
Miettinen, Marja-Leena, hanketaloussihteeri, Tornio
Miettinen, Timo Olavi, vanhempi konstaapeli, Järvenpää
Mikkelsson, Marja Katarina, vakuutussihteeri, Porvoo
Mikkola, Minna Marjaana, tarkastaja, Järvenpää
Mikkonen, Leena Kaarina, verkkosihteeri, Helsinki
Mikkonen, Tarja Anneli, verosihteeri, Turku
Mikonsaari, Leena Margit Marjukka, toimistosihteeri, Lappeenranta
Montonen, Ismo Kalervo, virastomestari, Lieto
Moskajärvi, Hannele Kristiina, verosihteeri, Naantali
Mulari, Sirkka-Liisa Hannele, syyttäjänsihteeri, Kontiolahti
Mustikkamaa, Ulla Maija, projektiassistentti, Lempäälä
Mustonen, Maria Johanna, tilipalvelupäällikkö, Vantaa
Mustonen, Marjaleena, asiantuntija, Joensuu
Mustonen, Mika Petteri, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Mustonen, Ritva Anneli, hallinnollinen assistentti, Espoo
Mykkänen, Pirkko Johanna, vastaava ohjaaja, Janakkala
Myllylä, Reijo Juhani, vaununsähköasentaja, Hyvinkää
Myllymäki, Mirva Pirkko Aliisa, taloussihteeri, Tampere
Mäenpää, Jukka Erik, työnjohtaja, Helsinki
Mäenpää, Tuija Maritta, ravintolapäällikkö, Nokia
Mäkelä, Juha-Pekka, konduktööri, Tuusula
Mäkelä, Sirkka-Liisa, budjettiassistentti, Vantaa
Mäki-Korte, Jari Matti, prosessimies, Rauma
Mäki-Marttunen, Sointu, toimistosihteeri, Kurikka
Mäkinen, Elisa Maija, toimistosihteeri, Hämeenlinna
Mäkinen, Jari Veli-Pekka, tilanhoitaja, Kirkkonummi
Mäkinen, Risto Ilmari, salaojaurakoitsija, maanviljelijä, Oripää
Mäkinen, Veli Matti, autonkuljettajien esimies, Kerava
Mäkitalo, Hellä Maarit, perintäsihteeri, Vantaa
Männikkö, Liisa Tuulikki, rekisterisihteeri, Kouvola
Mäntyniemi, Juha Taneli, palvelumyyjä, Kemi
Määttä, Terttu Anita, osastosihteeri, Pudasjärvi

N

Nahkuri, Jouni Tapio, vanhempi konstaapeli, Rauma
Nevalainen, Pirkko Mirjami, toimistosihteeri, Helsinki
Niemelä, Pekka Juhani, ratatyövaununkuljettaja, Tampere
Niemi, Ritva Liisa Tellervo, henkilöstösihteeri, Turku
Nieminen, Ari Juha, talonmies, Lapinjärvi
Nieminen, Teppo Matti Mikael, myyntineuvottelija, Lempäälä
Nikka, Maarit, tuotantoassistentti, Porvoo
Nilsson, Paula Palaga Inkeri, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Niskanen, Auli Tuulikki, palvelumyyjä, Kempele
Niskanen, Esa Johannes, kirvesmies, Alavieska
Nissén, Maj-Britt Helena, kanslist, Kaskö
Nissinen, Anita Marja-Leena, toimistosihteeri, Heinävesi
Nissinen, Kaisu Marjatta, hallintosihteeri, Oulu
Nissinen, Maija Maritta, asiantuntija, Kuopio
Nivalainen, Arto Tapani, kenttäpäällikkö, Vantaa
Nordling, Sirpa Sanelma, laborantti, Porvoo
Nousiainen, Hannu Kalervo, vartija, Mäntsälä
Nousiainen, Merja Hannele, rekisteriassistentti, Espoo
Nuolioja-Saksio, Aili Heleena, kotitalousopettaja, Tyrnävä
Nurmesniemi, Tarja Annikki, osastosihteeri, Haapavesi
Nurmi, Irja Helena, asiakassihteeri, Vantaa
Nurminen, Anne Maria, opintosihteeri, Laitila
Nuutinen, Merja Elisabeth, osastosihteeri, Espoo
Nyholm, Yngve Torolf, tullinspektör, Tesjoki
Nyman, Heidi Kristina, tilastosuunnittelija, Helsinki
Nyman, Jyrki Martti, vanhempi konstaapeli, Järvenpää
Nyman, Karola Maria, centralarkivskötare, Kyrkslätt
Nyström, Tom Kenneth, vapaa-aikatoiminnan ohjaaja, Loviisa
Närhi, Timo Oskari, konduktööri, Kotka

O

Oikarainen, Asko Veli, postityöntekijä, Posio
Oikarinen, Lauri Tapani, yksikönpäällikkö, Liminka
Oinonen, Kari Olavi, konduktööri, Kouvola
Ojala, Heikki Aukusti, vanhempi konstaapeli, Siilinjärvi
Ojala, Juhani Antero, logistiikan työnjohtaja, Vaasa
Ojala, Raili Annikki, laboratoriotyöntekijä, Äänekoski
Ojala, Tomi Erkki Tapani, vanhempi konstaapeli, Seinäjoki
Ojanen, Jyrki Olavi, raitiovaununkuljettaja, Helsinki
Oksanen, Taisto Antero, asentaja, Valkeakoski
Olkkola, Ismo Kalevi, virastomestari, Helsinki
Olli, Jari Jaakko, autonkuljettaja, Nousiainen
Ollikkala, Hannu Jarkko, asiantuntija, Mustasaari
Olsbo, Erja Maritta, palkkasihteeri, Muhos
Orbinski, Tarja Anneli, lähihoitaja, Ilomantsi
Osala, Tapio Kullervo, konduktööri, Seinäjoki
Osmonen, Hannu Petteri, asentaja, Rauma
Ovaskainen, Juha Pekka, vartija, Joensuu

P

Paakala, Margit Katariina, puhtauspalvelusuunnittelija, Kouvola
Paaso, Leena Birgitta, palvelumyyjä, Tornio
Paavilainen, Petri Juhani, valmistusmestari, Raisio
Paavolainen, Kirsi Susanna, osastosihteeri, Muurame
Paima, Harri Juhani, vanhempi konstaapeli, Salo
Pajari, Erja, valmennussuunnittelija, Helsinki
Pajari, Seija Anneli, sairaanhoitaja, Kouvola
Pajuluoma, Vuokko Kaarina, henkilöstösihteeri, Vaasa
Palander, Leena Tuulikki, opintopalvelusihteeri, Espoo
Pallas, Taimi Orvokki, maatalon emäntä, Lapinjärvi
Palmgren, Vesa Juhani, aluepäällikkö, Pornainen
Palonen, Marja-Leena, perintäneuvottelija, Helsinki
Palosaari, Arja Minna Hellevi, verosihteeri, Oulu
Papula, Tuula Margareta, Customer Support Specialist, Vaasa
Parkkisenniemi, Vappu Helena, sihteeri, Kuusamo
Partanen, Jari Pekka, vanhempi rikoskonstaapeli, Sipoo
Partanen, Jukka Olavi, maatalousyrittäjä, Kuopio
Partanen, Leena Marjatta, tuotetietoasiantuntija, Helsinki
Partinen, Maria Johanna, asiantuntija, Järvenpää
Parttimaa, Tuula Anneli, toimistosihteeri, Haapajärvi
Parviainen, Riitta Anneli, myyntipäällikkö, Riistavesi
Parviainen, Ritva Helena, yksityisyrittäjä, Hyvinkää
Pasanen, Ulla Maija, ostolaskujen käsittelijä, Jyväskylä
Patrakka, Riitta-Liisa, sovellustukihenkilö, Lahti
Pelkonen, Arja Sinikka, asiakassihteeri, Helsinki
Pelkonen, Kaisu-Maarit Marjatta, toimistosihteeri, Espoo
Peltoperä, Erkki Antero, kunnossapitoasentaja, Keminmaa
Penninkangas, Hillevi Kaarina, sosiaalityöntekijä, Alavus
Perälä, Pasi Toivo Tapani, tuotepäällikkö, Vaasa
Peräsalo, Sari Katri, Accounting Center Analyst, Vaasa
Pesu-Correa, Miia Johanna, osastosihteeri, Pretoria/Helsinki
Petäjäaho, Seija Kaarina, toimistosihteeri, Vantaa
Peura, Marit Anneli, koulusihteeri, Vihti
Peura, Vesa-Pekka, vanhempi konstaapeli, Kauhajoki
Peurasaari, Anne Tuulikki, asiakaspalvelusihteeri, Kemi
Pietikäinen, Martti Antero, verosihteeri, Kiuruvesi
Pietikäinen, Petri Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Kerava
Pietilä, Leena Marjatta, verkostoassistentti, Sipoo
Pietilä, Raine Olavi, vanhempi konstaapeli, Espoo
Piiparinen, Sirpa Kaarina, siivoustyönjohtaja, Helsinki
Piippo, Pirjo Elisa, palveluvastaava, Lohja
Piippo, Rauno Urpo Olavi, hallintosihteeri, Muhos
Piispa-Jespars, Seija Inkeri, maatalousyrittäjä, Pyhtää
Pilto, Kari Johannes, kunnossapitotyöntekijä, Kirkkonummi
Pirinen, Anne Maria, tiedottaja, Siilinjärvi
Pirttimaa, Arto Risto, ylipäivystäjä, Oulu
Pisto, Seija Anneli, lähihoitaja, Vesanto
Pitkänen, Kirsti Orvokki, taloussihteeri, Espoo
Pohjala, Jukka Tapani, tuotevalmistaja, Riihimäki
Pohjola, Irmeli Virpi Hannele, osastosihteeri, Vaasa
Porkka, Pasi Heikki Tapani, sairaanhoitaja, Kuopio
Povenius, Annette Isabel, taloussuunnittelija, Porvoo
Primietta, Kaisu Marita, tiedonhallintasihteeri, Joensuu
Pulli, Kauno Olavi, ratatekninen työntekijä, Pieksämäki
Pulli, Päivi Kaarina, baarimestari, Kauhajoki
Punju, Anja Helena, rahoitusneuvoja, Vantaa
Purhonen, Ari Pekka, tekninen tuottaja, Helsinki
Pursiainen, Paula Anneli, virastosihteeri, Pieksämäki
Putkonen, Jukka-Pekka, asentaja, Pieksämäki
Puumala, Anne Marita, assistentti, Rauma
Puumala, Jari Mikael, palveluesimies, Järvenpää
Puuri, Nina Marita, maksatustarkastaja, Turku
Pylkkänen, Jorma Antero, kuljetusyrittäjä, Rantasalmi
Pylväs, Erja Maarit, myyjä, Ylivieska
Pyykkö, Jari Veikko, vartija, Vantaa
Pyykkönen, Tarmo Tatu Kullervo, värikeittiön hoitaja, Heinola
Päivärinta, Eino Pentti Johannes, valvomonhoitaja, Helsinki
Pärssinen, Simo Petteri, karjamestari, Tammela
Pääkkönen, Irma Anneli, asiantuntija, Kuhmo
Pölkki, Jarmo Ensio, Technical Sales Support Specialist, Laihia

R

Raatikainen, Hannu Johannes, sähköverkkoasentaja, Mikkeli
Raatikainen, Jari Tapani, vuorotyönjohtaja, Iisalmi
Raidisto, Timo Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Rusko
Railo, Jani Petteri, vanhempi konstaapeli, Rauma
Rajala, Sirpa Tuulikki, rekrytointiassistentti, Espoo
Rajanen, Auli Merja Susanna, toimistosihteeri, Simo
Rajaniemi, Arja Annikki, vientiassistentti, Nokia
Ranta, Paula Helena, vanhempi konstaapeli, Turku
Ranta, Pirkko Maria, apulaistarkastaja, Helsinki
Rantala, Kari Mikael, maanviljelijä, Lapinjärvi
Rantamäki, Sanna Pauliina, osastosihteeri, Riihimäki
Rauhala, Anita Margit, verosihteeri, Ähtäri
Rauhala, Mirja Katariina, verkkopalvelusihteeri, Turku
Rauko, Markku Juha Ilmari, työnjohtaja, Valkeakoski
Raunio, Aki Pasi, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Rautakorpi, Mari Hannele, kirjaamissihteeri, Lapua
Rautavirta, Pirjo Anneli, tietopalvelusihteeri, Vantaa
Rautiainen, Juha Pekka, verkostosuunnittelija, Siilinjärvi
Rautio-Visuri, Riitta Helena, taloussihteeri, Tampere
Reinilä, Reetta Aino Hannele, toimistosihteeri, Seinäjoki
Relander, Jani Matti, vanhempi konstaapeli, Kouvola
Remekselä, Irja Aino, luokanopettaja, Helsinki
Renvall, Jaana Anica, kirjastonhoitaja, Lohja
Repo, Raili Tuula Annikki, tiedonhallinnon asiantuntija, Mikkeli
Repo, Raimo Paavali, vartija, Sonkajärvi
Ridell, Ari Paavo Tapani, kartoittaja, Oulu
Riekkinen, Tuija Kristiina, tutkintasihteeri, Iisalmi
Riepula, Anne Elisabeth, kirjastosihteeri, Ii
Riikonen, Seppo Juhani, Design Engineer,SW, Espoo
Riitamaa, Jaana Hannele, nuoriso-ohjaaja, Forssa
Ring, Seija Liisa, kirjanpitäjä, Lestijärvi
Rinne, Anne Kristine, ravintolapäällikkö, Hyvinkää
Rinta-Könnö, Satu Helena, asiantuntija, Kauhajoki
Rintala, Airi Anita, suunnitteluassistentti, Kaarina
Rintala, Eija Kristiina, Customer Service Specialist, Harjavalta
Rissanen, Kari Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Iisalmi
Rissanen, Raija Anneli, maatalousyrittäjä, Kuopio
Rissanen, Raimo Juhani, isännöitsijä, Lohja
Ronimus, Sisko Marja Anneli, jaostosihteeri, Hyvinkää
Ronkainen, Kauko Olavi, sihteeri, Kuusamo
Rosenback, Anne-Marie, skattesekreterare, Pargas
Ruhanen, Mervi Hannele, suunnittelupäällikkö, Järvenpää
Ruohomäki, Terttu Tellervo, nuoriso-ohjaaja, Kouvola
Ruokolainen, Iines Inkeri, verosihteeri, Keuruu
Ruotanen, Anja Helena, asiantuntija, Rääkkylä
Ruuska, Mika Ilari, virastomestari, Helsinki
Ruusuranta, Inga Anita, leikkikenttäohjaaja, Raisio
Rytkönen, Markku Väinö, vartija, Iisalmi
Ryynänen, Maire Sinikka, verosihteeri, Kuopio
Ryytty, Liisa Hannele, henkilöstöassistentti, Espoo
Räihä, Tuula Maria, hankeasiantuntija, Rovaniemi
Räisänen, Eija Hannele, ostaja, Keminmaa
Rämä, Jaakko Tapani, ratatekninen työntekijä, Kouvola
Räsänen, Maija-Leena, ravitsemustyöntekijä, Tuusniemi
Räsänen, Riitta Liisa Hannele, henkilöstösihteeri, Joensuu

S

Saaranen, Tuula Hillevi, laboratoriohoitaja, Kalajoki
Saarela, Raija Irmeli, kuluttajapalvelun esimies, Järvenpää
Saarenkunnas, Satu Nina Birgitta, Specialist Accounting, Siilinjärvi
Saari, Ari Matti, konduktööri, Kouvola
Saarinen, Harri Juhani, vastaava nuorisotyönohjaaja, Seinäjoki
Saarni, Antti Jaakko, virastomestari, Vantaa
Saastamoinen, Virpi Tyyne Helinä, asiantuntija, Jyväskylä
Sahikallio, Iiris Kristiina, rekisterisihteeri, Uurainen
Sailas, Ritva Sinikka Inkeri, kirjastonhoitaja, Nivala
Saine, Seppo Vilhelm, tullitarkastaja, Naantali
Sainio, Juha Matti, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Sallinen, Kirsi-Marja Tuulikki, sairaanhoitaja, Säkylä
Salmela, Eija Onerva, sähkölaskuttaja, Rovaniemi
Salmi, Keijo Mikko, Senior R&D Engineer, Vantaa
Salminen, Harri Tarmo, kirjastosuunnittelija, Pori
Salminen, Kari Tapio, yrittäjä, Kustavi
Salmivaara, Outi Irmeli, verosihteeri, Helsinki
Salo, Altti Aleksanteri, vuoroesimies, Rauma
Salo, Auli Maritta, vastaava hammashoitaja, Tampere
Salo, Marko Tapio, vanhempi rikoskonstaapeli, Raahe
Salonen, Aila Marketta, osastosihteeri, Espoo
Salonen, Erja Marita, henkilöstöassistentti, Pori
Salonen, Merja Tuulikki, ohjaaja, Valkeakoski
Salonen-Malkakorpi, Kaija Helena, opintoasiainsihteeri, Vaasa
Sandholm, Jeanette Maria, byråsekreterare, Parainen
Sankala, Jaana Kristiina, lastenhoitaja, Nousiainen
Santalainen-Saaros, Päivi, luottamushenkilö, Masku
Saraluhta, Markku Juhani, käynnissäpitäjä, Mänttä
Sariola, Marja-Leena, myyntivalmentaja, Helsinki
Saukkola, Tiina Päivi Kristiina, osastosihteeri, Helsinki
Saunanoja, Minna Kaarina, asiakasneuvoja, Helsinki
Sauren, Arja Tuulikki, henkilökohtainen pankkineuvoja, Valkeakoski
Savolainen, Anu Katriina, hallinnollinen avustaja, Helsinki
Savolainen, Marja Anitta, asiantuntija, Kuopio
Savolainen, Sari Anja, johdon assistentti, Kerava
Savonen, Sami Markus, lastenkodin esimies, Iisalmi
Savunen, Carola Christina, vakuutussihteeri, Vantaa
Schlegel, Helena Hilkka, palveluneuvoja, Helsinki
Selin, Tiina Johanna, vartija, Kerava
Seppälä, Heikki Kalevi, tuotannon suunnittelija, Hämeenlinna
Seppänen, Arto Juhani, AV-asentaja, Vantaa
Seppänen, Riitta Maria, myyjä, Lieksa
Siiropää, Ellen Irene, kirjastovirkailija, Vihti
Sillanpää, Klaus Joakim, tekninen palveluasiantuntija, Muurame
Sillanpää, Olli Erik, tietoliikenneasentaja, Nousiainen
Siltanen, Päivi Kyllikki, laadunohjaaja, Eräjärvi
Simell, Käthe Ann-Sofi, ruokapalveluesimies, Espoo
Simola, Elise Annikki, isännöitsijä, Jalasjärvi
Simpanen, Sari Marjaana, sihteeri, Helsinki
Sinisalo, Anna-Liisa, henkilökohtainen pankkineuvoja, Järvenpää
Sinisalo, Ritva Kaarina, asiantuntija, Helsinki
Siponen, Reija Sisko, toimistosihteeri, Lohja
Siponen, Seija Johanna, tutkimusassistentti, Helsinki
Sippola, Jouni Jaakko, metsäasiantuntija, Pori
Sireeni, Satu Helena, vanhempi rikoskonstaapeli, Heinola
Sjöblom-Piira, Päivi Helena, kuljetusyrittäjä, Paimio
Sjövall-Mattsson, Inger, sjukskötare, Gottby
Smedberg, Mari Irmeli, vanhempi rikoskonstaapeli, Rauma
Smolander, Ulla Maija, tiimipäällikkö, Kuopio
Smura, Tuula Maija, toimistosihteeri, Nurmes
Soikkeli, Virpi Maarit, taloussihteeri, Hyvinkää
Soininen, Harri Markus, vanhempi konstaapeli, Vantaa
Sokka, Mikko Tapio, ylikonstaapeli, Nurmijärvi
Sorjonen, Hannu Reino Juhani, asiantuntija, Joensuu
Sorvari, Maija, asiakaspalvelupäällikkö, Porvoo
Sten, Gun-Britt Janita, kanslisti, Kaskinen
Stigzelius, Teija Anneli, tutkintasihteeri, Turku
Ström, Pirjo Helena, laitoshuoltaja, Kokkola
Ståhl, Kari Joeli, tullitarkastaja, Nummela
Suittio, Nina Virpi Hellevi, osastosihteeri, Helsinki
Sukander, Leena Maija, myynti- ja markkinointisihteeri, Forssa
Sundelin, Jari Antero, vanhempi rikoskonstaapeli, Orimattila
Sundelin, Lillemor Helene, teknisk kundrådgivare, Kokkola
Sundström, Pirjo Hannele, palveluassistentti, Karkkila
Suomisalo, Terttu Marita, palkkasihteeri, Iisalmi
Suurnäkki, Vesa Matti, vahtimestari, Kouvola
Suvanto, Katja Maarit, kirjanpitäjä, Helsinki
Suvinen, Juha Tapani, kenttäpäällikkö, Nousiainen
Sydänmäki, Raili Anitta, korvausratkaisija, Helsinki
Syrjä, Anne Helena, yksikön sihteeri, Tampere
Syyli, Tiina Sinikka, työterveyshoitaja, Tuusula
Säippä, Maija Katariina, myynti-ja laivausasiantuntija, Tampere
Särkkä, Teija Inkeri, viestityssihteeri, Helsinki
Sääskilahti, Teppo Antero, vanhempi konstaapeli, Rovaniemi

T

Taarasti, Anna-Kaarina, asiantuntija, Hollola
Tahvanainen, Markku Kalevi, asettaja, Joensuu
Takasuo, Anita Irmeli, toimistosihteeri, Virolahti
Takkala, Timo Ilmari, vanhempi konstaapeli, Karstula
Tallberg, Sari Sinikka, hätäkeskuspäivystäjä, Kirkkonummi
Tamminen, Pirkko Tellervo, verosihteeri, Keminmaa
Tarkiainen, Anne Maritta, palveluohjaaja, Juva
Tarvainen, Ritva Kyllikki, HR Service Specialist, Siilinjärvi
Tepponen, Anne, palveluneuvoja, Hamina
Tervakoski, Pentti Antero, prosessivastaava, Oulu
Teräväinen, Keijo Kalevi, konduktööri, Lahti
Thuring, Kim Mikael, asentaja, Porvoo
Thynell-Autio, Maria Christina, myyjä, Helsinki
Tiainen, Erkki Juhani, tekninen asiantuntija, Porvoo
Tiilikka, Aimo Ensio, tuotekehittäjä, Iisalmi
Tikka, Pirjo Anneli, verosihteeri, Mikkeli
Tilvis, Anja Helena, toimistosihteeri, Kalajoki
Toivanen, Taina Hannele, asiantuntija, Kitee
Toivonen, Juha Kalevi, vanhempi rikoskonstaapeli, Lahti
Toivonen, Kari Juhani, vanhempi konstaapeli, Pieksämäki
Toppari, Tuula Johanna, vanhempi konstaapeli, Jyväskylä
Torniainen, Riitta Aino Anneli, paikkatietokäsittelijä, Mikkeli
Torvinen, Marju Hannele, käräjäsihteeri, Kemi
Torvinen, Risto Kalervo, isännöitsijä, Lohja
Tossavainen, Arja Sinikka, viestintäasiantuntija, Espoo
Tuikkala, Merja Riitta Irina, osastosihteeri, Raahe
Tuisku, Ritva Tuulikki, koulutusassistentti, Rovaniemi
Tukiainen, Maria Kristiina, seurakuntasihteeri, Tampere
Tuomaala, Saara Ilona, hammashoitaja, Oulu
Tuomainen, Marja Leena Ingegerd, laskutusneuvoja, Espoo
Tuomala, Helena Katariina, yrittäjä, Kankaanpää
Tuomila, Jukka Sakari, turvallisuuskouluttaja, Vantaa
Tuominen, Anitta Marjatta, palveluneuvoja, Riihimäki
Tuominen, Anitta Taina Kaarina, perushoitaja, Espoo
Tuominen, Heikki Antero, konduktööri, Riihimäki
Tuominen, Seija Irmeli, QC-laborantti, Mynämäki
Tuomisto, Tuija Helena, johdon assistentti, Hyvinkää
Turunen, Kaija Kyllikki, asiantuntija, Joensuu
Tuura, Tarja Liisa, fysioterapeutti, Tuusula
Törhönen, Raili Orvokki, taloussihteeri, Kuopio
Törmänen, Maija Helena, sihteeri, Kuusamo

U

Ujanen, Jussi Pekka, aluepäällikkö, Vantaa
Ulma, Marjut Hannele, företagskundrådgivare, Vanda
Uravuo, Sirkku Annukka, vakuutusneuvoja, Espoo
Ursin, Jani Samuli, vanhempi konstaapeli, Mikkeli
Uusimäki, Sirpa Tellervo, toiminnanohjaaja, Kurikka
Uutela, Kari Juhani, työnjohtaja, Miehikkälä

V

Vaenerberg, Richard, äldre konstapel, Lovisa
Vahtera, Tanja Helena Marjaana, toimistosihteeri, Vantaa
Vaihinen, Miika Juhani, vanhempi konstaapeli, Kaarina
Wakuwile, Arja Hillevi, suurlähettilään assistentti, Järvenpää
Valkama, Eero Tapani, vanhempi konstaapeli, Mäntsälä
Valkama, Satu Oili Maarit, johdon assistentti, Helsinki
Valkeemäki, Seija Helena, laadunvarmistusasiantuntija, Järvenpää
Valkonen, Timo Juhani, vartija, Pieksämäki
Vallin, Minna Liisa, kulttuurisihteeri, Ylöjärvi
Valta, Meeri Annikki, verosihteeri, Tuovilanlahti
Valtee, Petri Kaarlo, liikennemyymäläpäällikkö, Kauhava
Valtinen, Hannu Johannes, vanhempi konstaapeli, Vaasa
Vanne, Liisa Helinä, erikoiskäsittelijä, Paattinen
Varila, Hilkka Riikka-Liisa, toimistovirkailija, Kokkola
Vasankari, Jouko, tulenkestävän materiaalin asentaja, Raahe
Vasankari, Juha Esko, vanhempi suunnittelija, Raahe
Veander, Tuomo Tapani, vanhempi konstaapeli, Laukaa
Veijo, Sari Maaret Kristiina, osastosihteeri, Ii
Veikanmaa, Pirjo Anneli, osastosihteeri, Ankara/Helsinki
Welling, Timo Tapani, tuotetuki-insinööri, Pirkkala
Weltzien, Kati Johanna, tietotekniikka-asiantuntija, Lempäälä
Vento, Pauli August, kuorimonhoitaja, Lappeenranta
Venäläinen, Terho Kalevi, vartija, Pieksämäki
Vepsäläinen, Marjo Päivi Annikki, henkilöstösihteeri, Oulu
Vesala, Seppo Juha, vanhempi konstaapeli, Lohja
Vesanto, Minna Maria, tiedottaja, Turku
Vesikukka, Mervi Aulikki, myyntiassistentti, Heinola
Westerholm, Leila Orvokki, suunnittelija, Vantaa
Vesterinen, Juha Antero, haastemies, Vantaa
Vesterinen, Mervi Lea Elina, osastosihteeri, Helsinki
Westerlund, Leena Marjatta, palkkasihteeri, Lohja
Vidgren, Heikki Olavi Antero, vartija, Iisalmi
Vidgrén, Erja Sinikka, tilastohaastattelija, Kuopio
Viemerö, Merja Annikki, rahoitussihteeri, Seinäjoki
Vihersaari, Jouni, työnjohtaja, Helsinki
Viinikainen, Mirja-Liisa, luottosihteeri, Helsinki
Viitala, Kaisa Kristiina, toimistosihteeri, Turku
Viitanen, Eira Tuulikki, verosihteeri, Kankaanpää
Wikman, Minna Karita, osastosihteeri, Vantaa
Wikström, Jukka Kalevi, työnjohtaja, Piikkiö
Vilmunen, Tuula Anneli, toimistosihteeri, Lohja
Vimpari, Tarja Maarit, kulttuurisihteeri, Utajärvi
Virkki, Jari Matti, vanhempi konstaapeli, Tuusula
Virkkunen, Asko Tapio, kalanviljelijä, Taivalkoski
Virolainen, Tiina Marja Kyllikki, myynti- ja tapahtumaneuvoja, Helsinki
Virta, Eero Arvo Juhani, maanviljelijä, Hollola
Virta, Jarmo Juhani, työnjohtaja, Hattula
Virtanen, Eija Anneli, kirjastovirkailija, Lohja
Virtanen, Ilpo Martti Sakari, vanhempi konstaapeli, Janakkala
Virtanen, Jarmo Ensio, laskentapäällikkö, Kotka
Virtanen, Markku Olavi, tekninen myyjä, Pälkäne
Virtanen, Pia Maria, vanhempi rikoskonstaapeli, Kankaanpää
Virtanen, Timo Allan, varastopäällikkö, Kangasala
Visti, Lilian Mirjam Harriet, kundansvarig, Karleby
Viuhkola, Pekka Tapani, vanhempi konstaapeli, Kellokoski
Voittonen, Virpi Kristiina, osastosihteeri, Porvoo
Volotinen, Maria Mikaela, toimistosihteeri, Helsinki
Vuorenmaa, Jukka Tapani, agrimarketpäällikkö, Lapua
Vuori, Anna Kristina, infopisteen myyjä, Espoo
Vuorikivi, Tiina Tuulikki, vanhempi rikoskonstaapeli, Helsinki
Vuorinen, Kirsi Marjatta, sihteeri, Helsinki
Vuorinen, Pasi Valtteri, vanhempi konstaapeli, Riihimäki
Vähä-Heikkilä, Ville-Veikko, ylivirastomestari, Vantaa
Vähäkuopus, Maija-Liisa, osastosihteeri, Rabat/Helsinki
Väisänen, Marita Hannele, sairaanhoitaja, Hyvinkää
Väisänen, Ritva Anneli, laboratoriomestari, Nurmijärvi
Väliheikki, Tuomo Alias, tuoteryhmähallintapäällikkö, Porvoo
Välikangas, Leena Elisa, verosihteeri, Härmä
Välimäki, Kai Juhani, vanhempi rikoskonstaapeli, Vantaa
Vänskä, Marja-Liisa, Supply Chain Coordinator, Joensuu
Väyrynen, Mika Henrik, vanhempi konstaapeli, Helsinki
Väyrynen, Pirjo Riitta, laatuvastaava, Huittinen
Väänänen, Anne Helena, rahoitusneuvoja, Oulu

Y

Yli-Huikku, Raili Kyllikki, koulutussuunnittelija, Rovaniemi
Ylimäki, Jouko Antero, työnjohtaja, Ylivieska
Yli-Suvanto, Ritva Leena, materiaalihallintosuunnittelija, Rovaniemi
Ylitalo, Matti Johannes, toimistosihteeri, Mänttä-Vilppula
Yläjärvi, Kirsti Kaarina, lastentarhanopettaja, Virrat
Ylönen, Anu Anne Kristina, johdon assistentti, Pieksämäki
Yoshida, Emi, Base Team Leader, Tokio
Yrjänä, Jari Kalervo, vanhempi konstaapeli, Tampere

Å Åberg, Eva-Stina, försäljningschef, Kirkkonummi
Ö

Öhman, Ritva Kaarina, sihteeri, Vantaa
Österblad, Soile Marjut, osastosihteeri, Porvoo
Österman, Tom, raitiovaununkuljettaja, Kauniainen

Yhteensä: 891
Alkuun
Suomen Valkoisen Ruusun mitali

A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V X Y Z Å Ä Ö

A

Aalto, Sirpa Hellen, keittäjä, Kouvola
Aaltonen, Kirsi Marja, palveluneuvoja, Vantaa
Aarnio, Erja Hannele, toimistosihteeri, Turku
Ahola, Arto Untamo, laadunvalvoja, Merikarvia
Ahonen, Jari Petri, vartija, Orivesi
Ahponen, Markku, havaitsija, Sodankylä
Aitto-Oja, Sirpa Birgitta, kojeasentaja, Espoo
Ake, Anita Hilkka, närvårdare, hemvårdare, Pargas
Alho, Vesa Henrik, automaatioasentaja, Kokkola
Alkara, Harry Taher, virastomestari, Helsinki
Andrejeff, Aleksei, logistiikkatyöntekijä, Tampere
Anttolainen, Pentti Juhani, kiinteistönhoitaja, Virolahti
Aro, Raivo, koestaja, Helsinki
Aunola, Anette Harriet, tutkintasihteeri, Helsinki

B

Back, Mikael Jan-Anders, avdelningschef, Esbo
Backman, Satu Heidi Kristina, tutkimusassistentti, Nurmijärvi
Björkroth, Ritva Anneli, myyjä, Rauma
Björninen, Sami Teppo Kalevi, uunimies, Harjavalta
Blomqvist, Majvor Elisabeth, kock, familjedagvårdare, Lumparland

D Degerholm, Svante, havaitsija, Helsinki
E

Eriksson, Kerstin, skötare, Mariehamn
Eriksson, Maj-Britt Karita, städare, Jomala
Eskelinen, Raili Irma Marjatta, siivooja, Sonkajärvi
Eteläsaari, Esa Juhani, ratatekninen työntekijä, Kajaani

F Finne, Christer, havaitsija, Mustasaari
G

Garcia Altez, Fernando, myyjä, Helsinki
Granqvist, Karl Juhani, koneenkokooja, Jyväskylä
Gren, Sinikka Hannele, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa

H

Haapalahti, Lea Anneli, henkilökohtainen pankkineuvoja, Tampere
Haapaniemi, Leila Birgitta, lastenohjaaja, Lempäälä
Haapoja, Tuula Irmeli, kokooja, Askola
Hakala, Arja Inkeri, myyjä, Villähde
Hakola, Pentti Tapani, lihavalmistetyöntekijä, Seinäjoki
Halonen, Anne Ellen Marketta, keittäjä, Iisalmi
Hamberg, Leena Anneli, myyjä, Raisio
Hankkila, Heikki Matias, teräsrakenneasentaja, Alajärvi
Hansson, Maritta Hannele, tarjoilija, Kokkola
Harjula, Sirkka Aino Annikki, myyjä, Helsinki
Harmaala, Jaakko Ilmari, kartoittaja, Haapajärvi
Hautamäki, Ulla Kaisa, laitoshuoltaja, ravitsemistyöntekijä, Alavieska
Hedman-Jokinen, Marjo Kristiina, myyjä, Tampere
Heinilä, Arto Otto, turvahenkilö, Rauma
Hela, Hannu Tapani, kunnossapitoasentaja, Kangasala
Helelä, Eero Mauri Sakari, varainhankkija, Espoo
Hietamäki, Margit Irene, kaavoitussihteeri, Lohja
Hietikko, Ismo Antero, elintarviketyöntekijä, Seinäjoki
Hietikko, Veli-Matti, nuorisosihteeri, Tyrnävä
Hippeläinen, Anne Marjut, henkilökohtainen pankkineuvoja, Hollola
Hirvi, Reijo Tapio, vaihetyöntekijä, Turku
Honkala, Olavi Iisakki, sorvaaja, Nokia
Hovi, Markku Tapani, teroittaja, Lappeenranta
Huhtilainen, Maire Aino, varainhankkija, Riihimäki
Huotari, Otto Eemeli, postityöntekijä, Suomussalmi
Huttunen, Olavi Juho, postityöntekijä, Kajaani
Hynninen, Mauri Matti Uolevi, vartija, Pirkkala
Hynynen, Liisa-Hannele, tuotannonsuunnittelija, Riihimäki
Hynynen, Veli Jukka, yhdysmies, Kokkola
Hytönen, Heikki Tuomo, kiinteistönhoitaja, Rautalampi
Hyvönen, Riitta Margit, myyjä, Turku
Hämäläinen, Eino Antero, kiinteistönhoitaja, Haapajärvi

I

Ihanamäki, Asta Kirsti Anneli, keittäjä-siivooja, Jurva
Immonen, Anne-Maria, laitoshuoltaja, Helsinki
Isaksson, Kaija Helena, lähihoitaja, Turku

J

Jaakkola, Asko Olavi, kartoittaja, Lohja
Jaakkola, Maire Aili Tarja, toimistosihteeri, Turku
Jalava, Jari Juhani, ilmastointiasentaja, Turku
Janhunen, Jouko Juhani, hitsaaja, Pieksämäki
Jerohin, Raija Sonja Irmeli, koneenhoitaja, Naantali
Jokiranta, Tiina Hannele, osastosihteeri, Vantaa
Juntunen, Kirsi Helena, hallintosihteeri, Helsinki
Jyllilä, Timo Kalervo, varastonhoitaja, Seinäjoki
Jäppinen, Eero Kalevi, laitosmies, Iisalmi
Järvelä, Hannu Antero, sähkömies, Ylöjärvi
Järvinen, Saija Hannele, kokki, Kangasala
Jääskeläinen, Hannu Olavi, kirjastoautonkuljettaja-virkailija, Vieremä
Jääskeläinen, Tarja Marketta, tutkintasihteeri, Pornainen

K

Kaaresto, Risto Toivo H., autonkuljettaja, terminaalityöntekijä, Oulu
Kaasinen, Sirpa Marjatta, ravitsemistyöntekijä, Outokumpu
Kallinen, Tuula Tellervo, liikennemyymälätyöntekijä, Juuka
Kallio, Erkki Matti Ilmari, käyttömies, Raahe
Kallio, Tarmo Verner, kirvesmies, Lempäälä
Kalliomäki, Mikko Olavi, kokoonpanija, Laihia
Kammonen, Margit Susanna, toimistosihteeri, Siilinjärvi
Kanerva, Saara Irmeli, kuvaohjelmavirkailija, Järvenpää
Kankaanpää, Eija Helena, tilaustenohjaaja, Seinäjoki
Kantola, Annikki Marjatta, liikunnanohjaaja, Jalasjärvi
Karlsson, Michaela, kanslist, Jomala
Karppinen, Eero Juhani, kirvesmies, Vieremä
Kaski, Veini Atro, prosessinhoitaja, Pori
Kastikainen, Pentti Eino Kalervo, operaattori, Savonlinna
Kauppinen, Mirjami, perhepäivähoitaja, Vieremä
Keiski, Esa Antero, ratatyövaununkuljettaja, Kokkola
Keski-Jaskari, Airi Annikki, toimistosihteeri, Ilmajoki
Ketola, Merja Aulikki, perhepäivähoitaja, Köyliö
Ketonen, Pentti Tapio, putkiasentaja, Lohja
Kilpinen, Mervi Maritta, tilapalvelusihteeri, Jyväskylä
Kinnunen, Kyösti Eelis, kunnossapitäjä, Kontiolahti
Kivimäki, Risto Juhani, trukinkuljettaja, Tampere
Kivistö, Jari Juhani, muuntaja-asentaja, Vaasa
Knuutila, Ari-Pekka Aulis, kirvesmies, Helsinki
Knuuttila, Merja Päivikki, lääketyöntekijä, Hämeenkyrä
Koistinen, Saila Maarit Katarin, myyjä, Helsinki
Koivisto, Kari Juhani, prosessinhoitaja, Kokkola
Koivisto, Kari Juhani, sulattaja, Vaasa
Koivula, Minna Eeva Carita, toimistosihteeri, Lahti
Kokko, Merja Maarit, lastenohjaaja, Tampere
Kokkonen, Hilkka Marja Anneli, suunnitteluavustaja, Kouvola
Kontkanen, Tuomo Olavi, vartija, Joensuu
Korhonen, Jani-Juhana, kiinteistönhoitaja, Mäntsälä
Koskiaho, Simo Jouni, kunnossapitäjä, Seinäjoki
Koskinen, Marko Rainer Kalervo, vahtimestari, Hyvinkää
Kotanen, Pirkko Päivikki, koulunkäynninohjaaja, Kyyjärvi
Kuikka, Antti Ilmari, sähköasentaja, Espoo
Kujanpää, Erkki Kalevi, muuntaja-asentaja, Vaasa
Kuusisto, Tapio Olavi, kiinteistömies, Eurajoki
Kyrö, Markku Uolevi, elektroniikkalaitehuoltaja, Helsinki
Kärkkäinen, Eero Olavi, päällystevarastovalvoja, Iisalmi
Kärnä, Marja Anita, vyyhdenvalmistaja, Hyvinkää
Käräjäoja, Paavo Henrikki, ohjaamohoitaja, Raahe

L

Laaksonen, Ari Seppo Olavi, kunnossapitoasentaja, Kokemäki
Lahti, Sinikka Marjatta, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa
Lahtinen, Inka Maaria, viestintäsihteeri, Helsinki
Lahtinen, Teuvo Aatto, roottorinvalmistaja, Helsinki
Laitinen, Jouko Tapio, hitsaaja, Joroinen
Laitinen, Veijo Jukka Viljam, varastotyöntekijä, Vihti
Laitonen, Teuvo Tapani, lentokoneasentaja, Jämsä
Lammi, Martti Tapio, käämijä, Vaasa
Lappalainen, Yasmin Hannele, varainhankkija, Kirkkonummi
Lattu, Sirkka-Liisa Marjatta, emäntä, Nousiainen
Latvakoski, Merja Annikki, laitoshuoltaja, Vantaa
Latvala, Elisa Inkeri, toimistosihteeri, Seinäjoki
Laukkanen, Aarno Kalevi, vanhempi sähköasentaja, Pirkkala
Lee, Gerald Raymond, uinninvalvoja, Uusikaupunki
Lehtonen, Seppo Juhani, operaattori, Turku
Leikkilä, Marja Aulikki, puolaaja, Tampere
Leino, Juha Ilmari, putkiasentaja, Turku
Lemström, Ari Erik, korimekaanikko, Kotka
Leppänen, Keijo Kalevi, laitosmies, Kankaanpää
Liang, Geng Sheng, myyjä, Helsinki
Liira, Anne Helena, kokousemäntä, Lappeenranta
Linden, Juha-Pekka, prosessinhoitaja, Janakkala
Lindholm, Irma Kristiina, tarkastaja ja pakkaaja, Pälkäne
Lindholm, Marjo Hellikki, toimistosihteeri, Piikkiö
Lindroos, Else-Maj Beatrice, pukeutumisneuvoja, Nurmijärvi
Lindroos, Hans, virastomestari, Espoo
Linnakoski, Leena Sinikka, toimistosihteeri, Turku
Louhivaara, Anne Kristiina, pankkineuvoja, Kotka
Lozova, Olga, vyyhdenvalmistaja, Helsinki
Luhtamäki, Rauno Johannes, lihanleikkaaja, Laukaa
Luhtasela, Timo Veli, levyseppä, Vaasa
Luukka, Risto Aatos, liikuntapaikkojen hoitaja, Askola

M

Maikola, Lassi Paavo Juhani, prosessinhoitaja, Uusikaupunki
Majuri, Päivi Orvokki, tutkimusavustaja, Vantaa
Mansikkaniemi, Kaarina, paikkatietokäsittelijä, Tarvasjoki
Marjakoski, Jarmo Ensio, allasmies, Pori
Mattinen, Ritva Liisa, liikennemyymälätyöntekijä, Iisalmi
Maung, Anja Marketta, erikoissiivooja, Helsinki
Merojala, Anne Maarika, lähihoitaja, Espoo
Meuronen, Maire Tuulikki, kojeasentaja, Vantaa
Mikkola, Päivi Mirjami, ravitsemistyöntekijä, Merijärvi
Mikkonen, Rauha Anneli, tilitysvastaava, Helsinki
Myllymäki, Anne Helena, toimistosihteeri, Helsinki
Mäkelä, Raili Marja, perhepäivähoitaja, Kaskinen
Mäki, Ismo Kaleva, koneenasettaja, Mustasaari
Mäki-Fossi, Markku Tapani, lihanleikkaaja, Lapua
Mäkinen, Tarja Hannele, laskentasihteeri, Turku
Männistö, Raija Annikki, myyjä, Eurajoki

N

Nederström, Teppo, sähköasentaja, Helsinki
Nieminen, Arja Anneli, toimistosihteeri, Kankaanpää
Nieminen, Raimo Erkki Juhani, prosessinhoitaja, Tampere
Nikkilä, Juha Ilmari, laitosmies, Oulu
Nummila, Tuula, kokki, Turku
Nurmi, Raija Airi Anneli, paikkatietosihteeri, Lohja
Näsi, Angelika Valentina, myyjä, Pori

O

Oksanen, Olli Antero, koneistaja, Jyväskylä
Oksanen, Sami Karri Valtteri, toimistosihteeri, Helsinki
Ovaska, Sinikka Katriina, tekstiilityöntekijä, Tampere

P

Paajanen, Pekka Johannes, prosessinhoitaja, Riihimäki
Paakki, Mariitta Irmeli, lähettämön hoitaja, Turku
Paakkinen, Pirjo Anneli, laitoshuoltaja, Tuusula
Paananen, Airi Anneli, rahoitusasiantuntija, Pihtipudas
Paavilainen, Jari Pauli, virastomestari, Helsinki
Paavola, Ilkka Heikki Antero, sulattaja, Valkeakoski
Pajusto, Aino Maria, siivooja, Jalasjärvi
Partanen, Kaija Maria, siivooja, Lempäälä
Pasanen, Irja Marjaana, palveluneuvoja, Helsinki
Pasanen, Kirsi Marja Orvokki, toimistosihteeri, Saarijärvi
Pasanen, Marko Tapio, vartija, Saarijärvi
Passi, Yrjö Antero, kojeistoasentaja, Vaasa
Pekurinen, Kalevi Ensio, kalustonhoitaja, Parikkala
Peltola, Anja Maria, varainhankkija, Helsinki
Peltoniemi, Mikko Timo Juhani, koneasentaja, Kokkola
Pesonen, Eero Jalmari, seurakuntamestari, Oulu
Pesonen, Tapani Kalevi, kunnossapitoasentaja, Keminmaa
Pirnes, Marja Sinikka, keittäjä-laitoshuoltaja, Haapavesi
Pohjalainen, Heikki Tapani, autonkuljettaja, Imatra
Pohjola, Silja Helinä, toimistosihteeri, Turku
Puhakka, Harri Aarne Aapeli, leikkaamotyöntekijä, Jyväskylä
Pukero, Pekka Juhani, vuorottaja, Hämeenlinna
Pulkstén-Elikçi, Margit, tarjoilija, Vantaa
Puranen, Eija Katriina, siivooja-keittiöapulainen, Juva
Puranen, Ilona Hilja Kaarina, maksuliikeneuvoja, Jyväskylä
Pussila, Eeva-Liisa, toimistosihteeri, Helsinki
Pylkkänen, Taisto Tapani, laitoksenhoitaja, Kiuruvesi
Päivinen, Erja Kaarina, emäntä-siivooja, Rauma
Päiväniemi, Tuula Marjatta, hoitoapulainen, Loppi
Pääkkönen, Mirja Hannele, myyjä, Nurmijärvi

R

Rahkonen, Seija Anneli, puhelinpalvelusihteeri, Lohja
Rainio, Esa Tapani, myyjä, Kotka
Rajala, Riitta Hannele, laitoshuoltaja, Järvenpää
Rankonen, Satu Riitta Anneli, laitoshuoltaja, Naantali
Rannikko, Jari Markus, vartija, Lieto
Ranta, Ari Pekka, tuotannon tuotetuki, Vantaa
Ranta, Pirjo Sisko, perhepäivähoitaja, Lohja
Ranta-aho-Ritalahti, Katariina, myyjä, Espoo
Ranta-Eilola, Elma Eliisa, hoitaja, Valkeakoski
Rantakari, Ritva-Liisa, keittiötyöntekijä, Seinäjoki
Rantanen, Päivi Tuulikki, assistentti, Helsinki
Repo, Aila Anneli, varustehuoltaja, Vaasa
Reunanen, Teija Tuulikki, tutkintasihteeri, Helsinki
Riihijärvi, Timo Henrik, laitosmies, Raahe
Roininen, Kari Kustaa, ratatyövaununkuljettaja, Muhos
Rossinen, Rauni Anitta, myyjä, Rautavaara
Rouhiainen, Raija Marjatta, koulunkäyntiavustaja, Lohja
Rouhiainen, Sinikka Tellervo, myyjä, Tampere
Räisänen, Jari Tapio, myyjä, Kirkkonummi
Räty, Kauko Eerik, postityöntekijä, Oulu
Rönkkö, Jorma Allan, myyjä, Sonkajärvi

S

Saarto, Keijo Tapio, ohjaaja, Riihimäki
Saastamoinen, Jari Petri Juhani, prosessityöntekijä, Helsinki
Saipa, Pirjo Hannele, vaateavun työntekijä, Turku
Salli, Kaisa Marjatta, elintarviketyöntekijä, Seinäjoki
Salminen, Kai Juhani, koneasentaja, Rauma
Salminen, Rauha Paula Irene, vyyhdenvalmistaja, Kirkkonummi
Salonen, Markku Peter, matka-asentaja, Tampere
Sandberg, Ari Markus, kojeistoasentaja, Helsinki
Sandberg, Taina Irene, varainhankkija, Helsinki
Santanen, Maarit Johanna, perhepäivähoitaja, Köyliö
Savolainen, Jyrki Tapio, vartija, Vesilahti
Seijesvirta, Kauko Juhani, vartija, Jyväskylä
Selin, Pertti Oskari Juhani, päiväoperaattori, Naantali
Siitonen, Veijo Kalevi, automaatiohitsaaja, Turku
Sinisalmi, Sirkka Anja Helena, laitoshuoltaja, Espoo
Sinkkonen, Outi Inkeri, myyjä, Kotka
Sipilä, Eila Maritta, prosessioperaattori, Pornainen
Sjöblom, Laila Annika, valokuvalaborantti, Helsinki
Soinilehto, Eija Anneli, myynnin tuen asiantuntija, Hämeenlinna
Stürmer, Maria Christina, toimstosihteeri, Helsinki
Suoninen, Keijo Kalevi, myyjä, Vantaa
Susi, Ritva Hannele, myyjä, Hämeenkoski
Säkkinen, Pirkko Marjatta, myyjä, sihteeri, Kuusamo
Söderström, Venfrid, havaitsija, Jomala

T

Talvio, Risto Tapio, vierailuvartija, Eurajoki
Tapola, Tomi Markus, virastomestari, Espoo
Tarvainen, Hannu Tapio, käynninvarmistaja, Äänekoski
Tenhunen, Mari Hannele, toimistosihteeri, Hankasalmi
Tepponen, Hannu Kalevi, lihavalmistetyöntekijä, Hämeenlinna
Tiltti, Markku Juha, teräsrakenneasentaja, Oulu
Tohola, Anne Elisa, siivooja, Merijärvi
Toivainen, Esa Kalervo, prosessinhoitaja, Kemi
Toiviainen, Anna Helena, virastomestari, Helsinki
Toivola, Heikki Tapio, prosessinhoitaja, Mänttä
Toivonen, Kari Aleksi, puuseppä, Tampere
Toivonen, Kari Juhani, tarjoilija, Helsinki
Toivonen, Timo Martti Juhani, propulsiolaiteasentaja, Vantaa
Toivonen, Ulla, barnskötare, Finström
Tollet, Merja Tuulia, parturi-kampaaja, Tampere
Troskov, Andrei, kojekorjaaja, Helsinki
Turula, Timo Antero, hitsaaja, Oulainen
Turunen, Veli Juhani, valvomonhoitaja, Joensuu
Tynkkynen, Jukka Kalevi, operaattori, Järvenpää
Törmälä, Hannu Tapio, lihanleikkaaja, Ylivieska

U Ukonsaari, Teija Tarja Sisko, hoitaja, Pyhäjoki
V

Vaittinen, Helmi Annikki, tutkimusapulainen, Jokioinen
Valkeinen, Anne Maria, vahtimestari, Helsinki
Valkiainen, Laila Hannele, suunnitteluavustaja, Kouvola
Valtari, Tuula Annikki, laskuttaja, Espoo
Varis, Rauni Seija Anneli, assistentti, Joensuu
Vaskonen, Hilkka Sisko Kaarina, hankesihteeri, Joensuu
Vehkasaari, Maarit Mirjami, erikoissiivooja, Helsinki
Vehmas, Jussi Antero, ratatekninen työntekijä, Ylivieska
Vesterinen, Seija Helena, toimistosihteeri, Kuopio
Vierimaa, Marja-Riitta, lastenhoitaja, Lohja
Vierinen, Irma Riitta Marjatta, tuotteen loppukokoonpanija, Vaasa
Viirimäki, Marjatta Emilia, emäntä, Ylistaro
Vilermo, Marja-Leena, myyjä, Helsinki
Viljanen, Tarja Helena, talousyhdyshenkilö, Janakkala
Virta, Veijo Kaarlo, vaihetyöntekijä, Paimio
Virtanen, Ilkka Tapio, elintarviketyöntekijä, Sahalahti
Virtanen, Pasi Päiviö, palomies, Lappeenranta
Wittfooth, Kati Maarit, myyjä, Naantali
Vuorenmaa, Petri Johannes, vahtimestari, Ylöjärvi
Vuori, Hannu Tapio, laitosmies, Turku
Väisänen, Pirjo Helena, perhepäivähoitaja, Kontiolahti
Välimäki, Sinikka Anita, siipikarjatyöntekijä, Seinäjoki
Väliniemi, Esko Heikki, aluevastaava, Nurmo
Välkkilä, Sirkka Helena, kokki, vuoropäällikkö, Rauma

Yhteensä: 297
Kunniamerkkejä yhteensä: 3760
Alkuun